Koska käsityksen mukaan, jehohovan todistajat eivät ole korkeasti koulutettuja, johtuen heidän nurjasta suhtautumisestaan toisin ajatteleviin, eli valtaväestöön.
Onko heidän joukossaan esimerkeiksi professoria, tohtoria jne?
Jos korkeasti koulutettu löytyy heidän joukostaan, niin hassu ajatushan se olisi.
Ei saa juurikaan opiskella ja toisaalta ryhtyisikö valmis tohtori jehovan todistajaksi, hmm?
Geologin ammatti todennäköisesti kielletty argelogin myötä. Nämä ammatit liikaa todentavat esimerkiksi ihmisen ikää, eikö näin?
Mielenkiintoinen mileke
9
51
Vastaukset
- arkeologi
ARGELOGI.? Opettele kirjoittamaan, for God's sake..
Sinä ainakaan et ole tohtori tahi professori.....
Kyllä, professoreitakin löytyy todistajien joukosta ;)- Uimamerkonomi
Siinäpä jahvetti tarttuu oleelliseen. Mutta kuulehan: sattuuhan sitä väärinkirjoitusvirheitä kolunsa käyneellekin.
Sinä jehovalaisena löysit kirjoituksesta kieliopillisen virheen. Onneksi olkoon sinulle. Hyvä suoritus noin kansakoulupohjalta ja vielä kun oli vaikea sanakin.
Vai että oikein professoreita löytyy. Minun tuntumani on, että ainoa ylpeydenaihe on Upi. Nyt hänenkin kuuluisuutensa selässä ratsastaminen hankaloitunut eläkkeelle pääsyn johdosta.
- g88 8/3
Sanat ja teot vastakkain
Vuonna 1982 eräässä Itä-Euroopan yliopistossa
toimiva fysiikan professori sanoi tullessaan Jehovan todistajaksi:
”Olen havainnut, että maan päällä on vain yksi uskonnollinen järjestö, joka on pystynyt selvästi määrittämään suhteellisen vapauden rajat.
Tutkiessani Jehovan todistajien kanssa minuun teki erityisen vaikutuksen se seikka, että tällä järjestöllä on voimaa vaatia jäseniään pysymään näiden rajojen sisäpuolella.”
Herätkää -88- geologian professori
Kun palvelijoiden valmennuskoulun 12. kurssi esiteltiin Seltersin Betel-perheelle lokakuussa 1996, oli ilahduttavaa tavata ensimmäinen tuota koulua Saksassa käyvä kiinalainen oppilas.
Hän oli oppinut totuuden Saksassa. Hän oli vuorostaan todistanut eräälle kiinalaiselle geologian professorille ja antanut tälle kirjan Elämä maan päällä – kehityksen vai luomisen tulos?
Tämä naisprofessori luki kirjan kannesta kanteen viikossa.
Nyt hän ei enää opeta kehitysoppia, vaan johtaa Raamatun kotitutkisteluja: vuoden 1996 lopussa 16:ta tutkistelua.
Vuosikirja -99 s.77 - 17+17
geologian professori kirjoitti:
Kun palvelijoiden valmennuskoulun 12. kurssi esiteltiin Seltersin Betel-perheelle lokakuussa 1996, oli ilahduttavaa tavata ensimmäinen tuota koulua Saksassa käyvä kiinalainen oppilas.
Hän oli oppinut totuuden Saksassa. Hän oli vuorostaan todistanut eräälle kiinalaiselle geologian professorille ja antanut tälle kirjan Elämä maan päällä – kehityksen vai luomisen tulos?
Tämä naisprofessori luki kirjan kannesta kanteen viikossa.
Nyt hän ei enää opeta kehitysoppia, vaan johtaa Raamatun kotitutkisteluja: vuoden 1996 lopussa 16:ta tutkistelua.
Vuosikirja -99 s.77oli kotona sunnuntaina iltapäivällä eikä odottanut vieraita. Mutta kun eräs kristitty sisaremme tuli hänen ovelleen, hän jäi kuuntelemaan. Sisar puhui saastumisesta ja maapallon tulevaisuudesta – aiheista jotka kiinnostivat professoria. Mutta kun sisar toi keskusteluun mukaan Raamatun, professori näytti epäilevältä. Niinpä sisar kysyi häneltä, mitä mieltä hän oli Raamatusta.
”Se on hyvä kirja, jonka ovat kirjoittaneet jotkut älykkäät miehet”, hän vastasi, ”mutta ei Raamattua pidä ottaa vakavasti.”
”Oletteko koskaan lukenut Raamattua?” kysyi sisar.
Häkeltyneenä professorin täytyi myöntää, ettei ollut.
Silloin sisar kysyi: ”Miten voitte esittää noin voimakkaan mielipiteen kirjasta, jota ette ole koskaan lukenut?”
Sisaremme kysymyksessä oli järkeä. Professori päätti tutkia Raamattua ja muodostaa siitä sitten mielipiteen.
2 Tämä professori ei ole mikään poikkeus. Monilla ihmisillä on varmoja mielipiteitä Raamatusta, vaikka he eivät ole koskaan lukeneet sitä itse. Heillä saattaa olla Raamattu. He saattavat jopa myöntää, että se on kirjallisesti tai historiallisesti arvokas. Mutta monille se on tuntematon kirja
--------------
Onko Raamattu siis tutkimisen arvoinen? Tiedämme, että se on! Monet ihmiset eivät kuitenkaan ole siitä vakuuttuneita. He ovat muodostaneet mielipiteitä Raamatusta, vaikkeivät ehkä koskaan ole lukeneet sitä.
Muistatko professorin, josta kerrottiin edellisen kirjoituksen alussa?
Hän halusi raamatuntutkistelun, ja tutkittuaan huolellisesti Raamattua hän tuli siihen tulokseen, että se on kirja Jumalalta.
Aikanaan hänet kastettiin Jehovan todistajaksi, ja nykyään hän palvelee vanhimpana!
Tehkäämme kaikkemme kannustaaksemme rehellissydämisiä ihmisiä tutkimaan Raamattua itse ja muodostamaan sitten siitä käsityksensä. Olemme varmoja, että jos he tutkivat sitä itse rehellisesti, he tajuavat, että tämä ainutlaatuinen kirja, Raamattu, on todellakin kirja kaikille ihmisille!
Vartiotorni -98 1/4 "Kirja Jumalalta" - juurikin näin
17+17 kirjoitti:
oli kotona sunnuntaina iltapäivällä eikä odottanut vieraita. Mutta kun eräs kristitty sisaremme tuli hänen ovelleen, hän jäi kuuntelemaan. Sisar puhui saastumisesta ja maapallon tulevaisuudesta – aiheista jotka kiinnostivat professoria. Mutta kun sisar toi keskusteluun mukaan Raamatun, professori näytti epäilevältä. Niinpä sisar kysyi häneltä, mitä mieltä hän oli Raamatusta.
”Se on hyvä kirja, jonka ovat kirjoittaneet jotkut älykkäät miehet”, hän vastasi, ”mutta ei Raamattua pidä ottaa vakavasti.”
”Oletteko koskaan lukenut Raamattua?” kysyi sisar.
Häkeltyneenä professorin täytyi myöntää, ettei ollut.
Silloin sisar kysyi: ”Miten voitte esittää noin voimakkaan mielipiteen kirjasta, jota ette ole koskaan lukenut?”
Sisaremme kysymyksessä oli järkeä. Professori päätti tutkia Raamattua ja muodostaa siitä sitten mielipiteen.
2 Tämä professori ei ole mikään poikkeus. Monilla ihmisillä on varmoja mielipiteitä Raamatusta, vaikka he eivät ole koskaan lukeneet sitä itse. Heillä saattaa olla Raamattu. He saattavat jopa myöntää, että se on kirjallisesti tai historiallisesti arvokas. Mutta monille se on tuntematon kirja
--------------
Onko Raamattu siis tutkimisen arvoinen? Tiedämme, että se on! Monet ihmiset eivät kuitenkaan ole siitä vakuuttuneita. He ovat muodostaneet mielipiteitä Raamatusta, vaikkeivät ehkä koskaan ole lukeneet sitä.
Muistatko professorin, josta kerrottiin edellisen kirjoituksen alussa?
Hän halusi raamatuntutkistelun, ja tutkittuaan huolellisesti Raamattua hän tuli siihen tulokseen, että se on kirja Jumalalta.
Aikanaan hänet kastettiin Jehovan todistajaksi, ja nykyään hän palvelee vanhimpana!
Tehkäämme kaikkemme kannustaaksemme rehellissydämisiä ihmisiä tutkimaan Raamattua itse ja muodostamaan sitten siitä käsityksensä. Olemme varmoja, että jos he tutkivat sitä itse rehellisesti, he tajuavat, että tämä ainutlaatuinen kirja, Raamattu, on todellakin kirja kaikille ihmisille!
Vartiotorni -98 1/4 "Kirja Jumalalta"Proffan mielipide:
”Tiede ja uskonto eivät ole yhteensovittamattomia. Molemmat etsivät samaa totuutta. Tiede osoittaa Jumalan olevan olemassa.”
- Kemian professori D. H. R. Barton, Texas) - w90 15/12
juurikin näin kirjoitti:
Proffan mielipide:
”Tiede ja uskonto eivät ole yhteensovittamattomia. Molemmat etsivät samaa totuutta. Tiede osoittaa Jumalan olevan olemassa.”
- Kemian professori D. H. R. Barton, Texas)Miksi Jehova on paljastanut nimensä?
Muuan Puolassa vuonna 1964 julkaistu ”Vanhan testamentin” selitysteos vastasi tähän kysymykseen hyvin ajatuksia herättävällä tavalla.
Lublinin yliopiston professori tri Stanisław Łach huomautti roomalaiskatolisen kirkon luvalla:
”Lunastetut ihmiset ovat vastuussa Jumalan nimestä ihmiskunnalle.” Israelilaisten vastuuna oli ponnistella sen hyväksi, että ”pakanat siunaisivat Jahven [Jehovan] nimeä eivätkä pilkkaisi” sitä. ”Jahve merkitsee jotakin – –. Maailma tuomitaan sen perusteella, miten se suhtautuu tuota nimeä tunnustaviin.” Professori julisti, että ”Jahven nimi tulee olemaan suuri kansojen keskuudessa – –. Se tulee leviämään kaikkialle maailmaan. Sellainen oli – – tuon nimen – – kohtalo – – Moosekselle.”
"Miksi Jehova on paljastanut nimensä?" s7 Vartiotorni -90 15/12 - Yököttävääää!
Voi helvetyti. Yhtä naiivia kuin herätkää lehden piirrustukset!
- Etiikanproffa
No voihan perkele. Minä kun muistan, että ko fysiikan proffa olisi toiminut vuonna 1954. Siitä jutusteltiin vuosikausia konventeissa. Näytelmä Lontoon piirikonventissa oli nimeltään "miten havahduin proffesuudestani ja löysin totuuden".
En muista oliko hän beetelin kasvatteja, mutta aika rasavili oli jo rippikoulussa. Aina tyttöjen hameenalle kurkkimassa, mutta muuten kiva ressukka.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1064572Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293393No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452380- 391418
- 361343
- 381196
- 141102
- 1591026
- 27978
- 6944