Lapuan päättäjät on lähtemässä taas matkalle. Tälläkertaa "opintomatka" suuntautuu Rakvereen. Onneksi meillä on niitä halpoja lentolippuja. Niillä herrat pääsee jo Helsinkiin asti. Loppumatka mennään sitten eskarien uimakoulukuljetuksista säästetyillä rahoilla.
matkailua
voi jytky
16201
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Matkailu avartaa, sanotaan. Rakvere onkin erityisen avartava ja ennennäkemättömiä uusia ieoita antava matkakohe kuten Viron tasavalta yleensäkin. Paitsi, että kymmenet tuhannet virolaiset nuoret haaveilevat pääsystä pois kotimaastaan huonojen tulevaisuuennäkymien takia.
Viron talous on lähtenyt voimakaaseen nousuun vuoden alusta. Rakveressä ja muualakin Virossa on ymmäretty, että kapitalismi on parasta köyhäinhoitoa.
Viron ongelmana on kielitaidoton ja sopeutumaton venäläisväestö.
Lapuan päättäjien tulisi ottaa opikseen rakvereläiset markkinatalouden pelisäännöt opintomatkallaan.
Viro on äärimäisen eriarvoinen yhteiskunta, jossa köyhät elävät kurjuuden rajoilla. Kiitos tuon kapitalistisen köyhäinhoidon. Ylläoleva tieto nimenomaan vironkielisen nuorison halusta paeta maasta mm. huonojen palkkojen ja työttömyyden takia pitää täysin paikkansa. Halutuimmat pakokohteet ovat Saksa, Sveitsi ja Suomi. Ainoana muuttoa hillitsevänä seikkana pietään kielitaion puutetta.
Onhan nuo Rakveren nähtävyydet jo niin tuttuja, että toivotankin vain hyvää ryyppyreissua koko osin kustantamalleni joukolle!
Ken lukee ja sitten uskoo, tai sitten ei:
http://leenahietanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/71830-estland-ist-nazifrei
Miksi pyrkivät sieltä onnelasta pois,jos se kapitalismi niin ihanaa on?
Leena Hietanen on täysin epäluotettava todistaja, haikailee Leninin ja neuvostokommunismin perään. Kun Venäjän presidentti esitteli joitain liberaaleja käsityksiä hän totesi että pitää vaihtaa miestä.
Ei ollut mitään mainintaa Leninistä ja neuvostokommunismista edes rivien välissä tuossa linkin jutussa. Maan asiat (samoinkuin pikku kunnan) ovat erittäin huonolla tolalla silloin kuin nuoriso haikailee poislähtöä sankoin joukoin.
Ette nää metsiä puilta. Lapualta lähtevät nuoret 90 prosenttisesti. Luuserit, pissikset ja peräkammarinpojat jäävät työttömyyskortistoon.
Pitääs saada lisää urheelu- ja ostospaikkoja jotta väki pysyys paremmin Lapualla.
Vai mitä?
Ai notta ulokouimala ja Novapark-ostosparatiisi, näistäkö se taivas aukee.....
Lue puoli tuntia Leena Hietasen blogeja niin näet hänen laatunsa. Hänen mielestä Viro liittyi vapaaehtoisesti Neuvotoliittoon ja sitä rataa. Hnen mielestä Virossa asuvien venäläisten ei tarvitse oppia viron kieltä.
Viis Hietasista.
Onko se Viro nazifrei vai eikö se ole?
Onko Virossa kunnon palkat ja nuorisolle töitä?
Entäs eläkkeet ja vahusten asema?
Kuinka köyhiä köyhät on?
Onko Viro hädässä kun selviämistä pitää vakuutella?
Rakveressä on korkeampi elintaso ja parempi palvelutaso kuin Lapualla. Ongelmana on sopeutumaton venäläisväestö.
Elintaso- ja palvelutasoväitteestä olisi kiinnostavaa kuulla esimerkkejä.
Älä ny höpäjä, ota selevää ennenkun tuallaasia suustas päästelet!!
minnekäs se kaupunginjohtaja ja kaitsu menee? Meneekö rouvat myös?