Kristuksen sovitus on tehnyt meille armon mahdolliseksi. Emme pelastu pelkällä uskolla, vaan meidän on tehtävä oma osamme. Tietenkin usko on lähtökohta, mutta jos se ei johda muiden pelastuksen ehtojen täyttämiseen vaadittaviin tekoihin, niin uskomme on kuollut eikä pelasta meitä.
2. Nefi. 25
23 Sillä me ponnistelemme uutterasti kirjoittaaksemme, saadaksemme lapsemme sekä veljemme uskomaan Kristukseen ja tekemään sovinnon Jumalan kanssa; sillä me tiedämme, että armosta me pelastumme kaiken sen jälkeen, mitä voimme tehdä.
Pelastuksen ehtoja uskon lisäksi ovat:
Parannus
Upotuskaste syntien anteeksi saamiseksi valtuutetun toimittamana
Pyhän Hengen vastaanottaminen kätten päällepanon kautta
Kestäminen loppuun asti
Tässä ovat tiiviisti esitettynä evankeliumi:
Ap.t. 2
37 Kuullessaan tämän kaikki tunsivat piston sydämessään, ja he sanoivat Pietarille ja muille apostoleille: "Veljet, mitä meidän pitää tehdä?" [Hepr. 4:12]
38 Pietari vastasi: "Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen. [Matt. 3:11 ]
Pelastumme armosta parhaammekin tehtyämme, mutta emme ilman parannusta (kääntymystä) ja uskovana tehtyä kasteen liittoa (upotuskaste oikealla valtuudella). Lisäksi meidän on otettava vastaan Pyhä Henki kätten päällepanon kautta kuten alkukirkon aikanakin tehtiin:
Ap.t. 8
14 Kun Jerusalemissa olevat apostolit kuulivat samarialaisten ottaneen vastaan Jumalan sanan, he lähettivät Pietarin ja Johanneksen heidän luokseen.
15 Perille tultuaan nämä rukoilivat Samarian uskovien puolesta, että he saisivat Pyhän Hengen.
16 Henki näet ei ollut vielä laskeutunut kehenkään heistä; heidät oli ainoastaan kastettu Herran Jeesuksen nimeen. [Ap. t. 19:2]
17 Pietari ja Johannes panivat kätensä heidän päälleen, ja he saivat Pyhän Hengen. [Ap. t. 19:6]
Tarkemmin sanoen tähän kuuluu.
Tulee pitää käskyt
Tulee hylätä synti kokonaan
Todistaa muille Kristuksen evankeliumista
Työ kirkossa
Aktiivisuus
Rakkauden työt ja asenne
Anteeksiantaminen toisille
Yksin uskosta on väärä oppi. Ilman parannusta ei ole anteeksi saamista eikä pelastusta.
2. Nefi. 25
23 Sillä me ponnistelemme uutterasti kirjoittaaksemme, saadaksemme lapsemme sekä veljemme uskomaan Kristukseen ja tekemään sovinnon Jumalan kanssa; sillä me tiedämme, että armosta me pelastumme kaiken sen jälkeen, mitä voimme tehdä.
Pelastuksen ehtoja uskon lisäksi ovat:
Parannus
Upotuskaste syntien anteeksi saamiseksi valtuutetun toimittamana
Pyhän Hengen vastaanottaminen kätten päällepanon kautta
Kestäminen loppuun asti
Tässä ovat tiiviisti esitettynä evankeliumi:
Ap.t. 2
37 Kuullessaan tämän kaikki tunsivat piston sydämessään, ja he sanoivat Pietarille ja muille apostoleille: "Veljet, mitä meidän pitää tehdä?" [Hepr. 4:12]
38 Pietari vastasi: "Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen. [Matt. 3:11 ]
Pelastumme armosta parhaammekin tehtyämme, mutta emme ilman parannusta (kääntymystä) ja uskovana tehtyä kasteen liittoa (upotuskaste oikealla valtuudella). Lisäksi meidän on otettava vastaan Pyhä Henki kätten päällepanon kautta kuten alkukirkon aikanakin tehtiin:
Ap.t. 8
14 Kun Jerusalemissa olevat apostolit kuulivat samarialaisten ottaneen vastaan Jumalan sanan, he lähettivät Pietarin ja Johanneksen heidän luokseen.
15 Perille tultuaan nämä rukoilivat Samarian uskovien puolesta, että he saisivat Pyhän Hengen.
16 Henki näet ei ollut vielä laskeutunut kehenkään heistä; heidät oli ainoastaan kastettu Herran Jeesuksen nimeen. [Ap. t. 19:2]
17 Pietari ja Johannes panivat kätensä heidän päälleen, ja he saivat Pyhän Hengen. [Ap. t. 19:6]
Tarkemmin sanoen tähän kuuluu.
Tulee pitää käskyt
Tulee hylätä synti kokonaan
Todistaa muille Kristuksen evankeliumista
Työ kirkossa
Aktiivisuus
Rakkauden työt ja asenne
Anteeksiantaminen toisille
Yksin uskosta on väärä oppi. Ilman parannusta ei ole anteeksi saamista eikä pelastusta.
Vastaukset 53
Vanhimmat
Ihan perus kulttijargonia. Manipulointi ehdollistamalla, ja sitä kautta ihmisten syyllistäminen jos ihminen ei täytä asetettuja vaatimuksia, on hyvin tyypillinen kulttiuskontojen piirre.
Hmm katsoppas peiliin.
Syyllistämisestä puhumisella tähdätään siihen, ettei parannus ole välttämätöntä pelastumiselle. Parannuksen ehtona on oman syyllisyytensä tunnustaminen. Ihmisellä on tässä vapaa tahto.
Varmaa on olemassa manipulaation muoto, jossa pyritään herättämään syyllisyyttä moralisoimalla ilman, että luotetaan ihmisen oman kykyyn tehdä valintoja. Aitoa syyllisyyden huomaamisen luonnetta kuvaa englantilaisen taiteilijan Holman Huntin taulu. Hän sai innoituksen ikuistaa kankaalle taulun "Kristus sydämen ovella". Eräänä päivänä hän näytti taulua ystävälleen. Tämä huudahti: "Kuvassasi on yksi asia vialla."
"Mikä se on?" kysyi taiteilija.
"Ovessa, jolle Kristus kolkuttaa, ei ole kädensijaa", vastasi hänen ystävänsä.
"Ahaa", vastasi Hunt, "ei se ole virhe. Katsohan, tämä on ovi ihmisen sydämeen. Se voidaan avata vain sisäpuolelta."
Niin se on. Jeesus seisoo ovella ja kolkuttaa, mutta kukin meistä ratkaisee, aukaiseeko hän. Ihmisen on itsensä tehtävä aloite, mutta meidän tulee kuulla omantunnon ääntä. Omatunto on Kristuksen henki, joka on annettu jokaiselle. Tarvitsemme kuitenkin tietoa pelastuksemme ehdoista.
Syyllistäminen on helppo tapa kiinnittää huomio epäolennaiseen. MAP-kirkko syyllistää kaikkia muita paitsi itseään ja johtajia. Tämä on vallan väärinkäyttöä, eikä sillä ole mitään tekemistä minkään teologian kanssa.
http://www.vaestoliitto.fi/parisuhde/tietoa_parisuhteesta/parisuhdevakivalta/henkinen-vakivalta/
"Hengellinen väkivalta
Uskoon tai uskontoon liittyvien asioiden kautta uhria voidaan syyllistää, manipuloida, väheksyä tai alistaa. Tällöin puhutaan hengellisestä väkivallasta."
Onpa oudosti sanottu: "MAP-kirkko syyllistää kaikkia muita paitsi itseään ja johtajia. " -Tarkoitatko tällä, että MAP-kirkon opin mukaan Kristuksen kirkosta tapahtui luopuminen, mutta että nyttemmin kirkko on palautettu? Onko tästä kertominen syyllistämistä? Sen kertomisen estäminen olisi uskonnonvapauden estämistä ja henkistä väkivaltaa. Alkuajan mormonit saivat kokea sitä sekä fyysistäkin väkivaltaa uskonsa vuoksi.
Entä mitä tarkoitat teologialla? Jos palautetusta kirkosta kertominen ja sen kertominen, millainen Kristuksen kirkko oppeineen oli alkujaan, ei ole teologiaa, niin mitä teologia on?
Vain yksi kirkko voi olla oikea. Luterilaiset pitävät oikeana näkymätöntä kirkkoa. Roomalaiskatolisille ainoa oikea kirkko on heidän kirkkonsa, johon kaikkien olisi palattava.
"1. Kor. 1:13
Onko Kristus jaettu? Onko ehkä Paavali ristiinnaulittu teidän puolestanne? Paavalinko nimeen teidät on kastettu?
Hengelliseen väkivaltaan viittaaminen ja Väestöliiton määritelmän liittäminen MAP-kirkon yhteyteen on asiatonta. Yksilöiden käyttäytymisellä ei ole mitään tekemistä kirkon opin kanssa .
Ei se syyllistämistä ole vaan suoranaista valehtelua.
"Entä mitä tarkoitat teologialla?"
Teologia = Jumaluusoppi
"Hengelliseen väkivaltaan viittaaminen ja Väestöliiton määritelmän liittäminen MAP-kirkon yhteyteen on asiatonta. Yksilöiden käyttäytymisellä ei ole mitään tekemistä kirkon opin kanssa ."
Niinkö? Ei minusta. Tässä pari esimerkkiä:
1. Rakkauspommitus: Ollaan ylitsepursuavan ystävällisiä tuntemattomia kohtaan ilman mitään selvää syytä, että voidaan joskus kertoa heille "ilosanomaa" = manipulointia, uusien jäsenten rekrytointivelvollisuus
2. Pelottelu: Tee näin tai et pelastu, seuraa profeettaa tai kärsi = manipulointia, käytöksen & ajattelun valvonta
3. Syyllistäminen: Sinussa on vikaa joka pitää korjata = manipulointia, ajattelun valvonta
4. Pukeudu näin: Pidä garmentteja 24/7 = manipulointia, käytöksen valvonta
5. Syö näin: kiellettyjen asioiden lista on pitkä = manipulointia, käytöksen valvonta
6. Häpeän pelko: Piispa puhuttelee tasaisin väliajoin ja arvioi oletko "kelvollinen" ja haastattelussa sinun odotetaan tunnustavan "syntisi" = manipulointia, käytöksen valvonta
7. Ihmisten jatkuva valvonta: Maksoitko tarpeeksi kymmenyksiä, entä suorititko kotikäyntivelvoitteesi? = manipulointia, käytöksen valvonta
8. Kultin kaksoiskieli: useilla sanoilla on normaalikielestä poikkeavat merkitykset = manipulointia, informaation kontrollointia
9. Kritiikki on kielletty: Kirkosta tai sen johtajien kanssa ei saa olla julkisesti eri mieltä ja avoin keskustelu asioista on kielletty = manipulointia, informaation kontrollointia
Esitetyt ominaisuudet ovat hyvin tyypillisiä kulttiuskonnoille muodossa tai toisessa. Lisäksi MAP-kirkko täyttää myös seuraavat kulttiuskonnon tunnusmerkit:
10. Johtajalla on erikoiskyky: profeetta, jolla on suora yhteys Jumalaan
11. Mustavalkoinen maailmankuva: Vain MAP-kirkko on oikeassa, kaikki muut ovat väärässä.
12. Ota tai jätä mentaliteetti: Sinun tulee täyttää tietyt kriteerit päästäksesi temppeliin ja tunnistautuaksesi "paremmaksi mormoniksi"
13. Eristäminen ulkomaailmasta: Oli aiemmin voimakas, kun kaikkia kehotettiin muuttamana Utahiin, nykyisin vähän lievempää, mutta kirkko pitää kiireisenä ja joka päivälle on tehtävää niin ettei kerkiä oikein kaveeraamaan muiden kanssa
Nämä kun pistää kaikki nippuun niin, kyllä siinä on sellainen kollaasi kasassa, että hengellisen väkivallan tunnusmerkistö mielestäni täyttyy kirkkaasti.
Keksimällä keksittyä sekä asiallisten ja myönteisten seikkojen kuten jäsenistä huolehtimisen kääntäminen kielteiseksi. Oletko itse keksinyt tai kopsannut muilta?
Tapani hyvä, asian kieltäminen ja silmien ummistaminen ei poista todellisuutta.
Lisääkin löytyy eli haluatko, että jatkan listaa?
`
14. Jäsenille annetaan uusi identiteetti: temppelissä jokaiselle annetaan uusi nimi, joka on muuten pidettävä salassa (koska kaikki samaan temppelierään osallistuvat samaa sukupuolta olevat saavat yhden ja saman nimen)
15. lähtijöiden syyllistäminen: eroavat leimataan ja nähään jopa pahempina/huonompina ihmisinä kuin muut ulkopuoliset
.... vieläkö jatketaan?
Jatka vaan, niin vääristelysi tulee entistä paremmin ilmi. Todellisuus on kaukana siitä, mitä esität.
Korjaa toki missä kohdin meni mielestäsi metsään. Luettelemani ominaisuudet ovat ihan kulttien peruskamaa ja ne tunnistaa mormonismista varsin helposti.
Juuri näin. Tapani jatkaa antikristillistä propagandaansa. Hän lainaa Mormonin kirjaa, jota mikään kristillinen kirkko ei pidä Jumalan Sanana.
Joka uskoo ja kastetaan, pelastuu. Siihen kuuluu parannus ja kaste tulella ja Pyhällä Hengellä ja lapsen kaltaiseksi tuleminen ja pysyminen uskossa loppuun asti.
Usko tarkoittaa, että on ymmärtänyt ja vastaanottanut Jeesuksen sovitustyön.
Ihminen muuttuu sitten Jumalan voimalla sisäisesti vähitellen, ja tekee oikein. Hyvien tekojen tekeminen väkinäisesti ei ole kristinuskoa. Tässä kohtaan mormoneilla on usein väärä korostus käskyjen toteuttamisessa, ja luterilaisilla on vapauttava sana, ei kai hekään takoita ettei käskyjä pitäisi yrittää parhaansa mukaan noudattaa.
Korotus ei ole sama asia kuin pelastus, siitä pitää puhua erikseen, tässä kohtaan mormoonit usein erehtyvät, eli korostus on väärä. Jeesuksen oppi on oppi pelastuksesta, eikä siitä saa opettaa enempää eikä vähempää (3. Nefi: "Tämä on minun oppini...")
Millä perusteella oletat, että hyvien tekojen tekeminen olisi usein väkinäistä mormoneille?
Mielestäni ei ole oikein korostaa sitä, että vain usko riittää. Sitä korostusta olen tavannut luterilaisilla.
Mitä 3. Nefin kohtaa tarkoitit?
3. Nefi 27 jakeissa sanotaan
16 Ja tapahtuu, että jokainen, joka tekee parannuksen ja ottaa kasteen minun nimeeni, täytetään; ja jos hän kestää loppuun asti, katso, häntä minä pidän syyttömänä Isäni edessä sinä päivänä, jona minä seison tuomitsemassa maailmaa.
17 Ja joka ei kestä loppuun asti, hänet myös kaadetaan maahan ja heitetään tuleen, josta ei enää voi palata, Isän oikeudenmukaisuuden tähden.
18 Ja tämän sanan hän on antanut ihmislapsille. Ja tästä syystä hän toteuttaa sanat, jotka hän on antanut, eikä hän valehtele, vaan toteuttaa kaikki sanansa.
19 Eikä mikään epäpuhdas voi päästä hänen valtakuntaansa; sen tähden hänen lepoonsa ei pääse mikään paitsi ne, jotka ovat pesseet vaatteensa minun veressäni, uskonsa tähden ja parannuksensa tähden kaikista synneistään ja uskollisuutensa tähden loppuun asti.
20 Nyt tämä on käsky: Tehkää parannus, kaikki te maan ääret, ja tulkaa minun luokseni ja ottakaa kaste minun nimeeni, jotta te pyhittyisitte ottamalla vastaan Pyhän Hengen, jotta voitte seisoa tahrattomina minun edessäni viimeisenä päivänä.
21 Totisesti, totisesti minä sanon teille: Tämä on minun evankeliumini, ja te tiedätte, mitä teidän on minun kirkossani tehtävä, sillä niitä tekoja, joita te olette nähneet minun tekevän, teidänkin tulee tehdä; sillä mitä te olette nähneet minun tekevän, juuri sitä teidän tulee tehdä;
22 sen tähden, jos te tämän teette, te olette siunattuja, sillä teidät ylennetään viimeisenä päivänä.
Olet oikeassa, ettei pelastus ole sama kuin korotus. Kaikki ihmiset pelastuvat sikäli, että nousevat kuolleista, sillä Kristus voitti kuoleman kaikkien puolesta. - Tosin niille, jotka nousevat tuomittavaksi muuhun kuin kirkkauden valtakuntaa, ylösnousemus voi olla kaikkea muuta kuin pelastumista. He haluaisivat mieluummin kadota olemattomiin, mutta eivät voi, sillä he ovat kuolemattomia.
Korostus on korkein pelastumisen aste selestisessä valtakunnassa. Pyhien kirjoitusten oppaasta::
KIRKKAUDEN ASTEET. Katso myös Selestinen kirkkaus; Telestinen kirkkaus; Terrestrinen kirkkaus.
Taivaan eri valtakunnat. Viimeisellä tuomiolla jokainen ihminen, kadotuksen poikia lukuun ottamatta, määrätään tietyssä kirkkauden valtakunnassa olevaan iankaikkiseen asuinpaikkaan.
Jeesus sanoi: Minun Isäni kodissa on monta huonetta, Joh. 14:2 (Et. 12:32). Auringolla on oma loistonsa, kuulla omansa ja tähdillä omansa, 1. Kor. 15:40–41. Paavali temmattiin kolmanteen taivaaseen, 2. Kor. 12:2. On olemassa kirkkaudeton iankaikkisen rangaistuksen paikka, OL 76:30–38, 43–45. On olemassa kolme kirkkauden astetta, OL 76:50–113; 88:20–32.
Tapanille: En minä väittänyt, että se hyvien tekojen tekeminen juuri mormoneilla olisi väkinäistä.
Luterilaisilla tosiaan on tuo väärä korostus, että usko riittää.
Mikset voi tunnustaa, että pelastuksessa mormoneillakin on usein väärää korostusta ja farisealaisuutta muutenkin? Tekisi hyvästä kirjoittelustasi vielä parempaa. Monet mormonit eivät edes kunnolla tunne omaa oppiaan.
Kappas,vanha maolainenkin tuli mukaan!
Pelastuksen ehdot:
Kymmenysten maksaminen Smithin kirkolle.
Taika-alusvaatteiden jatkuva käyttö.
Moninaiminen (viimeistään tuhatvuotisessa valtakunnassa).
Toisinuskovien panettelu.
Smithin kirkon kaste.
Oikaisuja:
Kymmenysten maksaminen Smithin kirkolle.
- Ei ole Smithin kirkkoa vaan myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko.
Taika-alusvaatteiden jatkuva käyttö.-
- Taika-alusvaatteita ei ole, vaan Raamatustakin tuttu ihokas.
Moninaiminen (viimeistään tuhatvuotisessa valtakunnassa).
- Moniavioisuus ei ole pelastuksen ehto, mutta korotuksessa se on oikeudenmukaisuudenkin vuoksi.
Toisinuskovien panettelu.
- Panettelu on syntiä ja este omien syntiemme anteeksi saamiseen.
Smithin kirkon kaste
- Ei ole Smithin kirkkoa. Kastamiseen tulee olla oikea valtuus ja se on vain Kristuksen omalla kirkolla.
Smithin kirkon kaste.
moniaviousuus oikeudenmukaisuuden vuoksi? Mitä ihmettä tarkoitat?
MAP-kirkossa uskotaan iankaikkiseen avioliittoon. Olisiko oikeudenmukaista, jos useammin kerran naimisissa olleen miehen muut vaimot eivät saisi tilaisuutta jatkaa ikuisuudessa avioliittoa miehensä kanssa. Mies on voinut jäädä leskeksi ja avioitunut sitten uudelleen.
Ymmärrän, että sinun on vaikea tätä käsittää, koska et usko avioliiton mahdollisuuteen taivaassa. Siellä ei avioliittoja enää solmita, vaan sen tulee tapahtua maan päällä oikealla valtuudella. Tuhatvuotinen valtakunta on aikaa, jolloin kaikki saadaan kohdalleen myös kuolleiden kannalta sijaisten kautta.
Matt. 16:19
Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet, ja minkä sinä sidot maan päällä, se on oleva sidottu taivaissa, ja minkä sinä päästät maan päällä, se on oleva päästetty taivaissa."
ja kääntäen myös oikeudenmukaista: Monen miehen kanssa maan alhossa aviossa ollut naisihminen saa monen monta tiskaajaa taivaallisten tiskipaljujen ääressä?
Mitäs sijaisia tuhatvuotinen valtakunta tuo tullessaan?
niin tuohan Matt. 16:19 ei kerro avioliitosta ollenkaan, ei parisuhteesta laisinkaan. Kuka kumma sen on noin hatelikkoon vääntänyt, Jooseppiko?
Tuhatvuotisen valtakunnan aikana tehdään tosi paljon temppelityötä. Ennen viimeistä tuomiota on saatava kaikki tehdyksi. Se on samaa työtä, jota jo nyt tehdään MAP-kirkon temppeleissä ensin omasta ja sitten henkimaailmassa toimituksia odottavien puolesta.
Matt. 16:19 kertoo sitomisen eli sinetöimisen valtuudesta, jonka Kristus antoi Pietarille. Mitä se sinusta tarkoittaa? Kohdassa sanotaan selvästi, että sitominen ja vapauttaminen ovat päteviä myös taivaissa.
En jaksa enää hierarkiauudistuksen vuoksi seurata juurikaan tätä palstaa enkä nytkään lue alempana olevia viestejä, mutta vastaan sinulle.
Kyse on nimenomaan Smithin kirkosta ja hänen opeistaan.
Ihokas Raamatussa tarkoittaa tuolloin käytettyä ihoa vasten olevaa vaatetta, ei mitään taikavaatetta symboleineen. Erikseen sitten on VAIN TEMPPELISSÄ käytetty temppeliasu, johon kuului mm. käärepäähine, jota jostain syystä et käytä...
Moniavioisuuden "oikeudenmukaisuus" on täysin hatusta vedetty, koska kyseessä on VAIN miesten moniavioisuus, ei naisten. Oikeudenmukaisuus on kaukana sovinistisesta käytännöstä.
>- Panettelu on syntiä ja este omien syntiemme anteeksi saamiseen.
Hyvä että edes jotain myönnät...
Kyse on Smithin kirkon kasteesta, ei kaikkien kristittyjen kasteesta.
Smithin kirkoksi sanominen on tarkoituksellista panettelua kuten myös Smithin kasteesta puhuminen. Tarkoituksesi on pilkata ja vääristellä. Kirkon oikean nimen sanoinkin jo edellä. Kaste MAP-kirkossa tapahtuu valtuudella Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.
Ihokkaan taikavaatteeksi sanominen on samaa pilkkaasi. Temppelissä käytetään myös käärepäähinettä vastaavaa asustetta. Tuskin oli tarkoitus, että Aaronin pojatkaan käyttäisivät täyttä temppelipalvelusasua koko ajan.
Raamatun perheissä oli patriarkaalinen järjestys.
Ei ole panettelua. Smith opetti Smithin oppia, joka poikkeaa kristittyjen opetuksista. Esim. taika-ihokas ei kuulu kristinuskoon. Viitauksesi Raamatussa mainittuihin NORMAALEIHIN asuihin ei kelpaa perusteluksi, eikä myöskään viittauksesi VAIN temppelissä käytettyihin asuihin, varsinkin kun unohdat käyttää sitä käärepäähinettä...
>Tuskin oli tarkoitus, että Aaronin pojatkaan käyttäisivät täyttä temppelipalvelusasua koko ajan.
Sinäpä sen itse sanoit. Silti käytät taika-ihokasta jatkuvasti...
Sovinismi tai patriarkaalisuus ei ole oikeudenmukaisuuden tae, päinvastoin!
Raamatun kirjoittamisen aikaan nainen ei ollut täysivaltainen ihminen, rangaistustavat olivat julmia ja sotaa käydessä voi siviilitkin tappaa .En jaksa käsittää miten joku uskonto joka syntyy 1800 luvulla, etsii ohjeet naisten ja miesten suhteisiin 3500 vuoden takaa ja vielä hyppää yli sen uskonnon mitä katsoo edustavansa, ja vetoaa sitä edeltävän uskonnon alkuajan olosuhteisiin.
"Raamatun kirjoittamisen aikaan nainen ei ollut täysivaltainen ihminen, rangaistustavat olivat julmia ja sotaa käydessä voi siviilitkin tappaa."
Raamatun kirjoitusten pohjalla käytetyt tekstit pyrkivät aktiivisesti kumoamaan paljolti niitä oikeuksia joita naisilla monissa kulttuureilla ennen juutalaisuutta ja kristinuskoa. Faaraoiden Egyptissä naisen asema oli jopa parempi kuin esim. 1800-luvulla kristillisessä maailmassa. Patriarkaalinen judeo-kristillinen uskontoperinne siis käytännössä polki naisten oikeudet maanrakoon vuosituhansiksi ja vasta viime aikoina naisille on pystytty hiljalleen palauttamaan jotain niistä oikeuksista joita historiassa heillä oli ennen patriarkaalisia uskontoja.
mitenkäs se vapauttaminen toimii MAP-taivaassa, kun sen liiton oli puhe olla ikuinen.
Sinun ollessa kyseessä taitavat kaikki lähinnä juosta karkuun!
Jos nykykristittyjä vaatii pukeutumaan johonkin vaateparteen jonka luultiin olevan käytössä lähi-idässä, se on pelkästään järjetöntä .Kukaan ei enää käytä sellaista asua eikä ole mitään syytä, eivät edes ne, joiden esi-isät aikoinaan pukeutuivat alueen muodin mukaan .
Raamatun ihokas ei ollut asu jota te pidätte nyt , eikä ihokas ollut pakollinen, se jäikin pois muodista heti kun muutetiin muille seuduille. Mitään asua ei pidetty yöt päivät , juutalaisilla jo rituaalisen puhtauden ylläpito esti sellaisen käytännön.
Tarkoitan temppelivaatetukseen kuuluvaa ihokasta enkä yleisesti muuten käytettyä:
2. Moos. 28:4
Ja nämä ovat ne vaatteet, jotka heidän on tehtävä: rintakilpi, kasukka, viitta, ruutuinen ihokas, käärelakki ja vyö. Ja he tehkööt sinun veljellesi Aaronille ja hänen pojilleen pyhät vaatteet, että he pappeina palvelisivat minua.
2. Moos. 28:39
Kudo myös ruutuinen ihokas valkoisista pellavalangoista, ja tee käärelakki valkoisista pellavalangoista, ja tee vyö kirjokudoksesta.
2. Moos. 29:5
Ja ota vaatteet ja pue Aaronin ylle ihokas ja kasukan viitta ja kasukka ja rintakilpi; ja sido hänen ympärilleen kasukan vyö.
Näillä asusteilla on vastineensa nykyisessä temppeliasussa.
Nämä ovat inhimillisesti hauskoja turvallisuutta lisääviä yksityiskohtia.
Minun puolestani halukkaat kiivetköön rituaalinomaisesti vaikka persus edellä puuhun jos hyvältä tuntuu. Tai pitäkööt tuohivirsuja kaiken aikaa jaloissaan pelastusta odotellessa. :-D
Mitään järkeä on tokko siinäkään - kuten ei tuossa mormonien touhussakaan!
No onko jouhipusero hyvin, puristaako cilite oikeasta kohdasta?? Nuohan on järkeviä varusteita, eikö..
Jaa? Ai sinä käytät semmoisia?
Kas kun et juokse lateksihousuissa!
Enhän minä katolinen ole, ai latex housutkin kuuluvat katolisten varustukseen..
Ihanko yleisesti vai kotikäytössä?
Heh,heh. kaikkea löytyy kun on katolisista puhe..
Kyllä te olette tavan pellejä :-D
Ja tekö ette?? Parempi pelle kuin pervo..
http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Hollannin katolisesta kirkosta yli 900 ilmoitusta hyväksikäytöstä/1135259613949
Kovia on katoliset papit saarnaamaan helvetistä, muttei se tunnu paljon itseään haittaavan.
On hyväksyttävä armo omalle kohdalle,on se ehto muuta tietä ei ole.
Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja. Ef.2:8 mutta saavat hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi Room 3:24
Armo on todella otettava vastaan, mutta mitä mielestäsi siihen kuuluu ? Uskonkin saamiseksi meidän tulee tehdä osamme, vaikka se onkin lahja.
Armo kuuluu ihan jokaiselle ja lahja on lahja - ei mikään ehdollinen maksu-suoritus'.
Turha sotkea käsitteitä oman käsityksen mukaan.
Armo - ei siinä ole mitään adjektiivia edessä tai takana, ei määräystä tai käskyä.
Lahja - siinäkään ei ole mitään laskelmoivaa eikä hintalappua mukana.
Sotket lahjan lahjontaan ja armon ikeeksi pakkotyöhön.
Miksi sitten sanotaan näin, jos armon saamiseksi ei tarvitse tehdä mitään:
Ap.t. 2
37 Kuullessaan tämän kaikki tunsivat piston sydämessään, ja he sanoivat Pietarille ja muille apostoleille: "Veljet, mitä meidän pitää tehdä?" [Hepr. 4:12]
38 Pietari vastasi: "Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen. [Matt. 3:11 ]
Pelastumme armosta parhaammekin tehtyämme, mutta emme ilman parannusta (kääntymystä) ja uskovana tehtyä kasteen liittoa (upotuskaste oikealla valtuudella). Lisäksi meidän on otettava vastaan Pyhä Henki kätten päällepanon kautta kuten alkukirkon aikanakin tehtiin:
Ap.t. 8
14 Kun Jerusalemissa olevat apostolit kuulivat samarialaisten ottaneen vastaan Jumalan sanan, he lähettivät Pietarin ja Johanneksen heidän luokseen.
15 Perille tultuaan nämä rukoilivat Samarian uskovien puolesta, että he saisivat Pyhän Hengen.
16 Henki näet ei ollut vielä laskeutunut kehenkään heistä; heidät oli ainoastaan kastettu Herran Jeesuksen nimeen. [Ap. t. 19:2]
17 Pietari ja Johannes panivat kätensä heidän päälleen, ja he saivat Pyhän Hengen. [Ap. t. 19:6]
"Miksi sitten sanotaan näin,.."Veljet, mitä meidän pitää tehdä?" jos armon saamiseksi ei tarvitse tehdä mitään " Koska oli syntynyt uusi uskonto joka ilmoitti että piti jotenkin "pelastua" jostain eikä kukaan uuteen uskontoon liittyvä tuntenut sen oppia tuossa vaiheessa.Pitikö elää kuten juutalainen vai ei, sekin oli auki.
Ymmärsitköhän lainkaan mistä on kysymys? Kysyin siksi, että sanottiin:
"Armo kuuluu ihan jokaiselle ja lahja on lahja - ei mikään ehdollinen maksu-suoritus'".
Luterilaisuuden parissa on yleistä, että korostetaan yksin uskoa. Saamme kaikki ruumiin ylösnousemuksen, mutta omien syntiemme sovitus tapahtuu vain evankeliumin ehdoin, joista parannus on tärkeintä ja arvokkainta, mitä ihminen voi tehdä.
Minä luen evankeliumia ihan itsenäisesti - en minkään opin ohjeella eikä evankeliumissa ole mitään ehtoa. Elän armosta, minun ei tarvitse tehdä mitään erityistä parannusta mistään - olen ihan sinut itseni ja universumin kanssa. Turha syyllistää ihmisiä ja kaivaa syntejä keksimällä muillekaan omituisia sovitusrituaaleja.
Sinun elämässäsi on on myös se sama pyyteetön armo ja elämänlahja ja mikä sinä olet sanomaan, miten toisen pitää noudattaa niitä sinun hyväksi kokemiasi ehtoja.
Voit ihan itse pitää omat käsityksesi, mutta on aika naurettavaa ja hulluutta esittää niitä yleisesti jokaiselle ainoaksi yleispäteväksi menetelmäksi.
Itsenäinen ajattelu on hyvä periaate. Miten ajattelet siitä, että voi itse määritellä pelastuksesi ehdot?
Itsenäisen ajattelun perusteella olen päätellyt, että emme voi saada oman ajattelun perusteella mitään totuutta siitä, miten pelastumme. Meille on ilmoitettu pelastumisen ehdot Raamatussa. Kun ihmiset tulkitsevat Raamattua omien mielihalujensa mukaan, on syntynyt tuhansia erilaisia kirkkoja. Vain yksi voi olla oikea. Oikea oli aikoinaan se, jonka Kristus perusti, mutta siitä luovuttiin.
Nyt oikea kirkko on Kristuksen palauttama kirkko profeettansa kautta:
http://www.mormon.org/learn/0,8672,955-19,00.html
Tässä on tuosta linkistä:
Kun Jeesus Kristus eli maan päällä, Hän perusti kirkkonsa, jotta kaikki ihmiset voisivat ottaa vastaan Hänen evankeliuminsa ja palata jonakin päivänä Jumalan, taivaallisen Isämme luokse, elääkseen Hänen kanssaan. Kun Jeesus Kristus nousi taivaaseen, Hänen apostolinsa saivat Häneltä edelleen ilmoitusta siitä, kuinka Hänen kirkkonsa työtä tuli johtaa. Heidän kuoltuaan jäsenet kuitenkin muuttivat Hänen perustamansa kirkon opetuksia. Vaikka monia hyviä ihmisiä ja jonkun verran totuutta jäi jäljelle, tämä luopumus eli yleinen poikkeaminen totuudesta johti siihen, että kirkko otettiin pois maan päältä. Apostoli Pietari profetoi, että Jeesus palauttaisi kirkkonsa ennen toista tulemistaan (Ap. t. 3:19–21).
Jeesus Kristus aloitti kirkkonsa palauttamisen maan päälle sen täyteydessä profeetta Joseph Smithin kautta vuonna 1820. Se on kasvanut maailmanlaajuiseksi kirkoksi, jossa on yli 11 miljoonaa jäsentä. Siinä on samat opetukset ja perusjärjestys kuin Jeesuksen perustamalla kirkolla Uuden testamentin aikoina.
Me kehotamme teitä oppimaan lisää tästä kirkosta.
Jäseniä on nyt yli 14 miljoonaa eli toisin kuin tuossa edellä sanotaan.
"Jäseniä on nyt yli 14 miljoonaa eli toisin kuin tuossa edellä sanotaan."
Näinhän se kirkko ilmoittaa, mutta näin ilmoittaessaan se "unohtaa" kertoa, että 2/3 "jäsenistä" ei käy kirkossa, on liittynyt toisiin kirkkoihin, hylännyt uskonnot kokonaan tai ovat mahdollisesti kuolleet, koska kirkko pitää kaikki jäsenkirjoissaan 110 vuotiaiksi. Kirkko ei poista nimiä jäsenrekisteristään vapaaehtoisesti ja monesti ihmiset, jotka yrittävät saada nimensä pois kirkon jäsenrekisteristä, joutuvat turvautumaan lainkouraan saadakseen asian haluamaansa päätökseen. Luin tässä yhdeltä ex-mormonipalstalta erään hiljattain eronneen henkilön tarinan jossa seurakunnan kotiopettajat soittelivat perheelle viikoittain ja perhe joka koki tämän jatkuvan, kielloista huolimatta, soittelun ahdistavana joutui hälyttämään paikalle poliisit, jotka totesivat soittelijoille, että joko he poistavat perheen nimet kirkon jäsenrekisteristä tai sitten tulee lakitupakeikka ahdistelusta. Lopputulema oli, että seurakunnan piispa soitti seuraavanapäivänä ja sanoi eron olevan tällä selvä. Tämä tapahtui siis rapakon takana.
Kirkon jäsenrekisterissä olevien nimien määrä ei ole mielestäni millään mittareilla luotettavaa tietoa.
Entä muiden kirkkojen jäsenrekisterissä pitämisen perusteet? MAP-kirkko on tietääkseni ainoa kirkko, joka ei erota jäsenyydestään vaikka ei maksa "jäsenmaksujaan" eli kymmenyksiä ja muita lahjoituksia, vaikka siihen olisi mahdollisuus.
Kirkosta erottaminen ja eroaminen on vakava asia. Jos on eronnut, palaaminen on vaikeaa. Jos eroaa toisen kerran, ei voi enää koskaan liittyä takaisin.
"Jos on eronnut, palaaminen on vaikeaa. Jos eroaa toisen kerran, ei voi enää koskaan liittyä takaisin."
Juu näinhän se kultti yrittää pelottelemalla pitää ihmisiä ruodussa ja temppu varmasti tehoaa niihin, joihin kirkolla vielä on jonkinlainen henkinen ote. Mielestäni on selvää, että kirkon motiivit tämän kyseenalaisen tavan kanssa on ainoastaan pönkittää omaa asemaansa ja näyttää suuremmalta kuin se todellisuudessa on. 14 miljoonaa näyttää paperilla niin paljon paremmalta kuin 4 miljoonaa.
puolestani luin Aku Ankasta hauskan tarinan.