Keskusta ja hyeenat

Seppo_Ilmarinen

Merkillistä, miksi pankkivirkailija ryhtyy politikoimaan. Keskuspankin tehtävä liittyy nimenomaan rahapolitiikkaan eikä talouspolitiikkaan yleensä. Täytyy ihmetellä, miksi Euroopan keskuspankin pääjohtaja ryhtyy meuhkaamaan vastuunkannosta Portugalin kysymyksessä, kun pelastusoperaatiotkin ensisijaisesti kuuluisivat keskuspankille eikä poliitikoille ollenkaan. Mutta kerrankos sitä puuro ja velli menee sekaisin. Itse Euroopan keskuspankin rahapolitiikkakin kummastuttaa. Erityisestikin koron nosto, kun muualla yhä
elvytetään matalan koron avulla.

Sitä paitsi Suomen tapauksessa kysymys ei ole mistään vastuun kantamisesta, vaan kiristämisestä. Kaikki aikaansa seuraavat ihmiset tietävät hyvin Suomen vaikean aseman ja odottaisi, että muualla Euroopassa kunnioitettaisiin kansan tahtoa, eikä ryhdyttäisi laittamaan pystyyn massiivisia pelotuskampanjoita ja syyllistämisiä. Suomi on noudattanut yhteisön sääntöjä mallioppilaan tavoin, mutta sen sijaan moni muu valtio on elänyt kuin sika vatukossa.

Pankkivirkailijan tehtäviin ei kuulu myöskään euromaiden valtiontalouksien kuntoon saattaminen. Pankin tehtävä on ainoastaan huolehtia rahoituksen riittävyydestä, sekä rahan arvon vakaana pitämisestä, missä tehtävissä pankki on suorastaan epäonnistunut, kun rahaa pitää lähteä kuppaamaan veronmaksajien kukkarosta. Myöskään keskuspankin edustajan käyttämä termi tervehdyttämisohjelma Kreikan ja Portugalin tapauksessa ei kuvasta todellisuutta.

"Trichet: Odotamme kaikkien maiden kantavan vastuunsa Portugalista" (Iltasanomat)

20

55

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kreikka ulos Eurosta

      EKP on jo 2010 tutkinut, voiko Kreikan potkia ulos Eurosta (EMU) ja samalla EU:sta..

      Siksi Trichet meuhkaa, koska tietää jo itsekin, että Kreikan tie on johtamassa ulos EURO:sta..

      Portugali on samalla tiellä vuosikausia jatkuneen budjettivajeidensa kanssa..

      Nyt on vain tullut se hetki, että tosiasiat ovat kaikkien nähtävissä omin silmin..

      Siksi Trichet kiukuttelee, kun ei pysty nappaamaan kiinnin ja maalaamaan aivopieruaan punaiseksi.

      ---------------0---------------0-----------------0-----------------0-----------------

      http://m.taloussanomat.fi/?page=showSingleNews&newsID=2010625

      EKP on alkanut tutkia rahaliiton hajoamista

      17.01.2010 07:02 Euron piti olla rahaliiton jäsenille lopullinen ratkaisu mutta jopa EKP myöntää nyt jäsenvaltion eron mahdolliseksi. Rahoitusmarkkinat aprikoivat, kärjistyykö Kreikan ahdinko lopulta maan eroon rahaliitosta. EKP:n tutkimuksen mukaan erosta olisi lähtijälle enemmän haittaa kuin hyötyä.

      Euroalueen keskuspankki EKP julkaisi joulukuussa tiettävästi ensimmäisen julkisen asiakirjansa, joka käsittelee jäsenvaltion eroa euromaiden rahaliitosta EMU:sta. Asiakirja sanoo hyvin selväsanaisesti, että jäsenvaltion erolle ei ole laillisia esteitä.

      Kyse on EKP:n lainopillisen tutkimussarjan tutkimusjulkaisusta eikä pankin virallisesta julkilausumasta. Tutkimuksen julkaisulla keskuspankki kuitenkin osoittaa, että jäsenvaltion eroaminen rahaliitosta ei enää ole tabu, josta ei sovi keskustella.

      Virallisissa puheenvuoroissaan pankin johto ei ole edelleenkään myöntänyt rahaliiton hajoamisen mahdollisuutta. Viimeksi viime torstaina EKP:n pääjohtaja Jean-Claude Trichet luonnehti keskustelua jäsenmaan erosta absurdiksi spekuloinniksi.

      Trichet'n lukuisia kertoja toistama EKP:n virallinen kanta ei ole estänyt korkomarkkinoita spekuloimasta juuri tuolla Trichet'n järjenvastaiseksi luonnehtimalla vaihtoehdolla.

      Päinvastoin, viime viikkoina spekulointi on taas yltynyt, ja nyt yhä useampi korkosijoittaja veikkaa varsinkin velkaisimmalle eurovaltiolle Kreikalle jonkinlaista rahoitukseen liittyvää onnettomuutta.

      Korkomarkkinat
      Kreikan kimpussa

      Korkomarkkinoiden noteerausten perusteella sijoittajat pitävät entistä todennäköisempänä, että velkaisimpien eurovaltioiden rahoitus ajautuu jonkinasteiseen kriisiin ennen kuin taantuma on ohi.

      Kriisin ainekset karttuvat julkisen talouden nopeasta rapautumisesta, kun taantuma leikkaa valtioiden tuloja ja kasvattaa velkoja.

      Käynnissä ei ole suinkaan vain Kreikan valtiontalouden kriisi, sillä useimpien eurovaltioiden talous rapautuu parhaillaan nopeasti. Kreikka on noussut korkomarkkinoiden silmätikuksi, koska maan julkinen talous on eurovaltioiden surkeimmassa jamassa.

      Kriisitulkinnat perustuvat arvioihin, joiden mukaan velkaisimmat eurovaltiot velkaantuvat nyt sellaista vauhtia ja sellaisilla summilla, että ne eivät ainakaan yksin selviä veloistaan. Kreikan valtion velka on jo maan vuotuista kansantuotetta suurempi.

      Veikkaukset Kreikan ajautumisesta velkakierteeseen ja lopulta rahoituksen umpikujaan ovat viime viikkoina yltyneet. Veikkaajasta riippuen Kreikkaa odottaa ääritapauksessa jopa vapaaehtoinen tai pakotettu ero rahaliitosta.

      Ero voisi olla viimeinen vaihtoehto, jos Kreikka ei enää saisi markkinoilta tarvitsemaansa velkarahoitusta tai jos se ei rahaliiton jäsenenä enää kykenisi selviämään velvoitteistaan.

      Eurovaltiot eivät voi turvautua valuuttansa devalvointiin saati setelirahoitukseen, mutta rahaliitosta eroamalla kriisivaltio voisi yrittää näitäkin keinoja.

      Korko noussut
      nopeasti ja jyrkästi

      Kreikalle tylyt veikkaukset näkyvät korkonoteerauksissa harvinaisen selvästi. Kreikan valtion velkakirjojen markkinakorot ovat viime vuoden lopun ja tämän vuoden alun kuluessa nousseet melkein pystysuoraan. Osa korkosijoittajista on selvästi päättänyt olla koskemattakaan Kreikan velkakirjoihin.

      Kreikan valtion velkakirjojen korkoero suhteessa Saksan vastaavien velkakirjojen verrokkikorkoon on nyt suunnilleen suurimmillaan sitten rahaliiton perustamisen. Riskilisä oli vielä suurempi ainoastaan viime vuoden alun yleisen markkinapaniikin pahimpina hetkinä.

      Perjantaina Kreikan kymmenvuotisen obligaation markkinakorko oli yli kuusi prosenttia, kun Saksan vastaava korko oli noin 3,3 ja Suomenkin alle 3,5 prosenttia. Lokakuusta Kreikan kymmenvuotinen on noussut 1,5 prosenttiyksikköä.

      Viimeksi Kreikan korkoja ovat nostaneet EU:n epäilyt maan jatkuvista ja jopa tahallisista velkatilastojen vääristelyistä. Viime viikolla pankit, analyysiyhtiöt ja luottoluokittajat julkaisivat lukuisia Kreikka-analyysejä, joissa maan arvioitiin olevan kymmenkunta vuotta sitten valuuttakriisiin ajautuneen Argentiinan tiellä.

      Koron nopea kohoaminen on muutamassa kuukaudessa merkinnyt Kreikan obligaatioita omistaneille sijoittajille runsaan kymmenen prosentin kurssitappiota.

      • Portugali ulos Euro

        Tätä vastaan Trichet kiukuttelee, vaikka se on ilmeisin vaihtoehto,
        Kreikka ulos Eurosta..Portugali syyniin ja ulos Eurosta, jos tahti ei vaihdu..

        -------------0-------------------0-----------------------------0-----------------------0-----

        http://m.taloussanomat.fi/?page=showSingleNews&newsID=2010625

        Ero rahaliitosta
        epätodennäköinen

        EKP:n joulukuussa julkaisema tutkimus "Withdrawal and expulsion from the EU and EMU, some reflections" (suomeksi suunnilleen EU:sta ja EMU:sta eroaminen ja erottaminen, joitakin mietteitä) avaa tietä erokeskustelulle, mutta tuskin kannustaa spekulointia yhdenkään jäsenvaltion erosta.

        Tutkimuksen laatinut EKP:n lainopillinen neuvonantaja Phoebus Athanassiou päätyy arvioimaan, että vaikka jäsenvaltion ero onkin laillisesti mahdollinen ratkaisu, se on lukuisista käytännön syistä äärimmäisen epätodennäköinen.

        Ero rahaliitosta tarkoittaisi Athanassioun tulkinnan mukaan vääjäämättä myös eroa EU:sta. Tästä koituisi lähtijävaltiolle niin paljon ja niin raskaita taloudellisia ja poliittisia seurauksia, että lähdön tuomat edut jäisivät selvästi haittoja pienemmiksi.

        Saksalaispankki Deutsche Bank käsittelee EKP:n tutkimuspaperia ja rahaliiton näkymiä laajasti omassa analyysiraportissaan, jossa se päätyy pitkälti samoihin johtopäätöksiin kuin Athanassiou. Pankki uskoo rahaliiton kestävän tämän kriisin ilman ainoankaan jäsenmaan lähtöä tai lähtöpasseja.

        Rahaliiton koetukset
        vasta tulollaan

        Korkomarkkinoiden hinnoittelu sen enempää kuin pankkien tai analyysiyhtiöiden viime viikkoina julkaisemat analyysiraportit eivät vielä kerro eurovaltioiden saati muidenkaan nopeasti velkaantuvien läntisten valtioiden todellisesta rahoituskriisistä.

        Jopa Kreikan valtion korkonoteeraukset ovat olleet lasten leikkiä sen rinnalla, mitä tapahtui Islannin valtion velkakirjoille tai Argentiinan valtion velkakirjoille vajaat kymmenen vuotta sitten juuri ennen maan maksuhäiriöitä ja devalvaatiota.

        Kreikan ja samalla koko rahaliiton varsinaiset koetukset ovat todennäköisesti vielä edessäpäin. Näin uskovat esimerkiksi Deutsche Bankin analyytikot, joiden mukaan tämän vuoden kuluessa eurovaltioiden obligaatiomarkkinoilla on odotettavissa jännittäviä hetkiä.

        Yksi kriittinen käännekohta voi olla käsillä, kun EKP:n viime kesäkuussa euroalueen pankeille tarjoamat 12 kuukauden luotot erääntyvät. Tuota lainarahaa on pankeilla käytössään yli 400 miljardia euroa, ja suuri osa lainarahasta on sijoitettuna euroalueen valtioiden obligaatioihin.

        Eri lähteiden perusteella sattumoisin juuri Kreikan suuret pankit ovat nostaneet EKP:n tarjoamaa lainarahaa selvästi painoaan suuremmalla osuudella. Ja sattumoisin juuri kreikkalaispankit ovat rahoittaneet kotivaltionsa valtionvelkaa selvästi painoaan suuremmilla summilla.

        Kreikan obligaatioihin voi ilmaantua tuntuvaa myyntipainetta, kun ylimääräinen keskuspankkirahoitus alkaa erääntyä. Sama on edessä, jos Kreikan valtion luottoluokitus heikkenee niin paljon, että Kreikan obligaatiot eivät enää kelpaa EKP:n keskuspankkiluottojen vakuudeksi.

        Rahoitushuolet ovat
        eurovaltioiden yhteisiä

        Euroalueen näkymiä tutkailtaessa on tärkeä huomata, että Kreikka on räikeä silmätikku, mutta ei suinkaan ainoa euromaa, jonka julkinen talous on kovaa vauhtia syöksymäisillään päin seinää.

        Käynnissä oleva taantuma ja sen vaatima jälkihoito rapauttavat parhaillaan julkista taloutta rapakuntoon käytännössä kaikissa läntisen maailman maissa.

        Suurin osa euromaista on jo nyt lipsunut kauas rahaliiton kasvu- ja vakaussopimuksen alijäämille asettamista rajoista, ja ennusteiden mukaan valtioiden velkataakka kasvaa vielä vuosia.

        Euromaista ainoastaan Suomen valtio on toistaiseksi pysynyt rahaliiton alijäämärajoissa, joskin Suomikin velkaantuu nyt kovaa vauhtia.

        Kasvava riippuvuus rahoitusmarkkinoiden luottamuksesta – ja edullisen velkarahoituksen jatkumisesta – on nyt kaikille euromaille kohtalokkaan tärkeä yhdistävä voima. Markkinoiden luottamus voi hetkessä kadota, jos velkaisin eurovaltio suistuu maksuhäiriöihin.

        Jos sijoittajat polttavat näppinsä kunnolla Kreikan valtion velkakirjoissa, menevät pikavauhtia myyntiin muiden velkaisimpien valtioiden, kuten Espanjan, Portugalin, Italian ja Irlannin valtionlainat.

        Ehkä rahaliiton yhteinen etu sittenkin tiukan paikan tullessa yllyttää vahvimpia eurovaltioita antamaan tarvittavaa tukea heikommille jäsenvaltioille – vaikka EKP:n Trichet tukimahdollisuuden viimeksi torstaina kiistikin.


    • Mitä halvatun

      esseitä tänne kirjoitellaan ja asiasta sen verran että on epäisänmaallista vetäytyä Portugali paketista.

      • rataskastas

        Viitannet kepuun ja vihreisiin?


      • Mitä hölötät
        rataskastas kirjoitti:

        Viitannet kepuun ja vihreisiin?

        Persuihin ja Demareihin.


    • Antimonetaristi

      Terve uudistus olisi surmata itsevaltias Jean-Claude Trichet ja tämän perhe. Tämä olisi todellinen tapa auttaa Portugalia. Tällä tapaa "markkinoille" eli finanssiloisille annettaisiin selkeä viesti että juhlat ovat ohi. EKP:n demokratiavajeesta johtuen olemme joutumassa tälle tielle. Muistakaamme että Nikolai Bobrikovin surmaaja Eugen Schauman on sankari. Tämä olisi laitonta mutta laittomuuksia tapahtuu.

      The healthy reform would be to kill the tyrant Jean-Claude Trichet and his family. This would be the true way to help Portugal. This way could also be shown to the "market", the finance parasites, that the party is over. Due to ECB lack of democracy this is the way forced to go. We have to remember that the man who killed Nikolai Bobrikov, Eugen Schauman, is a hero. This would be illegal but illegal things happen.

      • Tappaminen turhaa,

        suljetaan vain lompakon nyörit mutta autettava on tässä vaiheessa tai Suomalaisia uhkaa miedon tie kun velkaraha käy niin kalliiksi ettei voi velaksi Suomalaisetkaan enää elää.


      • EI EI EI...
        Tappaminen turhaa, kirjoitti:

        suljetaan vain lompakon nyörit mutta autettava on tässä vaiheessa tai Suomalaisia uhkaa miedon tie kun velkaraha käy niin kalliiksi ettei voi velaksi Suomalaisetkaan enää elää.

        Miten Suomalaisille voi velkaraha käydä kalliiksi kun Suomen luotttoluokitus on AAA luokkaa..?

        Sinähän puhut ihan järjettömiä.

        Sitten Suomen velkaraha käy kalliiksi, jos Suomen luottoluokitus laskee B-luokkaan kun valtionvelkaa otetaan lisää ja valtio lähettää rahat Portugalin, Kreikan ja Irlanin velkojen maksuun.

        Nyt Suomen korkoluokitus eikä lainakorko nouse niin kauan kuin Suomen valtion talous pysyy tiukasti hallinnassa.

        Joten älä sinä saatanan märkäkorva tule tänne jauhamaan paskaa.

        Trichet lähtee jokatapauksessa 6 kk päästä EKP:stä, joten kiire tulee, jos jotain asian suhteen aikoo tehdä.

        Paras tapa on kuitenkin vain sanoa Portugalille, että ei käy.
        EI EI EI !


      • KYLLÄ KYLLÄ
        EI EI EI... kirjoitti:

        Miten Suomalaisille voi velkaraha käydä kalliiksi kun Suomen luotttoluokitus on AAA luokkaa..?

        Sinähän puhut ihan järjettömiä.

        Sitten Suomen velkaraha käy kalliiksi, jos Suomen luottoluokitus laskee B-luokkaan kun valtionvelkaa otetaan lisää ja valtio lähettää rahat Portugalin, Kreikan ja Irlanin velkojen maksuun.

        Nyt Suomen korkoluokitus eikä lainakorko nouse niin kauan kuin Suomen valtion talous pysyy tiukasti hallinnassa.

        Joten älä sinä saatanan märkäkorva tule tänne jauhamaan paskaa.

        Trichet lähtee jokatapauksessa 6 kk päästä EKP:stä, joten kiire tulee, jos jotain asian suhteen aikoo tehdä.

        Paras tapa on kuitenkin vain sanoa Portugalille, että ei käy.
        EI EI EI !

        kuka lainaa valtioille rahaa jos takaisin maksu ei ole varmaa, tai lainaa mutta HIRVEÄLLÄ KOROLLA, sadasta miljardista 10 prosenti korko tekee 10 miljardia ja kymmenessa vuodessa 100 MILJARDIA KORKOJA !!!.


      • VITTU EI !
        KYLLÄ KYLLÄ kirjoitti:

        kuka lainaa valtioille rahaa jos takaisin maksu ei ole varmaa, tai lainaa mutta HIRVEÄLLÄ KOROLLA, sadasta miljardista 10 prosenti korko tekee 10 miljardia ja kymmenessa vuodessa 100 MILJARDIA KORKOJA !!!.

        Mitä vittua sinä taliaivo oikein yrität selittää.
        Johan tuo vastauksesi kertoo kaiken.

        Ei kukaan saatana lainaa rahaa, jos takaisimaksu ei ole varmaa.

        Joten käy nyt vetämässä vittu päähäsi.

        Suomen rahoilla ei enää pelasteta ketään kriisivaltiota.


      • Ehkä ei pelasteta
        VITTU EI ! kirjoitti:

        Mitä vittua sinä taliaivo oikein yrität selittää.
        Johan tuo vastauksesi kertoo kaiken.

        Ei kukaan saatana lainaa rahaa, jos takaisimaksu ei ole varmaa.

        Joten käy nyt vetämässä vittu päähäsi.

        Suomen rahoilla ei enää pelasteta ketään kriisivaltiota.

        mutta kyllä Suomella varaa on n, 1000 miljrdin verran kansallisvarallisuutta ja kysehän on tässä vaiheessa vasta takuista.


    • D534

      Suhdannetasaus tulee nyt vääjäämättä, koska on sen aika. Kaikki ehdotetut keinot ovat vain taudin puhkeamisen pitkittämistä ja kieroa ajanpeluuta joidenkin valtioiden omien tappioiden siirtämiseksi muiden maksettavaksi. Läntinen maailma, suomalaiset mukaan lukien ovat eläneet sikana yli varojensa ja heidän kauttaan pankit sekä sijoittajat ovat tehneet kovia tilejä. Päättäjät, pankit ja kunkin maan rahoitusvalvonnat ovat mielestäni täysin vastuussa tästä katteettomalla leikkirahalla tapahtuneesta hulluttelusta ja keinottelun hyväksymisestä. Maailmaan on rakennettu velaksi liian paljon kaikkea, jota ahneet hullut ovat halunneet velaksi ostaa. Pankkeja kaatuu. Konkursseja, työttömyyttä ja kurjuutta tulee joka maassa, mutta uusien päättäjien pitää nyt ymmärtää, että kaikki EU:ssa pelaavat omaan pussiinsa. Suomen uuden alun järjestelyssä on parempi mitä vähemmän liikaa velkaa meillä on. Joka tapauksessa sitä on sikana liikaa ja sen syyttömätkin joutuvat huomaamaan. Positiivista taitaa olla vain se, että peli vihelletään poikki nyt eikä kahden vuoden päästä.

    • Portu:tarve55, ei 78

      Portugal: tarve 55 miljardia, laina 78 miljardia

      Portugal: tarve 55 miljardia, laina 78 miljardia
      KUKA KUSETTAA JA KETÄ ??
      MITÄ VITTUA ????

      http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2011/05/05/portugalin-tukipaketti-onkin-liian-suuri/20116366/12

      Noin 80 miljardin euron lainasumma on karkean laskutoimituksen perusteella jopa 20–30 miljardia euroa liian suuri, jos tukiluottojen on tarkoitus riittää Portugalin valtion ensi kuun suuresta lainakuoletuksesta vuoden 2013 loppuun. Näin se ulottuisi jopa hieman pidemmälle kuin väliaikaisen vakausrahaston EFSF:n toimikausi.

      Portugalin valtion velkoja erääntyy tänä vuonna enää viitisen miljardia euroa – kesäkuun lainanmaksu. Kahtena seuraavana vuonna vanhoja pitkäaikaisia velkakirjoja erääntyy kuoletettaviksi yhteensä noin 20 miljardia euroa. Samaan aikaan valtiontalouteen kertyy lainarahoituksella katettavaa alijäämää tasapainotavoitteiden sujumisesta riippuen arviolta 20–25 miljardia euroa. Lisäksi on maksettava vanhojen velkojen korkoja vuoden 2013 loppuun mennessä yhteensä noin viisi miljardia euroa.

      Näin päästään yhteensä karkein luvuin noin 55 miljardiin euroon, ei suinkaan 80 miljardiin tai edes 78 miljardiin euroon. Joko lainasummassa on runsaasti klappia tai sitten summalla varaudutaan jo valmiiksi tasapainotavoitteiden lipsumiseen ja Portugalin siirtymiseen pysyvän vakausmekanismin ESM:n hoteisiin. Eli Portugali saisi samassa paketissa kassakriisin torjuvaa akuuttihoitoa ja pitkäaikaiseen tukirahoitukseen johtavaa saattohoitoa.

      • Vauhtipyöräilmiö,

        velkaa tarvitaan lisää joka vuosi ei velkaantumista voi niin vain pysäyttää.


      • ei lainaa...poks !
        Vauhtipyöräilmiö, kirjoitti:

        velkaa tarvitaan lisää joka vuosi ei velkaantumista voi niin vain pysäyttää.

        Tapa ittes..

        Velkaantuminen loppuu siihen, kun kukaan ei lainaa.

        Silloin velkaa ei tarvitse lisää, KUN SITÄ EI SAA.

        PISTE: VITTU. IDIOOTTI:

        Velkaantuminen loppuu siihen, että laitetaan lappu luukulle julkisiin palveluihin yksi kerrallaan, kunnes valtion verotulot kattavat kulut.

        Näin tehtin 1990-luvun alussa ja näin on tehtävä nyt.


      • Pieni korjaus
        ei lainaa...poks ! kirjoitti:

        Tapa ittes..

        Velkaantuminen loppuu siihen, kun kukaan ei lainaa.

        Silloin velkaa ei tarvitse lisää, KUN SITÄ EI SAA.

        PISTE: VITTU. IDIOOTTI:

        Velkaantuminen loppuu siihen, että laitetaan lappu luukulle julkisiin palveluihin yksi kerrallaan, kunnes valtion verotulot kattavat kulut.

        Näin tehtin 1990-luvun alussa ja näin on tehtävä nyt.

        1990 luvun alussa näin oli Suomelle käymässä, kyse oli päivistä kun lainahanat oli sulkeutunut, seurauksia siitä voi vain arvella, lämpiäähän asuntomme tuontilämmöllä. Olemme samass velkaveneessä, eroamme vain siinä että meidän kansa vielä neuvotellaan laina ehdoista.


    • Seppo_Ilmarinen

      Kriisi, vakuuttelut ja markkinavoimat ovat yhdistelmä, jossa nimenomaan vakuuttelut ovat aina huteralla pohjalla. Ainakin sikäli mikäli muistelemme omaa 90-luvun lamaamme. Tuolloinhan vakuuteltiin esimerkiksi ettei devalvaatiota tule, mutta kuinkas ollakaan sehän tulla tupsahti kumminkin. Juuri äsken esiintyi televisiossa jälleen kerran Sixten Korkman ja suti näkösälle maiseman, jonka mukaan kriisi voidaan pysäyttää hyväksymällä Portugalin tukipaketti. Mutta ilmiö näyttää vain etenevän: ensin Kreikka, sitten Irlanti, sitten Portugali..

      Nimenomaan Suomella on kokemusta syvästä kriisistä ja sen mekanismeista, joten suomalaisia pitäisi kuunnella Euroopassa hieman paremmin eikä tulla tänne uhkailemaan ja kiristämään kansalaisia ja heidän valitsemiaan päättäjiä aivan järjettömillä vaatimuksilla.

    • kertarysäys !

      Euroopan valtiot pääomittavat pankkejaan ja kriisi ratkaistaan tätä kautta.

      Huonot pankit nurin ja lihoiksi.

      Huonontalouden kriisivaltiot ulos EURO:sta ja selvitystilaan.

      Se on edessä jokatapauksessa 2013.
      Sen myöntävät julkisesti kaikki talousgurut, että nyt siirretään kriisimaiden ja pankkien konkursseja vain eteenpäin.

    • Portugal out

      "Euroopan keskuspankki odottaa pääjohtaja Jean-Claude Trichet'n mukaan kaikkien maiden kantavan vastuunsa Portugalin tukemisesta."

      Vastuunkantaminen? Miksi Suomen pitäisi kantaa vastuu Portugalin päättäjien mokista? Voinko nyt sitten jättää omat lainani maksamatta ja joku tulee kantamaan vastuun - ja maksaa velkani pois? Portugal ja Kreikka molemmat ulos eurosta ja selvitystilaan.

      • Seppo_Ilmarinen

        Kovasti ajanpeluulta nämä "tukipaketit" vaikuttavat, mutta miksi siinä yhteydessä tarvitaan rahaa? Eikö nyt yksinkertaisesti voi jatkaa maksuaikoja. Tulevaisuuttahan riittää! Ja jos joku instanssi on aivan pa, niin pannaan se vaikka pakkotyöhön. EU voisi säätää ökyherroja koskevan velvoitetyöllistämislain. Voihan tietysti olla, että velkoja on jo niin paljon, ettei niiden maksamiseen riitä edes tulevaisuus.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      261
      4183
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      265
      3414
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      154
      1779
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1637
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      296
      1414
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      920
    7. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      853
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      819
    9. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      17
      784
    Aihe