Niin kauan kun ihmiset uskovat valta (rahan omistaman) median itse tekemiin juttuihin (satuihin ja tarinoihin) voi tuon median omistama eliitti helposti pyörittää maailmaa oman mielensä mukaan.
He tekevät milloin mitäkin ilman ulkopuolisia todistajia ja itse vahvistavat kertomustensa oikeellisuuden. Ei tarvita puolueetonta tutkimusta.
Näin oli jo wtc-iskujen kohdalla joiden puolueetonta tutkimusta ei vieläkään ole saatu käyntiin vaikka valtavan suuri määrä ihmisiä niitä vaatii ja joiden joukossa on suuri määrä korkealle koulutettuja asiantuntijoita.
Ja sama pätee nyt tähän Osaman tappamiseen: kukaan valtaeliittiin kuulumaton ei ole nähnyt ruumista ja koko tapahtuma on voitu suorittaa 'studiossa'.
Itse en enää usko mihinkään valtamedian kirjoitteluun. Mitä enemmän se jostain kirjoittaa, sitä varmemmalla syyllä kyse on valheesta.
BinLaden-sadulla pyöritetään
5
<50
Vastaukset
- hirviönaamariosama
Mutta oletteko nähneet sellaista Osama-naamaria? Veljellä oli sellainen :)
- näin on
kengällä päähän kaikkia pressoja, kuninkaita ja muita turhuuksia.
- ↓↓↓
Jaa,a oikein kun rupee miettimään kukahan oikeesti on tuo Osama alkaa epäilyttää, että taitaa USA:lla olla sormet pelissä.
Miksi ihmeessä on näytetty niitä toisia ruumiita, muttei Osamaa???
Ihme juttuja koko ajan tulee esille lisää, joten ei enää tiedä mitä uskoo mitä ei. - miljoonaosamaa
Ensi Vappuna sitten kaikki ovat henkiin heränneitä Osamia, tytöilläkin on vaaleanpunainen peruukki sekä Osama-hirviö -naamari päässä :)
- sionlion777
Osama on kasvo terrorismille ja sillä on ratsastettu moneen sotaan viimeisen kymmenen vuoden aikana.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 14010166
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1485393Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p404040Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1323602Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352654Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191906Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3591572Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?981567Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?731428Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311386