Näilläkin palstoilla liikkuu paljon tee-se-itse-profeettoja joiden iltasatuja pitäisi muka jokaisen sielunsa hyvinvoinnista huolehtivan jaksaa lukea. Eihän niitä tietysti jaksa, jos aivoissa on vielä jonkinlaista vipatusta.
Mutta ne jotka erehtyvät niitä lukemaan ja tulevat kenties nuoruuttaan tai yksinkertaisuuttaan aivopestyiksi: tietäkää että nuo saarnamiehet haluavat nukuttaa teidät. Teidät yritetään saada uinahtamaan omahyväisyyden ikiuneen, jossa kuvittelette että teidän ei tarvitse elämänne aikana kasvaa eikä kehittyä, riittää kun on taivaslippu lunastettu uskolla Jeesukseen - ja sitten ei kuin lapsia raiskaamaan, huoramaan, ryyppäämään jne. Anteeksi saa aina.
Anteeksiantoa ei kuitenkaan kukaan voi teille tarjota, sillä se on asia jonka vain ihminen itse voi itselleen antaa mikäli tajuaa alkaa katua tekosiaan! Ette te millään Jeesuksen verellä saa ikinä saastaa pois itsestänne, se saadaan vain työllä ja tuskalla, kun alatte tehdä hyvää ja kasvattaa itseänne todenteolla.
Saarnaajien sanat saavat uskomaan että riittää kun haukutte muita ihmisiä joita arvelette pakanoiksi tai muuten vaan harhaoppisiksi... Ja voitte edelleen tikahtua omaan omahyväisyyteenne koska te osaatte USKOA OIKEIN.
Mikä hemmetti siinä uskossa on niin autuaaksitekevää? Entäpä jos jäisitte terveellisen EPÄVARMUUDEN valtaan, ja sensijaan että tulisitte uskossa hengellisesti impotenteiksi, etsisitte, epäilisitte... ja samalla yrittäisitte ottaa itseänne niskasta kiinni, tehdä hyvää!
Mutta ne jotka erehtyvät niitä lukemaan ja tulevat kenties nuoruuttaan tai yksinkertaisuuttaan aivopestyiksi: tietäkää että nuo saarnamiehet haluavat nukuttaa teidät. Teidät yritetään saada uinahtamaan omahyväisyyden ikiuneen, jossa kuvittelette että teidän ei tarvitse elämänne aikana kasvaa eikä kehittyä, riittää kun on taivaslippu lunastettu uskolla Jeesukseen - ja sitten ei kuin lapsia raiskaamaan, huoramaan, ryyppäämään jne. Anteeksi saa aina.
Anteeksiantoa ei kuitenkaan kukaan voi teille tarjota, sillä se on asia jonka vain ihminen itse voi itselleen antaa mikäli tajuaa alkaa katua tekosiaan! Ette te millään Jeesuksen verellä saa ikinä saastaa pois itsestänne, se saadaan vain työllä ja tuskalla, kun alatte tehdä hyvää ja kasvattaa itseänne todenteolla.
Saarnaajien sanat saavat uskomaan että riittää kun haukutte muita ihmisiä joita arvelette pakanoiksi tai muuten vaan harhaoppisiksi... Ja voitte edelleen tikahtua omaan omahyväisyyteenne koska te osaatte USKOA OIKEIN.
Mikä hemmetti siinä uskossa on niin autuaaksitekevää? Entäpä jos jäisitte terveellisen EPÄVARMUUDEN valtaan, ja sensijaan että tulisitte uskossa hengellisesti impotenteiksi, etsisitte, epäilisitte... ja samalla yrittäisitte ottaa itseänne niskasta kiinni, tehdä hyvää!
Vastaukset 22
Vanhimmat
Onko tuo kaikki totta, jota saarnasit meille ?
Paljastajan saarnan huippukohdat ovat seuraavat:
"Teidät yritetään saada uinahtamaan omahyväisyyden ikiuneen, jossa kuvittelette että teidän ei tarvitse elämänne aikana kasvaa eikä kehittyä, riittää kun on taivaslippu lunastettu uskolla Jeesukseen - ja sitten ei kuin lapsia raiskaamaan, huoraamaan, ryyppäämääm jne."
"Saarnaajien sanat saavat uskomaan että riittää kun haukutte muita ihmisiä joita arvelette pakanoiksi tai muuten vaan harhaoppisiksi."
Toivottavasti kukaan ei ota Paljastajan saarnaa tosissaan ja ala elää sen opetusten mukaan. Varsinkin tuo raiskaaminen, huoraaminen ja ryyppääminen tuntui pahalta.
Jaksoin muuten lukea kyseisen saarnan kokonaan. Kai minulta sitten puuttuu vipatusta aivoissa.
"Mikä hemmetti siinä uskossa on niin autuaaksitekevää?"
Se on vain niin tässä matoisessa maailmassa, että joillakin on uskon puutetta, joillakin uskon rikkautta ja jotkut tarpovat epäilyksen suossa. Mielensä mukaan rooleja ei näköjään voi vaihtaa, vaikka joku haluaisikin.
>>Se on vain niin tässä matoisessa maailmassa, että joillakin on uskon puutetta, joillakin uskon rikkautta ja jotkut tarpovat epäilyksen suossa.>>
Mitäs "rikkautta" se usko on? Hengen köyhyyttä ja pelkuruutta elää todellista elämää...
on rikkaus, vai keksitkö paremman? Tätä logiikkaa käyttäen uskon puutteen vastakohta olisi uskon rikkaus.
Niin kuin varmaan itsekin ymmärrät, niin uskon puutteen vastakohta ei voi olla hengen köyhyys, vaan hengen rikkaus, sillä puute ja köyhyys eivät ole vastakohtia vaan melkeinpä synonyymejä.
Uskon puutteen vastakohta ei voi myöskään olla pelkuruus uskoa kohtaan. Eri asia sitten on, onko jollakulla uskon rohkeutta ja toisella pelkuruutta uskoa kohtaan.
Jos ateismi on uskon puutetta, niin kuin ateistit itse sanovat, ja kun teismi on ateismin vastakohta, niin teismi on uskon rikkautta. m.o.t.
Vilkaistaanpas Raamattua.
"Autuaita ovat hengellisesti köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta."
myös tämän kohdan selitystä.
Hengellisesti ( parempi ja uudempi käännös: hengessään ) köyhä ( too pneumati ) on hyvin vaikea käännettäväksi.
Hengessään köyhä tarkoittaa, että ihminen on syvimmässä olemuksessaan, koko persoonaltaan, syvimmiltään `köyhä` = suomalainen alemmuudentunto = minusta ei ole mihinkään.
Ei siis puhuta köyhistä tai rikkaista sanojen tavallisesa merkityksessä, vaan alemmuudentuntoisista ihmisistä.
puuttumisestakaan samassa merkityksessä.
eikö tässä tapauksessa hengestä puhuttaessa tarkoiteta juuri henkeä, joka on yhteydessä Jumalaan?
autuas=onnellinen, iloitseva, eikö niin?
eikö voisi siis sanoa: "autuaita/onnellisia ovat ne, jotka tunnustavat tarvitsevansa Jumalaa"?
ei ole niinkään kyse alemmuudentunnosta, vaan nöyryydestä Jumalan edessä?
mieluummin keskustella jonkin suomen kielen sanan päämerkitysten pohjalta kuin saivarrella jonkin sivumerkityksen vuoksi, varsinkin jos on käännetty vieraasta kielestä.
Puute tarkoittaa suomessa niukkuutta ja pulaa. Sen vastakohtia ovat runsaus ja yltäkylläisyys.
Ateismi = uskon puute ( puuttuminen, ilman oleminen, riittämättömyys, niukkuus, pula )
Teismi = uskon runsaus ( yltäkylläisyys, ylenpalttisuus, rikkaus, riittävyys )
uskosta, se puuttuu kokonaan. Eikä ateisti todennäköisesti kaipaamalla kaipaa lisää jumaluskoa, mikä taas on puutteen sivumerkitys.
Ei ateistilla ole puutetta uskosta, se puuttuu kokonaan. :)) Hauskasti sanottu?
Jonkin puutteessa oleminen tarkoittaa myös ilman olemista. Siten uskon puute voi tarkoittaa myös kokonaan ilman uskoa olemista, kuten jo aikaisemmin kirjoitin.
Vaikka jollakin on jonkin puute, se ei välttämättä tarkoita, että hän kaipaisi sitä. Jos jollakin on uskon puute, se ei silti tarkoita, että kaipaamalla kaipaisi uskoa. Ei myöskään sen, jolla on älyn tai hyvän tahdon puute, tarvitse kaivata älyä tai hyvää tahtoa. Jotkut ovat ihan onnellisia kuka minkin puutteessa.
Mitä tarkoittaa hengen köyhyys? Minun mielestäni se tarkoittaa yksinkertaisuutta elikkä "onnellisuutta".
Yksinkertainen ihminen ei kenties kykene murehtimaan mennyttä tai tulevaa samallatavoin kuin ihmiset yleensä, vaan osaa elää tässä hetkessä. Senvuoksi hänen on taivasten valtakunta (mielenrauha).
hengellisesti köyhäksi, saivartelijaksi ja pahantahtoiseksi. Määrittelepä .....
egoistinen ole. En minä haukkunut sinua ( Miksi sen tekisin? ) enkä edes puhunut sinusta. Selitin vain sanojen merkityksiä Nykysuomen sanakirjan selitysten ja esimerkkien pohjalta. Jos kuitenkin koet, että Nykysuomen sanakirjassa haukutaan sinua, niin voit valittaa asiasta WSOY:lle.
nyt sitä ollaan vielä egoistinenkin,siunausta näin helluntaina.
Jeesus sanoi: "Minä ylistän sinua Isä, että olet salannut nämä viisailta ja ymmärtäväisiltä ja ilmoittanut ne lapsenmielisille."
"kukaan ei kaipaa sellaista, mitä ei luule itseltään puutuvan.
Viisaudestakaan eivät välitä ne, jotka ovat jo viisaita".
Platon:
Ketkä siis kaipaavat uskoa ja uskontoja?
Kun luin Paljastajan kirjoituksen, jätin monista asioista painoarvon pois, koska hän ei ilmiselvästi tiedä paljoakaan, esim: Kristuksen verestä, Jumalan anteeksiannosta ja uskosta Jeesukseen! Mutta silti hänen kirjoituksessaan löytyy myöskin totuuden torvea!
"tietäkää että nuo saarnamiehet haluavat nukuttaa teidät. Teidät yritetään saada uinahtamaan omahyväisyyden ikiuneen, jossa kuvittelette että teidän ei tarvitse elämänne aikana kasvaa eikä kehittyä, riittää kun on taivaslippu lunastettu uskolla Jeesukseen - ja sitten ei kuin lapsia raiskaamaan, huoramaan, ryyppäämään jne. Anteeksi saa aina."
Monia todellakin opetetaan ettei ole mitään väliä mitä sitä tekee koska anteeksi saa aina kunhan uskoo Jeesukseen.
Se ei ole totta! Sillä on väliä mitä teemme ja miten elämme!
Usko Jeesukseen ei tarkoita pelkästään sitä että uskoo Jeesuksen olemassaoloon, vaan sitä että tekee Hänen tahtonsa. Jokainen joka sanoo uskovansa Häneen on irtaanuttava kaikesta joka ei ole pyhää, puhdasta ja otollista Jumalalle. On pyrittävä "kilvoittelemaan" uskossa.
Se usko mitä Paljastaja ehkä peräänkuuluttaa on juuri se joka muuttaa jokaisen "Uskovan". Saakoon jokainen semmoisen synnin tunnon ja uskon joka "kasvattaa, kehittää, ja tekee hyvää.
Toisin sanoen
2Ti 2:19 Kuitenkin Jumalan vahva perustus pysyy lujana, ja siinä on tämä sinetti: "Herra tuntee omansa", ja: "Luopukoon vääryydestä jokainen, joka Herran nimeä mainitsee".
Heb 10:19 Koska meillä siis, veljet, on luja luottamus siihen, että meillä Jeesuksen veren kautta on pääsy kaikkeinpyhimpään,
Heb 10:20 jonka pääsyn hän on vihkinyt meille uudeksi ja eläväksi tieksi, joka käy esiripun, se on hänen lihansa, kautta,
Heb 10:21 ja koska meillä on "suuri pappi, Jumalan huoneen haltija",
Heb 10:22 niin käykäämme esiin totisella sydämellä, täydessä uskon varmuudessa, sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta ja ruumis puhtaalla vedellä pestynä;
Heb 10:23 pysykäämme järkähtämättä toivon tunnustuksessa, sillä hän, joka antoi lupauksen, on uskollinen;
Heb 10:24 ja valvokaamme toinen toistamme rohkaisuksi toisillemme rakkauteen ja hyviin tekoihin;
Heb 10:25 älkäämme jättäkö omaa seurakunnankokoustamme, niinkuin muutamien on tapana, vaan kehoittakaamme toisiamme, sitä enemmän, kuta enemmän näette tuon päivän lähestyvän.
Heb 10:26 Sillä jos me tahallamme teemme syntiä, päästyämme totuuden tuntoon, niin ei ole enää uhria meidän syntiemme edestä.
Heb 10:27 vaan hirmuinen tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka on kuluttava vastustajat.
Jumalan Rakkaus ja Armo sekä Jumalan Pelko saakoon meissä sijaa päivä päivältä!
Tervehdin kaikkia pyhiä: Lähetystyöntekijä
murhamiehet ja kaikki pahantekijät löytyvät juuri siitä joukosta, joka ei sydämessään usko Jumalaa olevan.
Sillä vaikka Jumala antaakin anteeksi kaikki synnit ja rikokset, "en jätä niitä rankaisematta." Hän on ilmoittanut rankaisevansa jopa moninkertaisena, mutta ei sentään loputtomana.
Raamattu opettaa oikeudenmukaisuuden toteutuvan lopulta aina. Omalla kohdallani koen sen toteutuneen, vaikken aina ole sitä uskonut. Fyysisesti olen vakavasti sairas. Iloinen, kiitollinen mieli korvaa kaiken.
näkyy liikkuvan itsensäPaljastajia, joilla ei ole muuta annettavaa kuin omia luuloja ja itsensä esittelyä.