Kokoomuslaisen ajatuksia

hyvinvoinnista.

Kyllä oli rikkaan näköistä porukkaa taas tänäänkin leipäjonossa kun ajoin mersullani ohi. Kaikilla näytti olevan kengät jalassa ja vaatteetkin päällä. Epäilen etteivät olleet edes köyhiä sillä eihän meillä Suomessa ole edes köyhiä, oikea köyhä asuu luolassa ja syö rottia.
Kysynkin vaan että moniko Suomessa asuu luolassa ja syö rottia? Niin, ei kukaan. Meillä Suomessa ei siis ole köyhiä vaikka leipäjonot ovat vuodessa kasvaneet tuhannella hengellä ja nykyisin niissä käy paljon lapsiperheitä.

Oikea köyhä kulkee persepaljaana ja syö rottia, kyllä minä tiedän sillä näin kerran televisiosta.
Turha väittää että Suomessa olisi minkaanlaista köyhyyttä.

4

68

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kokomus tyttö

      Suomi tarvitsee lisää ulkoeuroopasta tulleita lukutaidottomia köyhiä työvoimaksi, esimerkiksi insinööreiksi.

    • Milli Jos Toinenkin

      Hyvä, hyvä, Jykä ja Alex maalaa pelastusarmeijan edustalle
      isommat parkkiruudut, ei millään saa mahtumaan hummeria ruutuun,
      kun käy köyhiä kattelemassa.

      • Kokoomus 1

        Ei leipäjonoja ole edes olemassa, ikäni olen asunut Westendissa ja yhtään leipäjonoa en siellä ole nähnyt.

        Telkkarissa näin kerran köyhän se ajoi Toyotalla ja asui rivitalossa, mutta
        se ei ollut suomessa sillä meillä ei ole köyhiä, Matti Vanhanenkin sanoi niin ja se mies tiesi mitä puhui.


    • raharikasespoosta

      Kerran mekin vaimon kanssa ajateltiin tehä jotain extremeä sen sijaan että menisimme oopperaan. Mentiin katselemaan köyhiä.

      Ajettiin sitten paikallisen sivan lähelle. Ei mennyt aikaakaan kun huomasin mersun takapenkiltä kaksi hahmoa jotka löntystäen lähestyivät kauppaa. Pulssini hakkasi kuin höyryveturi en koskaan aikaisemmin ollut nähnyt köyhää niin läheltä. Aja vielä lähemmäs sanoin kuskille.

      Pian niitä ilmestyi lisää . Varmaan 7 köyhää pyöri kauppaan ja ulos. Halvat tennarit jalassa , muovipussi kädessä , tuulitakki päällä. Tyhjä ilme kasvoillaan he hoitivat askareitaan , aivan kuin zombiet.

      Raotin hieman ikkunaa ja vaimoni rupesi kiljumaan "laita se ikkuna kiinni hullu ne on vaarallisia". Vaimon varoituksista välittämättä päätin ottaa kontaktin köyhään. Tökkäsin yhtä ohikulkevaa sateenvarjollani olkapäähän. Hänen päänsä käännähti minuunpäin ja kolkko katse kasvoillaan hän murahti jotain epämääräistä. Paina kaasua James huusin kun se köyhä jäi örisemään siihen auton viereen yrittäen luultavasti purra minua.

      Kotona sitten päätimme vaimon kanssa että täst edes katsoisimme köyhiä ainoastaan televiosta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      115
      4910
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3553
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2430
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      50
      1558
    5. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      41
      1500
    6. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      24
      1394
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1242
    8. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      1128
    9. 165
      1089
    10. Olen oikeasti aika mukava

      Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.
      Ikävä
      22
      1067
    Aihe