MIKSI TARVITTIIN JUNTTIKAPINAA

PUTKET VESILLÄMME

Venäjältä Saksaan kulkevan maakaasuputki Nord Streamin rakentamisesta käyty kulissientakainen diplomatia oli kovempaa kuin on tähän asti tiedetty.

Wikileaks-järjestön julkistamista diplomaattisähkeistä käy ilmi, että maakaasuputken valmistumista ajettiin voimakkaasti läpi niin Venäjän ylimmän johdon kuin putkea rakentavan yrityksen Nord Stream AG:n toimesta. Yli 250 000 Wikileaks-diplomaattisähkeen joukosta Nord Stream mainitaan lähes sadassa.

Putken rakennussuunnitelmat vietiin valmisteluvaiheessa useiden maiden hallitusten ja ympäristöviranomaisten lupamenettelyjen läpi.

Suomen hallitus pyrki järjestelmällisesti käsittelemään venäläis-saksalaista maakaasuputkihanketta epäpoliittisena ympäristökysymyksenä, joten mahdolliset vastalauseet olisi esittänyt Länsi-Suomen ympäristölupavirasto.

Venäläiset olivat amerikkalaisdiplomaattien raporttien mukaan toista mieltä.

"Sitä ei ole mahdollista pysäyttää", kertoivat venäläisvirkamiehet Yhdysvaltain Moskovan-suurlähettiläälle. "Venäjän hallitus lähes varmasti sekaantuu asiaan, jos sen täytyy."

Suurlähettilään Washingtoniin lähettämän sähkeen mukaan Venäjän ulkoministeriön virkamies kertoi jo marraskuussa 2007, että kaasuputki rakennetaan joka tapauksessa, muiden maiden "äänekkäistä vastalauseista" huolimatta.

Kesällä ja syksyllä 2009 Venäjä hiillostikin Suomea voimakkaasti ympäristölupien saamisen kestäessä itänaapurin mielestä liian kauan.

Kesäkuun alussa pääministerit Matti Vanhanen (kesk) ja Vladimir Putin tapasivat Helsingissä. Putin kehotti Suomea viemään pikaisesti läpi ympäristöarvioinnin, Yhdysvaltain suurlähetystö raportoi 5. kesäkuuta suomalaisvirkamiesten kertoneen.

Tapaamisen tunnelmaa luonnehdittiin niin julkisuudessa kuin diplomaattisähkeissäkin viileäksi.

Lehdistötilaisuudessa Putin ehdotti vitsikkäästi, että Vanhanen voisi itse mennä laskemaan Suomenlahden miinoja, kun asian niin hyvin tuntee.

Suomalaisvirkamiehet valittelivat Yhdysvaltain suurlähetystölle, etteivät venäläiset ymmärrä suomalaisia lakiprosesseja. Venäläiset kun ovat tottuneet siihen, että jos pääministeri kannattaa jotain asiaa, hän yksinkertaisesti määrää näin tehtäväksi, suomalaisvirkamies sanoi.

Nord Streamin toimitusjohtaja, entinen Stasi-agentti Matthias Warnig kertoi Yhdysvaltain Moskovan-suurlähetystölle, että Venäjän diplomatia on välillä raskaskätistä ja jopa "haitallista".

Kallis, 7,4 miljardin euron kaasuputkihanke on Venäjälle strategisesti ja taloudellisesti merkittävä.

Isännän ääntä yhtiössä käyttää Venäjän kansallinen kaasujätti Gazprom, joka omistaa siitä 51 prosenttia. Putken läpi virtaa kaasua tulevaisuudessa noin puolen miljardin euron arvosta vuodessa.

Yhtiö olisi kärsinyt huomattavat tappiot, jos Itämeren pohjassa kulkevan putken ympäristölupa Suomessa olisi viivästynyt.

Monet Itämeren rantavaltiot, esimerkiksi Baltian maat ja Puola, vastustivat voimakkaasti maakaasuputken rakentamista turvallisuuspoliittisista ja taloudellisista syistä.

Yhdysvaltalaisdiplomaattien mukaan puolalaiset uskoivat että Nord Streamin tarkoituksena on antaa Venäjälle aseita tarvittaessa uhata Puolaa ja muita itäeurooppalaisia maita energiasululla.

Nord Stream mahdollistaa periaatteessa sen, että Venäjä voi lopettaa kaasun kuljettamisen Itä-Eurooppaan ilman että se häiritsisi rahakkaita Länsi-Euroopan markkinoita.

Puolalaisten pelko perustunee Ukrainan ja Venäjän 2009 käymään "kaasusotaan".

Ruotsalaisen Dagens Nyheterin siteeraamien diplomaattisähkeiden mukaan Venäjän päätös katkaista kaasukuljetukset Ukrainaan oli tarkoitettu "varmistamaan" ja "kasvattamaan" kannatusta rakennettavalle Nord Stream -linjalle.


PS. VIRO EI TAIPUNUT

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Räppäri kuoli vankilassa

        Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
        Maailman menoa
        87
        4138
      2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

        Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
        Ikävä
        28
        3067
      3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

        Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
        Ikävä
        45
        2330
      4. Missä näitte viimeksi?

        Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
        Ikävä
        35
        1338
      5. Puukotus yöllä

        Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
        Sotkamo
        10
        919
      6. 133
        901
      7. rakas J siellä jossain

        Niin ikävä sua. -P. Nainen
        Ikävä
        6
        894
      8. Masan touhut etenee

        Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
        Äänekoski
        12
        832
      9. Naisten ja miesten tasoeroista

        Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
        Ikävä
        124
        776
      10. You've been running and

        so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
        Ikävä
        11
        760
      Aihe