kaikki markkinat eivät mene nyt vessanpönttöön vaan märkään sukkaan symbolisesti jos miinusmerkkiset märät indeksit mielletään kääntäen plusmerkkisten kuivien vastakohdaksi, kuten täällä matkapuhelimeeni arkistoiduissa viesteissä lukee rivommassa kontekstissa kuten näette tonnin maksavalla kännykänvakoiluohjelmalla, jota tietenkin monet institutionaalisetkin sijoittajat teesini mukaan käyttävät.
sanonta viittaa myös suosittuun sukanvarsisäästämiseen jossa sukkien kuivuus on tuoton edellytys.
jos näet edellytetään että sukkaan sijoitettava objekti on riihikuivana rahana ilmenevä abstraktio, ja mitä isot edellä sitä pienet perässä. teknologian halpeneminen on saanut uusia uteliaisuuttaan tyydyttäviä pervertikoita hämäriin puuhiin. en ole huomionkipeä.enkä maailmanhistoriallisesti merkittävä henkilö sati suuri taiteilija tai filosofi.
todellisuudessahan sijoittajien osakkeiden myynnistä realisoimallaan käteisellä ostetaan korkopapereita ja muita turvasatamiksi koettuja sijoituskohteita ja instrumentteja kuten kultaa jonka arvo on tasaisesti noussut koko 2000-luvun.
haluatteko nähdä taikatempun jolla markkinat lähtevät jälleen nousuun? siihen riittää vain se että poistan kaikki arkistoimani sekä lähetetyt ja vastaanotetut viestit ja asetukset niinkuin ne ovat normaalipositiossaan.
siis tämä on se syy markkinoiden monta viikkoa kestäneeseen laskuun jonka edellytyksenä kuitenkin on tietovuodot, tietoliikenteen urkinta, matkapuhelimen vakoilu, salakuuntelu. sillä eiväthän he muutoin tietäisi että omistanan osakkeita ja että näin voisin vaikuttaa niiden arvonkehitykseen ja manipuloida markkinoita. tekosyynä on USAn talouden mataminen. kaikki kuitenkin alkoi jo 2006 kun sijoitin kaikki minkä irti sain määräaikaiselta sijoitustilitä rahastoihin ja markkinat reagoivatkin jyrkällä jaskulla jonka oikaiseminen edellytti rakasto-osuuksien valtakirja lunastusta.
märkään sukkaan vai sen kuivaan varteen?
ontogeneetikko
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2574147Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2643387Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541765Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251623Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2961403Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?131906Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235850en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115806anna hänen mennä
Jos rakastat jotakuta, anna hänen mennä. Jos hän palaa, hän oli aina sinun. Jos ei, hän ei koskaan ollut. Tällaiseen rakkauteen tämä mies uskoo.54769