Kansa on menettänyt hallitsijainsa luottamuksen. Valittakoon siis uusi kansa !" totesi Berthold Brecht Itä- Saksan tilanteesta.
Huutavan ääni Suomen korvesta on nyt "lähettänyt kylmiä väreitä yli eurovyöhykkeen", kirjoitti amerikkalainen The New York Times. Jo oli aikakin. Suomesta tulee rapakon yli uutistietoja kerran pari vuodessa, hupi- ja kummajaisaiheista. Saappaanheiton maailmanmestaruuskilpailut ylittävät kynnyksen, samoin Karita Mattila New Yorkin Metropolitanissa. Muuten olemme maailman silmissä kilttejä mutta tylsänlaisia syrjäkulmalaisia.
Kannamme nöyrästi taakan, jonka Korkea Esivalta meille säätää. "Suomi hyväksyy Euroopan unionin päätökset jo ennen kuin niitä on edes ehditty tehdä", naureskeli kerran Ruotsin pääministeri. Suomen silloinen pääministeri kulki isokenkäisten kokouksissa Saksan ja Ranskan johtajien kantapäillä silmissään jäniskoiran palvova katse.
Suomen eduskuntavaalien seuraaminen on ulkomaalaisille yleensä ollut yhtä jännittävää kuin maalin kuivumisen tarkkaileminen. Kansa on joka kerta valinnut käskijöikseen samat kolme pääpuoluetta. Nyt koitti laskunmaksun aika.
Maailman lehdet niputtavat perussuomalaiset yhteen Ruotsin, Tanskan, Alankomaiden, Unkarin, Itävallan ja Ranskan protestipuolueiden kanssa. NYT ilmoitti Suomen "kääntyneen oikealle". Samaa virttä veisasi toinen arvossa pidettävä julkaisu, lontoolainen The Economist.
Yleistäminen pelastaa ajattelemiselta. Amerikkalaiset luulevat perussuomalaisten olevan republikaanipuolueen kylkeen pureutuneen Tea Party (Teekutsut) - liikkeen verrannainen - kiihkoitsekäs, yksilökeskeinen äärioikeistolainen hurmosliike.
USA:n teekutsulaiset ovat kuitenkin vaurasta keskiluokkaa, joka pelkää etuoikeuksiensa menettämistä. Teekutsulaiset vihaavat veroja ja haluavat rajoittaa hallituksen vallan minimiinsä - yhteiskuntarauhan ja järjestyksen valvomiseen ja Yhdysvaltojen puolustamiseen asevoimin.
"Heikot sortuu elon tiellä, vahva sen kun porskuttaa", kävisi Tea Partyn tunnukseksi. Yhteiskunnallinen omatunto on heille hyväntekeväisyyttä. Yhteiskunnan vastuu heikoimmistaan on teekutsulaisille sosialismia ja laiskojen paapomista.
Perussuomalaiset ovat arvokonservatiiveja, mutta samalla sosiaaliradikaaleja. He kannattavat perinteisiä yhteiskunta-arvoja, mutta vaativat pohjoismaisen sosiaaliturvan säilyttämistä. He hyväksyvät valtion väliintulon ja verotuksen yhteiskunnan heikoimpien turvaamiseksi. He ovat isänmaallisia, mikä ei liene pelkästään oikeistolainen hyve. He haluavat pitää suomalaisilla oikeuden hyötyä ahkeruutensa ja säästäväisyytensa hedelmistä sekä Suomen luonnonrikkauksista. - Jos tämä on "oikeistolaisuutta", ei sanalla ole juuri merkitystä.
Kansainvälisten lehtien toimittajat pistäytyvät Helsingissä muutaman kerran vuodessa. He joutuvat maahan, jonka kieliä ja kulttuuria he eivät ymmärrä eivätkä välitä oppia. Suomi on heille pakkopulla. Tietonsa vieraat saavat vallanpitäjiä myötäilevältä valtamedialta.
Maailman laatulehdet ylpeilevät sillä, että ne aina tarkistavat tosiasioiden paikkansa pitävyyden. Sitä eivät NYT:n ja Economistin toimitussihteerit ole tehneet. Mutta sanotaanhan, että Homeroskin joskus torkahtaa.
KEIJO KORHONEN
Kirjoittaja on tohtori, joka luennoi Arizonan yliopistossa.
Huutavan ääni Suomen korvesta on nyt "lähettänyt kylmiä väreitä yli eurovyöhykkeen", kirjoitti amerikkalainen The New York Times. Jo oli aikakin. Suomesta tulee rapakon yli uutistietoja kerran pari vuodessa, hupi- ja kummajaisaiheista. Saappaanheiton maailmanmestaruuskilpailut ylittävät kynnyksen, samoin Karita Mattila New Yorkin Metropolitanissa. Muuten olemme maailman silmissä kilttejä mutta tylsänlaisia syrjäkulmalaisia.
Kannamme nöyrästi taakan, jonka Korkea Esivalta meille säätää. "Suomi hyväksyy Euroopan unionin päätökset jo ennen kuin niitä on edes ehditty tehdä", naureskeli kerran Ruotsin pääministeri. Suomen silloinen pääministeri kulki isokenkäisten kokouksissa Saksan ja Ranskan johtajien kantapäillä silmissään jäniskoiran palvova katse.
Suomen eduskuntavaalien seuraaminen on ulkomaalaisille yleensä ollut yhtä jännittävää kuin maalin kuivumisen tarkkaileminen. Kansa on joka kerta valinnut käskijöikseen samat kolme pääpuoluetta. Nyt koitti laskunmaksun aika.
Maailman lehdet niputtavat perussuomalaiset yhteen Ruotsin, Tanskan, Alankomaiden, Unkarin, Itävallan ja Ranskan protestipuolueiden kanssa. NYT ilmoitti Suomen "kääntyneen oikealle". Samaa virttä veisasi toinen arvossa pidettävä julkaisu, lontoolainen The Economist.
Yleistäminen pelastaa ajattelemiselta. Amerikkalaiset luulevat perussuomalaisten olevan republikaanipuolueen kylkeen pureutuneen Tea Party (Teekutsut) - liikkeen verrannainen - kiihkoitsekäs, yksilökeskeinen äärioikeistolainen hurmosliike.
USA:n teekutsulaiset ovat kuitenkin vaurasta keskiluokkaa, joka pelkää etuoikeuksiensa menettämistä. Teekutsulaiset vihaavat veroja ja haluavat rajoittaa hallituksen vallan minimiinsä - yhteiskuntarauhan ja järjestyksen valvomiseen ja Yhdysvaltojen puolustamiseen asevoimin.
"Heikot sortuu elon tiellä, vahva sen kun porskuttaa", kävisi Tea Partyn tunnukseksi. Yhteiskunnallinen omatunto on heille hyväntekeväisyyttä. Yhteiskunnan vastuu heikoimmistaan on teekutsulaisille sosialismia ja laiskojen paapomista.
Perussuomalaiset ovat arvokonservatiiveja, mutta samalla sosiaaliradikaaleja. He kannattavat perinteisiä yhteiskunta-arvoja, mutta vaativat pohjoismaisen sosiaaliturvan säilyttämistä. He hyväksyvät valtion väliintulon ja verotuksen yhteiskunnan heikoimpien turvaamiseksi. He ovat isänmaallisia, mikä ei liene pelkästään oikeistolainen hyve. He haluavat pitää suomalaisilla oikeuden hyötyä ahkeruutensa ja säästäväisyytensa hedelmistä sekä Suomen luonnonrikkauksista. - Jos tämä on "oikeistolaisuutta", ei sanalla ole juuri merkitystä.
Kansainvälisten lehtien toimittajat pistäytyvät Helsingissä muutaman kerran vuodessa. He joutuvat maahan, jonka kieliä ja kulttuuria he eivät ymmärrä eivätkä välitä oppia. Suomi on heille pakkopulla. Tietonsa vieraat saavat vallanpitäjiä myötäilevältä valtamedialta.
Maailman laatulehdet ylpeilevät sillä, että ne aina tarkistavat tosiasioiden paikkansa pitävyyden. Sitä eivät NYT:n ja Economistin toimitussihteerit ole tehneet. Mutta sanotaanhan, että Homeroskin joskus torkahtaa.
KEIJO KORHONEN
Kirjoittaja on tohtori, joka luennoi Arizonan yliopistossa.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.