Mielenpinttymät raiskauksen jälkeen

Ei rajoita mitenkään, lähdetään tilanteesta jollei kukaan tiedä, voit itse valita, paljonko se merkitsee. Vaikka monet tietävätkin, asia ei hallitse.
Tietenkin me olemme yksilöitä, omassa tapauksessani mies on haaveksiva ämmä, joka ei pysty unohtamaan, vaikka hän on inhottava niin omissa silmissään ihmeellinen jota kaverien piti pokkuroida. Sukupuoliroolit kääntyivät siis nurinpäin.
Hän tuntui olevan hiukan katkera, ettei häpeä merkinnytkään niin paljon kuin itselleen.
No ehkä vähän tunnen ahdistusta, että joku muukin ajattelee tämä on ainoa rooli, surkea raiskattu lapsi.
Tee harjoituksia, käännä asia toisinpäin, kaverien kanssa kuljette kesähameessa.
Joku teki näin, että meni tapahtumapaikalle, en tiennyt auttoiko.

Hei 'Puolikas nainen'.
Hyvin samantapaisia kokemuksia ja tuntemuksia on itsellänikin. Pelkotiloja tulee edelleen ja vältän tietynlaisia tilanteita. Humalaiset pelottavat minua(raiskaajani oli humalassa) ja olen varuillani uusien ihmisten kanssa. Kadulla kävellessäni vältän katsekontaktia miehiin. Junassa saatan jähmettyä täysin ja alkaa pelätä, jos joku mies tulee yllättäen istumaan "liian" lähelle. Minulla on myös ahdistusta ja masennusta. Myös kaikki luettelemasi esimerkit tuntuvat minullekin aivan mahdottomilta ja itseni piilottelu kuulostaa hyvin tutulta. Häpeän vartaloani. Raiskauksestani on nyt useampi vuosi ja olen yrittänyt saada apua mutten ole oikein siinä onnistunut. Minulla on korkea kynnys puhua tapahtuneesta. Minua kiinnostaisi kuulla, mistä itse sait terapia-apua ja kuinka kauan kävit terapiassa? Tunsitko saavasi siitä apua? Toivottavasti et koe kysymyksiäni liian tungetteleviksi.

Minusta raiskaajien otsaan pitäisi tatuoida isoilla kirjaimilla ja tummalla musteella, että ovat raiskareita sekä tekojen päivämäärät. Voi, sitä luimistelun määrää, mikä siitä seuraisi. Haluan!

Minulle jäi sellainen päähänpinttymä, että olen mieheni mielestä huono, rinnastin raiskauksen jonkunlaiseksi yhdenyön seksisuhteeksi. Tuntui, että äijä on pilannut minun kunnollisen (ei yhdenyön suhteita) elämän. Onneksi olen päässyt tästä pinttymästä melkein kokonaan eroon. Mieheni on miljardi kertaa hokenut, että se oli rikos. Nyt se alkaa mennä vihdoinkin jakeluun.

Pystytkö kertomaan omasta raiskauskokemuksestasi? Teitkö rikosilmoituksen? Minä en tehnyt.

Kiitos! ihanaa, että vastauksia on tullut jo tämän verran, vaikka tietenkin jokainen raiskauksen uhri on liikaa. :/ Teidänkin mainitsemat pinttymät ovat tuttuja olleet myös minulle... Uskon "siedätysharjoitusten" toimivuuteen ainakin osittain. Viime kesänä laitoin yhden roskienvieti reissun ajaksi shortsit jalkaani. Voitonriemu oli makea siltikin, vaikka minut taisi huomata vain muutama-pari ihmistä. :) Pelkojen kohtaaminen on tärkeää, mutta ajoitus on vielä tärkeämpää. Pelon kohtaamisen ei pitäisi mielestäni aiheuttaa negatiivisa tunteita.

pelko seurana: Olen käynyt kahteen otteeseen psykologilla. Ensimmäinen, varsinainen tiivis "kriisiterapia" kesti vuoden.
äiti kolmelle: Mullakin on ollut näitä "huono nainen" fiiliksiä. Se kokemus tavallaan ylitti käsityskykyni, kosketti luvatta sellaista aluetta, mihin ainoastaan minulla on itsemääräämisoikeus. Että mikä huora olen, kun en kyennyt estämään sitä tai jotain sellaista ajattelin... :(

Hei!
Just toi huora ajatus on minullakin ollut. Järjellä tuntuu järkyttävältä, että minkä takia me ollaan niin inhottavia itsellemme, että ajattelemme itsestämme niin, vaikka olemme joutuneet kokemaan jo niin kovia. Monellehan ihmiselle on tavallista sellaiset yhden yön suhteet. En tiedä, että tuntuisiko tämä asia helpommalta, jos olisi joskus ollut sellaisia. Jotenkin tuntuu, että tämä rikos pilaa minun muuten kohtalaisen hyvän menneisyyden. Mikä sinun suhtautuminen on yhden yön suhteisiiin? Typerää puhua tällaisista rikoksen yhteydessä, eihän niillä ole mitään tekemistä toistensa kanssa.

Mulla on kanssa ollut hirveää itsensä syyllistämistä ja oon myös tuntenut olevani likainen huora. Ja juuri tuo järjen ja tunteen ristiriitaisuus tuntuu tosi raastavalta. Olen aina ajatellut olevani fiksu nainen, mutta tämän asian kanssa ei kyllä järki pelaa. Tiedän, että kyseessä on rikos mutta silti syyllistän tästä vain itseäni ja koen itse toimineeni väärin. Vähän niin kuin että kun minulle on kerran tällaista tapahtunut niin minun on kai täytynyt tehdä jotain se ansaitakseni. Tai että olen huora ja siksi minut on raiskattu. Nuo huora-ajatukset ovat myös suorastaan järkyttäneet minua sillä minullakaan ei ole ikinä ollut yhden illan juttuja tms. vaan koko elämäni aikana olen ollut vain yhdessa pitkässä parisuhteessa ja seksikumppaneita on ollut vain yksi. Olen aina ollut myös ns. kiltti tyttö enkä ole ikinä pukeutunut paljastavasti, flirttaillut vieraille miehille tms. Yhden illan jutut eivät ole ikinä olleet minulle vaihtoehto, en ole niitä koskaan halunnut tai kokenut sellaiseen edes pystyväni.

Järjellä ymmärrän, että raiskauksen uhri ei ole tehnyt väärin vaan hän on syytön eikä hänen tulisi hävetä tai syyllistää itseään. En kuitenkaan osaa itselleni olla yhtään armollinen vaan rankaisen itseäni tapahtuneesta. Inhoan itseäni ja minun on todella vaikea hyväksyä sitä, että mieleni on järkkynyt näin pahasti. Myös se, että en osaa tähän järjellä suhtautua on vaikeaa ja tuntuu, että olen kadottanut itsestäni sen entisen fiksun ja vahvan naisen. Nyt olen vain raukka. Toinen tapa, jolla asiaa välillä ajattelen on täydellinen vähättely. Että no eihän se kumma juttu ollut ja raiskataanhan maailmassa jatkuvasti naisia, turha sitä on murehtia, unohda koko asia ja jatka eteenpäin. Unohtamisessa onnistun hetkellisesti kunnes taas iskee ahdistus ja pelko.

Minulla on nyt taas viimeiset 3 yötä ollut kamalia painajaisia ja pelkään jo nukahtamista. Unet ovat niin todentuntuisia ja herään niistä aivan paniikissa ja tekisi vain mieli huutaa. Unen saaminen on muutenkin vaikeaa, koska siinä vaiheessa pelot tulevat mieleen ja pelkään kotonani olevan jonkun tai että joku tulee ovesta läpi. Taas aivan järjetöntä mutta kun en pysty järkeäni uskomaan ja rauhoittumaan. Onneksi pääsen huomenna tiistaina ensimmäistä kertaa psykiatrin vastaanotolle, toivottavasti saisin jotain lääkitystä, jonka avulla saisin nukuttua. Painajaisöiden jälkeen minulla menee aina koko seuraava päiväkin pelonsekaisissa tunnelmissa ja väsymys tietysti painaa myös.

puolikas nainen: hienoa, että olet onnistunut saamaan tuollaisia pieniä erävoittoja pelostasi! Se luo toivoa minullekin.

Oletteko olleet yhteydessä Tukinaiseen? Onko se tuonut teille helpotusta? Minulla on nyt kova tarve saada itselleni apua mutta soittaminen tuntuu vaikealta. En tiedä mitä sanoa mutta kaipa ne siellä päässä osaavat johtaa keskustelua... pitäisi vain rohkaistua mutta minun on niin kamalan vaikea puhua tästä.

Anteeksi kun tuli niin pitkä avautumisviesti. Todella toivon teille voimia tämän asian kanssa! Minua on helpottanut saada lukea teidän kommenttejanne tältä palstalta(niin kamalaa kuin se onkin), kiitos siitä.

Tunnen naisen, joka raiskattiin 13-vuotiaana. Aikuistuttuaan hänen olisi pitänyt pysyä erossa vanhemmistaan, vaikka he kuinka olisivatkin tarkoittaneet hyvää, he alitajuisesti muistuttivat pettymyksestään ja kunnianhimostaan.
Koska sen ikäinen on kuitenkin vielä "puhdasta maaperää", vailla mitään tarkkoja suunnitelmia ammatista ja elämästä. Mielestäni vanhemmat ehkäisivät hänen henkistä kehitystään.
Olin itse hiukan vanhempi, puutuneet käsitykset hyväksikäyttäjän taholta olivat välillä huvittaviakin, mies pääsee yli ja nainen kärsii rangaistuksen, mitenkähän kauan hän jaksaa odottaa.
Ja asia olikin päinvastoin?

http://www.introspekt.fi/artikkelit/vapaaksi-traumasta-emdr-silmanliikehoito/

Mikä vitun mielisairas tää Sinde-82 on? Eiks ylläpito vois hoitaa hommansa ja poistaa noi älyttömyydet tältä palstalta?

Mulla taas on aivan kauheat traumat 3 vuotta sitten tapahtuneesta raiskauksesta, jossa ulkomaalainen raiskasi minut, ollessani 16. Ja minäkun olin niin hyväuskoinen ja hiljainen vielä. :( Syytän hirveästi itseäni, vaikka se oli ihan selkeesti väkivaltainen ja ahdistava ja nöyryyttävä raiskaus. Mun poikaystäväni syytti mua aluksi kun kerroin menneisyydestäni, ja jouduin puolustautaumaan ja koitin inttää ettei se mun syy ole kun en halunnut sitä millään tapaa ja laitoin vastaan sekä kielsin, itkin. Noh, hän syytti. Ja se on aivan kauheata. En siis tehnyt aikoinaan rikosilmoitusta, en vaan pystynyt siihen. Oli tosi vaikea kertoa siitä kenellekään. Olen luonteeltani semmoinen niin hiljainen ja pelkään. :( Kärsin vieläkin siitä. On ollut painajaisia. Itkettää, välillä en pysty edes itkemään, vaikka tuntuu tosi pahalta. Haluaisin puhua, mutta tuntuu tosi vaikelta ajatukselta puhua jollekin ammattiauttajalle. Ennen raiskausta kävin psygologilla muista ongelmista. Käyntien välillä tuo raiskaus tapahtui, ja seuraavalla kerralla psygologille en siitä kertonut, vaan lopetin pian käynnit kokonaan. Haluaisin puhua poikaystävälle, läheiselle ihmisille, mutta tiedän mitä hän siitä ajattelee. Ja jotenkin tuntuisi väärältä tuoda läheisellekin ihmisille niin suurta murhetta. En tiedä mitä mun pitäisi enää tehdä. Rikosilmoitus ei onnistu. Siihen vaikuttaa moni asia, esim. vaikea olla poliisien kanssa muutenkin tekemisissä, sitten se että pitäisi kertoa kaikki ne yksityiskohdat mitä tapahtui. Tosi vaikea kuvitella, että pystyisin kertoamaan ne. Pelkään myös että joudun näkemään sen raiskaajan esim. oikeudessa. Ja sekin pelko, että minut itseni tuomittaisiinkin syylliseksi ja se häpeä, miten voisin kertoa ne asiat kun pelkään niin, että jo poliisitkin nauraa minulle tai inhoaa tai vastaavaa. Tahtoisin vaan unohtaa, kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Miten voi yksi asia pyöriä päässä niin paljon. Ja kun se on jo konkreettisesti vaikuttanut mun elämään. Aloin juomaan alkoholia pian raiskauksen jälkeen uskomattomia määriä, jouduin siksi uudestaan hyväksikäytetyksi, koulut jäi kesken, kaikenlaista... Kännissä yritin kertoa raiskauksesta milloin kenellekin, mutta se ei ollut helppoa. Nuoruus meni pilalle. Ja tuntuu, että koko elämä on menossa. Ei ole edes koulutusta, itsari vaan pyörii päässä. Ja tuntuu jatkuvasti, että olisin elämäni kanssa umpikujassa. En kerta kaikkiaan tiedä miten pitäisi toimia. Ehkä minua eniten vaivaa se, että tekikö raiskaus minusta jotenkin huonon, oliko se minun syy, teinkö jotain väärin siinä tilanteessa. Ja se ei oikein riitä, että sanotaan vaan, että ei ole uhrin vika. Kaikki ne yksityiskohdat, pienet asiat saa tuntemaan syyllisyyttä, mitä olisin voinut tehdä toisin. Minun on hyvin vaikea uskoa sitä, että raiskaus ei ole koskaan uhrin vika, vaikka tottakai jotenkin sisimmässäni kai tiedän sen. Seksielämä menee kuitenkin hyvin, sillä minulla on pitkäaikainen poikaystävä. Välillä toki jotain vaikeuksia. Lähinnä vaan jään usein vaan miettimään tuota ikävää asiaa pitkäksi aikaa. Usein olen havahtunut miettimästä sitä ja olen siis ollut täysin ajatuksissani. Joskus riidellessä mieheni on aivan kauhea! Hän on jopa loukatakseen minua, sanonut että rakastan sitä raiskaajaa ja kaikenlaista tosi loukkaavaa siihen liittyvää. On joskus sanonut riidellessä esim. että "mene vaikka sen (raiskaajan nimi) luokse pantavaksi... tms. Se jää päähän pyörimään. Häpeän asiaa yhä enemmän. Tunnen syyllisyyttä, vaikka en voinut vaikuttaa asiaan. Tuskin mikään auttaa enää. Olen niin loukkaantunut ja niin sulkeutunut ja pelkään niin paljon, että saan syytöksiä. Eikä kukaan tule mua varmaan koskaan auttamaan, vaikka tän tänne kirjoitankin. Tämä ei ikävä kyllä ole mikään leikin asia. :(

Olen pahoillani kokemuksestasi, HDPMPD. :( Raiskaus ei ole ikinä uhrin syytä, oli ennen raiskausta tapahtunut mitä tahansa! Miehesi käytös sinua kohtaan on törkeää ja sinun tehtäväsi ei ole ottaa selvää siitä, mistä se johtuu. Suosittelen etäisyyden ottamista.
Uskoisin, että alku parempaan kohdallasi olisi siinä, että hakisit kuitenkin vain rohkeasti apua vaikka kunnalliselta terveysasemalta. Sinun pitää päästä eroon tuosta syyllisyydestä ja häpeästä, ennen kuin keskittyä muihin asioihin.

Tässä yksi osoite, ellet ole vielä hyödyntänyt: https://www.nettitukinainen.fi/

Minut raiskattiin väkivaltaisesti muutama kuukausi sitten, olen hakenut apua mutta en ole sitä vielä saanut. Ajoittain menee paremmin, ajoittain huonommin, toisinaan menee pitkään hyvin ja joskus hyvä päivä vain romahtaa kun ajatukset ottavat vallan.
Olen aina ollut kiinnostunut ihmisten välisistä kontrollisuhteista ja pitänyt toisen väkisin ottamista ja väkivaltaa jollain kierolla tavalla kiehtovana. Samalla olen todella alistuva ja arka ihminen ja kaipaan hellyyttä sillä pienellä ajoittaisella terällä, ja kai se on normaalia. Ehkä ei mutta en välitä, tämä olen.

Raiskauksen jälkeen aloin juoda paljon. Halusin tehdä typeriä asioita ja menetin mielenkiintoni itseeni. Kun joku raiskaa sinut, ottaa sinut väkisin vaikka sinä itket ja kiellät ja sinuun sattuu, eikä hän välitä - mitä arvoa minulla on silloin? Joku ei välittänyt minusta p*skaakaan, niin antaa mennä sitten vaan kaikki säpäleiksi.

Pelkäsin asunnossani, näin pimeässä hahmoja, oveni narina ajoi minut hulluksi ja makasin käpertyneenä sängyssäni ja jos kuulin naapureiden askeleita, luulin että joku on tulossa oveni läpi. Aloin täristä unissani.
Olen kertonut kaikesta tapahtuneesta poikaystävälleni ja hän on ollut täydellinen tässä tilanteessa, ja jostain syystä kun nukun hänen vierellään mieleni tekee täristä vaikken pelkäisikään. Kai vain haluan näyttää hänelle etten ole kunnossa. Hän halaa minua silloin.

Joskus vaan se kaikki on niin liikaa. Joinain päivinä olen ensin hyvin lohduton ja surullinen, sen jälkeen minusta tulee niin älyttömän vihainen että pelkään itseäni ja sen jälkeen tulee se kamala turta olo ja silloin viillän tai muuten vaan leikin veitsillä. Tuntuu ettei mikään tunnu miltään ja olen tyhjä ja tahdon saada kontrollini takaisin, hallita itseäni ja määrätä itseäni ja teen niin kun viillän.

Viime aikoina olen ymmärtänyt, että jos se raiskaaja olisi ollut joku hullumpi, olisin voinut kuolla ja elämäni olisi ollut siinä. Kaikki olisi jäänyt kesken. Nyt tuntuu että kaikki on sekaisin ja olen pyörällä päästäni, suhteeni poikaystäväni kanssa on nuori ja haluaisin vain olla rakastunut ja onnellinen mutta samaan aikaan olen niin sekaisin etten koskaan uskonut olevani näin epärationaalinen.

Uusin pelkoni on poikaystäväni menettäminen. Menettäisin järkeni ilman häntä, ja nyt pelkään että hän kuolee. Kaikki on yhtä sotkua ja tarvitsen apua.

Rankkoja tarinoita ja aiheita. En väheksy yhtään mitä olette kokeneet, mutta tähän olotilaa ei saada jäädä makaamaan! Kannattaa puhua jonkun luotettavan henkilön kanssa. Mielummin vaikka parhaimman kaverinsa (on se sitten ystävä tai puoliso) johon varmasti voi luottaa. Kannattaa hakea myös ammattiapua. Ja ennen kaikkea muistaa, että maailmassa tapahtuu paljon pahoja asioita. Ihmiset pääsevät niistä yli, mutta se vaatii töitä. Se vaatii paljon töitä. Kukaan ei ole kuitenkaan väittänyt, että ihmiselo on helppoa.

Onnea matkaan ja tsemppiä! Minä pidän peukkuja pystyssä teille!

Raiskaus tai koettu seksuaalinen väkivalta jättää jälkensä, jotka vaikuttavat monilla eri elämän osa-alueilla ja tilanteissa. Tukinaisen kriisipäivystys puh. 0800-97899 antaa tukea, apua ja neuvontaa edellä mainitussa asiassa, silloinkin, kun tapahtuneesta on kulunut jo pidempi aika.

www.tukinainen.fi

Tiedä onko tästä apua muille, mutta tämmöinen tapaus täällä: Espoossa Kilon asemalla raiskatiin pari vuotta sitten opiskelijatyttö. Hänen poikaystävänsä sai selville tekijät ja hän kävi sitten kavereidensa kanssa vähän tervehtimässä tekijöitä. Legendan mukaan yhdeltä tekijältä jouduttiin sittemmin Jorvissa leikkauksen avulla poistamaan peräsuoleen tungettu kukkamaljakko tms. lasiesine. Poliisia ei tarvittu...
Mielestäni toimivat ihan oikein, vaikken mikään anarkisti olekaan :)

Mut raiskattiin neljä vuotta sitten mun 19-vuotis syntymäpäivänä. Menin kaverinkaa yhtiin bileisiin. Siellä oli ihan mukavaa ja meille luvattiin sieltä yöpaikka. Juttelin siellä yhen kundinkaa joka vaikutti tosi asialliselta. Se sanoi että saan nukkua sen huoneessa, ei kuitenkaan ollu puhetta vierekkäin nukkumisesta. Siellä ei ollu meijän lisäks kun pari jätkää ja mun kaveri. Menin sinne huoneeseen ja join vielä kaljaani tyhjäks. Sitte kävin makaa ja tää raiskari tuli mun viereen. Se yritti eka alkaa pussailee mun kanssa.Tein asialle heti lopun ja sanoin ettei se saa mitään. Se jankutti ja jankutti..Lopulta se suuttu. Sitten kerroin sille olevani neitsyt, että en uskalla enkä halua. Se vaa tuohtui että mitä helvettiä mä itseäni säästän. Mä siinä hangottelin vastaan ja koitin huutaa mutta se heristi nyrkkiä ja käski mun olla turpa kiinni. Mä säikähin ja koitin hiljempaa pistää hanttiin ja yritin lähteä siitä huoneesta. Se otti musta kiinni. Mä ponnistin vastaan mutta ei ku tunkee vasn mun sisään. En oo ikinä tuntenu vastaavaa kipua. Sen lakanoihin jäi verta. Mä en tienny missä oltiin ja kökötin aamuun asti keittiön nurkassa. En oikee itekkää tienny mitä tapahtui vielä siinä vaiheessa. Herätin kaverin ja lähettiin kotiin...

Mä en pysty vieläkään harrastaa seksiä. Olin neitsyt tosiaan ennen ku se vietiin multa. Tunsin kauheeta alavatsa kipua sen jälkeen. Oon tullu tosi vainoharhaseks ja vihaseks ja pelokkaaks. Oon jopa lyöny baarissa miestä joka puristi mua perseestä. Saan paniikin jos joku yrittää hiplaa mua väärästä paikasta ja mun aivot saa mut uskoo että on hätä. En mä pysty parisuhteeseen. Haluun vaa että tää olo häviää. Tuntuu vaa ettei vuodetkaa auta. Luulis että aika auttaa, mutta ei. Sama paniikki ja tunnetila vaan.

Mut raiskattiin neljä vuotta sitten mun 19-vuotis syntymäpäivänä. Menin kaverinkaa yhtiin bileisiin. Siellä oli ihan mukavaa ja meille luvattiin sieltä yöpaikka. Juttelin siellä yhen kundinkaa joka vaikutti tosi asialliselta. Se sanoi että saan nukkua sen huoneessa, ei kuitenkaan ollu puhetta vierekkäin nukkumisesta. Siellä ei ollu meijän lisäks kun pari jätkää ja mun kaveri. Menin sinne huoneeseen ja join vielä kaljaani tyhjäks. Sitte kävin makaa ja tää raiskari tuli mun viereen. Se yritti eka alkaa pussailee mun kanssa.Tein asialle heti lopun ja sanoin ettei se saa mitään. Se jankutti ja jankutti..Lopulta se suuttu. Sitten kerroin sille olevani neitsyt, että en uskalla enkä halua. Se vaa tuohtui että mitä helvettiä mä itseäni säästän. Mä siinä hangottelin vastaan ja koitin huutaa mutta se heristi nyrkkiä ja käski mun olla turpa kiinni. Mä säikähin ja koitin hiljempaa pistää hanttiin ja yritin lähteä siitä huoneesta. Se otti musta kiinni. Mä ponnistin vastaan mutta ei ku tunkee vasn mun sisään. En oo ikinä tuntenu vastaavaa kipua. Sen lakanoihin jäi verta. Mä en tienny missä oltiin ja kökötin aamuun asti keittiön nurkassa. En oikee itekkää tienny mitä tapahtui vielä siinä vaiheessa. Herätin kaverin ja lähettiin kotiin...

Mä en pysty vieläkään harrastaa seksiä. Olin neitsyt tosiaan ennen ku se vietiin multa. Tunsin kauheeta alavatsa kipua sen jälkeen. Oon tullu tosi vainoharhaseks ja vihaseks ja pelokkaaks. Oon jopa lyöny baarissa miestä joka puristi mua perseestä. Saan paniikin jos joku yrittää hiplaa mua väärästä paikasta ja mun aivot saa mut uskoo että on hätä. En mä pysty parisuhteeseen. Haluun vaa että tää olo häviää. Tuntuu vaa ettei vuodetkaa auta. Luulis että aika auttaa, mutta ei. Sama paniikki ja tunnetila vaan.

Eikö tule mieleen, ettei kallosta, sen pinnasta, ulkoisilta osilta, saa tuottaa psyykkistä kipua?


Ulkopuolnen naishenkilö, luku automaattinen...
- Ei saadakaan työtä.
Emme tarvitse.
' mm. väkivalta-tekojen, hävittämis-harhojen ylläitäminen, on kielletty

Psyykkisen kivun tilan ohjaaminen, pitkä-aikaisesti, kallolle, ulkonäön käyttämiseen, on kielletty.
' mm. ulkoisesti, sen pinnan osin, kehon ylävartalon osata, otsalohkon pinta

Emme saa pitää kristittyinä lapsia.
- Olimme sekoittaneet, emme sovi perheeksi.

Silloin estoton, nuori ja iloinen suomalaistyttö alkoi lihoa ja aloin pukeutua kaapuihin. Nyt kun olen jo iäkkäämpi ja nuoret pojat liikkeissä palvelevat minua kohteliaasti ja auliisti, olen tyytyväinen etteivät he enää katsele minua sillä silmällä eli seksiobjektina vaan ovat kohteliaita kuin äidilleen.

Nuoruus oli rankkaa, kun ei tiennyt kuinka olisi ollut. Etsin tietenkin niin kuin monet muut sitä oikeaa. K.o. poika tai pojat eivät kai tule ajatelleeksi, että pilaavat tytön elämän, he kun ajattelevat vain kolmannella jalallaan

Mut raiskattiin ekan kerran joskus ihan pikkulapsena ja sitten esiteininä monia monia kertoja ja viimeksi vuosi sitten, oon ihan aivan numb asialle mulla dissosisaatiohäiriö bipolar anoreksia ja sosiaallinen ahdistus. Mulla ei oo koskaan ollut poikaystävää oon 17v. Tällä hetkellä xdd ja tykkään tosi tosi paljon yhdestä miehestä hän on niiin erityinen ja kiva :D siis ihan samanhenkinen ihminen ja kaikkee <3 mietin että aijon ryhtyä prostituoiduksi kun oon iso ajattelin että en ansaitse mitään kivaa joka on niin daijuu koska ihmiset ketkä teki näitä asioita pitäisi olla se olo eikä mulla. Mutta en aijokkaan ryhtyä prostutioduksi koska haluun poikaystävän ja olla iloinen takaumat is the bitch en uskalla mennä ulos lol tsemppii muille selviytyjille i feel u ansaitsette kaiken hyvän <3