Kiero pallottelupeli Portugali-tuella!

Osmo Soininvaara osuu naulan kantaan:

"Timo Soinin väläytti ennen vaaleja radiohaastattelussa, että hän voisi suostua siihen, että hallitus, jossa persut istuvat, tukee Portugali-pakettia, kunhan persut saavat äänestää sitä vastaan. Samassa radiolähetyksessä on oli arvostellut vihreitä venkoilusta, kun nämä menettelivät ydinvoiman suhteen täsmälleen samalla tavalla. Kun asiasta nousi kohtu, Soini perui puheensa ja ilmoitti, ettei lähde hallitukseen, joka hyväksyy Portugali-paketin. Nyt Soini on kehittänyt samasta ratkaisusta uuden version. Soinin ja demarien peli tähtää siihen, että
a) Suomi hyväksyy paketin, koska kukaan ei halua ottaa vastuuta siitä, että toisin kävisi.

b) Persut ja pääosa demareista saavat pestä kätensä ja äänestää vastaan

c) Persut pääsevät hallitukseen, jonka Eurooppa-politiikkan lähtökohtana on, että Suomi on hyväksynyt Portugali-paketin.

Jos demarit ja persut haluaisivat oikeasti kaataa Portugalipaketin, ne pystyvät sen tekemään. Kunniakasta on joko kaataa Portugali-paketti, jos sitä väittää haluavansa ja siihen pystyy tai hyväksyä se ja kantaa vastuu siitä.

Nyt hallitusneuvotteluja lykätään keinotekoisesti, jotta asia saataisiin muka irrotetuksi hallitusvastuusta ja Suomen tuki Portugalille hyväksytään muka näiden puolueiden tahdon vastaisesti.

On hyvin ongelmallista, jos maan hallituksen enemmistö koostuu puolueista, jotka ovat vastustaneet vaalikaudella tehtyä keskeistä ratkaisua, mutta jotka toisaalta eivät halua kantaa vastuuta sen kaatumisesta. Siksi ratkaisun on oltava sellainen, että tulevat hallituspuolueet tukevat sitä linjaa, jonka Suomi valitsee – tai siis Suomi valitsee sen linjan, josta tulevat hallituspuolueet ovat valmiit kantamaan vastuunsa.

Lopputulos on tietenkin se, että Suomi hyväksyy Portugalin tuet. Demarit ja persut tietävät tämän aivan hyvin. Mutta maalla ei voi olla kahta linjaa. Sitä mitä hallitus toteuttaa ja sitä mitä hallituspuolueet sanovat kannattavansa."

http://www.soininvaara.fi/2011/05/05/pallottelua-portugali-tuella/
670
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kaatuuko paketti kuitenkin tähän verkkouutisten löytöön http://bit.ly/verkuut
Kypäräpappi -puolueen äänenitorvelta outo veto lyödä vettä myllyyn tässä vaiheessa. Kataisen takaportti?

Äänestä

OVAT MAHTAVUUTENSA TUNNOSSA ILMAN VALTUUKSIA

hyväksyneet paketin Suomen osalta, on turha syyttää muita puolueita parlamentaalisen päätöksenteon oikeutuksesta.

Rahaministeriltä ja pääministeriltä omaisuu vain takavarikkoon, että oppivat mitä demokratia merkitsee valtion hallinnossa.

Diktatuurinen omavaltaisuus on kitkettävä heti kun sitä ilmenee. Ilmeisesti oli yllätys, että näiden puolueiden kassakaappisopimus jäi kaappiin. Äänestäjät eivät ole hölmöjä vaikka jokin taho niin luulee.

Äänestä

Eilen oikein pankkiviskaalit Eu:sta tuli hakemaan rahaa Suomesta.

Miksei niille kerrota, että tämä on köyhä maa; ei ole rahaa..

esim.

meillä on julmasti työttömiä
syrjäytyneitä nuoria
lapset kasvaa perheissä, joissa eleltään sossu- tukien vatassa
ruoka on Euroopan eniten E-koodeilla sotkettua mössöä
nuoret masennuksesta eläkkeellä
koulut on ihan kuralla,,,, ei kirjoja.. huono ruoka.. jne
mielelnterveysongelmiset heitetään laitokista koteihin hoitoon
vanhukset elää kahden vaipan varassa ns. "palevelutaloissa"
sairaalat bekteerien vallassa, leikkausjonot pitkiä, lääketiede laahaa 20 vuotta jälessä
terveydenhoito onnistuu jotenkuten vain yliopistokaupungeissa
ruoka on kallista
sotaveteraaniparat jäi hoitamatta

Äänestä

Suomi hyväksyy tuen, koska sen kaataminen olisi tyhmää.

Kyse on siitä, että muut puolueet kalasteli ääniä vastustamalla tukea ja levittämällä valheita siitä, että rahat muka annettaisiin etelän köyhille ja omat jäisi ilman.

No, nyt kaikille lienee selvää, että Suomella ei ole vaihtoehtoa ja että tukipaketti on vain väliaikainen ja Suomi saa aikanaan joka sentin takaisin.

Eli vasemmistopuolueiden valheet paljastuivat.

No, joka tapauksessa kesäkuussa olisi hyvä jos olisi myös enemmistö hallitus hoitamaan omankin maan asioita.

Miten hankalaksi hallituksen kokoaminen halutaan tehdä: taitaa populismi olla monelle tärkeämpää kuin Suomen Kansan ongelmien hoitaminen.

NINEL

Äänestä
  • Kokoomus on se ongelma?

    Äänestä

lamat tulee ja lamat menee...
mitä nopeammin EU- lama tulee sen halvemmaksi se tulee suomalaisen veronmaksajalle....

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Umpikielo kok sdp ps kirjoitti:

Osmo Soininvaara osuu naulan kantaan:

"Timo Soinin väläytti ennen vaaleja radiohaastattelussa, että hän voisi suostua siihen, että hallitus, jossa persut istuvat, tukee Portugali-pakettia, kunhan persut saavat äänestää sitä vastaan. Samassa radiolähetyksessä on oli arvostellut vihreitä venkoilusta, kun nämä menettelivät ydinvoiman suhteen täsmälleen samalla tavalla. Kun asiasta nousi kohtu, Soini perui puheensa ja ilmoitti, ettei lähde hallitukseen, joka hyväksyy Portugali-paketin. Nyt Soini on kehittänyt samasta ratkaisusta uuden version. Soinin ja demarien peli tähtää siihen, että
a) Suomi hyväksyy paketin, koska kukaan ei halua ottaa vastuuta siitä, että toisin kävisi.

b) Persut ja pääosa demareista saavat pestä kätensä ja äänestää vastaan

c) Persut pääsevät hallitukseen, jonka Eurooppa-politiikkan lähtökohtana on, että Suomi on hyväksynyt Portugali-paketin.

Jos demarit ja persut haluaisivat oikeasti kaataa Portugalipaketin, ne pystyvät sen tekemään. Kunniakasta on joko kaataa Portugali-paketti, jos sitä väittää haluavansa ja siihen pystyy tai hyväksyä se ja kantaa vastuu siitä.

Nyt hallitusneuvotteluja lykätään keinotekoisesti, jotta asia saataisiin muka irrotetuksi hallitusvastuusta ja Suomen tuki Portugalille hyväksytään muka näiden puolueiden tahdon vastaisesti.

On hyvin ongelmallista, jos maan hallituksen enemmistö koostuu puolueista, jotka ovat vastustaneet vaalikaudella tehtyä keskeistä ratkaisua, mutta jotka toisaalta eivät halua kantaa vastuuta sen kaatumisesta. Siksi ratkaisun on oltava sellainen, että tulevat hallituspuolueet tukevat sitä linjaa, jonka Suomi valitsee – tai siis Suomi valitsee sen linjan, josta tulevat hallituspuolueet ovat valmiit kantamaan vastuunsa.

Lopputulos on tietenkin se, että Suomi hyväksyy Portugalin tuet. Demarit ja persut tietävät tämän aivan hyvin. Mutta maalla ei voi olla kahta linjaa. Sitä mitä hallitus toteuttaa ja sitä mitä hallituspuolueet sanovat kannattavansa."

http://www.soininvaara.fi/2011/05/05/pallottelua-portugali-tuella/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu