"En etsi kaltaistasi miestä",...

Mansen Mietiskelijä

... "et ole se mies, jonka kanssa voisin mitään suhdetta lähteä rakentamaan", "välillämme tulisi tuskin koskaan olemaan mitään sellaista joka suhteen mahdollistaisi", "minä etsin jonkun muun kaltaista miestä kuin sinä", "Et ole millään tavoin arvoiseni mies"!

Hyvät naiset!

Nuo edelliset lauseet ovat kaikki suustanne viimeisen vuoden ajalta ja minulle sanottuna vieläpä niin, etteivät niiden sanojat ole millään tavoin minua ihmisenä tunteneet. Samoin nämä naiset eivät ole edes yrittäneet antaa mitään mahdollisuutta keskinäiseen tutustumiseen.

Ja tämä kaikki samaan aikaan kun kuulen ja näen päivittäin työpaikallani kahvipöytäkeskusteluissa (hoitoalalla) sen miten naiset haukkuvat toisilleen nykyisiä puolisoitaan (jopa avoimesti heitä tuntevina ihmisinä pilkaten), miettien samalla miksi miehet eivät enää kykene sitoutumaan suhteisiin!

Nämä samat naiset (jotka kertovat olevansa "varattuja") flirttailevat kuitenkin täysin avoimesti kanssani pitäen hauskaa kustannuksellani, pyrkien jopa kaikin mahdollisin keinoin kiinnittämään huomioni itseensä. Tämä haiskahtaa vahvasti siltä, että näiden naisten ego pysyy kasassa vain sillä, että muu kuin "oma mies" huomioi heidät jollain tavoin.

Kuitenkin tämän keskustelunavaukseni pääasiallinen tarkoitus on kysyä teiltä Suomalaiset naiset, että pystyttekö te enää ollenkaan sellaiseen rakkaussuhteeseen miehen kanssa, jossa myös te itse antaisitte itseltänne miehelle jotain (panisitte siis itsenne likoon tuntevina ihmisinä)? Vai onko valta, halu hallita toista sukupuolta ja itsekeskeisten valintojen toteuttaminen se kokonaisuus, johon te enää miestä "henkisenä tai fyysisenä lelunanne" tarvitsette?

Näitä päätelmiäni nimittäin tukevat tilastot yhä vain kasvavassa määrin käytävistä avioerooikeudenkäynneistä eri oikeusasteissamme, huostaanottojen ja lasten sijaisperheisiin sijoittamisen massiivinen lisääntyminen sekä moninaisten mielenterveysongelmien voimakas kasvu väestömme keskuudessa.

Hyvin outoa siis on, miten te naiset olette valmiita "sylkemään kasvoille" ja torjumaan teitä lähestyvän miehen hänet "ihmisenä tuomiten", yrittämättä edes tutustua samaan aikaan kun kerrotte "julkisesti" miten koette saavanne "omalta mieheltänne" liian vähän huomiota naisina tai miten "miehenne" teitä päihdeongelmaisena kaltoin kohtelee.

Jotenkin minusta nyt tuntuu, että se mitä todella suhteiltanne haluatte, puheenne ja miten itse tekoina toimitte, ovat melkoisessa ristiriidassa keskenään, vai kuinka?

Oudoksuttaa toki myös se, miten niin monet naiset (viikoittain minua sähköpostiviestein lähestyen) ovat valmiita pettämään omaa puolisoaan kanssani, mutta silti ette kykene sitoutumaan suhteeseen kanssani?

7

371

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Naisnäkökulmaa...

      Mitäs sanot niistä miehistä, jotka työpaikoilla flirttaavat niin vapaille kuin varatuille naisille? Etenkin, jos nainen on nuorempi.

      Itse en ole koskaan kuullut naisten haukkuvan miehiään työpaikan kahvitauoilla, mutta en olekaan hoitoalalla töissä.

      Oma kantani on, että työpaikka on työn tekimistä varten. Romanssit kuuluvat muualle. Tekstisi jälkeen taidan ymmärtää paremmin telkkarin lääkärisarjoja:

      "Oudoksuttaa toki myös se, miten niin monet naiset (viikoittain minua sähköpostiviestein lähestyen) ovat valmiita pettämään omaa puolisoaan kanssani, mutta silti ette kykene sitoutumaan suhteeseen kanssani?"

    • Naisnäkökulmaa...

      Ota järki käteen ja etäisyyttä työpaikan suhdekiemuroihin. Niistä ei seuraa kuin harmia. Naiset flirttailee testatakseen viehätysvoimaansa (tarkoittamatta muuta), se on totuus.

      • monesti torjuttu

        Kaikki ei ole flirttailua naisten osalta. Ehei! Se on arjesta nauttimista. Hauskanpitoa.
        Kukaan täysjärkinen nainen ei yritä viehättää leikillään vaan sen takia että oikeasti joku kiinnostuu. Aloitteen tekevä, esim. treffeistä tmv. kiinnostuksesta vihjaileva nainen tuomitaan ja ollaan huvittuneita. Joskus jopa säälitään.
        Naiset kepeästi flirttailevat eivät ole tosissaan. Tosissaan olevat jotain aikaiseksi yrittävät yleensä kompuroivat, änkyttävät, punastuvat, hiljenevät siksi että yrittävät liikaa ja tosissaan. Siten romuttavat koko homman.


      • Mansen Mietiskelijä
        monesti torjuttu kirjoitti:

        Kaikki ei ole flirttailua naisten osalta. Ehei! Se on arjesta nauttimista. Hauskanpitoa.
        Kukaan täysjärkinen nainen ei yritä viehättää leikillään vaan sen takia että oikeasti joku kiinnostuu. Aloitteen tekevä, esim. treffeistä tmv. kiinnostuksesta vihjaileva nainen tuomitaan ja ollaan huvittuneita. Joskus jopa säälitään.
        Naiset kepeästi flirttailevat eivät ole tosissaan. Tosissaan olevat jotain aikaiseksi yrittävät yleensä kompuroivat, änkyttävät, punastuvat, hiljenevät siksi että yrittävät liikaa ja tosissaan. Siten romuttavat koko homman.

        Niinpä!

        Tästä juuri on kysymys. Nämä naiset eivät ole millään tavoin tosissaan minusta miehenä kiinnostuneita, eli vaatimalla huomiotani tietävät tietoisesti vain leikkivänsä kustannuksellani.

        Mielestäni vain ei ole millään tavoin oikein, että naisille (ja vain heillä) läsnäoloni työyhteisössä on vain mahdollisuus pitää hauskaa kustannuksellani. Siis jos työyhteisön "pelisäännöt" henkilökemioiden suhteen pyrkii määrittelemään vain toinen sukupuoli, lienee minulla myös oikeus puuttua asiaan!

        Nainenko muuten määrittelee itse luomiensa "pelisääntöjen" avulla sen mikä on flirttailua miehiin kohdistuen ja mikä taas ei?


      • Naisnäkökulmaa...
        Mansen Mietiskelijä kirjoitti:

        Niinpä!

        Tästä juuri on kysymys. Nämä naiset eivät ole millään tavoin tosissaan minusta miehenä kiinnostuneita, eli vaatimalla huomiotani tietävät tietoisesti vain leikkivänsä kustannuksellani.

        Mielestäni vain ei ole millään tavoin oikein, että naisille (ja vain heillä) läsnäoloni työyhteisössä on vain mahdollisuus pitää hauskaa kustannuksellani. Siis jos työyhteisön "pelisäännöt" henkilökemioiden suhteen pyrkii määrittelemään vain toinen sukupuoli, lienee minulla myös oikeus puuttua asiaan!

        Nainenko muuten määrittelee itse luomiensa "pelisääntöjen" avulla sen mikä on flirttailua miehiin kohdistuen ja mikä taas ei?

        Pelisäännöt ne on miehilläkin. Miten me naiset saadaan rajat sille, että 30 vuotta vanhemmat miehet kuola poskessa tuijottaa ja vihjailee seksistisiä asioita?

        Ehkä sinusta tuntuu, että olet jotenkin ainutkertaisessa tilanteessa. Mutta se ei pidä paikkaansa. Vanhemmat naiset - nuorempi mies... sama asetelma...

        Valitan.


    • Opittu jo ajat sitte

      Nykynaiset ovat tällaisia.

      Järjen puhuminen heille ei auta. He kun elävät himojensa, anteeksi tunteidensa ja pillunsa, öhöm, anteeksi sydämensä mukaan.

      mikään keskustelunavaus tässä ei auta.

    • haukotus...

      Voi jumaliste että jollakin on taas fiksaationa Pyhä Yksinkertaisuus eli yleistäminen... Ei ole olemassakaan käsitettä SUOMALAISET NAISET, sillä naisetkin ovat yksilöitä, haloo! Vai niputatko todella samaan kategoriaan joka ikisen naisen pelkän kansalaisuuden perusteella, niin naapurinrouvat, työkaverisi kuin isoäitisikin (iik, mummotkin ovat naisia!!). Kasva aikuiseksi...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2395
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1377
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      74
      1185
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      4
      1107
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      835
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      780
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      43
      678
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      82
      660
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      24
      638
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      626
    Aihe