Perussuomalaiset ovat valistuneen suomalaisen modernin yhteiskunnan esitaistelijoita. Haluaisin vedota perussuomalaisiin nykyisiin ja tuleviin päättäjiin seuraavalla ehdotuksella.
Koska Suomeen saadaan moderni ja luotettava kansallinen sähköposti? Yhä useampi tekstimuotoinen yhteydenpito tapahtuu sähköpostin välityksellä. Se on suuressa määrin korvaamassa postilaitoksen tehtäviä ja näin ollen sähköpostiosoite on yhä enemmän henkilön fyysisen kotiosoitteen kaltainen. Kuitenkin kansalaisilla ei ole standardia ja neutraalia suomalaista vaihtoehtoa sähköpostilaatikoksi.
Hyvin suuri osa käyttää ulkomaisia mainosrahoitteisia palveluja jotka on tarkoituksella rakennettu yksityisen tiedon paljastamiseksi mainostajien ja vieraiden hallitusten käyttöön. Esimerkkinä Googlen GMail, Yahoo, MSN, Facebook jne. Joillakin, kuten Googlessa, tämä on avointa mutta todellisuudessa kaikista palveluista on suora liittymä vieraiden valtioden tiedustelupalvelujen tietokantoihin kuten mm. Wikileaksin Julian Assagne on hiljan tuonut julkisuuteen.
Lisäksi yhteydenotto näihin palveluihin tapahtuu useimmiten täysin salaamattomana kansainvälisessä internetissä joten lukemattomien virallisten ja laittomien organisaatioden ympäri maailmaa on mahdollista seurata suomalaisen kansalaisen kaikkea tiedonvaihtoa. Lisäksi ulkomaisissa yhteyksissä on edelleen nopeus- ja varmuusongelmia kuten jokainen ulkomaisia www-sivuja selannut tietää.
Tämä on merkittävä haitta sekä kansalaisten tasa-arvolle että myös Suomen kansallisille eduille. Tehokkaiden koneellisten yhdistelyjen avulla ulkomaiset mahdollisesti vihamieliset tahot voivat tietää sinusta ja minusta enemmän kuin me itse.
Jos tällainen suomalainen kansalaissähköposti olisi olemassa ja rakennettu yksinomaan kansalaisten tietojenvaihtoa varten voisi kansalainen olla melko varma että hänen tietojenvaihtoaan ei pääasiallisesti käytettäisi Suomen kansallisia etuja vastaan.
Tietysti kaikki järjestelmät ovat yhtä luotettavia kuin niiden ylläpitäjät. Mutta viranomaistahojen/valvottujen liikelaitosten ylläpitämä järjestelmä voidaan halutessa rakentaa moderneilla salaustekniikoilla niin suojatuksi kuin halutaan ja salausten julkinen valvonta on ongelmatonta.
Tämä ei vaatisi resursseja nimeksikään jos vaikka maksuton versio antaisi jokaiselle 1 gigatavun säilytystilaa (halutessa muutaman euron maksusta haluttu määrä lisägigoja). Suomalaisilla julkisilla ict-organisaatioilla on kaikki tekninen laitteisto - käytännössä ylläpitoon tarvittaisiin muutamia henkilöitä. Ehkä jos halutaan erityinen henkilökohtainen neuvontapalvelu - pieni ryhmä neuvontahenkilökuntaa help-deskiin.
Suomen teknologian uusi nousu terveeltä ja suomalaiselta pohjalta.
[VAPAASEEN LEVITYKSEEN]
Tärkeä ehdotus hallituksenmudostajille
9
130
Vastaukset
- PerusS (L:ranta)
Tämä on tärkeä ehdotus - erikoisesti nyky-Suomessa - kun eräitä puolueita ohjaillaan ja varustetaan tiedoilla ulkomaisten valtioiden ja liittoutumien taholta. Suomalaisille turvallinen internet Suomen rajojen sisällä !
- joo o
Erinomainen ehdotus, ja itse vielä ehdottaisin vapaan koodin ohjelmiin siirtymistä, sillä esimerkiksi Microsoftin tuotteissa on aina takaportteja, joiden avulla konetta voidaan valvoa käyttäjän tietämättä.
http://www.tietokone.fi/uutiset/piraattipuolue_poliisin_salaiset_takaportit_vaarantavat_tietoturvan
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9837252- Intenet-instituutti!
Ehdottomasti: Suomalaiset ovat maailmalla enemmän kuin yleisesti tiedetään kunnostautuneet avoimen koodin ohjelmoijina ja nettivisionääreinä. Linus Torvaldsin lisäksi , Jarkko Oikarinen, Ora Lassila ja monet muut ovat internetin johtohahmoja. Nyt kun Nokialta vapautuu asiantuntijoita täytyisi panostaa siihen että osaaminen säilyy Suomessa ja tulevaisuudessa tuottaa uusia kasvun moottoreita.
- Hallitus halvaantunu
Ja mitään ei sitten tapahtunut. Poliisi oli housut kintuissa kun palvelimet kaatui viimeisen tietomurron seurauksena.
- Valoa kansalle ...
Asia ei etene ellei käynnistetä esimerkiksi talkoilla tempauksia joilla asia saatetaan laajojen joukkojen käyttöön. Suuret kaupalliset mediat käyttävät mainostusta ja painostusta omien pyrkimysensä ajamiseen. Mutta kansanliikkeellä on mahdollisuutensa kuten tänä keväänä nähtiin.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Vapaa_ohjelmisto
http://fi.wikipedia.org/wiki/VALO- KAIKKI KOKEILEMAAN
Kaikki kokeilemaan käytännössä vapaita ohjelmistoja. Ennen asennusta Linuxia / OpenOfficea voi ajaa suoraan asennusrompulta ja nähdä toimintaperiaatteen. Valitse Linux alustaksi niin 5 vuotta vanha PC:si toimii nopeammin kuin uusi Windows-PC. Ja halutessasi saat siihen tehosteet työpöytään jotka lyövät Windowsin vastaavat laudalta 5 - 0. Ja satojatuhansia vapaita ohjelmia napinpainalluksella.
Jos joku Windows ohjelma on tärkeä - ilmainen Virtual-Box pyöritää windowsia yhdessä ikkunassa Linuxin sisällä.
http://www.valo-cd.fi/
http://www.vapaasuomi.fi/ - JA LISÄKSI...
KAIKKI KOKEILEMAAN kirjoitti:
Kaikki kokeilemaan käytännössä vapaita ohjelmistoja. Ennen asennusta Linuxia / OpenOfficea voi ajaa suoraan asennusrompulta ja nähdä toimintaperiaatteen. Valitse Linux alustaksi niin 5 vuotta vanha PC:si toimii nopeammin kuin uusi Windows-PC. Ja halutessasi saat siihen tehosteet työpöytään jotka lyövät Windowsin vastaavat laudalta 5 - 0. Ja satojatuhansia vapaita ohjelmia napinpainalluksella.
Jos joku Windows ohjelma on tärkeä - ilmainen Virtual-Box pyöritää windowsia yhdessä ikkunassa Linuxin sisällä.
http://www.valo-cd.fi/
http://www.vapaasuomi.fi/SUOMALAINEN INNOVAATIO JA TYÖ OVAT VIENNIN PERUSTA. UUSIUTUVA- ENERGIATEKNOLOGIA ON LÄHIVUOSIEN "IT-BUUMI". - SAKSASSA, SUOMEN SUURESSA VIENTIMAASSA, ALKAA VALTAVA UUSIOENEGIA-RAKENTAMINEN KUN YDINVOIMA HYLÄTÄÄN. KOKOOMUS TUHOSI TAKAVUOSINA ORASTAVAN ALAN KEHITYKSEN SUOMESSA MUTTA SEURAAVA HALLITUS TEKEE TÄYSKÄÄNNÖKSEN JOS TÄMÄ MAA AIKOO SÄILYÄ TEKNOLOGIA-MAAILMANKARTALLA.
- Passit käteisellä!
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Passin saa vain käteisellä/1135266092922
Maasta muuttaville PerSuille! Katso linkin uutinen - passeista! - Systeemi on mätä!
NIMENOMAAN EDELLISEN HALLITUKSEN POLIITTISET LINJAUKSET OLIVAT NE JOTKA KOKIVAT VAALEISSA RÖKÄLETAPPION!
NYT TÄMÄ VITTU ALKAA MUISTUTTAA POLIITTISEN ELIITTI-ESTABLISHMENTIN JA VALTAMEDIOIDEN DIKTATUURILTA JOSSA MIKÄÄN EI MUUTU KOSKAAN PAREMPAAN!
KUKA HALUAA ODOTTAA NELJÄÄ VUOTTA SAMALLA PASKALINJALLA MILLÄ EX. HALLITUS ASIOITA AJOI? NYT SAMA HOMMA JATKUU DEMARIEN AVUSTUKSELLA EIKÄ MIKÄÄN MUUTU?!
JOS EI REHELLISILLÄ VAALEILLA VOI IHMISET VAIKUTTAA ASIOIHIN NIIN MILLÄ SITTEN?! ASEISIINKO TÄÄLLÄ PITÄÄ TAVALLISTEN KADUNIHMISTEN ALKAA TARTTUMAAN ENNENKUIN POLIITTISILLE PÄÄTTÄJILLE KASVAA KORVAT?!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "904219Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293203No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351358
- 10939
- 134931
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770