Kataisen lyhyt

pääministeripesti

Millä ihmeellä Katainen aikoo oudon esityksensä hyväksyttää Eduskunnan suuressa valiokunnassa, kun sen puheenjohtaja (Tuomioja) pitää Kataisen suunnitelmaa pöyristyttävänä demokratian halveksuntana?

Vaikka Soini kuinka hyrrää lemmestä Kataisen kainalossa, perussuomalaisten eduskuntaryhmän päätä ei tulla kääntämään. Siellä onkin nyt sellainen porukka joka EI SUOSTU pettämään. Siihen on Soininkin tyytyminen vaikka kuinka vituttaisi.

"...Eduskunnan suuren valiokunnan puheenjohtaja Erkki Tuomioja (sd.) lyttää kokoomuksen Jyrki Kataisen mallin, jossa euroasiat on irrotettu hallitusneuvottelujen muista kysymyksistä. Irrottaminen koskee sekä Portugalin tukipäätöstä että EU:n uusia vakausjärjestelyjä.

Tuomioja sanoo Ylen Uutisissa, että hallitustunnustelija Kataisen menettely kuulostaa hyvin omituiselta. Katainen pyrkii puristamaan Suomen linjan jokaisen eduskuntaryhmän edustajista koostuvassa ryhmässä ja hakea tälle tuen suurelta valiokunnalta.

"Kaikissa tilanteissa eduskunta ja suuri valiokunta ottavat kantaa EU-asioihin hallituksen esityksen pohjilta. Täytyy olla valtioneuvoston kanta ja näkemys ja siihen sitten joko yhdytään tai esitetään erilaisia mielipiteitä", Tuomioja kommentoi Ylelle.

Aiemmin edellisen hallituksen pääministeri Mari Kiviniemi (kesk.) linjasi, ettei juoksevia asioita hoitava toimitusministeristö voi esitellä näin suurta asiaa eduskunnalle. .." (YLE-uutiset)

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Turvaryhmä tarkkana

      Nyt Perussuomalaisten eduskuntaryhmällä on suuri vastuu Soinin kaitsijana. Soinin kevätkiimaa pitää hillitä voimakkaalla kädellä.

      Kenen puoleen Suomen kansa kääntyy hädässään jos perussuomalaisten eduskuntaryhmä pettää. Silloinhan ei auta enää kuin kansannousu. Kun Soini viimeksi käänsi takkinsa, eduskuntaryhmä toimi ryhdikkäästi ja käänsi Soinin takin väkisin oikein päin.

      Nyt se operaatio on otettava uusiksi. Mikä ihme Soinin on villinnyt kun ei meinaa uskoa? Taas on junailemassa kansan petosta yhdessä Kataisen kanssa. Eduskuntaryhmän on laitettava Soini arestiin jos ei rauhoitu ja noudata sitä mitä luvannut.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      183
      1536
    2. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      196
      1367
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      43
      1119
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      43
      823
    5. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      720
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      701
    7. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      700
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      36
      681
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      20
      640
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      617
    Aihe