Kaksi vuotias Cashy Hyde Spokane Washingtonista, oli keskellä taistelua aivosyöpää vastaan.
Agressiivinen kasvain häiritsi Cashyn hermoratoja uhaten häntä kuolemalla.
Lastensairaalassa Salt Lake Cityssä suoritettiin aivoleikkaus Cashylle, mutta kasvainta oli mahdollisuus postaa vain noin 10%.
Hänen hoitoonsa kuului kantasoluhoitoja, jotka suoritettiin kuudessa erillisessä kemoterapia aallossa. Cashy sai päivittäin viittä eri lääkkeitä, vain selviytyäkseen kovista kivuista.
Lopulta Cashyn keho kuihtui kokonaan hoidoista. Syyskuussa 2010 hän oli ollut 40 päivää ilman kiinteää ruokaa. Hän oli kykenemätön enää edes nostamaan omaa päätään. Lääkärit eivät voineet tarjota enää mitään muuta apua.
Hänen isänsä Mike ei voinut enää vain seisoa ja sietää sitä mitä tapahtuu. Mike alkoi antamaan Cashylle kannabisöljyä syöttöputken kautta. Samalla hän pyysi lääkäreiden lopettamaan pahoinvointi lääkkeiden antamisen.
Tulokset olivat dramaattisia. Cashyllä alkoi tulla nälkä. Hän alkoi jälleen syödä kiinteää ruokaa. Hänen energiatasonsa nousivat ja hänen mielialansa parani merkittävästi.
Mike kertoi tarinaansa KXLY4:n vastaavalle tuottajalle Melissa Luckylle: "Sinä olet katsomassa poikaa joka ei syönyt 4-5 kuukauteen mitään, edes palasta jostain... Se osoittaa että hän haluaa elää. "
Cashyn viimeisellä kemoterapia kierroksella jossa mukana ei ollut pahoinvointi lääkkeitä. Mike sanoi että lääkärit olivat ihmeissään. Hän ei koskaan kertonut heille mitä oli hoidossa muuttanut.
"Halusin kertoa heille," että hei, hän on kannabis öljyssä. " Mutta en halunnut heidän ottaa sitä häneltä pois ", isä sanoi.
KXLY4 halusi tietää lääkekannabiksen sivuvaikutusten vaaroista lapsille annettaessa, kuten yhtä nuorelle annettaessa kuin Cashy.
Vaikka se ei ole laitonta Washingtonissa tai Cashyn kotivaltiossa Montanassa, niin lääkärit eivät halunneet keskustella siitä.
Ohessa videoa tästä lapsesta.
http://www.youtube.com/watch?v=tmviQBB5DHs&feature=player_embedded

Vastaukset 12
Vanhimmat
Ihanaa kun ihminen paranee.
Hyvä on Lääke näköjään.
Missäs maissa se olikaan laillista.?
Hollanti, Saksa, taitaa olla yli puolet euroopan maista vapauttaneet tämän Lääkkeen käytön.
Minkähän takia Suomessa ollaan niin ennakkoluulosia tätä Lääkettä kohtaan?
Kuulin että se olisi ainut mikä tappaa MRSA bagteerin.
Jos hallitus olisi sitä mieltä että se haluaa että kansa olisi terve, niin silloinhan tämä Lääke pitäisi olla vapaasti noudettavissa reseptillä Apteekista.
Mutta ei Suomen hallitukselta löydy poliittista tahtoa korjaamaan asiaa.
Kyllä sekin on totta että Suomen Apteekista pystyy ostamaan reseptillä kyseistä lääkettä, mutta se on tehty äärinmäisen hankalaksi ja pitkäpiimäiseksi prosessiksi, melkeinpä mahdottomaksi.
Varmasti lääketeollisuudella on vahvasti sormensa pelissä, kun eihän he varmaan tykkää siitä että asiakkaat vähenesivät.
Kummastuttaa joskus se että ihan kuin ihmisiä pidettäisiin sairaana.
Suomessa riskit ovat kuitenkin aika pienet lääkkeen osalta.
Ei täällä sentään ammuta ja menetetä henkeä jos käyttää Lääkettä, mutta se henki todennäköisesti lähtee liian aikaisin jos ei käytä tätä Lääkettä.
Ja eikös sekin ole ihan mukavaa jos joskus naurattaa :)
Mikä on itselle parasta sen tietää vain itse.
Tästä on sensaatiokirjoiteltu viime päivinä. Lapsen vanhemmat siis USKOVAT että ko. aine olisi pojan parantanut. Minäkin koitan kovasti USKOA moniin asioihin. Usko ei korvaa tietoa.
Jos tuo olisi hyvä syöpälääke, olisi se jo käytössä ÿmpäri maailman.
On tämäkin ihan hyvä dokumentti kyseisestäaineesta.
Kanadaisesta miehestä joka itse kasvatti ja valmisti siitä sellasta öljystä tahnaa ja jakoi sitä ilmaiseksi syöpää sairasteville ihmisille.
Dokumentissä myös nämä henkilöt jotka saivat apua kertovat kokemuksistaan.
Sekä myös siitä miten virkavalta suhtautui asiaan.
Tämä Kanadalainen kiertää nykyisin ympäri maailmaa kertomassa miten Kannabis on parantanut ja parantaa syövästä.
Suosittelen katsomaan. Siinä on Suomenkielinen tekstitys.
http://www.youtube.com/watch?v=I0JcBo9iINs&feature=PlayList&p=6D2E58C1A7181E90&index=0&playnext=1
"Jos tuo olisi hyvä syöpälääke, olisi se jo käytössä ÿmpäri maailman."
Ei olisi, eikä ole, sillä lääketeollisuus laittaa rahaa niin paljon sen vastustamiseen, etttet ihmisjärjellä voi käsittääkkään. Sillä jos ihmiset noin edullisella tuotteella alkaa parantua, sehän on lääketeollisuudelle katastroofi. Syöpä on lääketeollisuuden parhain liikevaihtoa tuova sairauden ala. Ja jos sen tuottoyksikköön pääsee enemmänkin leviämään tällaisia tietoja, että ihmiset voisivat hoitaa itseään, niin sehän tietää hirvittävää katastroofia liikevaihtoon ja osakkeiden omistajien tulopussiin.
Se on niin härski laitos, ettei se ihmistä ajattele, vaan ja ainoastaan mitä siitä ihmisestä voi rahallisesti hyötyä.
Mietippä jos sun lapsesi olisi ollut 40 päivää ilman kiinteää ruokaa ja saanut ns.hoitoa. 40 päivää melkein koomassa ja kohta luotamme pois lähtemässä.
Ja sit kun annat pikkusen lääkettä ja lapsi nelkein heti haluaa ruokaa ja rupeaa parantumaan.
Mitä sinä ajattelisit tuossa tilanteessa että mikä siinä oikein auttoi?
Niinhän se onkin melkolailla käytössä ympäri maailmaa.
Suomessa se on kriminalisoitu eli laiton.
Perus ajattelua henkilöltä joka ei näe yhtä linkkiä pidemmälle..
Kenelle sinä "jepjep233" vastasit?
Jenkeissä käytetään enemmän rahaa Kannabiksen vastaisen kieltolain bropagandan tuottamiseen, kuin syöpä tutkimuksiin.
Koska syöpä tuottaa Jenkeissä lääketeollisuudelle 50 miljardia dollaria vuodessa.
Paljonkohan se Suomessa on?
Ihmiset etsivät hoitoa syöpään, ja se on aivan silmiemme edessä.
No ei se ihan silmiemme edessä ole. Tuossa ystävättären lähituttu nuori äiti tuli juuri Gerssonin hoidosta sieltä klinikalta, mutta syöpä oli hoidoista huolimatta levinnyt edelleen.
Itse nyt etsin ja toivon, että joku näistä tuotteista tehoaa. On Essiasta, on B17 vitamiinia, kurkumaa, vihannesmehuja, Angiobalanssia, valkosipulia, koivuntuhkauutetta. Kahden viikon päästä on kontrolli, tiedä sitten, missä ajassa tehoavat, jos tehoavat minussa.
Olisiko Sinulla tietoa, missä ajassa alkaisi näkyä tuloksia? Esim. P-CA15-3 syövän merkkiaine.
Kannabisöljyllä ihosyöpä hävisi viikossa.