huolestut.

Masennuslääkkeiden aiheuttamat kuolemat ovat herättäneet huolta Yhdysvalloissa. Erityisesti post-traumaattisesta sotaneuroosista (PTSD) kärsiville sotilaille määrätään päällekkäin useitakin lääkkeitä, joiden yhdistelmävaikutus on aiheuttanut jo useita kuolemantapauksia. Tyypillisin yhdistelmä on Paxil, Seroquel ja Klonopin.

Kuolemia ei aiheuttanut yliannostus, vaan elimistön pettäminen. Useat tutkimukset ovat osoittaneet masennuslääkkeiden lisäävän sydänpysähdyksen tai -kohtauksen riskiä jopa alhaisilla annostuksilla.
Tilastollisesti masennuslääkkeistä on tehty 700 000 haittavaikutusilmoitusta/ vuosi pelkästään Yhdysvalloissa. Kuolemantapauksia on noin 42 000 vuodessa.

Masennuslääkkeiden hyötyä on muutenkin alettu kyseenalaistaa: jo vuonna 1983 NIMH (National Institute of Mental Health) antoi lausunnon, jonka mukaan ei ole todisteita siitä, että masennuspotilaiden serotogeenisessä systeemissä olisi mitään vialla.
Matalan serotoniinitason vaikutus masennuksen syntyyn onkin osoitettu paikkansa pitämättömäksi hypoteesiksi.

Vuosittain pelkästään Yhdysvalloissa kirjoitetaan noin 230 miljoonaa masennuslääkereseptiä. Masennuksesta kärsii hoitojen lisäännyttyä jo yksi kahdestakymmenestä amerikkalaisesta. Lääketeollisuuden voitot masennuslääkkeistä ovat noin 80 miljardia dollaria vuodessa.

http://www.magneettimedia.com/?p=1357
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ne tulee syömään vielä paljon masennuslääkkeitä ja itsemurhatkin lisääntyy. USA on alkanut menettää maailmanvaltaansa Kiinalle ja Venäjälle. USAn talous supistuu rajusti. Amerikka ja amerikkalainen köyhtyy. Ne on eläny velaksi. Nyt kupla puhkee.
USA yrittää vielä sotien avulla ryöstää öljyy ja kaasu, mutta siitäkään ei tule mitään kun USA ja NATO ei voita ees kehitysmaita.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lääketeollis. voitot kirjoitti:

Masennuslääkkeiden aiheuttamat kuolemat ovat herättäneet huolta Yhdysvalloissa. Erityisesti post-traumaattisesta sotaneuroosista (PTSD) kärsiville sotilaille määrätään päällekkäin useitakin lääkkeitä, joiden yhdistelmävaikutus on aiheuttanut jo useita kuolemantapauksia. Tyypillisin yhdistelmä on Paxil, Seroquel ja Klonopin.

Kuolemia ei aiheuttanut yliannostus, vaan elimistön pettäminen. Useat tutkimukset ovat osoittaneet masennuslääkkeiden lisäävän sydänpysähdyksen tai -kohtauksen riskiä jopa alhaisilla annostuksilla.
Tilastollisesti masennuslääkkeistä on tehty 700 000 haittavaikutusilmoitusta/ vuosi pelkästään Yhdysvalloissa. Kuolemantapauksia on noin 42 000 vuodessa.

Masennuslääkkeiden hyötyä on muutenkin alettu kyseenalaistaa: jo vuonna 1983 NIMH (National Institute of Mental Health) antoi lausunnon, jonka mukaan ei ole todisteita siitä, että masennuspotilaiden serotogeenisessä systeemissä olisi mitään vialla.
Matalan serotoniinitason vaikutus masennuksen syntyyn onkin osoitettu paikkansa pitämättömäksi hypoteesiksi.

Vuosittain pelkästään Yhdysvalloissa kirjoitetaan noin 230 miljoonaa masennuslääkereseptiä. Masennuksesta kärsii hoitojen lisäännyttyä jo yksi kahdestakymmenestä amerikkalaisesta. Lääketeollisuuden voitot masennuslääkkeistä ovat noin 80 miljardia dollaria vuodessa.

http://www.magneettimedia.com/?p=1357

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu