Keskusta on yhteistyökykyinen

Ylil evp

Keskusta on koko itsenäisyyden ajan ollut demarien ohella merkittävimpinä puolueina rakentamassa Suomeen hyvinvointiyhteiskuntaa. Kokoomus on ollut sivussa aina viime vuosikymmeniin saakka.
Se on ollut erittäin hyvä ratkaisu kun katselee Kokoomuksen nykyisiä aikaansaannoksia:
Kuntarakenteeseen halutaan jonkun ymmärtämättömän perusteella muutoksia, selvästi kyvyttöminä hahmottamaan kokonaisuutta, kuten kapean elämänkokemuksen myötä voisi odottaakin. Keskusta on siinäkin asiassa paljon, paljon harkitsevampi.
Meillä on asuttavana suuri maa ja vain Keskusta kokonaisuutena ymmärtää mistä on kyse. Toki on myönnettävä että myös sillä on eräiden toimijoiden liiallisen ylimielisyyden ja ymmärtämättömyyden vuoksi isketty kirves kiveen, mutta uskon korjausta saatavan aikaan.
Käsittämättömältä tuntuu kun joku riekkuu Helsigin paikallislehden linjoilla täälläkin. Eipä siinä järki paljon päätä pakota.

3

65

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Emäntä 56

      Ei Kapu ole ollenkaan järkimies. Surullinen yksinkertaisuus, vailla toimivia ja tunteeseen perustuvia ihmiskontakteja,
      Voi Kapu raukkaa!

      • Mylsitys

        Kapulla on hirveitä traumoja kun on niin lihava ja ruma. Keskusta ei kannata rappeutumista.


    • Yhteistyö loppui het

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2415
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1387
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      76
      1210
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      4
      1137
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      855
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      800
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      43
      688
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      83
      672
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      25
      649
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      646
    Aihe