Kannabis narkomaanit liikkeellä

Kannabis on huume

Fillarivarkaat iskevät taas!

Polkupyörävarkaat ovat jälleen kaivautuneet koloistaan kevään myötä.

- Fillarivarkauksien määrä on lähtenyt jo selvään nousuun, vahvistaa rikoskomisario Juha Laaksonen Helsingin poliisista.

Helsingin poliisin tietoon on alkuvuoden aikana tullut noin 250 polkupyörävarkautta, mutta tahti on koko ajan kiihtymään päin. Viime vuonna Helsingissä anastettiin yhteensä noin 3 000 pyörää.

Pyörät eivät ole turvassa juuri missään. Hiljattain varas vei fillarin kerrostalon kuudennen kerroksen tasanteelta saakka.

Erilaisia ryhmiä

Toisessa tapauksessa pyörä oli lukittu kerrostalon rappukäytävän kaiteeseen. Omistaja yllätti, kun voro sahasi kaidetta poikki pyörän viedäkseen.

- Pyöriä varastetaan ihan mistä vaan ja mihin aikaan tahansa, Laaksonen sanoo.

Poliisin mukaan pyörävarkaat voidaan jakaa useaan eri ryhmään. Jotkut ottavat pyörän, ajavat hetken ja hylkäävät sen. Huumeidenkäyttäjät anastavat pyörän ja vaihtavat sen nopeasti aineisiin tai rahaan.

Jotkut puolestaan hajottavat pyörät osiin ja kokoavat niistä uuden.

Ulkomaalaiset ammattivarkaat taas anastavat mahdollisimman monta pyörää lyhyen ajan sisällä ja poistuvat saalis mukanaan maasta.

- On vaikea sanoa, kuinka paljon tällaisia ammattilaisia on, Laaksonen sanoo.

Poliisi pitää mahdollisena, että jossakin on varastoja, joissa varastettuja pyöriä mahdollisesti säilytetään.

- Mitään suuria pyörävarastoja ei ole kuitenkaan löydetty. Todennäköistä on, että varastetut pyörät myydään hyvin nopeasti eteenpäin, poliisista todetaan.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011050413629397_uu.shtml

13

75

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ganja on cool

      yeah!

    • Tietoinen100%

      Älä selitä.Olisin paljon enemmän huolissani lapsijuopoista jotka oppivat jo nuorena aluksi vain fillareita pöllivät ja siirtyvät sitten näihin rattijuoppo kuolin tilastoihin.
      Taidat olla näitä viinamäen eemeleitä..

    • pottapäät.

      Kannabis pilaa aivot pysyvästi.

      Olen läheltä nähnyt miten aivan tavallisista kavereista on tullut ganjaa käytettyään, kummallisia nurkissa hihittelijöitä, yksinään hihittelevät nurkissa..

      • ValistajaRavistaja

        Älä vähättele kannabiksen vaaroja mokoma viheraktivisti!!Kannabis räjäyttää aivot ja sulattaa maksan ja munuaiset sekä sokeuttaa ja altistaa Hiv lle,malarialle,hepotiitille.Myös alien kontaktit ovat mahdollisia.


    • TurhaMäkä

      Öö.. Ganjalla ei kukaan jaksa mennä mihinkään...

      Helsingin polkypyörävarkaudet eivät liity mihinkään muuhun kuin paikalliseen tapaan pistää vahinko kiertämään. Joltakin anastetaan pyörä, se hakee itelleen jostain uuden.. ja niin edelleen...

      • JopomiesHuittisista

        Totta turiset poika.Ja urpoiltahan näitä fillareita lähinnä viedään,jotka eivät osaa pitää huolta omaisuudestaan .Sit itketään kun maailma ei ollutkaan oikeudenmukainen.


    • pernarutto!

      Kannattaa myös muistaa että THC altistaa perunarutolle.

    • NARKIT SAA YHDESTÄ

      FILLARISTA MONTA ANNOSTA JÄRJEN VIEVÄÄ KANNABISTA!

      • Tietoonwalttia

        Ei kyllä sitä kannabista saadaan ihan kasvista.


      • KASVIS VETÄÄ
        Tietoonwalttia kirjoitti:

        Ei kyllä sitä kannabista saadaan ihan kasvista.

        KASVISTA!
        MÄÄ! MÄÄ!


    • Huumeet voivat olla

      yksi motiivi pyörävarkauksiin, mutta niiden tosiasiallinen syy on löperö lainsäädäntö, ja sen aiheuttama tilanne jossa varkaan ei tarvitse pelätä mitään. Jos jää kiinni, niin seurauksia ei tule. Korkeintaan pyörän omistajalle tulee sakkoja, jos julkeaa mennä väliin kun pyöräänsä varastetaan.

    • KannabisEiOleHuume

      Kannabis ei liity tähän asiaan mitenkään!

      • .....

        Mikäs se on jos ei huume? Laitonta ainakin, joten luokittelu on: Huume.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      261
      4167
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      264
      3403
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      154
      1775
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1633
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      296
      1412
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      915
    7. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      852
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      813
    9. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      17
      778
    Aihe