EU:ssa on paljastunut,että Kreikka

Suomiko maksaa taas

ja Portugali jo 1990 lähtien kun Suomi joutui pankkikriisiin ja jouduimme tekemään omaa kansaa kohtaan kipeitä leikkauksia,työttömyys kasvoi ja kriisin
jälkeinen tehohoito kasvatti verotusta niin auto,bensiini sekä lastenhoito,terveys
hoito ja koko Suomen yhteiskunta joutui letkuihin niin nyt on paljastunut,että
samoihin aikoihin Kreikka ja Portugali saivat Europan pankeilta todella halpakorkoista lainaa ja tukea jatkossa EU:lta jopa maanteiden korjauksiin,
jota kuljetusliikenne,turismi ja kauppa ym tarvitsivat.Ja kaiken huippuna autoveroa ei ole näillää mailla ja ajokortin on saanut viranomaisilta rahaa vastaan näissä maissa ja he ovat välttyneet esimerkiksi kalliilta autokoulun käymiseltä ja monet verot ja energiamaksut,jotka ovat täällä pakollisia maksuja ovat olleet Kreikassa ja Portugalissa vapaita sekä TV-maksut ym ym
ei mitään pakkoa viestintäviraston taholta.ELI MEITÄ SUOMALAISIA ON KUSETETTU JA RYÖSTETÄÄN EDELLEEN JA MEIDÄN PITÄISI KILTISTI MAK
SAA RAHAT TAI JOUDUMME MUSTALLE LISTALLE.Ei Portugalin ja Kreikan
korruptoituneille yhteiskunnille ja katsotaan miten EU vastaa Suomen tiukkaan EI:in NYT ON AIKA PISTÄÄ VASTAAN NÄILLE KRIMINAALEILLE!!
Hyvä Suomi

2

51

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • näkemiin kiristäjät

      sanat "joudumme mustalle listalle jatkossa ja pitkään muodossa ja toisessa"
      on todella raukkamaista,röyhkeää,typerää ja pilkkamaista uhkailua ja kiristystä suomen tulevaisuuteen.

      nuo sanat sisältää päätöksen, suomi ei ota osaa nyt eikä jatkossa minkään maan avustuksiin millään tavalla. piste.

      meidän tulee ottaa asiat omiin hoiviin joka taholla,kiskurien kanssa ei kannata neuvotella enää. mafioosat asukoot ja toimikoot muualla.

    • Pisteet taas PS:lle

      Soini oli oikeassa.

      Uhkailkoon EU, se on hampaattoman sian röhkimistä !

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      257
      4156
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      264
      3394
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      154
      1771
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1630
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      296
      1411
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      910
    7. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      851
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      808
    9. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      17
      773
    Aihe