Keskusta on muuttunut vaalitappionsa jälkeen täysin kykenemättömäksi puolueeksi. Heillä ei omasta mielestään ole mitään vastuuta Suomesta, omista vaalilupauksistaan tai edes normaalista asiallisesta käyttäytymisestä.
Puolue ajoi Portugalin tukipaketin hyväksymistä täysin ehdottomasti vielä pari viikkoa sitten. Nyt puolue on vaihatnut täydellisesti kantansa. Keskustaa äänestäneet tiesivät puolueen kannan, joka nyt äänestyksen jälkeen onkin aivan päinvastainen.
Eduskunnassa tullaan päättämään asiasta. Siellä äänestävät kaikki kansan valitsemat kansanedustajat. Nyt keskustalaiset ja vihreät aikovat pettää äänestäjänsä muuttaessaan kantansa. Kuvitteleeko keskusta todella, että, koska he saivat vaalitappion, heillä olisi oikeus olla välittämättä maan asioiden hoidosta mitään? Ovat eduskunnassa vain nostmassa palkkoja ja päivärahoja.
Mitä varten he luulevat olevansa eduskunnassa? Kiukuttelemassa vai ajamassa isänmaan etua.
Muut puolueet ovat pysyneet asiallisesti kannoissaan, jotka ilmoittivat ennen vaaleja. Ainoastaan keskusta on pettämässä Suomen kansan ja äänestäjänsä ja uskomattominta on se, että puolueen moraali on niin olematonta, että se kehtaa pitää tätä kansanedustajan työn hoitamattomuutta jotenkin oikeana.
Kansanedustajat keskustassa ovat ottamassa mallia puheenjohtajastaan, joka nostaa kyllä palkkaa pääministerin tehtävästä, mutta kieltäytyy tekemästä työtään.
Maa tarvitsisi presidentin, jolla olisi valtaoikeuksia puuttua asiaan pääministerin kieltäytyessä hoitamasta tehtäviään.
Uskomattoman lapsellista
7
<50
Vastaukset
- Kuin pieru Saharaan
Se on se Pääministeripuolue. Näinhän Pääministeripuolueen pitää juuri toimia. On Vastuunkantoa, on Asiaa - ainakin vaaleihin saakka. Sen jälkeen ei mitään. Vastuunkanto hävisi Kepuilta kuin pieru Saharaan
- peluri-maukka:.!1?+
.
ei niin kuin mitenkään voinut olla peluroimatta ja muistuttamatta siitä miksi kepusta halutaan eroon koko maassa
.
- Ylil evp
Mitä muuta keskusta on kuin tulonsiirtopuolue kuihtuvalle maaseudulle ja maailman kalleimmalle kuntajärjestälmälle? Keskusta koko idea on rokottaa tuottavista järjestelmistä maksimaalinen tuki omille kannattamattomille jäsenille, mm maatalous, kuntajärjestelmä, hajasijoitukset jne jne.. Siinä on keskustan koko ydin. Nyt äänestäjät ovat alkaneet nähdän kepun peloittelun läpi.
Missään muussa maassa ei ole vastaavaa p----kaa kuin meillä suomessa ja kallista sellaista. - Siinä niin mukavaa
Se opposiota se !
Arvostellaan hallituksen toimia.
Se on sitä oppositio politiikkaa.
Mutta kun tuleva hallituskin haluaisi vielä olla opposiotiossa.
Siinä niin mukaavaaa olla. Käsitti Urpilaisenkin puheista.
Jopa opposition pitäisi hallitus ohjelmaa tehdä heille tehdä.
Ihan kuin monet ei vieläkään ymmärrä että oli eduskuntavaalit 17.4.2011, ja alkoi uusi 4 vuotiskausi eduskunnassa.
Eiesim. Väyrystä voi laittaa mihinkään tulevan vastuuseen, kun ei enään ole eduskunnassa edustajana.
Sen kummemmin oppositiota.
Joka ei ole vielä hoikannut >>keskusta jäi jo oppositioon ja sillä selvä.
Toimitusministeristö on asia erikseen ns "postikonttorina " ylimono kaudelle.
Mikähän tuossa nyt niin vaikeaa.
oppositio olisi hallitus ja hallitus oppositio.- keskustan vätykset
Eduskuntaan valitut kansanedustajat toimivat kaikki paitsi keskustan pelkkää palkkaa nauttivat kansanedustajat, maan parhaaksi niiden periaatteiden mukaan, jotka he kertoivat äänestäjille ennen vaaleja. Kansanedustajan tehtävä on kansanedustajan tehtävä riippumatta siitä, mikä puolue on tai tulee joskus olemaan hallituksessa tai oppositiossa. Ei opposition kansanedustajia ole sinne valittu pelkästään asumaan. Kyllä äänestäjät kuvitttelivat, että keskustankin kansanedustajat tekisivät siellä työtäään - vaan pahoinpa erehtyivät. "Ei keskustan tarvitse välittää isänmaasta tai äänestäjille kerrotuista keskustan kannoista - hehän ovat loikoilemassa oppositiossa.
Mitä vätyksiä! - Kansan asiaa:.!1%#?+
keskustan vätykset kirjoitti:
Eduskuntaan valitut kansanedustajat toimivat kaikki paitsi keskustan pelkkää palkkaa nauttivat kansanedustajat, maan parhaaksi niiden periaatteiden mukaan, jotka he kertoivat äänestäjille ennen vaaleja. Kansanedustajan tehtävä on kansanedustajan tehtävä riippumatta siitä, mikä puolue on tai tulee joskus olemaan hallituksessa tai oppositiossa. Ei opposition kansanedustajia ole sinne valittu pelkästään asumaan. Kyllä äänestäjät kuvitttelivat, että keskustankin kansanedustajat tekisivät siellä työtäään - vaan pahoinpa erehtyivät. "Ei keskustan tarvitse välittää isänmaasta tai äänestäjille kerrotuista keskustan kannoista - hehän ovat loikoilemassa oppositiossa.
Mitä vätyksiä!.
ne edustajat kai on äänestetty tekemään eikä mitään kepupeluroimaan
.
- asiaa..
Tähän minulla on henkilokohtaisesti vain yksi ja ainoa kommentti.
http://www.youtube.com/watch?v=2IEISxLU4F4&feature=related
tuliko selväksi ?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874158Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283127No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452330- 351348
- 10919
- 133911
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11760