silmäsnäsä totuudelta sulkeneet tervetuloa katsomaan oikein paikan päälle miten suomalainen köyhä perhe elää kaupungin vuokra-asunnosssa, työttömyyskorvauksella ja toimeentulotuella.
Tulkaa kuukaudeksi luoksemme elämään.
Makuupussit mukaan, ja lattialle.
ps. vanhempamme jäi työttömiksi jo vuonna 1992, me nuoret oleimme tuolloin 18-22 vuotiaita, siitä alkoi kurjuus.
Katainen, Häkämies ja Niinistö ym
10
<50
Vastaukset
- ZontaSiioni
Älä unta näe, katainen kyllä sanoi, että ketään ei jätetä, mutta nyt ne on jättäneet
MILJOONA ihmistä heitteille ja syyttävät siitä kurjalstoa itseään!
Näin tekee perusfasisti. - aina hauskaa
itse presitentti sanoi valtionpäiväavajaisissa
TULOEROJEN KASVUSTA MUTTA SE TARKOITTI ETTÄ RIKKAILLA ON LIIAN VÄHÄN PALKKAA JA HETI KOROTETTIIN 6,5 % - Laitkin vääristää
Ei se sitä tarkoittanut, mutta asia TULKITTIIN omiin taskuihin.
- holvihanti
Kokoomus ei ole koskaan ollut isänmaan asialla.
1987 kun kokoomus pääsi hallitus vastuuseen 24 vuoden oppositio kauden jälkeen niin nehän rupesivat polkemaan isänmaatamme alas.
Tuolloin tuli kokoomukselainen Harri Holkeri pääministeriksi, silloin vapautettin laina hanat ja määrätyt piirit sai lainaa huomattavasti yli katteen.
Niitä velkoja maksamme ja tulevat sukupolvet maksavat vielelä itsensä kipeiksi koko elämänsä ajan.
- kokoomus SYRJÄYTTÄÄ
KOKOOMUS ON SYRJÄYTETTÄVÄ, kokoomus ei ole suomen etujen ajaja, se ajaa VAIN mijonäärien etuja, viis veisaa suomen kansasta muuten kuin panee sen maksamaan mijonäärien tekemät tyhmyyset, verorahat valuu taas mijonäärien taskuun ja kansa kärsii köyhyydestä entistä enemmän !
- onnenmaahan
Katainen kokoomuksineen Jenkkeihin.
Valkoisentalon portille kurkkimaan ketä saisi kätellä.
Kättely on ollut suomalaisen kokoomuspolitikon tärkein tehtävä. He kisailivat keksenään kuka on kätellyt Bushia useimmin. - Yhteiskuntamuutos
Menin 15-vuotiaana töihin, josta vanhuuseläkkeelle lähes 50-vuotta myöhemmin, vanhemmilla oli sama kohtalo kuin sinulla. Työ oli pääasiassa lattioiden lakaisemista oppipoikana herkkua se ei ollut. Näistä olemattoman pienistä palkoista vielä yritin maksaa vanhempien velkoja heidän apunaan.
Nyt tuntuu, että nykypolvi ainoastaan riistää vanhempiaan. Asunnot pitää heillä olla loisteliaita jos lapset eivät saa ratsastustuntejaan se on katastrofi! Jossain on kyllä mätää, sitä on myös hirveäksi kasvaneella eriarvoisuudella työelämässä.
Nuorison kyllä sopisi mennä töihin hieman aikaisemmin mitä he nykyisin menevät.
Nyt on tullut eläkeläisellekin köyhyys, kun eläkkeen ostovoima on pienentynyt koko eläkkeellä olon ajan, koskaan ei työssä ollessa tarvinut sosiaali apua hakea, kun aikaa menee on ilmeisesti pakko luopua vaatimattomasta asunnostakin.
Porvari Lipposen aikana tehty eläkkeiden taitettu indeksi leikkaa joka vuosi ostovoimaa. Eipä ole nämä porvarihallituksetkaan muuta tehneet kuin alentaneet veroja rikkailta siksi ihmettelen kovin, kun tämä Juttakin lähti herrojen kanssa marjaan.
Kun näin menee täällä Suomessa, niin varmaan nämä vanhat jermutkin kaivavat nä löytämättä jääneet asekätköt esiin. - on aika muutoksen
Jooo, miksi on korostettu joitkut ammattit pilviin, ei kaikilla ole mahdollista koluttautua ja siivoojan ammatti on mollattu maan rakoon, kyllä suomessa töitä löytyy jos ei arvostella, vaan kunnioitetaan jokaista ammattia, jokaisesta ammatista pitää leipänsä saaman, palkat tulee olla kohtuullisia ettei tarvi sosun luukulle mennä jos käy säännöllisesti töissä. Herrojen palkat tulee pinetää huikeasti, sieltä tulee rahaa tavallisille kansalaisille jotka työtä tekee, jokaista työntekijää pitää arvostaa oli työ mitä tahansa.
- VIERESTÄ SEURANNUT
Nämä ns. korkeasti koulutetut ovat ihan ok. jos luonteet ja älykkyydet ovat kohdallaan. Valitettavasti koulutus ei aina korreloi älykkyyteen. Seuraukset ovat perin surullisia jos näin on käynyt.
Eräskin valtiotieteen maisrteri on ollut siitä esimerkkinä, kun ei tajua, niin ei tajua sehän on kuitenki sukuvika. - Korkeasti koulutetut
ovat myös liian vanhoja työhön lähtiessään. Jos kolmissa kymmenissä saa työpaikan, niin tehokasta työaikaa tulee liian vähän.
Nytkin on esimerkkejä johtajien eläkkeelle lähdöstä alle kuudenkymmenen ikäisenä.
Kun nämä koulutetut ovat viettäneet iloisia opiskeluvuosia kantakapakoissaan ja nauttineen ilmaisesta opetuksesta ja korjanneet plakkariinsa opintoavustukset, työpaikalla olosta suht nopeasti siirtyvät korkeapalkkaiselle eläkkeelle, niin herää kysymys paljonko yhteiskunta heistä hyötyy?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2614167Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2643403Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541775Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251633Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2961412Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132915Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235852en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115813Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe17778