Monella taholla katsellaan huolestuneina ja hyvin levottomina helluntailaisten seurakuntien voimakasta kasvua, jonka pelätään muodostuvan uhkaksi erityisesti pienemmille seurakunnille ja Nokia Missiolle.
Ei voi olla oikein, että isot helluntaiseurakunnat ahmivat pienten vapaiden suuntien seurakuntalaiset ja tuottavat vaikeuksia rehelliselle luterilaiselle herätystoiminnalle jota Nokia Missio uskollisesti harjoittaa.
Helluntaiseurakunnat ovat ottaneet tavoitteeseensa istuttaa uusia seurakuntia alueille joissa ei ole helluntaiseurakuntia, tämä luonnollisesti vaikeuttaa ja estää muiden seurakuntien työskentelyä näillä alueilla. Tämän helluntaikirkon Suomi-strategian päätavoitteena on se, että vuonna 2020 Suomen jokaisessa kunnassa ja lähiössä olisi helluntaiseurakunta tai seurakunnan työpiste.
Miksi tällainen suuruudenhulluus, hulvaton seurakunnan kasvattamisen ihannointi ? Mitä vikaa on pienissä seurakunnissa ?
Mikä saa helluntaiseurakunnat kasvamaan ? Tähän kysymykseen on vaikea vastata, syitä on monia, toisten mielestä syynä ylistyksen suosion voimakas kasvu, toiset sanovat että Helluntaikirkon muodostaminen loi edellytykset laillisille seurakuntatyölle ja siitä seurasi voimakas jäsenistön kasvu, jonka voi huomata Helluntaikirkon 21 % kasvulukemista.
Myös Radio Dein ja TV7 vaikutus helluntaiseurakuntien kasvuun tulee ottaa huomioon. Jyri Antero Mäkipuron mukaan, perinteisestä evankelioinnista luopuminen ja nykyaikaisten median keinojen käyttäminen ovat muokanneet maaperää lopun ajan suurelle herätykselle.
Eikä tule vähätellä ekumeniankaan vaikutusta, helluntailaisten avarruttua ja astuttua laajemmille ulapoille, seurakuntiin ovat uskaltautuneet nekin, jotka ajattelevat ja uskovat eri tavalla kuin virallinen helluntaioppi uskon määrittelee. Uskon ja näkemyksien sulatusuunissa, yhteiskristillisissä helluntaiseurakunnissa, vältytään opillisilta riidoilta ja yhteistyön edellytykset paranevat. ”Me valtaamme tämän maan” profeetallinen iskulause, jota jo toivottavasti kuullaan seuraavilla Jeesus marsseilla.
Mikäli kasvuprosessi jatkuu hulvattoman suurena, muutaman vuosikymmenen päästä helluntailaiset vaikuttajat muuttavat Suomalaista yhteiskuntaa.
Helluntailaiset valtaavat alaa
14
84
Vastaukset
- Lapin profeetta
Miksikö kasvaa, jos kasvaa ollenkaan.
Perustana on se, että portti on avarrettu ja tie lennetty niin että kuka tahansa voi syntisäkkeineen sisään tulla ja tietä taapertaa. Jäseniä sillä hommalla saadaan, mutta taso on se mikä on.
Jumalaa ei helluntailaisilla enää ole eikä tule. On vain hurmahenkistä höyryämistä, kuten baalin profeetoilla.
1. Baalin palvonta ja hurmoksellinen hekuma.
Jo sarjan edellisessä osassa käsittelimme silloisen Israelin hengellistä ja moraalista rappiotilaa. Yhtenä keskeisenä syynä tähän rappeutumiseen oli se, että silloinen kuningas Ahab oli avioitunut siidonilaisen kaunottaren, Iisebelin, kanssa. Tämä tumma kaunotar oli tuonut mukanaan oman maansa pakanalliset jumalanpalvontamenot, joita hallitsivat baalin, sään ja hedelmällisyyden jumalan palvonta ja siihen liittyvä hurmoksellinen hekuma.
Iankaikkinen hengellinen totuus on, että kaikki pakanalliset jumalanpalvontamenot, henkien palvonta perustuu siihen, että on jokin suggestiivinen symboli, epäjumala, joka olemassaolollaan synnyttää tietyntyyppisin sielullisia kokemuksia, joiden varaan tämä palvontameno rakentuu. Etsitään jatkuvasti näitä hurmoksellisia kokemuksia ja näistä muodostuu koko uskonnon syvin tarkoitus. Kodit, avioliitot ja kaikki muu itse elämään liittyvä menettää merkityksensä. Pitemmälle vietynä tällainen hurmoksellisuus johtaa siihen, että kuvaan tulee mukaan entistä syvällisempi haureellisuus, pyhäkköportot, haureelliset pyhäkköpojat jne.
Tämä kehitys Israelin hengellisessä elämässä ei tapahtunut hetkessä. Yleensä on niin, että kaikki voimalliset muutokset herättävät kansan epäluulon ja vastareaktion, eivätkä näin voi toteutua. Tämän tiesi myös Iisebel, joka jatkuvasti toi jumalanpalvelusmenoihin omia pakanalli8ia piirteitä. Henkinen ja moraalinen rappio kehittyi vähitellen yhä huonompaan ja huonompaan suuntaan. Tämä kehitys oli niin huomaamatonta, ettei tavallinen kansalainen sitä edes huomannut. "Mikä synti se nyt on jos ... ". Tämä on se yleinen henkisen ja moraalisen rappion kehityksen suunta, joka pätee kaikkina aikoina. Niin myös silloisen Israelin keskuudessa. Sitä mukaa kuin kansan omatunto turtui, saattoi Iisebel tuoda yhä uusia ja uusia piirteitä Israelin uskonnolliseen elämään. Lopputulos oli sitten täydellinen Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumalan ja hänen tahtonsa ja totuutensa syrjäyttäminen Israelin, Jumalan kansan, uskonnollisesta elämästä.
http://www.aretalogia.fi/kristilliset/elisa2.html Tämän päivän uutiset Ristin Voitossa kertovat ihan päinvastaisesta.
Helluntaiseurakunnissa ei vanhemmille ei löydy enää seuraajia lähetystyötekijöidenkin määrä on pudonnut 70:llä ja on nyt 273.
2007 strategiassa asetettiin tavoitteeksi ensi vuodelle 470 lähetystyöntekijää, eli suunta on ollut päinvastainen.- VoittajatSanovat
Heti pois tuollainen epäusko.
- DoctorT
Helluntailiikkeen kasvu Suomessa on täyttä harhaa! Sen väkiluku on ilmoitettu viimeiset 30 vuotta 50 000, johon se nousi Yli-Vainion herätyksen myötä. Kun väkimäärä pysyy samana, niin jossakin on iso vuoto. Taka-ja sivuovista valuu suurempi määrä ulos, kuin pääovesta sisään.
Tämä on ollut helluntaiherätyksen pysyvä ongelma, eikä se pikkupastoreita kiinnosta. Kunhan on srk, jolle palkkansa maksattaa.
Sitä vastoin pirstoumaporukoita syntyy, mutta ne ovat pitkälle tätä vuotoväkeä. Heistäkin suurin osa jää harmaalle alueelle, seurakunnattomiksi.
Suuret ja pienet srkt alkavat olla sellaisessa talouden ahdingossa, etteivät koskaan sotien jälkeen ole sellaisessa olleet. Evakelistoja ei pystytä palkkaamaan, lähetysmenoista karsitaan! Rukoushuoneita tulee pian myyntiin. Jenkeissä ovat tehneet jo konkursseja menestysteologissa hurmoissaan.
Tuhon tiellä on helluntai, mutta sitähän onkin valmisteltu katolisen kirkon hyväksyntää tällä kirkkoutumisen hulluudella. Tervemenoa! - tode*
ei lähetyskäskyn leviäminen ole suuruudenhulluutta, eikä uusien paikallisseurakuntien perustaminen hulvatonta seurakunnan kasvattamista.
Lopun ajan suuresta herätyksestä en tiedä, mutta on raamatullisesti ajatellen aivan normaalia, jopa Jumalan tahdon mukaista, että uusia seurakuntia syntyy koko ajan lisää myös niissä maissa, jotka itse ovat olleet vuosikymmenet tekemässä lähetystyötä "maan äärissä". - Hävittävät itsensä
Eiköhän se totuus ole pikemminkin se, että helluntailaiset hävittävät itsensä. Helluntailaisia eivät kiinnosta sielut, vaan oma napa.
- anti-kristitty
Jos nyt oletetaankin, että helluntailaisten määrä olisi
jatkuvassa kasvussa, niin mitä se muka kertoo? Määräkö
muka ratkaisee? Ei, vaan laatu. Minä valitsisin milloin
tahansa mieluummin pienen seurakunnan, jossa kaikilla on
kunnossa Jumalan sanan tuntemus, kuin ison
ja kasvavan seurakunnan, jonka jäsenillä ei ole edes sen
vertaa Jumalan sanan tuntemusta, että tunnistaisivat
Benny Hinnin kaltaiset eksyttäjät ja jättäisivät heidän
harhaoppinsa kuuntelematta.- tode*
anti puhuu asiaa!
- keveä kuorma
Seurakunnan ydin on rakkaudelliset ihmissuhteet, jos niitä ei ole niin koko touhu kaatuu ajan mittaan.
Hellarit kasvaa mielestäni aika marginaalisesti, sillä tyyli suunta on se että etuovesta sisään ja takaovesta ulos.
Hellarit kyllä enemmän menettää jäseniään, kun saa niitä pysymään uskossa.
Ongelmana on se että ei ole näitä rakkaudellisia ihmissuhteita.
Ei ole paimenia, jotka ottaa pikkulampaita kasvamaan rinnalle. Tarkoitan siis sitä, että ei ole tukija ihmisiä, jotka vuodesta vuoteen pysyy ihmisten rinnalla ja taistelee niiden kanssa, niitten elämän kivut läpi.
Sitoutuminen seurakuntiin/ihmissuhteisiin on marginaalista.
En usko, et hellarit vetää porukkaa sisään yhtään sen enempää ku nää "pienet seurakunnat"..
Lisäksi, minusta on ihan sama missä ihmiset käy, kuhan ne uskoo Jeesukseen. Ollaanhan me kuitenkin kaikki menossa kohti taivasta..- tode*
en nyt sanoisi lähestulkoonkaan noin, ettei nuorempi polvi helluntaiherätyksen työtekijöiden keskuudessa olisi "tukijaihmisiä".
Tämän päivän seurakuntien työntekijät kohtaavat todella erilaisia ongelmia ja voi sanoa, että vielä suuremmassa määrin. Luulenpa, että tämän päivän "lahkolaissaarnaajalla" alkaa olla sitäpaitsi terveempi ote sielujen hoitamiseen. Nimenomaan pyritään kulkemaan rinnalla se sijaan, että ongelmia laitettaisiin ns. paholaisen piikkiin.
Tulevat päivät näyttävät, mitä mm. kouluttautuminen tällä saralla saa aikaan.
Minustakin on sama, missä ihmiset käyvät, kunhan vain ymmärtävät paikallisseurakunnan merkityksen. Luterilaisen kirkon hajaannus on yksi asia, joka vaikuttaa myös Helluntaiherätyksen tulevaisuuteen.
- Mohikaani_27
* Seurakunan kasvu on aina myönteinen asia, en ymmärrä aloittajan logiikkaa ollenkaan? Seurakunan tulee nimeomaan kasvaa ulospäin, " Jerusalemista aina maan ääriin asti." Seurakunnan päätehtävä on synnyttää yhä uusia seurakuntaia kaikkialla maailmassa.
* Mitään suurta "lopunajan herätystä Raamattu ei lupaa missään, päinvastoin Jeesus sanoo, " Löytäneekö Hän uskoa maan päältä kun Hän tulee?" Ei oikein anna pontta herätyksen tulelle.
* Herätys on annettu JO, silloin kun Pyhä Henki vuodatettiin ensimmäisenä helluntaipäivänä, silloin mm:ssa Pietari voideltiin uuteen voimaan ja rohkeuteen julistaa ristiinnaulittua Jeesusta Kristusta. Silloin kaikki apostolit puettiin " herätyksen" voimaan, ja se jatkuu edelleen, ei ole mikään siitä muuttunut, paitsi ihmisten vastahakoisuus ottaa vastaan Jumalan Pyhä Henki. Mieluimmin viihdytään pinnallisessa ja aistillisessa ilmapiirissä, joka on inhimillistä, ensin kuitenkin pitäis pyrkiä seurakunnassa jumalallisuuteen, seurakunta on hengellinen ja Hengen johdossa. Kun Pyhä Henki ja Sana hallitsee seurakuntaa, mikään voima ei voi estää sen tuottamaa herätyksen Henkeä, että hertätys on tässä ja nyt? Ei huoli odotella mitään "uutta" enää, se on Pyhä Henki, ja enintä mitä Jumalakaan voi seurakunnalleen antaa.
* Te eksytte, kun ette tunne kirjoituksia. Sanoo Jeesus , pysytään Kirjoitusten sisäpuolella, niin ei tarvitse mitään " rikkihappoja tai suolahappoja niellä?
* En kyllä ymmärrä koko vertausta noista hapoista, ei ainakaan Raamatusta kotoisin ! Aloittaja voisi ehkä miettiä omia vaikutteitaan ensin, ennenkuin lataa niitä toisten niskaan ? - Namis Kuukkeli
TÄH! Minusta pienet seurakunnat ovat rikkaus, siellä ei tarvitse olla muurahaisena. Tuskin kannattaa pelätä, kaikki eivät viidy kolosseumeilla.
- tode*
näin on! Seurakunnan olisi hyvä jakautua eli tehdä solut, jotta toimintayksiköt eivät paisuisi liian suuriksi - ja siihen suuntaanhan Helluntaiherätys on aina pyrkinyt, perustamaan ns. tytärseurakuntia kaupunkien eri osiin.
Minkähän takia täällä ylipäätään ihmetellään suuria seurakuntia, kun ne tutussa luterilaisuudessa ovat aivan valtavia monen kymmenen tuhannenkin jäsenen jättiseurakuntia? - Tiogge
Mit'ä hyvää on helluntaiseurakunnissa, kysyn vaan... liekö se vanhanajan muinaisjäänne, jotakin mitä ei enää kaivata....
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2574151Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2643391Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541768Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251625Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2961406Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?131907Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235850en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115806anna hänen mennä
Jos rakastat jotakuta, anna hänen mennä. Jos hän palaa, hän oli aina sinun. Jos ei, hän ei koskaan ollut. Tällaiseen rakkauteen tämä mies uskoo.54769