Taipaleella ajankohtainen kirjoitus KySassa

Kuntalakia ei noudatettu
5.5.2011 4:00

Jätin Kotkan kaupunginvaltuustolle 4.2.2010 päivätyn kunnallisaloitteen, mutta Kotkan kaupunki on jättänyt aloitteeni lain vastaisesti käsittelemättä, vaikka kuntalain 4 luku, 28 § olisi velvoittanut kaupungin toimenpiteisiin asiassa.

Kirjoitan asiasta sen vuoksi julkisuuteen, jottei käsittelemättä jättämisestä muodostu yleistä tapaa, jolla Kotkan kaupungin virkamiehet peittelevät virheitään.

On tärkeää, että kaupungin virkamiehet noudattaisivat tarkoin lakia, ettei asioiden hoidosta tarvitsisi tehdä laillisuusvalvontakanteluita.

Jari Taipale

varavaltuutettu, Kotka
10102
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Samaa linjaa vetää myös ankkuri lehdessä,,! hyvin on vetässyt, kahdella jutulla samaan aikaan jotka on kuitenkin samaa asiaa käsitteleviä!!!

Äänestä

Taipale on itkupilli. AK tuu pyyhkimään

Äänestä
  • On sulla ja ongelma, mene ja tapa se Taipale kun noin vituttaa kerran!

    Äänestä

Sillä on monia hyviä kysymyksiä, ja intoa kyseenalaistaa. Olisi hyvä tyyppi eduskunnassa sen vuoksi että katsomus on aika laaja. Ja tarttuu heti mielipiteissään asioihin missä on kusetuksen makua.

Äänestä

"katsomus on aika laaja"???
Huomaa taas JT:n kehuvan itseään monella eri nimimerkillä, katsomuksen laajuus kun hepulla on laajuudeltaan Asko Kervisen vasemmasta pakarasta oikeaan.

Äänestä
  • Hahhah, oli muuten tuohon aikaa auto karhulan teboilin edessä! Siellä ei muuten ole yleisölle konetta käytössä. Tapa se taipale kun noin kismittää tai sitten tapa ittes, yksi vaihtoehto on että hae itsellesi hoitoa.

    Äänestä

  • 1+2 kirjoitti:

    Hahhah, oli muuten tuohon aikaa auto karhulan teboilin edessä! Siellä ei muuten ole yleisölle konetta käytössä. Tapa se taipale kun noin kismittää tai sitten tapa ittes, yksi vaihtoehto on että hae itsellesi hoitoa.

    mun kännykällä ainakin pääsee tosi kätsysti nettiin!!

    Äänestä

  • ??..?? kirjoitti:

    mun kännykällä ainakin pääsee tosi kätsysti nettiin!!

    Mun kännykällä ei pääse nettin, ei ole edes kameraa luurissa. Luurin hinta oi 35 euroa, että näin. mulla on puhelin vain siksi että voi soittaa ja ottaa puheluita vastaan ja viestejä tietysti. kalenteri ja muistio on myös muuta en luurilta vaadi.

    Äänestä

Hyvä että meillä on valtuutettuja jotka vakvovat kaupungin hallintoa, muuten ei mielivallalla mitään rajaa.
Onneksi persut pääsivät valtuustoon. Lisää kun tulisi vielä, niin lain kunnioittaminen lisääntyisi.

Äänestä

Ankkurin kirjoitus oli ja blogissa.

Virkamiehet ja aloitteiden käsittely
Huhtikuun 23. 2011
Kansalaisaloitteen käsittely ontuu Kotkassa, on ainakin yksi kansalaisaloite jota ei ole käsitelty kuntalain määräämän ajan sisällä. On vaikea käsittää miten aloitteiden tekemisellä voi saavuttaa tulosta, laki ei erittele asian mukaan mitä käsitellään ja mitä ei käsitellä. Yksi kansalaisaloite on kuitenkin jäänyt käsittelemättä ja siihen liittyvät selvitykset ovat käynnissä.
On surullista että kansalaisten hyvinvoinnin eteen tehty työ torpataan asian laadun vuoksi, entisen kaupungin työntekijän puolesta tehty kansalaisaloite ei päätynyt käsittelyyn, vaan yritettiin muiden asioiden joukossa liitteenä siirtää muka käsiteltynä asiana sivuun.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Asko Kervinen kirjoitti:

Kuntalakia ei noudatettu
5.5.2011 4:00

Jätin Kotkan kaupunginvaltuustolle 4.2.2010 päivätyn kunnallisaloitteen, mutta Kotkan kaupunki on jättänyt aloitteeni lain vastaisesti käsittelemättä, vaikka kuntalain 4 luku, 28 § olisi velvoittanut kaupungin toimenpiteisiin asiassa.

Kirjoitan asiasta sen vuoksi julkisuuteen, jottei käsittelemättä jättämisestä muodostu yleistä tapaa, jolla Kotkan kaupungin virkamiehet peittelevät virheitään.

On tärkeää, että kaupungin virkamiehet noudattaisivat tarkoin lakia, ettei asioiden hoidosta tarvitsisi tehdä laillisuusvalvontakanteluita.

Jari Taipale

varavaltuutettu, Kotka

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu