Vastaan nimimerkillä "eräs" kirjoitettuun tekstiin "Oleellista on lähtökohta. Muutetaan tilannetta sitten, kun kanta on riittävän selvä." En voi enää vastata suoraan viestiketjuun, koska ohjelmisto estää sen.
Minusta lähtökohtaa parempi on pohtia neutraalia tilaa. Ei kirkkoon kuuluminen ole neutraali tila, mutta ei toki vapaa-ajattelijain liiton jäsenyyskään. Siksi minusta nimenomaan kirkkoon liittymisen tai siinä pysymisen pitäisi olla vakava päätös.
Suurin osa kirkon jäsenistä on liitetty vauvana. Siksi ei voi perustella asiaa niinkään, että eroaminen olisi muutos itse aikaansaatuun tilanteeseen.
Minusta lähtökohtaa parempi on pohtia neutraalia tilaa. Ei kirkkoon kuuluminen ole neutraali tila, mutta ei toki vapaa-ajattelijain liiton jäsenyyskään. Siksi minusta nimenomaan kirkkoon liittymisen tai siinä pysymisen pitäisi olla vakava päätös.
Suurin osa kirkon jäsenistä on liitetty vauvana. Siksi ei voi perustella asiaa niinkään, että eroaminen olisi muutos itse aikaansaatuun tilanteeseen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Mielestäsi siis kristityillä vanhemmilla ei ole oikeutta kantaa vastuuta lastensa hengellisestä elämästä siihen asti, kunnes nämä kykenevät siitä itse päättämään? Pitäisikö Suomessa vallita valtioateismi? Kirkon (ja kristittyjen vanhempien!) kannalta ei ole puolueetonta tilaa. Jeesuskin sanoi: "Se, joka ei ole minun puolellani, on minua vastaan." Että se siitä neutraalisuudesta, vai mitä?
vain "huolen kantamisesta", mutta kun kyse on aina indoktrinoimisesta.
Itse kun kävin koulua, niin meillä oli monen monta vuotta pelkkää kristinoppia, ja sitä tosiaan opetettiin ikään kuin se olisi ollut ainoa totuus. Mitään vaihtoehtoja ei annettu.
Onneksi isäni oli ateisti, joten sain kotona kuulla muutakin kuin "Jeesus = Jumalan poika, Vapahtaja...." jne. jne.
Äidin vuoksi kävin rippikoulun, mutta olin jo siinä vaiheessa valinnut kantani, ja rippikoulun päätteenä seremonioitu ehtoollinen olikin pelkkä tyhjä rituaali. Jäi viimeisekseni.
Jälkeen päin asiaa ajatellessani olen kateellinen nykynuorille, joilla on mahdollisuus saada neutraalimpaa opetusta esim. elämänkatsomustiedon kautta.
Otsikkosi kysymykseen "vanhempien oikeudet?" - miten ne voisivat ajaa yli yksilönvapauden? Vauvallakin on ihmisoikeudet, et kai sinä sitä kiistä?
Ja ota huomioon, että vanhemmat voivat olla vääräuskoisia. Miksi sellaista oppia pitäisi saada idättää avuttomissa lapsissa, jotka ovat vanhemmistaan riippuvaisia - pois sellainen. Sehän on vain väkevämmän oikeutta heikomman kustannuksella. Epämoraalista.
Kirjoitukseni ymmärrettiin nyt vallan väärin, varmaankin koska jouduin avaamaan uuden viestisäikeen ja asiayhteys katosi.
Tarkoitan aikuisen kirkkoon kuulumista tai kuulumattomuutta. Eroaminen tahdotaan katsoa aktiiviseksi toimenpiteeksi, mutta minusta jäsenenä pysyminen on pikemminkin sitä. Mitenkähän tämän esittäisin...
"Hällävälisteille" oikea paikka ei ole sen paremmin evlut kirkko, islamilainen yhdyskunta kuin Vapaa-ajattelijain liittokaan. Kirkkoon kuulumista pitäisi pitää kannanottona, nykyään siitä eroamista pidetään sellaisena.
Eli vanhemmat saavat kyllä liittää lapsensa vauvana mutta se että tuollainen olisi sitovaa ao.hlöön aikuisenakin on mielestäni väärin.
Eli viisitoistavuotiaana sitten kaikki sitoumukset raukeaisivat ja ihminen joutuisi tekemään tietoisen valinnan haluaako kuulua kirkkoon.
Kyllä yhteiskunnan pitäisi olla uskonnoton. Yhteiskunta ei voi asettua minkään osapuolen puolelle oli tämä kuinka suosittu hyvänsä. Jos ei kiinnosta muuta Iraniin tai muuhun teokratiaan.
Oletko kuullut sellaisesta toimituksesta kuin konfirmaatio? Siinä lapsena kastettu 15 vuotias nuori tunnustaa uskonsa, vastaa nykyään usein konfirmaatiokysymykseen (tahdotko Jumalan armon avulla osoittaa tämän uskon elämässäsi?), saa siunauksen ja seurakunnan täysivaltaisen jäsenyyden (kummius, kirkollinen vihkiminen, äänioikeus ja vaalikelpoisuus 18v täytettyään). Mielenkiintoista on, että tässä iässä (kun nuoren omaa mieltä kysytään) ei vallitsekaan joukkopako kirkosta, vaan moni vanhempiensa mukana eronnut päinvastoin palaa kirkkoon niin, että rippikouluprosentti jopa ylittää kirkkoon kuuluvien keskiarvon (n. 90% ikäluokasta).
Älkää nyt vaan taas vastatko, että kyseessä on tapa ja automaatio ja että nuoret eivät ymmärrä mitä tekevät. Rippikoulussa näitäkin asioita käsitellään ihan avoimesti ja riittävästi. Kyllä kirkon jäsenyys voi monta kertaa olla ihan aktiivinen tahdon ratkaisu, niin uskomattomalta kuin se päinvastoin ajattelevista saattaakin tuntua. Kunnioitetaan ihmisen ratkaisua myös myönteisessä tapauksessa eikä vain kielteisessä.
Ei voi puhua tässä asiassa kuin omasta puolestani. Oman kokemukseni mukaan, en tajunnut rippileirin ja konfirmaation uskonnollista merkitystä kuin vasta paljon ko. tapahtumien jälkeen.
Syy, miksi menin rippileirille, oli se yksinkertainen syy, että sinne menivät kaikki muutkin. Kun on kotoisin pieneltä paikkakunnalta, jossa kirkko on faktisesti keskellä kylää, ei ole mahdollista valita toisin.
Niin, jos ei kysytä, sanotaan että pitäisi kysyä. Kun kysytään ja vastaus on väärä, sanotaan ei ymmärretä kysymystä. Vaikeaa on harjoittaa kirkollista toimintaa niin, että sen kaikki hyväksyisivät.
No, totta on varmaan ettei suurin osa ihmisistä ymmärrä konfirmaation merkitystä. Riittäisi kun tiettyyn ikään tuleville tulisi lappu kotiin että tässä nyt tarkistettaisiin uskontokuntaan kuuluminen. sama koskisi kaikkia järjestöjä, puolueita yms. joiden jäseneksi lapsi on tehty ilman omaa päätöstään.
Kirkollisen toiminnan harjoittamisella ei ole tämän asian kanssa mitään tekemistä. Kysymys on siitä että ihmisen ei ole pakko harjoittaa sellaista toimintaa mitä hän ei halua.
Henk koht minut pakotettiin rippikouluun vaikka en olisi halunnut mennä. Olisin suoraan halunnut erota mutta ilman vanhempien lupaa ei onnistunut. Vanhempieni perustelu oli että Suomessa kirkkoon kuulumattoman elämä on vaikeaa.
Täytettyäni 18 ajattelin erota kirkosta ja käytyäni kirkkoherranvirastossa minulle varattiin aika papin luona ja tämä kieltäytyi hyväksymästä perusteitani koska en halunnut keskustella hänen kanssaan. Olin täyttänyt paperit mutta ne katosivat.Ajattelin etten voi kuulua kirkkoon kun en ole siihen koskaan liittynytkään.
Ehdotan, että kaikille kirkosta eronneille lähetetään vuosittain lappu, jossa tarkistetaan heidän halunsa olla edelleenkin kirkosta erossa. Jos lappua ei palauteta, jäsenyys astuu välittömästi voimaan. Miltä kuulostaa näin päinvastoin esitettynä?
Et satu tietämään (tai tiedät mutta et juuri nyt kumma kyllä satu muistamaan) että lain mukaan vaikeneminen ei ole myötymisen merkki.
Kuulumattomuus yksityisiin järjestöihin on normaalia ja poikkeava tilanne täytyy saada jollain oikeustoimella voimaan.
En ole omasta mielestäni aikuisena koskaan kirkon jäsen koska en ole koskaan liittynytkään.
Koveneeko kielenkäyttö, kun sanat loppuvat? Sinulla on muutakin elämää kuin aikuisuus. Siitä ovat vastuussa muut ihmiset (yleensä omat vanhemmat). Onneksi sinua ei silloin jätetä heitteille (hengellisestikään?)
Kirkon toimesta ei koskaan liittymispäätöstä tehdä. Jollet sinä tai vanhempasi ole AKTIIVISIA (=pyydä kastetta, kirkkoon liittymistä) kirkon suuntaan, mitään liittymistä ei tapahdu - ei lapsena eikä aikuisena. Turhaan siis kirkon suuntaan vikuroit.
Et jaksanut perustella vaikka esitin selvän kysymyksen.
Kuitenkin tulet tänne huutelemaan.
Miksi minä muka vikuroisin.Minulla ole mitään tekemistä teidän kanssanne-ei ruumiillisesti eikä hengellisesti.
POIS MINUN ELÄMÄSTÄNI
On varmasti mukava pohdiskella teoreettisella tasolla "neutraaliutta". Fakta on kuitenkin se, että jokainen kasvaa enemmän tai vähemmän jossakin (ala)kulttuurissa. Jo ajattelun rakenteet ja kieli ovat värittyneitä, ei ole mitään asenneilmastosta puhdistettua tyhjiötä edes koekäyttöön.
Hyväksy subjektiivisuutesi, ja kaikkien muidenkin. Vauvana kastettu kristitty on todennäköisesti kasvanut kristityn vanhemman (tai muun yhteisön) kanssa. Asiaa ajateltuaan hän joko päättää jatkaa kirkkoonsa kuulumista tai erota siitä. Kumpikaan ratkaisu ei saata häntä neutraaliin tilaan. Myöskään uskotokuntaan kuulumattomien (ei välttämättä ateistien) joukossa kasvanut ihminen, harkitessaan uskontokuntaan liittymisen ja uskonnottomana pysymisen välillä, ei tee ratkaisuaan aatteellisessa tyhjiössä. Kumpikaan ratkaisu ei saata häntä neutraaliin tilaan.
Mikä olisi se (hypoteettinen) tila, jossa neutraalius voitaisiin mahdollisesti saavuttaa? Mikä sen merkitys olisi ihmiskunnan kannalta? Tai edes yksilön? Miksi pitäisi olla neutraali vain tässä yhdessä asiassa? Miksei samantien vaadita neutraaliutta myös poliittisen kannan muodostamiseen? Tai parisuhteen?
tai heidän taustaansa kun voidaan suoraa kysyä aikuiselta ihmiseltä kuulutko esim.kirkkoon. Ja välttääksemme jatkuvan kyselyn annetaan aikuisten täysvaltaisten henkilöiden tehdä omat päätöksensä
(liittyminen,eroaminen). Mikä tässä on niin vaikeaa!
Pelkäättekö tosiaan niin paljon että jäätte yksin uskonto kanssa.
Sitä minäkin ihmettelen! Mikä tässä on niin vaikeaa? Aikuinen saa ihan vapaasti liittyä tai erota, ei kukaan kysele eikä estele. Mutta lapsen puolesta asian harkitsee hänen vanhempansa. Miksi kirkon pitäisi olla aloitteellinen (vanhempien tahdonilmaisun vastaisesti) ja ryhtyä kyselemään tietyn ikäisiltä ihmisiltä, että haluathan nyt jo erota yhteisöstämme, ethän suinkaan halua meihin enää kuulua. Kyllä se on jokaisen oma asia erota kirkosta, hyvä ihme!
mitä sanoisit jos vanhempasi olisit ottaneet nimissäsi lainan jota nyt sitten maksaisit loppuikäsi.tuntuisiko oikeudenmukaiselta.
Poistuin elämästäsi, koska pyysit.