Ei ihme

miksi ihmiset eivät lähde pätkätöihin. Olen nyt itse osa-aikatöissä. Joka toinen viikko töitä. Liitonrahaa palkkaa jää käteen yhteensä vähemmän kuin kokonaan työttömänä ollessa. Vielä kun vähennetään matkakulut (jotka saa verotuksessa jos satut saamaan kuluja niin paljon aikaan että ylität omavastuun...) niin tulot alittavat jo toimeentulotukinormit. Silti asumistukea ei tule enemmän, koska laskennalliset tulot vuoden aikana eivät ole pudonneet kun työssäolojaksoon kuuluu myös kaksi kuukautta jolloin on koko kuukausi töitä ja bruttotulot eivät ole pudonneet tarpeeksi. Päivärahasta menee 20 %, palkasta 13%.
Eli töihin mentyäni olen joutunut sosiaalitoimiston asiakkaaksi. Hienoa olla suomalainen työläinen :(
6103
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Hei kaikki suomen melkein 400 000 työtöntä nyt äkkiä pätkätöihin!!!!!!!!

Äänestä

Mulla on tuttavapiirissä monta, jotka ovat jättäytyneet työttömiksi juuri siksi, että pätkätöistä ei saa käteen sellaista summaa joka ylittäisi päivärahan tai että sillä ylipäätään eläisi..
Itsekkin koulun jälkeen jouduin pätkätöihin. Kuukaudessa pätkätöistä tuli parhaimmillaan 900€ miinus verot. Siitä melkein jäi jotain käteen vuokran, puhelin- ja muiden laskujen jälkeen. Hankin toisen duunin, jotta pärjäisin.
Nyt äippäloman ja pienen hoitovapaan jälkeen painelen takaisin kouluun, että työn saralta löytyisi tulevaisuudessa jotain vähän pysyvämpää. Eronneena, kahden lapsen yh äitinä joudun nyt turvautumaan toimeentulotukeen enkä pidä siitä yhtään!

Suomi on hieno paikka asua ja vielä hienompi paikka tehdä töitä. Lisää vaan mustaa työvoimaa tai halvempi palkkaisia virolaisia, joille maksetaan autot ja asumisetki työn puolesta! (sellaisia löytyy naapurista!)

Äänestä
  • Työnteon kannattamattomuudelle olisi kyllä pakko tehdä jotain; on sieltä ja syvältä, että ihmisten ei kannata ottaa vastaan työtä, jota he haluaisivat tehdä ja joka kaipaisi tekijäänsä. Toivottavasti uusi hallitus korjaa aikanaan tämän epäkohdan, että työn vastaanottamisesta tulee kannattavaa. Duunari ansaitsee aina palkkansa.

    Äänestä

  • UPDATE_9631277 kirjoitti:

    Työnteon kannattamattomuudelle olisi kyllä pakko tehdä jotain; on sieltä ja syvältä, että ihmisten ei kannata ottaa vastaan työtä, jota he haluaisivat tehdä ja joka kaipaisi tekijäänsä. Toivottavasti uusi hallitus korjaa aikanaan tämän epäkohdan, että työn vastaanottamisesta tulee kannattavaa. Duunari ansaitsee aina palkkansa.

    Ensin pitää saada tämä kokoomuspolitiikka loppumaan muuten tilanne vain pahenee.

    Äänestä

  • jepjep.
    joo, on hyvä hoitaa kaikki perinteiset alta pois,
    kun alkaa uraa tekemään, kuten,
    tenavat, koulut ja erot.

    Äänestä

Niin, ja pakolainen saa tekemättä mitään 1722 e kk ja ilmaisen asumisen...mutta oman maan kansalainen tekee töitä ja joutuu hakemaan sossuta ruokarahaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


V...taaa kirjoitti:

miksi ihmiset eivät lähde pätkätöihin. Olen nyt itse osa-aikatöissä. Joka toinen viikko töitä. Liitonrahaa palkkaa jää käteen yhteensä vähemmän kuin kokonaan työttömänä ollessa. Vielä kun vähennetään matkakulut (jotka saa verotuksessa jos satut saamaan kuluja niin paljon aikaan että ylität omavastuun...) niin tulot alittavat jo toimeentulotukinormit. Silti asumistukea ei tule enemmän, koska laskennalliset tulot vuoden aikana eivät ole pudonneet kun työssäolojaksoon kuuluu myös kaksi kuukautta jolloin on koko kuukausi töitä ja bruttotulot eivät ole pudonneet tarpeeksi. Päivärahasta menee 20 %, palkasta 13%.
Eli töihin mentyäni olen joutunut sosiaalitoimiston asiakkaaksi. Hienoa olla suomalainen työläinen :(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu