Lapua ja lapualaiset

Lapualla ihmiset ovat kovia voivottelemaan: enimmäkseen voivotellaan, vatvotaan ja arvostellaan toisten ihmisten asioita nenät nyrpeinä. Lapualaiset voisivat keskittyä enemmän omaan elämäänsä ja nauttia siitä. Täällä keskustelupalstallakin keskustelu on melko ala-arvoista, mutta mitäpä muuta voi odottaa.

Kumma juttu, kun käy Lapualla, niin joka paikassa ihmiset vaan voivottelee naapurin, tutun tai tutuntutun asioita. Mikseivät ihmiset voi keskittyä omaan elämäänsä? Kateellista sakkia. Toisaalta myös asukkaiden yhteisöllisyyttä voisi lisätä. Uskon, että ulkopaikkakuntalaisen on vaikea löytää Lapualta ystäviä, kun ihmiset ovat niin ennakkoluuloisia. Puhumattakaan ulkomaalaisista: turkkilaisen pizzerian tultua kaupunkiin, se oli aikamoinen järkytys lapualaisille, mutta hyvin näyttää kebab nykyään samoille junteille maistuvan.

Että ottakaa lapualaiset iisisti ja nauttikaa elämästä avoimin mielin, niin tulee siitäkin kaupungista miellyttävämpi paikka asua. Itse olen tosin jo aikoja sitten lähtenyt Lapualta lipettiin, eikä ikävä ole takaisin.
7294
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

ookkona pelkuri ku lähdit pois ?

so turha huudella enää jos kerran oot luovuttanu !

Äänestä

valitat valittamisesta

Äänestä

ongelma pakkaa olla tämä mainitsemasi ilmiö. Kaupunkipaikoissa ihmiset voi keskittyä rakentavasti itsensä kehittämiseen.

Äänestä

No koitappa nyt vaan itse kestää olaoasi sen miehesi kanssa ja käyt syömässä kebabia ihan rauhassa. Ei meillä ainakaaan katsella naapuria ja voivotella.
Monessako paikassa sinä käyt kun jokaisessa ollaan voivottelemassa, täytyy ollla aika suuri suku Lapualla, tai miehesi on yöntimo joka pitää lapualaisia rasisteina. Lapualla menee tällä hetkellä ihan mainiosti, muuttajia oli enemmän kuin lähtijöitä, verraten lähi paikkakuntiin. Oot jokin lähipaikkakunnan katellinen-

Äänestä

Tyytyväisyys on taantumuksen alku.

Äänestä

Täällä montakymmentä vuotta asuneena odotan vain eläkkeelle pääsyä ja muuttoa kotiseudulle. Niinkuin monet muutkin täältä ovat lähteneet työuran päätyttyä. Missä syy? Ystäviä alkuperäisistä lapualaisista on vaikea saada. Mutta ei sitä silti onnetonkaan ole, on muualta muuttaneita kavereina, ystävinä. Eläköön nämä vaan omaa elämäänsä.....

Äänestä

Lapualaiset on niin osaaottavia. Surraan kanssaihmisten surut, iloitaan yhdessä ilot ja kaikki siltä väliltä. Ihmetellään joukolla uusia asioita ja tapoja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Fokus- kirjoitti:

Lapualla ihmiset ovat kovia voivottelemaan: enimmäkseen voivotellaan, vatvotaan ja arvostellaan toisten ihmisten asioita nenät nyrpeinä. Lapualaiset voisivat keskittyä enemmän omaan elämäänsä ja nauttia siitä. Täällä keskustelupalstallakin keskustelu on melko ala-arvoista, mutta mitäpä muuta voi odottaa.

Kumma juttu, kun käy Lapualla, niin joka paikassa ihmiset vaan voivottelee naapurin, tutun tai tutuntutun asioita. Mikseivät ihmiset voi keskittyä omaan elämäänsä? Kateellista sakkia. Toisaalta myös asukkaiden yhteisöllisyyttä voisi lisätä. Uskon, että ulkopaikkakuntalaisen on vaikea löytää Lapualta ystäviä, kun ihmiset ovat niin ennakkoluuloisia. Puhumattakaan ulkomaalaisista: turkkilaisen pizzerian tultua kaupunkiin, se oli aikamoinen järkytys lapualaisille, mutta hyvin näyttää kebab nykyään samoille junteille maistuvan.

Että ottakaa lapualaiset iisisti ja nauttikaa elämästä avoimin mielin, niin tulee siitäkin kaupungista miellyttävämpi paikka asua. Itse olen tosin jo aikoja sitten lähtenyt Lapualta lipettiin, eikä ikävä ole takaisin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu