Sivariaikaa pidennettävä!

Mukanakelluvat laiskurit kuvittelevat voivansa perustella vakaumuksensa. Takaa paljastuu aina pelkkä laiskuus.
171260
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Minä olen jo monasti perustellut siviilipalveluksen lyhentämistä ajavia argumenttejani tällä palstalla. En jaksa tässä yhteydessä sitä tehdä, sillä viesti, johon vastaan on perustelematon, lyhykäinen ja tahallisen provosoiva.

Jos kaikki lyhennystä vaativat leimaa "mukanakelluviksi laiskureiksi", jotka "kuvittelevat voivansa perustella vakaumuksensa", odottaisi hieman vahvempia perusteita tälle leimaamiselle. Ilmeisesti "mukanakelluviin laiskureihin" lasketaan nyt myös aseellisen palveluksen suorittanut meikäläinen sekä oikeusministeri Johannes Koskinen, vain muutamia mainitakseni, ainoastaan siksi, että todetaan siviilipalveluksen lyhentämiselle olevan vankkoja perusteita.

Äänestä
  • Nykyisen sivarisysteemin voisi vaikka lakkauttaa kokonaan, se kun tuntuu olevan vain "välttämätön paha" johon kukaan ei halua edes ryhtyä tekemään parannuksia. Miksi sitten pitää yllä systeemiä jota maailma arvostelee epäoikeudenmukaisuudesta ja johon kellään ei ole kiinnostusta lähteä tekemään parannuksia? Sivaripaikkoja on liian vähän, asuntokysymys on ratkaisematta monen sivarin kohdalla ja entistä useampi jää lapnjärvelle pyörittämään peukaloitaan. Koko systeemi on suoraan sanoen läpimätä. Jos sitä ei kerran halutakaan suvaita niin miksi sivaria sitten pidetään väkisin pystyssä Tässä on parempi ratkaisu:

    -kaadetaan koko siviilipalvelusysteemi, siis maassa on vain armeija, mutta:

    -poistetaan laista kieltäytymisen rangaistavuus jolloin mies voi jättää asevelvollisuuden suorittamatta. (totaalikieltäytyjät ovat huom. Amnestyn mukaan mielipidevankeja.) Suomi on Euroopan ainoa maa jossa asevelvoitteesta kieltäytyminen johtaa rangaistukseen.

    Eli jos aseistakieltäytymisen rangaistavuus poistetaan niin sivaria ei tarvita, koko läpimätä häpeäpilkku voidaan pyyhkäistä historian roskakoriin. Menet joko armeijaan tai sitten et tee mitään, eikä kukaan rankaise siitä.

    Äänestä

  • mies -81 kirjoitti:

    Nykyisen sivarisysteemin voisi vaikka lakkauttaa kokonaan, se kun tuntuu olevan vain "välttämätön paha" johon kukaan ei halua edes ryhtyä tekemään parannuksia. Miksi sitten pitää yllä systeemiä jota maailma arvostelee epäoikeudenmukaisuudesta ja johon kellään ei ole kiinnostusta lähteä tekemään parannuksia? Sivaripaikkoja on liian vähän, asuntokysymys on ratkaisematta monen sivarin kohdalla ja entistä useampi jää lapnjärvelle pyörittämään peukaloitaan. Koko systeemi on suoraan sanoen läpimätä. Jos sitä ei kerran halutakaan suvaita niin miksi sivaria sitten pidetään väkisin pystyssä Tässä on parempi ratkaisu:

    Ai voi jättää velvollisuuden suorittamatta ilman rangaistusta? Sittenhän voisi jättää myöskin verojen maksun suorittamatta.
    Ei ei. Velvollisuudesta luistamisesta pitää aina rangaista ja siksi kannatankin että siviilipalvelusta vielä pidennettäisiin nykyisestä.
    Huom, Suomi on myöskin Euroopan ainoa maa jossa on yleinen asevelvollisuus. Muissa maissa se on tavalla tai toisella vapaaehtoista. Siksi velvollisuuksista luistamisesta pitää ehdottomasti rangaista. Ja jos ei siviilipalvelus kelpaa niin linnaan sitten.
    Amnesty jaksaa valittaa Suomen sivari- ja totaalikieltäytymisjärjestelmästä, vaikka samaan aikaan esim. Afrikan ja Aasian maissa sekä Venäjän alueilla poljetaan ihmisoikeuksia ihan oikeasti.

    suoraan sanoen kuullosta kovinkaan oikeudenmukaiselta. Velvollisuus ja vapaaehtoisuus ovat toistensa vastakohtia, niin että mielestäni olisi aika omituinen tilanne missä olisi "vapaaehtoinen velvollisuus".

    Äänestä

  • yksvaan kirjoitti:

    Ai voi jättää velvollisuuden suorittamatta ilman rangaistusta? Sittenhän voisi jättää myöskin verojen maksun suorittamatta.
    Ei ei. Velvollisuudesta luistamisesta pitää aina rangaista ja siksi kannatankin että siviilipalvelusta vielä pidennettäisiin nykyisestä.
    Huom, Suomi on myöskin Euroopan ainoa maa jossa on yleinen asevelvollisuus. Muissa maissa se on tavalla tai toisella vapaaehtoista. Siksi velvollisuuksista luistamisesta pitää ehdottomasti rangaista. Ja jos ei siviilipalvelus kelpaa niin linnaan sitten.
    Amnesty jaksaa valittaa Suomen sivari- ja totaalikieltäytymisjärjestelmästä, vaikka samaan aikaan esim. Afrikan ja Aasian maissa sekä Venäjän alueilla poljetaan ihmisoikeuksia ihan oikeasti.

    "Velvollisuudesta luistamisesta pitää aina rangaista ja siksi kannatankin että siviilipalvelusta vielä pidennettäisiin nykyisestä."

    Suomen lain mukaan siviilipalvelus on yksi tapa suorittaa asevelvollisuus. Ts. siinä ei ole mitään velvollisuudesta luistamista.

    Äänestä

  • Sivariaikaa ei saa missään nimessä lyhentää nykyisestä. Siinä on hyvä ollakin vähän rangaistuksen makua, ettei kaikki vetelykset sinne menisi, vaan ne joilla on OIKEASTI jokin vakaumus.
    Ja ne jotka eivät halua suorittaa velvollisuuttaan edes sivarissa, kuuluvat tietenkin vankilaan. Eikä ne ole mitään mielipidevankeja, sillä sittenhän esim. veronmaksusta luistaneetkin olisivat myöskin sellaisia.

    Äänestä

  • Esa Argumentti kirjoitti:

    Sivariaikaa ei saa missään nimessä lyhentää nykyisestä. Siinä on hyvä ollakin vähän rangaistuksen makua, ettei kaikki vetelykset sinne menisi, vaan ne joilla on OIKEASTI jokin vakaumus.
    Ja ne jotka eivät halua suorittaa velvollisuuttaan edes sivarissa, kuuluvat tietenkin vankilaan. Eikä ne ole mitään mielipidevankeja, sillä sittenhän esim. veronmaksusta luistaneetkin olisivat myöskin sellaisia.

    http://www.mol.fi/ammatit/yhdenvertaisuuslaki.pdf ja mieti mitä puhut, toi laki luo paineita sivarin lyhentämiselle ainaki epäsuorasti. Ehkä sen takii Johannes Koskinenki anto lausunnon siviilipalveluksen keston lyhentämisestä.

    Äänestä

  • Y.B kirjoitti:

    "Velvollisuudesta luistamisesta pitää aina rangaista ja siksi kannatankin että siviilipalvelusta vielä pidennettäisiin nykyisestä."

    Suomen lain mukaan siviilipalvelus on yksi tapa suorittaa asevelvollisuus. Ts. siinä ei ole mitään velvollisuudesta luistamista.

    Kyllä siviilipalvelus on aikansa elänyt instituutio, eihän se edistä kriisinajan valmiutta millään tavoin. Aseettoman palveluksen armeijan leivissä pitäisi korvata sivari, kantaisivat sitten vellihousut vaikka haravaa rynnäkkökiväärin asemasta.

    Äänestä

  • Z.Z kirjoitti:

    on aika hyvä pro patrian kirjoitus siitä, mihin siviilipalveluksen voisi keskittää.

    Kommenttisi "vellihousuista" lähinnä vain osoittaa oman junttiutesi.

    Äänestä

  • mies -81 kirjoitti:

    Nykyisen sivarisysteemin voisi vaikka lakkauttaa kokonaan, se kun tuntuu olevan vain "välttämätön paha" johon kukaan ei halua edes ryhtyä tekemään parannuksia. Miksi sitten pitää yllä systeemiä jota maailma arvostelee epäoikeudenmukaisuudesta ja johon kellään ei ole kiinnostusta lähteä tekemään parannuksia? Sivaripaikkoja on liian vähän, asuntokysymys on ratkaisematta monen sivarin kohdalla ja entistä useampi jää lapnjärvelle pyörittämään peukaloitaan. Koko systeemi on suoraan sanoen läpimätä. Jos sitä ei kerran halutakaan suvaita niin miksi sivaria sitten pidetään väkisin pystyssä Tässä on parempi ratkaisu:

    -kaadetaan koko siviilipalvelusysteemi, siis maassa on vain armeija, mutta:

    -poistetaan laista kieltäytymisen rangaistavuus jolloin mies voi jättää asevelvollisuuden suorittamatta. (totaalikieltäytyjät ovat huom. Amnestyn mukaan mielipidevankeja.) Suomi on Euroopan ainoa maa jossa asevelvoitteesta kieltäytyminen johtaa rangaistukseen.

    Eli jos aseistakieltäytymisen rangaistavuus poistetaan niin sivaria ei tarvita, koko läpimätä häpeäpilkku voidaan pyyhkäistä historian roskakoriin. Menet joko armeijaan tai sitten et tee mitään, eikä kukaan rankaise siitä.

    wwdw

    Äänestä

Suomeen pitäisi tehdä vapaaehtoinen armeija, se olisi demokraattisin vaihtoehto. Näin siviilipalveluksen voisi poistaa kokonaan, ja rahaa säästyisi todella iso summa. Ne rahat voisi sitten laittaa johonkin tärkeään kuten terveydenhuoltoon ja pelastustoimiin. Niihin ei koskaan ole suomessa laitettu liikaa verorahoja. Näin armeijaan pääsisivät ne jotka sinne välttämättä haluavat. Eikä amnesty voisi moittia suomea siitä että täällä olisi mielipidevankeja, kun ei olisi enää totaalikieltäytyjiä. Armeija aina mainostaa sitä kuinka suomalaiset ovat maanpuolustustahtoista väkeä, ja kuinka armeija suorittaa joka vuosi noin 80-prosenttia ikäluokasta. Joten kyllä sinne olisi varmasti menijöitä ihan tarpeeksi, se olisi varma juttu.

Äänestä
  • Kyllä se armeijaan menijöiden määrä vähenisi vuosi vuodelta.
    En kannata. Asevelvollisuuden on säilyttävä ja sivaria pidennettävä.
    Näin on!:/

    Äänestä

Jospa tuon siviilipalveluksen muotoa muutettaisiin siten, että ne jotka eivät halua aseeseen tarttua ( tai sitten ovat liian laiskoja siihen ) laitettaisiinkin esim pelastus-, lääkintä- tai muuhun vastaavaan koulutukseen ja sitten toimimaan koulutuksensa mukaan palveluksen keston ajaksi.

Täytyis sitte olla melko vakaumus, joka kieltää lähimmäisten auttamisen. Tämäkin on tietenkin joidenkin idioo.. eiku idealistien mielestä kytköksissä valtioon ja sen väkivaltakoneistoon, johon nämä eivät halua olla missään tekemisissä, ennen kuin sitten ihan aikuisten oikeesti tarvitaanki poliisia apuun.

Tokihan tällainen pelastus- yms koulutus on pirun kallista, mutta vastaavasti saataisiin koulutettua henkilöstöä eri aloille 'reserviin' mahdollisia kriisejä varten - ei ainoastaan sotilaallisia kriisejä, vaan myös ympäristökatastrofeja yms mullistuksia varten.

Saksassa tullaan olemaan ongelmissa, mikäli siellä luovutaan asevelvollisuudesta -> suuri osa saksalaisista kun valitsee sivarin ja toimii terveydenhuollon alalla ja jos nämä sivarit sieltä poistetaan, joudutaan palkkaamaan rutosti lisää kalliita sairaanhoitajia...

Äänestä
  • Joo tuossa voisi olla jotakin ideaa.

    Äänestä

  • Carl Gustav kirjoitti:

    Joo tuossa voisi olla jotakin ideaa.

    Hyvä kuulla että moinen idea saa kannatusta tai edes tuntuu joidenkin mielestä hyvältä. Pitäis kai ryhtyä poliitikoks ja ruveta ajamaan sitä eteenpäin.

    Harmi vaan kun en voi, kansanedustajaksi pääsyn laki meikäläiseltä toistaiseksi kieltää...

    Siinäpä sitä ois mietittävää kansanedustajille ja hallitukselle.

    Äänestä

Itse teen n. 12h päivässä töitä, usein vielä jonkin verran viikonloppuisinkin. Ja mitä sinä teet? Laiskottelet jossain intissä, kun et muuta elämälläsi osaa tehdä, ja tuhlaat minun kovalla työllä hankkimiani ja valtiolle maksamiani verorahoja.

Mee töihin hel**tin saamaton inttilaiskuri.

Äänestä
  • Koulussamme on "töissä" sivari, joka ei tee juuri mitään kuin valvoo välitunteja, toimii sijaisena ja työskentelee keittiössä. Työpäivät kuluvat tunnit istuessa ja välitunnit seistessä.
    Käsitykseni mukaan tällainen laiskottelu ei juurikaan paranna maanpuolustuksen laatua saatikka maanpuolustustahtoa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

hertu kirjoitti:

Mukanakelluvat laiskurit kuvittelevat voivansa perustella vakaumuksensa. Takaa paljastuu aina pelkkä laiskuus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu