Pimpsakka pääministeri Urpilaisesta tulee

Mie olen jo alkanut ajatella että Suomen imagolla tekisi hyvää kun olisi lähettää maailmalle tuollainen komea vaalea blondipääministeri. Ei tarttis ainakaan ulkomuodon takia hävetä, niinkuin Halosta ja Maraa ennen sitä.

Prepataan sanat vaan suuhun Jutalle, niin kyllä se maailmalla pärjää siinä kuin kuka muu tahansa.

Tuommoinen aina iloinen keulakuva, joka tulee anteliaasta rahanlainaajien maasta Finlandiasta. Antaa nostetta valoisuudellaan vetää koko Euroopan talouselämää kohti parempia aikoja.

Vertailuna PM:nä kuivakka Katainen, olisi koimyrkkyä millekään eurooppalaisille mielialojen nostamiselle.
891
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Verkkosukat jalkaan vaan punainen viiva haaroista pilkistämään,
niin kyllä
kaikki järjestyisi ihan ilman puheita kun kylellään makaisi vosuna puhujakorokkeella!!

Äänestä
  • >Verkkosukat jalkaan vaan punainen viiva haaroista
    > pilkistämään, niin kyllä

    Siis EU:ssa on näkynyt lohenpunaista todella aivan liian vähän. Demariushan on muutenkin aatteena sellaista hiukan lohenpunaista punaväriä.

    Sitä vois nyt levittää apaattiseen Eurooppaan vähän enemmänkin. Ainakin äijät kiinnostuis.

    Äänestä

Meitiltä löytyikin kova parivaljakko Jutta ja Timo, oppositioon lihomaan ennen kuin taivutaan kokoomuksen , ja EU-juppi-pelureiden kiristykseen.

Äänestä

Totta höpäjät. Nyt todella pitäisi antaa sitä, mitä kipeästi kaivataan. PM joulupukkina maailmalla antamaan sitä mitä kipeästi kaivataan, taloudellista ja ruumiillista tyydytystä!

Äänestä

Pimpsakka eli pillumainen. Miksi pillumainen?

Äänestä
  • > Pimpsakka eli pillumainen. Miksi pillumainen?

    Jos nyt ihan tarkkoja ollaan niin pillu on aina pillumainen. Tosi pillumainen onkin. Mutta kyllä se tuotteena silti ainakin mulle kelpaa täysin. Kuten Juttiskin menettelis aivan hyvin, ei sen puoleen.

    Äänestä

Kyllähän Jutta paljonkin lämpimämmän näköinen on kuin oli edellinen, naamaltaan erikoisen kylmähkö Minkki mari!


Late Lapista.

Äänestä
  • Stinkki minkin naama lärvi saa maidonkin happanemaan.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Tässä PM kirjoitti:

Mie olen jo alkanut ajatella että Suomen imagolla tekisi hyvää kun olisi lähettää maailmalle tuollainen komea vaalea blondipääministeri. Ei tarttis ainakaan ulkomuodon takia hävetä, niinkuin Halosta ja Maraa ennen sitä.

Prepataan sanat vaan suuhun Jutalle, niin kyllä se maailmalla pärjää siinä kuin kuka muu tahansa.

Tuommoinen aina iloinen keulakuva, joka tulee anteliaasta rahanlainaajien maasta Finlandiasta. Antaa nostetta valoisuudellaan vetää koko Euroopan talouselämää kohti parempia aikoja.

Vertailuna PM:nä kuivakka Katainen, olisi koimyrkkyä millekään eurooppalaisille mielialojen nostamiselle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu