Mummo soitti lapselleen, monen lapsen äidille, joka on uudestisuntynyt
ylhäältä. Mummo sanoi tulleensa uskoon ja koska oli laiminlyönyt, lapsen
lapsiaan niin sanoi että nyt lapsilla on sitten mummo.
Mummo ja lapsi puhuvat puhelimessa hengellisiä, mutta mummo suuttui asioista ja sanoi hän ei tuollaisia kuuntele. Mummolta tuli kirje ja laitan sen tähän.
ILMOITUS
Puhelinkeskustelumme perusteella ahdistuin ja otin yhteyttä Lammin Kristillisen
Kirkon Papistoon ja pyysin esirukousta ja luonani pyysin käymään Diakoniatyön
tekijää. Kun kerroin hänelle assiani ja kysyin olenko syyllinen,kun en kykene pitämään tyttäreeni yhteyttä,hän sanoi että, en ole vaan olen tehnyt osaltani
kaikkeni, hän sanoi myös että te olette minun kristillisenuskoni vääristelyn kautta loukannut kristillistä kirkkoa ja jumalaa.
Teidän ei tarvitse millään tavalla ottaa minuun yhteyttä, kirjeitänne en lue, enkä
päästä sisäälle jos tulette ovelleni, olen antanut teille anteeksi niinkuin
Jeesuskin antoi ristiinnaulitsijoilleen.
lähettänyt, tiedätte kyllä KUKA
Nainen uskoo Isä Jumalaan ja Pokaan Jeesukseen Kristukseen, se on
luterilaisten opin mukaan väärää oppia.
Luterilaiset papit ja piispat estät opillaan sisälle meneviä menemästä, koska
ei tule itse sisälle menemään.
Lapset odottivat mummoa innolla, mutta luterilaiset sudet sen estivät,
8 vuoteen ei mummo ollut käynyt kylässä.
Ja nyt ei käy enää koskaan.
Perkeleestä olette koko luterilaisten kirkkokunta.

Vastaukset 3
Vanhimmat
>>Nainen uskoo Isä Jumalaan ja Poikaan Jeesukseen Kristukseen, se on
luterilaisen opin mukaan väärää oppia.
Kirje ei ole valetta se tuli tänään postissa.
Onhan niitä luterilaisia eksyttäjiä tälläkin sivustolla, kolminaisuusopin
puolustajat.
Mitenkä on sinun oma käsityksesi kolminaisuudesta jos luulet että vain
evankelisluterilaisten täytyy uskoa kolminaisuus.
Kaikkien jotka haluavat kuulua ns.kristittyihin on hyväksyttävä kolminaisuusoppi,
myös helluntailaisten. Muuten alkaa yleinen vainoaminen ja rahoitusta on turha
anoa valtiolta tai käyttää kirkkoja ja valtion rahoittamia laitoksia seuratoimintaan
Ja ketäänhän ei pakoteta kuulumaan yhtään mihinkään, kirkkoihinkaan
(lapset poislukien). Vähempi täällä on kolminaisuusopin puolustajia, vain
muutama hellari, mutta heidänhän on pakko, ei se heidän vika ole.