Internetin keskustelupalstoilla leviää jälleen Tarja Halosen vanhasta vappupuheesta kertova huhu, jonka mukaan hän olisi 70-luvulla puheessaan toivonut Suomen rauhanomaista liittämistä Neuvostoliittoon. Viestistä kiertää vinhaa vauhtia myös tekstiviestiversio.
Alkuperäisissä viesteissä väitetään, että vappupuhe pidettiin 1.4. eli aprillipäivänä. Sittemmin päivämäärä on kuitenkin muuttunut toukokuun 1. päiväksi. Vapunjälkeisestä Tiedonantajasta (1976) ei väitettyä Halosen puheen referaattia löydy.
Vuonna 1976 Halonen ei ollut vielä poliitikko eikä SDP edes järjestänyt vappujuhlia Hakaniementorilla kuin vasta 90-luvun loppupuolella.
http://www.digitoday.fi/viihde/2006/01/17/haloshuhu-leviaa-tekstiviestina-ja-nettikeskusteluissa/20063666/66
Huhu on ensi kertaa laitettu liikkeelle Suomen Sisun foorumilla 2004.
Halosesta levitetään valheellista huhua!
30
191
Vastaukset
- .....
"Kyseessä on siis jo parisen vuotta sitten äärioikeistolaisten keskustelupalstoilla levitelty juttu, jota kukaan ei väitteistään huolimatta ole millään tavalla pystynyt todistamaan.
Se nyt vain on niin, että jos jotain asiaa toistetaan tarpeeksi paljon, niin siihen aletaan lopulta uskoa, varsinkin jos se sopii omaan maailmankuvaan.
Suomessa Helsingin ja Turun yliopistojen kirjastoilla on vapaakappaleoikeus kaikkiin suomenkielisiin sanomalehtiin ja sieltä löytyvät myös tuon kevään Tiedonantajat. Samoin Izvestija-arkistoista voi lukea tuonaikaiset lehdet (esim. Helsingin venäläinen kirjasto).
Sanomattakin lienee selvää, ettei kummastakaan lehdestä löydy mitään näitä väitteitä tukevaa. Lisäksi 70-luvulla demareiden vappupuheita ei ymmärtääkseni edes pidetty Hakaniementorilla.
Sitäkin voi kysyä, että kun Esko Ahon vaalikampanja silloin vuonna 2000 kaivoi esiin kaiken mahdollisen Halosen menneisyydestä, niin olisiko tällaista tilaisuutta jätetty käyttämättä, jos noissa väitteissä olisi mitään perää?"
http://etax.org.helsinki.fi/keskustelu/viewtopic.php?id=231 - Viustakaa hattu
Tawja on lennellyt jo pitemmän aikaa "Learjeteillä"???
Kokoomuksen tilaamina, mutta suomalaisten wewonmaksajien maksamina?
Ikäänkuin "Finnair" kin....
Mahtava putiikki! Tappion tullessa wewonmaksajat maksaa kaikki ja voitosta hyötyy osakkeenomistajat?
Minäkin haluan mukaan tollaiseen bisnekseen!
Ent. sosialisti, nykyään Kykypuolue - raakkuna1
Kyllä jokainen asioista perillä,oleva politiikan seuraaja on selvillä tuon Tarja Halosen 01.04 1976 pitämän vappupuheen merkityksestä. "Salut" Silloin Tarja Halonen ilmoittautui Kremlin hallinnolle myötämielisenä poliitikkona, toivoen saada nostetta uralleen. "Salut" Ja todellakin se puhe on nauhoitettu You Tubessa, ja sen sisältö oli juuri niin epäisänmaallinen, että se oli suorastaan valtiorikollinen. "Salut"
- Eipä löydy
You Tubesta eikä mistään, jollei jonkun imitaattorin puhumana.
- //)(
Onks sulla joku änkytysvika tai ähky tai lukihäiriö? Luepa tekstisi uudestaan!
- Syytesuoja pyykkärin
Eipä löydy kirjoitti:
You Tubesta eikä mistään, jollei jonkun imitaattorin puhumana.
Vakuutushuijaus syytesuoja; Tiistain 11.3.2008 Ajankohtainen kakkonen sen kertoi klo 21.00
Taustalla Suomen historian suurin "laillistettu huijaus", eli kansankielellä vakuutusyhtiöiden harjoittama petosvakuuttaminen.
Vakuutusyhtiöt pääsääntöisesti korvaavat tapaturman, liikenneonnettomuuden, potilasvahingon tai ammattiataudin aiheuttamasta pysyvästä työkyvyttömyydestä n. vuoden ajan ko. vahingon jälkeen, sitten yhtenä yönä esim. tapaturman aiheuttama työkyvyttömyys "paranee" tai muuttuu "muuksi sairaudeksi" ja korvaukset loppuvat.
Presidentti Halonen on urallaan allekirjoittanut niin vakuutusyhtiöitä kuin myös eläkevakuutusyhtiöitä suosivia ja ainoastaan niiden taloudellisia etuja ajavia lakimuutoksia, aina huonontaen vammautuneiden oikeuksia ja loppuelämän toimeentuloa.
Nythän vakuutusyhtiöt käytännössä hallinnoivat ns. ensiasteen muutoksenhakutuomioistuimia, maksamalla näiden ns. "puolueettomien" tuomioistuinten kaikki vuotuiset kulut.
Samoin vakuutusyhtiöt hallinnoivat vakuutusoikeuden hylkypäätösten suurta vuosittaista määrää ( hylkypäätöksiä vuositasolla n.90%), koska lakimuutoksella vakuutusoikeuden jaosten yhtenä viidestä tuomarista istuu vakuutusyhtiöiden kouluttama vakuutuslääkäri, joka toimii näiden vakuutusoikeuden jaosten ns. asiantuntijalääkärinä.
Huvittavinta asiassa on, että näiden vakuutuslääkäreiden lausumat kuuluvat ns. neuvottelusalaisuuden piiriin, eli vammautunut ei koskaan saa selville, mitä tämä tuomarinvalan vannonut vakuutuslääkäri hänen vammastaan lausuu vakuutusoikeuden istunnossa!!
Uudella presidentti Halosen allekirjoittamalla lakimuutoksella vakuutusoikeuden ns. neuvottelusalaisuuden salassapitoaika on 80 vuotta!!
Ilmarinen on eläkevakuutusyhtiö, jonka tehtävänä on hoitaa työntekijöiden ja yrittäjien lakisääteistä eläketurvaa. Internetistä on luettavissa, että 28. marraskuuta 2007 jätettiin keskusrikospoliisille muuan tutkintapyyntö.
Toukokuussa 2006 Ylen ajankohtaisohjelma Silminnäkijä kertoi, että presidentti Halonen on viettänyt useat pääsiäislomansa eläkeyhtiö Ilmarisen kelohonkamökeillä Lapissa. Lomailuun osallistui mitä ilmeisimmin myös hänen puolisonsa, professori Arajärvi. Dokumentin mukaan suomalaiset eläkeyhtiöt ovat kymmenien miljardien eurojen sijoittajia. "Työeläkeyhtiöiden aseman vahvistuminen on tuonut niiden toimintaan omavaltaisia piirteitä. Ne ovat laskuttaneet yrityksiltä ja työntekijöiltä liikaa eläkemaksuja, mutta olleet haluttomia palauttamaan ylijäämiä. Ne ovat onnistuneet lobbaamaan eläkesäännöksiä, joiden avulla ovat pystyneet kaappaamaan eläkesäätiöitä ja valtaamaan lisää markkinoita." Dokumentti kertoi edelleen, että suurten eläkeyhtiöiden johdolla tapahtuva valmistelu ei aina kestä päivänvaloa. "Eläkeyhtiöiden hyvät yhteiskuntasuhteet takaavat kuitenkin sen, ettei epäkohtiin puututa. Päätöksentekijät Arkadianmäellä (eduskunnassa) katsovat tätä toimintamallia sormien läpi."
Asiasta tehtiin Eduskunnan oikeusasiamiehelle ja valtakunnansyyttäjälle tutkinta-pyyntö, johon tuli oikeusasiamieheltä vastauksen 11.8.06. Tässä vastauksessa todettiin, että oikeusasiamies ei voisi ryhtyä mihinkään toimenpiteisiin Presidentti Halosen osalta, koska Suomen Presidentin rikosoikeudellinen vastuu on laissamme rajoitettu. Todennäköisesti tämä rajoitus ei koskenut professori Pentti Arajärveä. Arajärven osalta ei oikeusasiamies ole ratkaisua ko. asiassa tehnyt.
Valtakunnansyyttäjänvirastosta on vastattu 28.8.2007, jossa Halosen osalta viitattiin oikeusasiamiehen vastaukseen (11.8.06 Presidentillä olevasta syytesuojasta) ja asia kieltäydyttiin tutkimasta myös Valtakunnansyyttäjänvirastossa. Viraston antamassa päätöksessä ohjeistettiin tutkintapyynnön tekijää lähettämään "omalla vastuulla" kantelu Arajärvestä Keskusrikospoliisille (!).
Silminnäkijä-ajankohtaisohjelma antaa ymmärtää, että presidentti Halonen ja mahdollisesti myös hänen puolisonsa professori Pentti Arajärvi olisi vastaanottanut useina vuosina mahdollisesti lahjomanluonteisia etuisuuksia suomalaiselta eläkeyhtiöltä. Samaan aikaan eläkeyhtiöiden omavaltaisia toimia on katsottu päättäjien keskuudessa sormien läpi. Arajärven puoliso Presidentti Halonen on samoihin aikoihin vahvistanut lakeja, jotka heikentävät entisestäänkin heikkoa kansalaisten oikeusturvaa.
Halosen vahvistamalla ja 1.1.2006 voimaan tulleella lakimuutoksella (HE 47/2005), heikennettiin olennaisesti Suomen kansalaisten ihmisoikeuksia. Uuden lain mukaan kansalaiset eivät voi saada asiaansa oikeudessa riippumattoman lääkärijäsenen käsiteltäväksi. Laki vaatii nyt tuomioistuimen lääkärijäseneltä vakuutusyhtiö-taustaisen, epävirallisen koulutuksen. Normaali laillistettu yliopiston lääketieteellinen koulutus ei siis riitä, ellei lääkärillä ole myös vakuutusyhtiötaustaista hyväksyntää.
Kysymykseni kuuluu: Oliko eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen yksi Halosen (SDP) suurimmista vaalirahoittajista ja -tukijoista vuoden 2006 presidentinvaalien yhteydessä? - Eipä löytynyt
Syytesuoja pyykkärin kirjoitti:

Kysymykseni kuuluu: Oliko eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen yksi Halosen (SDP) suurimmista vaalirahoittajista ja -tukijoista vuoden 2006 presidentinvaalien yhteydessä?"aprillipäivän vappupuhetta" tuostakaan, niin kuin ei löydy mistään.
- raakkuna1
Eipä löydy kirjoitti:
You Tubesta eikä mistään, jollei jonkun imitaattorin puhumana.
Kyllä Tarja Halosen esiintymispuhe vappuna 01.04. 1976. on ollut tälläkin palstalla esillä, ja usean keskustelun aiheena. "Salut" Vaan onkos tosiaan poistettu You Tubesta, jonkun demarin toimesta, niin kyllä vaan, koitetaan siistiä, ja poistaa sellaista, joka on ollut valtiorikos, jo sisänsä. "Salut"
- raakkuna1
//)( kirjoitti:
Onks sulla joku änkytysvika tai ähky tai lukihäiriö? Luepa tekstisi uudestaan!
Raakkuna ei änkytä, ja ymmärrän kyllä tarkoituksenne. "Salut" Kun teikäläiset demarit koittavat poistaa sellaista, joka on kumoamaton tosiasia Suomen poliittisessa historiassa. "Salut"
- kuksaa2
Tarja Halonen ei ole ollut koskaan liittämässä Suomen Venäjään,sillä häntähän
pidetään pikkuporvarillisena hulluna Kremlissä eikä syyttä.- Hysss hysss,,,
Tokihan se on sensuroitu, halosella on syytesuoja, kaikki me se tiedetään, ja säälittävä jäbäpunikki palkattu palstoille valehtelemaan, punikkin kaikki valonarat puuhat on aina kautta aikain sensuroitu, vaalirahat.
hänen DDR-vakoilustakaan ei saa puhua, eikä hänen sairauksistaan (psykopaatti). Ei myöskään hänen helevetin kalliisiista huvimatkoistaan epämääräisten kymmenien henkilöiden porukoiden kanssa (homot).
Eikä siitä kun reppanalla on porttikielto Valkoiseen taloon.... - Demari.
Voi pojua kirjoitti:
miten voisit muistaa...
http://fi.wikipedia.org/wiki/EEC-vetoomusLapsi pieni, muistan EEC:n vastustamisen oikein hyvin, vastustinhan itsekin EEC:tä tuohon aikaan. Jakelin Ei EEC:lle -materiaalia. Mutta mutta, se vappupuhe. Missä on? Eikö löydy? No, ei ihme. Sellaista ei ole koskaan puhuttu.
- Miksi vastustit
Demari. kirjoitti:
Lapsi pieni, muistan EEC:n vastustamisen oikein hyvin, vastustinhan itsekin EEC:tä tuohon aikaan. Jakelin Ei EEC:lle -materiaalia. Mutta mutta, se vappupuhe. Missä on? Eikö löydy? No, ei ihme. Sellaista ei ole koskaan puhuttu.
EEC:tä?`Miksi halusit Suomelle pahaa?
Olitko ryssänkätyri?
Saitko KGB_ltä ruplia? - Demari.
Miksi vastustit kirjoitti:
EEC:tä?`Miksi halusit Suomelle pahaa?
Olitko ryssänkätyri?
Saitko KGB_ltä ruplia?Samasta syystä kuin olen myöhemmin vastustanut EU:ta, lapsi. Itsenäisen Suomen päätäntävallan menettämisen takia.
- Länsikauppa on
Demari. kirjoitti:
Samasta syystä kuin olen myöhemmin vastustanut EU:ta, lapsi. Itsenäisen Suomen päätäntävallan menettämisen takia.
Suomelle elintärkeä. Kaikki sen vastustajat ovat Suomen vihollisia.
Punikki...
46 vuotias ei ole lapsi.
Punikki... - 17
Länsikauppa on kirjoitti:
Suomelle elintärkeä. Kaikki sen vastustajat ovat Suomen vihollisia.
Punikki...
46 vuotias ei ole lapsi.
Punikki...Henkisesti näyttät olevan sillä tasolla että lapiot edelleen koiranpaskaan hiekkakakku muottiin kurahousuihin puettuna leikkikentän hiekkalaatikossa.
- En kuitenkaan
17 kirjoitti:
Henkisesti näyttät olevan sillä tasolla että lapiot edelleen koiranpaskaan hiekkakakku muottiin kurahousuihin puettuna leikkikentän hiekkalaatikossa.
suomisyöjä punikki.
Ne pitäis tappaa... - 21
En kuitenkaan kirjoitti:
suomisyöjä punikki.
Ne pitäis tappaa...Olet infantiili paskansyöjä, jonka olisi suonut jäävän vesipäisen isäsi kortongin mutkaan
- EEC..
Miksi vastustit kirjoitti:
EEC:tä?`Miksi halusit Suomelle pahaa?
Olitko ryssänkätyri?
Saitko KGB_ltä ruplia?sitä vastusti Norjakin, joka ei koskaan liittynyt siihen, eikä myöskään EY:hyn, ei EU:hun, eikä EMU:uun ja Norjalla menee hyvin. Pohjoisen kruunumaista vain Islanti mokasi, leikki peluria vaikka kyvyt eivät riittäneetkään.
EEC:n vastustamista perusteltiin tulevalla työläisten olojen huononnuksella, oikeassa olivat, se vain kesti hieman pitempään, Euroopan sosiaalisia rakenteita oli vaikea purkaa nopeasti, EU suorittaa työn loppuun ja vie Euroopan unionin työläiset muinaiselle 1800-luvulle huutolaisineen. Sen jälkeen vain rahaeliitti porskuttaa kuin vanhassa Neuvostoliitossa.
Alla joku sanoo, että länsikauppa on Suomelle tärkeä, onhan se, mutta iso osa kaupasta menee jo muihin maihin kuin EU-maihin, EU:sta vapaaseen länteen ja Venäjällekin, taloutensa kanssa romahtava EU, tekee juuri ne päätökset joilla se romauttaa kansalaistensa ostovoiman, sen jälkeen Suomi ei sinne juuri mitään myy, ei ole rahakkaita ostajia tai kuluttajia.
- Tällainen pressa mei
Miksi totuus ei saisi tulla esiin?
Monet muistamme sen kyllä, vaikka Toverit ovat sitä tiedoitusvälineistä sensuroineet!
SAK:n aktiivinen juristi Tarja Halonen piti Vappuna 1976 SAK:n pääjuhlassa puheen, - ei torilla eikä Mäntymäellä vaan sisätiloissa illalla -, josta on paljon taitettu peistä.
Puheen teema "Oikotie sosialismiin - liittykäämme Neuvostoliittoon" ei ollut mitenkään ennen kuulumaton aihe hänen julkisssa esiintymisssään noina aikoina, olihan hän erityisen kunnostautunut keulakuvana Taistolaisten ja Stalinisti-kommunistien tunnetuimpiin kuulvana henkilönä esintyen tiivisti yhdessä silloisten kumppaneittensa Pirkko Saision ja vuoroon Erkki Tuomiojan kanssa.
Joukossa oli aina kukana monia muita yhteiskuntamme tämäpäivän silmäätekeviä. joista lähes jokainen on siirtynyt SDP:n kannatajaksi häveliäästi taustalle työntäen nuoruutensa rajun mellakoinnin Marxin, Engellsin, Leninin ja Stalinin nimiin sosialismin ja kommunismuksen maailmanvallankumouksen tulemisen puolesta.
Silloin he vannoivat aggressiivisesti uhoten yhteiskunnallista vallankumoustaan. Miten siinä ovatkaan onnistuneet, päättäköön sen itse kukin tykönään saataavilla olevan informaation varassa.- höpön löpön
Meillä on sellainen pressa jonka kansa on valinnut,joten pulinat pois,ja eikös
vuoden päästä ole jo eri pressa. - Demari.
Kukaan ei voi muistaa olematonta. Ei kertonut asiasta Tiedonantaja eikä Izvestija, vaikka Suomen Sisun foorumilla niin valehdeltiin. Sinä taidatkin olla sen jutun liikkeelle laittaja.
- pyykkärin puhe
Miksi juuri jossain suomen sisun sivulla??Mikä lehti ja
mikä sivu se on,
voisitko laittaa sen tänne,
vai yritätkö mamuna(?) taas mustamalata ja syyllistää suomalaisia jostakin ?
Minun isäni kertoi olleensa kuulemassa juuri tuollaisen puheen livenä 70-luvulla! Ei ole lukenut sitä mistään " sisu" lehdestä,
joten valehtelet taas, mutta sinähän taidatkin olla punikki, valehtelustasi päätellen!
Miksi edes vaivaudut tuon asian tiimoilta??- Eipäs satuilla taas
No teillä näyttää tuo harhaisuus ja mielenvikaisuus periytyvän perheessä sitten.
Mikäli isukkisi ei ollut punikkin ja kuulunut ko. järjestöön niin tuskimpa olisi voinut olla kuuntelemassa puhetta SAKn pääjuhlassa VAPPU ILTANA 1976.
Isäsi oli arvatenkin maka sammuneen omassa oksennuksessaan ja kusessaan, kuten joka viikonloppu kunnes päätyi tuohon alko-dementoituneeseen tilaan jossa muistaa olemattomiakin tapahtumia. - Demari.
Ei ole isäsi ollut kuulemassa puhetta, kun sitä ei ole pidetty. SAK:ssa juristit eivät pitäneet puheita. Johtohenkilöt pitivät. Se muuten ajoitettiin ensin APRILLIPÄIVÄÄN Sisun sivulla, sitten muutettiin VAPPUPÄIVÄÄN.
Sinä olet koko jutun keksinyt, ja Suomen Sisun sivuille ei enää pääse, ne suljettiin pari viikkoa sitten kaikilta muilta kuin jäseniltä. Tämä linkki kuitenkin paljastaa, että siellä on juttu "TAVJASTA":
http://www.google.fi/#sclient=psy&hl=fi&site=&source=hp&q=http://www.network54.com/Forum/171225/thread/1089675711/Tavja+olisi+liitt%E4nyt+Suomen+Neuvostoliittoon--%21%21&aq=&aqi=&aql=&oq=&pbx=1&bav=on.2,or.r_gc.r_pw.&fp=4931d186af2fb629
Sinähän tapaat yleensä kirjoittaa Tarjan nimen muodossa TAVJA. Kirjoitusvirhe paljastaa...
- kysytään sultakin
Väliin raivoaa, väliin riehuu
Onko halonen Psykopaatti?? Ainakin taudin tuntomerkit täysin sopii.
Psykopaatilla ei ole aitoja tunteita, jäljittelevät kiintymystä ja rakkautta, mutta eivät tiedä mitä se
oikeasti on.
2. Kiukuttelevat, kuin lapsi.
3. Keksivät outoja juttuja, heidän sanomassaan on ristiriita.
4. Ovat tyhjiä kuoria, heidän sisällään ei ole mitään.
5. Joskus saattavat tajuta, että toinen näkee heidän lävitseen.
6. Heitä hallitsee pelko. Heitä on hallittava kovalla kädellä, heitä ei saa pelätä. Heille on annettava omaa lääkettään.
7. Ovat kovin ailahtelevaisia, tänään tätä huomenna aivan muuta.
8. Eivät tunnusta mitään auktoriteetteja. Tulevat todella ärtyisiksi, jos heitä yrittää - (heidän sanojensa mukaan) hallita
9. Heillä on myös yleensä muita ongelmia, kuten pelihimo, kleptomania ym.
10. Heidän seksuaaliviettinsä on yleensä heikko.
11. He pystyvät vaistoamaan ihmisestä miten tämä on manipuloitavissa.
12. Syöttävät isoja valheita, mitä isompia, sitä varmemmin menevät läpi.
13. Heillä on hovi, joka ihailee heitä eikä näe heidän "sairauttaan", mutta on myös joukko ihmisiä, jotka tunnistavat hänet, eivätkä halua olla missään tekemisissä.
14. Näyttävät ulospäin mallikelpoisilta kansalaisilta, osaavat tarvittaessa olla miellyttäviä, mutta lähipiiri joutuu elämään heidän kanssaan "helvetissä".
15. Syyllistävät, syyttävät, uhrikin jo uskoo, että hänessä itsessään on vika.
Psykopaateille tyypillistä on syyttää toisia siitä pahasta mitä ovat muille tehneet
olemalla sSDPläinen -ylittää se kaikki kriteerit - totuus.
Nythän on niin että kyseisenä keväänä Tarja oli jossakin vaiheessa kännipäissään eksynyt Keskustapuolueen salaiseen saunakokoukseen.
Siellä hän oli sitten esittänyt tämän "puheen".
Sitten Paavo Väyrynen oli p... - ; > )
Joo. Ja tyttö tuli!
- Sehän..
tietenkin oli tarkoitettu vain vähjärkisille ja muuten tyhmille koko pikkunashien lokakampanja, eihän se muihin olisi uponnutkaan, koko puhe keksittiin vuonna 2004, tunnetun Seppo Lehdon nimimerkillä sitä levitettiin monilla palstoilla, asia on oikaistu jo meneen kertaan suomi24:n politiikkapalstoilla ja presidenttipalstallakin jo vuosia sitten. Tämä palsta näyttää tulevan jälkijunassa. Tosin, eihän tämä mikään politiikkapalsta olekaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2614167Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2643403Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541775Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251633Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2961412Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132915Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235852en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115813Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe17778