on Raamatun mukaan johtaa ihminen elävän Jumalan yhteyteen Jeesuksen kautta. MUTTA. Tekeekö kirkko niin, jos ei oteta huomioon kirkon eräitä herätysliikkeitä.
Onko Jeesuksen antama tehtävä hukassa???
Kirkon tehtävä
64
124
Vastaukset
- mfqeojr
Kumpi olikaan tärkeämpää, ihmisen johtaminen uskonyhteyteen Jeesuksen kanssa vai herätysliikkeille kumartelu?
- mies ja ääni.
Siis? Mitä tahdoitkaan sanoa?
- 316
Lut.kirkko on hylännyt tuon tehtävän.
Onneksi muut toteuttavat sitä. - LutKirkkoEksynyt
http://www.priscilla.fi/Nainen-ja-pastorinvirka/miksi-jaetin-pappisviran.html
Nainen kertoo tuossa, miksi hän lopetti pappina esiintymisen.
Ev.Lut. kirkossa tulisi vaihtaa piispat ja papit. Koko hulabaloo vaihtoon ja tilalle sellaisia, jotka oikeasti uskovat . - Yks vaan
Tuo Ulla Hindbeckin kirjoitus tai linkki siihen ilmaantuu aina uudestaan näille palstoille, kun sillä joku haluaa toidistaa, että kun Ulla Hindbeck koki, ettei hänestä ole papiksi, niin kaikkien muidenkin naisten tulee ajatella samoin. Ulla Hindbeck ei vain sopinut papiksi. Turha tuolle asialle on hakea mitään yleispäteviä tai raamatullsia perusteita.
"Ev.-Lut kirkossa tulsi vaihtaa piispat ja papit. Koko hulabaloo vaihtoon ja tilalle sellaisia, jotka oikeasti uskovat."
Ei tarvitse vaihtaa mitään. Kaikki naispappeuden vastustajat voivat mennä Luther-Säätiöön. Siellä varmaan oltaisiin iloisia, jos Luther-Säätiöön tulisi lisää väkeä.- ryhtiä hei !
Luther, josta tulee luterilainen kirkkokin - tai on tullut, on eksynyt tiellään. Se ei tunnustaisi luterilaisuutta kuten ei kristinuskoakaan.
Raamattua eivät voi lukea, sillä siinäkin on kirjoituksia, joita vastaan kirkko toitottaa epäpätevine hahmoineen. Tässä yhteydessä epäpätevällä tarkoitan ihmistä, joka esiintyy uskonnollisessa kaavussa, mutta ei usko.
Luthersäätiö on varmaankin ihan hyvä säätiö ja kirkon varoista tulisikin laittaa lojautus luthersäätiölle. Olen ainakin ymmärtänyt, että luthersäätiö tavoittelee raamatullisia totuuksia ( kuten Lutherkin) ja samoin tunnustaa kristinuskoakin.
Miksi kirkkoon ( ev.lut) on tullut ihmisiä jotka haluavat rahamme, sinne kerätyn omaisuutemme ja hyötyä siitä kaikesta, toimimalla sitä vastaan?
Eksyneet piispat ja papit ( papittaret) voisivat perustaa oman kirkkonsa, eikä ehdotella kirkkokansaa liittymään muuhun, jotta saisivat rellestää yhteisen taloudellisen omaisuutemme kanssa miten sattuu.
Kirkko ja sen varat on kirkkokansan varoja. Ne ovat omaisuusperintöjä, veroja yms. MUTTA ne on alunperin tarkoitettu kerättäväksi oikeiden asioiden ja arvojen tueksi. Siksipä ehdotankin, että kirkosta eroavat ne, jotka eivät sinne kuulu. Taloudelliset ja materiaaliset varatkaan eivät kuulu heille. HE VARASTAVAT nyt ja tuhoavat kirkkoamme.
Onko se taas sdp asialla ? - eksyneet surettaa
Ullasta . Hän tuntuu ymmärtäneen asioita oikeasti.
Jos muut naiset eivät ymmärrä, niin he eivät myöskään voi esittää pappia ( papitarta) , kun he eivät näytä ymmärtävän edes sitä, mitä siellä raamatussa lukee. Siellä kerrotaan selvästi papin olevan mies.
Ehkä se on sinullekin outo ymmärrettäväksi ?
Ulla on saanut jotakin hengelliseen elämäänsä ja sen ymmärtää jokainen lukija hänen kirjoituksistaan.
Ulla tuntuu löytäneen raamatullisia totuuksia.
Sitä ei voi sanoa papittarista ( jotka eivät edusta kristinuskoa tai luterilaisuutta). - Yks vaan
ryhtiä hei ! kirjoitti:
Luther, josta tulee luterilainen kirkkokin - tai on tullut, on eksynyt tiellään. Se ei tunnustaisi luterilaisuutta kuten ei kristinuskoakaan.
Raamattua eivät voi lukea, sillä siinäkin on kirjoituksia, joita vastaan kirkko toitottaa epäpätevine hahmoineen. Tässä yhteydessä epäpätevällä tarkoitan ihmistä, joka esiintyy uskonnollisessa kaavussa, mutta ei usko.
Luthersäätiö on varmaankin ihan hyvä säätiö ja kirkon varoista tulisikin laittaa lojautus luthersäätiölle. Olen ainakin ymmärtänyt, että luthersäätiö tavoittelee raamatullisia totuuksia ( kuten Lutherkin) ja samoin tunnustaa kristinuskoakin.
Miksi kirkkoon ( ev.lut) on tullut ihmisiä jotka haluavat rahamme, sinne kerätyn omaisuutemme ja hyötyä siitä kaikesta, toimimalla sitä vastaan?
Eksyneet piispat ja papit ( papittaret) voisivat perustaa oman kirkkonsa, eikä ehdotella kirkkokansaa liittymään muuhun, jotta saisivat rellestää yhteisen taloudellisen omaisuutemme kanssa miten sattuu.
Kirkko ja sen varat on kirkkokansan varoja. Ne ovat omaisuusperintöjä, veroja yms. MUTTA ne on alunperin tarkoitettu kerättäväksi oikeiden asioiden ja arvojen tueksi. Siksipä ehdotankin, että kirkosta eroavat ne, jotka eivät sinne kuulu. Taloudelliset ja materiaaliset varatkaan eivät kuulu heille. HE VARASTAVAT nyt ja tuhoavat kirkkoamme.
Onko se taas sdp asialla ?Kirjoituksestasi saa käsityksen, että et hyväksy naispappeja, kun puhut heistä "papittarina". Miksi et mene Luther-säätiöön, jossa on vain ja ainoastaan miespappeja? Vai haluatko, että Suomen luterilaisesta kirkosta eroavat kaikki, jotka hyväksyvät sekä mies- että naispapit? Jos noin on, niin todella ihmettelen ajattelutapaasi.
- vain miehille
Yks vaan kirjoitti:
Kirjoituksestasi saa käsityksen, että et hyväksy naispappeja, kun puhut heistä "papittarina". Miksi et mene Luther-säätiöön, jossa on vain ja ainoastaan miespappeja? Vai haluatko, että Suomen luterilaisesta kirkosta eroavat kaikki, jotka hyväksyvät sekä mies- että naispapit? Jos noin on, niin todella ihmettelen ajattelutapaasi.
Kristinusko otti syntyvaiheessaan etäisyyttä antiikin pakanauskontoihin. Niissä papittaria arvostettiin ja kuuluisat ennustajat olivat usein papittaria.
Kristinuskossa papittaria ei kuitenkaan esiintynyt. Apostolit tekivät selväksi että pappeus kuuluu vain miehille eikä kristinuskossa ole siis ikinä ollut naispappeja. - kirkkoluterilaisille
Yks vaan kirjoitti:
Kirjoituksestasi saa käsityksen, että et hyväksy naispappeja, kun puhut heistä "papittarina". Miksi et mene Luther-säätiöön, jossa on vain ja ainoastaan miespappeja? Vai haluatko, että Suomen luterilaisesta kirkosta eroavat kaikki, jotka hyväksyvät sekä mies- että naispapit? Jos noin on, niin todella ihmettelen ajattelutapaasi.
Luterilaisuudessa ylläpidetään puhdistavaa totuutta. Lisäksi kirkolle annetut varat ovat meidän varojamme, ei siis papittarien tai harhaan johtavien eksyneiden.
Mikset itse perusta kirkkoa joka miellyttäisi itseäsi, välittämättä totuudesta?
Miksi haluat rahaa, joka ei kuulu sinulle ?
Ehkä kirkon suurin virhe on ollut se, että se on kerännyt omaisuutta ja varoja.
Nyt niitä himoitsevat ihmiset, jotka selvästi eivät kuulu luterilaisuuteen, eivätkä tunne edes kristinoppia.
Ulla on esimerkillinen ihminen totuudenjanoisesta ihmisestä, jollaisia tulisi olla etenkin papin virkaa haaveilevat.
Ulla tuntuu olleen parempi uskovainen kun nykypapit, jotka eivät tunne totuutta.
Kun hän näkin kirkossa rehottavan mädännäisyyden ja toimi omantuntonsa mukaan. Sinusta ei saisi puhua asioista jotka ovat totaalisen vinoutuneita?
Ullahan kirjoittaa, että kirkko on hädässä !
Sinä luet, että hän on joutunut väärään ammattiin?
Toivottavasti sinä et nosta kirkostani yhtäkään euroa, sillä sinun tulisi opetella ensin totuutta. Se kaikki veroraha ym. omaisuus kirkolla on tarkoitettu vain ja ainoastaan totuudenhengen alaisuuteen, jossa siis luterilaisuus tulisi olla.
Luthersäätiö on käsitykseni mukaan ilmiö, kuten ullakin. Kirkko on todellakin hädässä ja sen johdossa on ihmisiä, jotka ovat väärässä ammatissa. - Yks vaan
vain miehille kirjoitti:
Kristinusko otti syntyvaiheessaan etäisyyttä antiikin pakanauskontoihin. Niissä papittaria arvostettiin ja kuuluisat ennustajat olivat usein papittaria.
Kristinuskossa papittaria ei kuitenkaan esiintynyt. Apostolit tekivät selväksi että pappeus kuuluu vain miehille eikä kristinuskossa ole siis ikinä ollut naispappeja.Aikaisemmin ei ollut kristinuskossa naispappeja, kun naisten tuli olla kotona huushollia ja lapsia hoitamassa eivätkä he saaneet opiskella mitään. Nykyaikana on naisia suurin piirtein samoissa viroissa kuin miehiäkin, paitsi ei armeijassa. Naiset ovat yleensä miehiä herkempiä. Siksi he sopivat papeiksikin ainakin yhtä hyvin kuin miehet jos ei miehiä paremmin. Se, joka ei hyväksy naispappeja, voi mennä Luther-säätiöön muiden samoin ajattelevien ja uskovien pariin.
- Yks vaan
Mm. tällaista Ulla Hindbeck kertoi:" Tammikuussa 1977 minut vihittiin papiksi Tukholman hiippakuntaan. Oikeastaan en ollut aikonut tulla "papiksi" vaan mahdollisesti seurakuntasihteeriksi tai diakoniksi. Minulla ei ollut selvää päämäärää. "Pappi" vain oli jotain saavuttamatonta, josta en uskonut selviäväni. Minulla oli se käsitys, että papiksi ryhtyminen asettaisi minulle sellaisia kysymyksiä ja vaatimuksia, joihin en ollut kypsä. Siinä vaiheessa kun valmistuin, näyttivät vaihtoehdot kuitenkin menneen vähiin. Niin seurakuntasihteerille kuin diakonissoillekin oli vähän töitä tarjolla. Papeille sitä vastoin oli työtä tarjolla. Minut ylipuhuttiin aloittamaan "kokeeksi", ja osoittautuikin, ettei minkäänlaisia ongelmia ilmaantunut. Kukaan ei kysynyt, olinko ajatellut asian perinpohjaisesti, tiesinkö, oliko kutsumukseni oikealla perustalla, tiesinkö edes mikä perustan tuli olla. Oli kuin olisin mennyt mihin tahansa työhön. Koska minulla oli koulutus, olin myös sopiva virkaan."
Niinpä niin. Ulla Hindbäck ei ollut alun perin halunnut papiksi, vaan seurakuntasihteeriksi tai diakonissaksi. Kun seurakuntasihteerin tai diakonissan töitä oli vähän ja papeille töitä oli enemmän, niin Ulla Hindbäck antoi ylipuhua itsensä työhön, johon ei ollut alun perin halunnut. Kun hän ei sitten papin työssä kokenut olevansa omalla alallaan, pappihan oli hänelle jotakin saavuttamatonta, niin siitä pitää sitten kirjoittaa pitkä kirjoitus. Jos hän ei josakin ammatissa kokenut olevnsa omalla alallaan, niin olisi vain vaihtanut ammattia ilman mitään julkisia valitusvirsiä. Niinhän muut tekevät.- mathetes
Kyse ei ole siitä onko nainen "kypsä vai ei" papiksi, vaan tässä kyseisessä asiassahan on kyse yksinomaan siitä - mitämieltä Raamatun ilmoitus on seurakuntapaimenen virasta, elikä kenelle, = (kummalle sukupuolelle) se on Raamatun sanassa ilmoitettu ja määritelty mahdolliseksi täyttää!
Raamatun ilmoitus on tässä aivan selkeä, sillä seurakunnan paimenen virka on vain ja ainoastaan Raamatun ilmoituksen mukaan miehinen virka, ja piste! Nainen seurakunnan paimenena (pappina) on ohi Raamatun ilmoituksen menevä virkaoppi! Naispappeus on puhtaasti feministisistä tunteista lähtöisin oleva kirkollinen virkaoppia jolla taasen ei ole mitään tekemistä itse Raamatun sanan ilmoituksen kanssa! Jos väität vastaan, silloin sinä et tunne riittävästi Raamatun ilmoitusta tästä kyseisestä "seurakuntapappeus" asiasta!
Terv, nimim, mathetes - Yks vaan
mathetes kirjoitti:

Terv, nimim, mathetesVastusta sinä vain naisten pappina olemista, jos haluat. Onhan onneksi Luther-Säätiö teille vstustajille. Joka tapauksessa luterilaisessa kirkossa on hyväksytty naispappeus jo parikymmentä vuotta sitten ja Raamatulla sitäkin perustellaan.
Tässä pari paikallislehdessä 18.4.2007 ollutta naispappeutta koskevaa kysymystä ja niihin Naisteologit ry:n puheenjohtajan vastaus:
- "Voiko Raamattuun vetoamalla vastustaa naispappeutta?"
- - "Raamattu ei anna yksiselitteistä vastausta. Sitä tulkitsemalla voi kannattaa tai vastustaa naispappeutta. Kysymys on siitä, katsotaanko yksittäistä kohtaa vai kokonaisuutta."
-"Koska koittaa päivä, jolloin yksikään miespappi ei vastusta naispappeutta?"
- - " Ehkä joskus sadan vuoden kuluttua. Tuolloin naispappeja on niin paljon, että heitä ei enää ihmetellä. Naisten osuus on jatkuvasti kasvanut teologian opiskelijoissa." - enten tenten jumala
Yks vaan kirjoitti:
Vastusta sinä vain naisten pappina olemista, jos haluat. Onhan onneksi Luther-Säätiö teille vstustajille. Joka tapauksessa luterilaisessa kirkossa on hyväksytty naispappeus jo parikymmentä vuotta sitten ja Raamatulla sitäkin perustellaan.
Tässä pari paikallislehdessä 18.4.2007 ollutta naispappeutta koskevaa kysymystä ja niihin Naisteologit ry:n puheenjohtajan vastaus:
- "Voiko Raamattuun vetoamalla vastustaa naispappeutta?"
- - "Raamattu ei anna yksiselitteistä vastausta. Sitä tulkitsemalla voi kannattaa tai vastustaa naispappeutta. Kysymys on siitä, katsotaanko yksittäistä kohtaa vai kokonaisuutta."
-"Koska koittaa päivä, jolloin yksikään miespappi ei vastusta naispappeutta?"
- - " Ehkä joskus sadan vuoden kuluttua. Tuolloin naispappeja on niin paljon, että heitä ei enää ihmetellä. Naisten osuus on jatkuvasti kasvanut teologian opiskelijoissa."Jaahas, Jumala sekä kannattaa että vastustaa naispappeutta, kun kerran kumpikin kanta löytyy hänen sanastaan Raamatusta.
Kyllä on syvää itsepetosta sun kirjoitukses. - Yks vaan
enten tenten jumala kirjoitti:
Jaahas, Jumala sekä kannattaa että vastustaa naispappeutta, kun kerran kumpikin kanta löytyy hänen sanastaan Raamatusta.
Kyllä on syvää itsepetosta sun kirjoitukses."Jaahas, Jumala sekä kannattaa että vastustaa naispappeutta, ja kun kumpikin kanta löytyy hänen sanastaan Raamatusta. Kyllä on syvää itsepetosta sun kirjoitukses."
Lainasin paikallislehdessä ollutta Naisteologit ry:n puheenjohtajan kirjoitusta. Eikö sitä olisi saanut tehdä? Onko se sinusta "syvää itsepetosta"? Oletko sinä sitä mieltä, että tämä Naisteologit ry:n puheenjohtajan käsitys on väärä:" Raamattu ei anna yksiselitteistä vastausta. Sitä tulkitsemalla voi kannattaa tai vastustaa naispappeutta. Kysymys on siitä, katsotaanko yksittäistä kohtaa vai kokonaisuutta"?
Onko
- Neiti Paimen
""Jos väität vastaan, silloin sinä et tunne riittävästi Raamatun ilmoitusta tästä kyseisestä "seurakuntapappeus" asiasta!""
On hyvä muistaa, että joku saattaa väittää vastaan siitä syystä, ettei ole Raamatun Sanan kanssa samaa mieltä. Moderneissa sivistysvaltioissa kun ei ole tapana toimia muinaisten mytologisten tekstien mukaan.- vain miehille
Valtiolla ei ole mitään valtaa Kirkkoon, ainoastaan luterilaiseen kirkon asioihin se voi vaikuttaa.
Katolinen kirkko on kaikkien ihmisten luomien järjestelmien yläpuolella eikä katolinen kirkko ikinä hyväksy naispappeutta, sillä pappeus on erehtymättömästi varattu vain miehille. Valtio ei pysty vaikuttamaan tähän oppiin millään lailla. - olet väärässä
vain miehille kirjoitti:
Valtiolla ei ole mitään valtaa Kirkkoon, ainoastaan luterilaiseen kirkon asioihin se voi vaikuttaa.
Katolinen kirkko on kaikkien ihmisten luomien järjestelmien yläpuolella eikä katolinen kirkko ikinä hyväksy naispappeutta, sillä pappeus on erehtymättömästi varattu vain miehille. Valtio ei pysty vaikuttamaan tähän oppiin millään lailla.""Katolinen kirkko on kaikkien ihmisten luomien järjestelmien yläpuolella""
Tätäkin lausetta on nyt jankutettu tällä palstalle loputtomiin, mutta eihän se ole totta! Ei katolilaisuus ole mikään maailmanlaajuinen diktatuuri joka nauttii valtaa kaiken muun yli. Jo lukuisista pedofiliatapauksista koituneiden vahingonkorvausvaatimusten tulisi osoittaa tämä.
Ihan hölmöä toistella väitteitä, jotka eivät lainkaan vastaa reaalitodellisuutta. - olet väärässä
olet väärässä kirjoitti:
""Katolinen kirkko on kaikkien ihmisten luomien järjestelmien yläpuolella""
Tätäkin lausetta on nyt jankutettu tällä palstalle loputtomiin, mutta eihän se ole totta! Ei katolilaisuus ole mikään maailmanlaajuinen diktatuuri joka nauttii valtaa kaiken muun yli. Jo lukuisista pedofiliatapauksista koituneiden vahingonkorvausvaatimusten tulisi osoittaa tämä.
Ihan hölmöä toistella väitteitä, jotka eivät lainkaan vastaa reaalitodellisuutta.Paavinistuimelle kuuluu täydellinen hallintovalta niin kirkossa kuin koko maailmassakin.
Paavi on Kristuksen sijainen ja näin ollen oikeutettu käskemään kaikkia. - mi..l,lmo
olet väärässä kirjoitti:
Paavinistuimelle kuuluu täydellinen hallintovalta niin kirkossa kuin koko maailmassakin.
Paavi on Kristuksen sijainen ja näin ollen oikeutettu käskemään kaikkia.SENKÖ PAAVIN ARVON ja RIKOLLISEN OPIN VUOKSI pedofiili perkeleet saa suojaa kirkoissa?
Kun luterilaisuuden lahkot suomessakin alkoivat saamaan LAIN edustajat eteensä niin menivät Paavin luokse kysymään ohjeita miten suojata pedofiili perkeleitä ateistipiruina Lain kouralta!
RIPPI- JA SALARIPPI SAATANALLISUUS SUOJAA RIKOLLISIA!
herra epäjumalan antama käsky:
Luder/Lutherin kirje 1.8.1521
"Ole syntinen ja tee syntiä rohkeasti, mutta usko vielä rohkeammin. Synti ei erota meitä Hänestä, vaikka sortuisimme haureuteen tai murhaan tuhansia ja tuhansia kertoja päivässä."
Lainattua tekstiä:
"Lars Leevi Lestadio oli ruotsalaisen luterilaisen kirkon lähettämä saarnamies joka pakkokäänsi "pakanalliset suomalaiset sivistykseen ja kristinuskoon". Sen opin tulos ja summa näkyy tänään kun satoja, mahdollisesti tuhansia lapsia on raiskattu henkisesti ja/tai ruumiillisesti. Lasten raiskaaminen ruumiillisesti ja/tai henkisesti ei ole koskaan ollut eikä ole suomalaista kansanperinnettä. Moni on tehnyt ruumiillisen ja/tai psyykkisen väkivallaan jälkeen itsemurhan, eli, kyseessä ei ole itsemurha vaan psyykkisen trauman joka johti itsemurhaan on aiheuttanut uhrin pahoinpitelijä. Puhumme siis lapsi/ihmisvihasta ja joukomurhasta. " (IL)
- Yks vaan
"Katolinen kirkko on kaikkien ihmisten luomien järjestelmien yläpuolella eikä katolinen kirkko ikinä hyväksy naispappeutta, sillä pappeus on erehtymättömästi varattu vain miehille."
Katolinen kirkko voi olla aivan rauhassa sitä mieltä kuin haluaa. Ei kai kukaan ole vastoin katolisen kirkon tahtoa tunkemassa naispappeja katoliseen kirkkoon. Katolisessa kirkossa pitää olla selibaatissa eläviä miespappeja, vaikka Raamatun mukaan papin tulisi olla yhden vaimon mies. Pappien selibaatti saatettiin katolisessa kirkossa voimaan Rooman kokouksessa v. 1074.- miksi valehtelet?
Monet liberaalit syyttävät katolista kirkkoa suvaitsemattomaksi ja yrittävät painostaa sitä hyväksymään naispappeuden. Tämä yritys on tuomittu epäonnistumaan, sillä katolinen kirkko ei ikinä muuta oppiaan. Se pysyy uskollisena apostoliselle opille vaikka monet lahkot maallistuvat.
Selibaattia vaaditaan vain roomalaiskatolisilta papeilta. Mitään Raamatun vastaista tässä ei ole, sillä katolinen kirkko on itse laatinut Raamatun eikä se siis voi olla ristiriidassa kirkon opin kanssa. Monet katoliset papit ovat naimisissa. Roomalaiskatolisten pappien selibaatti on saatettu voimaan jo alkukristillisellä ajalla, eli tuhansia vuosia ennen luterilaisuuden perustamista.
Council of Elvira (c. 305)
(Canon 33): It is decided that marriage be altogether prohibited to bishops, priests, and deacons, or to all clerics placed in the ministry, and that they keep away from their wives and not beget children; whoever does this, shall be deprived of the honor of the clerical office.
Council of Carthage (390)
(Canon 3): It is fitting that the holy bishops and priests of God as well as the Levites, i.e. those who are in the service of the divine sacraments, observe perfect continence, so that they may obtain in all simplicity what they are asking from God; what the Apostles taught and what antiquity itself observed, let us also endeavour to keep… It pleases us all that bishop, priest and deacon, guardians of purity, abstain from conjugal intercourse with their wives, so that those who serve at the altar may keep a perfect chastity. - Paavin hassu hattu
miksi valehtelet? kirjoitti:
Monet liberaalit syyttävät katolista kirkkoa suvaitsemattomaksi ja yrittävät painostaa sitä hyväksymään naispappeuden. Tämä yritys on tuomittu epäonnistumaan, sillä katolinen kirkko ei ikinä muuta oppiaan. Se pysyy uskollisena apostoliselle opille vaikka monet lahkot maallistuvat.
Selibaattia vaaditaan vain roomalaiskatolisilta papeilta. Mitään Raamatun vastaista tässä ei ole, sillä katolinen kirkko on itse laatinut Raamatun eikä se siis voi olla ristiriidassa kirkon opin kanssa. Monet katoliset papit ovat naimisissa. Roomalaiskatolisten pappien selibaatti on saatettu voimaan jo alkukristillisellä ajalla, eli tuhansia vuosia ennen luterilaisuuden perustamista.
Council of Elvira (c. 305)
(Canon 33): It is decided that marriage be altogether prohibited to bishops, priests, and deacons, or to all clerics placed in the ministry, and that they keep away from their wives and not beget children; whoever does this, shall be deprived of the honor of the clerical office.
Council of Carthage (390)
(Canon 3): It is fitting that the holy bishops and priests of God as well as the Levites, i.e. those who are in the service of the divine sacraments, observe perfect continence, so that they may obtain in all simplicity what they are asking from God; what the Apostles taught and what antiquity itself observed, let us also endeavour to keep… It pleases us all that bishop, priest and deacon, guardians of purity, abstain from conjugal intercourse with their wives, so that those who serve at the altar may keep a perfect chastity.But is it not this very abstinence and perfect chastity that, at its worst, drives men into pedophilia? We are sexual animals first, religious animals second. To deny one's sexual needs goes against the very nature of a human animal. By demanding this of those who serve at the altar, the church is directly responsible for the suffering of numerous innocent children. Is this God's will or what?
- Yks vaan
miksi valehtelet? kirjoitti:
Monet liberaalit syyttävät katolista kirkkoa suvaitsemattomaksi ja yrittävät painostaa sitä hyväksymään naispappeuden. Tämä yritys on tuomittu epäonnistumaan, sillä katolinen kirkko ei ikinä muuta oppiaan. Se pysyy uskollisena apostoliselle opille vaikka monet lahkot maallistuvat.
Selibaattia vaaditaan vain roomalaiskatolisilta papeilta. Mitään Raamatun vastaista tässä ei ole, sillä katolinen kirkko on itse laatinut Raamatun eikä se siis voi olla ristiriidassa kirkon opin kanssa. Monet katoliset papit ovat naimisissa. Roomalaiskatolisten pappien selibaatti on saatettu voimaan jo alkukristillisellä ajalla, eli tuhansia vuosia ennen luterilaisuuden perustamista.
Council of Elvira (c. 305)
(Canon 33): It is decided that marriage be altogether prohibited to bishops, priests, and deacons, or to all clerics placed in the ministry, and that they keep away from their wives and not beget children; whoever does this, shall be deprived of the honor of the clerical office.
Council of Carthage (390)
(Canon 3): It is fitting that the holy bishops and priests of God as well as the Levites, i.e. those who are in the service of the divine sacraments, observe perfect continence, so that they may obtain in all simplicity what they are asking from God; what the Apostles taught and what antiquity itself observed, let us also endeavour to keep… It pleases us all that bishop, priest and deacon, guardians of purity, abstain from conjugal intercourse with their wives, so that those who serve at the altar may keep a perfect chastity.Miksi sinä valehtelet, että minä valehtelen? Unohtaa voin, erehtyä voin, mutta en valehtele, en edes sinun mieliksesi. Jo kotikasvatukseeni kuului, että ei valehdella enkä valehtele.
"Monet liberaalit syyttävät katolista kirkkoa suvaitsemattomaksi ja yrittävät painostaa sitä hyväksymään naispappeuden."
Minun puolestani katolinen kirkko voi tehdä, niin kuin parhaaksi katsoo. Pedofiliaan ovat syyllistyneet nimenomaan miespapit, mutta eivät koskaan naispapit. Avioliitot olivat katolisessa kirkossa melko tavallisia siihen asti, kunnes Clunyn uudistusliike saattoi selibaatin voimaan paavi Gregorius VII:n avulla Rooman kokouksessa 1074. Niin että tuon mukaan ensin vähän yli tuhat vuotta papit saivat mennä naimisiin ja sen jälkeen vähän alle tuhat vuotta näin ei ole ollut.
Raamatun teksti ei ole säilynyt alkuperäisenä. Vanhan Testamentin hepreankielinen teksti, joka oli ensin kauan säilynyt suullisena traditiona, oli kirjoitettu muinaiseemiläisellä kirjoituksella, jossa ainaostaan konsonantit merkittiin ja sanat kirjoitettiin yhteen ilman välejä. Vokaali- paino- ja välimerkit otettiin käyttöön vasta 7.-9. vuosisadalla jKr.
Uuden Testamentin kreikankielinen alkuteksti on myös säilynyt vain myöhempinä käsikirjoituksina. Alkuperäiset käsikirjoitukset oli kirjoitettu suuraakkosilla papyrukselle ilman välimerkkejä ja sanavälejä.
Selibaatti, naimattomuus, erityisesti selalisena kuin sitä vaaditaan kat. kirkon papeilta. UT:n lausuntoihin vedoten kirkossa jo varhain alettiin pitää avioliittoa pyhien toimitusten suoritatjalle sopimattomana. 300-luvulta tämä katsomustapa tuli vallisevaksi. Keisari Justinius I:n säännösten mukaan piispaksi voitii ottaa vain naimattomia miehiä. Käsitys jäi itäisessä kirkossa vallitsevaksi. Alempi papisto menee avioliittoon ennen papiksi vihkimistä neidon, ei lesken kanssa, mutta ei saa solmia uutta avioliittoa; korkeampi papisto ( piispat, arkkipiispat ja patriarkat ) on sidottu selibaattiin ja se otetaan mielellään munkkien joukosta. Vaikka paavit länsimailla olivatkin selibaatin puolellaa, pappien avioliitot ollivat verraten tavallisia, kunnes Clunyn uudistusliike saattoi selibaatin voimaan paavi Gregorius VII:n avulla Rooman kokouksessa 1074. ( Lähteenä tietosanakirjan selibaattia koskeva artikkeli ) . - valehtelet
Yks vaan kirjoitti:
Miksi sinä valehtelet, että minä valehtelen? Unohtaa voin, erehtyä voin, mutta en valehtele, en edes sinun mieliksesi. Jo kotikasvatukseeni kuului, että ei valehdella enkä valehtele.
"Monet liberaalit syyttävät katolista kirkkoa suvaitsemattomaksi ja yrittävät painostaa sitä hyväksymään naispappeuden."
Minun puolestani katolinen kirkko voi tehdä, niin kuin parhaaksi katsoo. Pedofiliaan ovat syyllistyneet nimenomaan miespapit, mutta eivät koskaan naispapit. Avioliitot olivat katolisessa kirkossa melko tavallisia siihen asti, kunnes Clunyn uudistusliike saattoi selibaatin voimaan paavi Gregorius VII:n avulla Rooman kokouksessa 1074. Niin että tuon mukaan ensin vähän yli tuhat vuotta papit saivat mennä naimisiin ja sen jälkeen vähän alle tuhat vuotta näin ei ole ollut.
Raamatun teksti ei ole säilynyt alkuperäisenä. Vanhan Testamentin hepreankielinen teksti, joka oli ensin kauan säilynyt suullisena traditiona, oli kirjoitettu muinaiseemiläisellä kirjoituksella, jossa ainaostaan konsonantit merkittiin ja sanat kirjoitettiin yhteen ilman välejä. Vokaali- paino- ja välimerkit otettiin käyttöön vasta 7.-9. vuosisadalla jKr.
Uuden Testamentin kreikankielinen alkuteksti on myös säilynyt vain myöhempinä käsikirjoituksina. Alkuperäiset käsikirjoitukset oli kirjoitettu suuraakkosilla papyrukselle ilman välimerkkejä ja sanavälejä.
Selibaatti, naimattomuus, erityisesti selalisena kuin sitä vaaditaan kat. kirkon papeilta. UT:n lausuntoihin vedoten kirkossa jo varhain alettiin pitää avioliittoa pyhien toimitusten suoritatjalle sopimattomana. 300-luvulta tämä katsomustapa tuli vallisevaksi. Keisari Justinius I:n säännösten mukaan piispaksi voitii ottaa vain naimattomia miehiä. Käsitys jäi itäisessä kirkossa vallitsevaksi. Alempi papisto menee avioliittoon ennen papiksi vihkimistä neidon, ei lesken kanssa, mutta ei saa solmia uutta avioliittoa; korkeampi papisto ( piispat, arkkipiispat ja patriarkat ) on sidottu selibaattiin ja se otetaan mielellään munkkien joukosta. Vaikka paavit länsimailla olivatkin selibaatin puolellaa, pappien avioliitot ollivat verraten tavallisia, kunnes Clunyn uudistusliike saattoi selibaatin voimaan paavi Gregorius VII:n avulla Rooman kokouksessa 1074. ( Lähteenä tietosanakirjan selibaattia koskeva artikkeli ) .Kyllä valehtelit. Se että että jotkut papit eivät ole noudattaneet selibaattia ei tarkoita että se olisi ollut sallittua. Jo alkukristillisellä ajalla (n. 305) selibaatti saatettiin voimaan, kuten kirkolliskokousten kanoneissa määrättiin. Pappien selibaatti saatettiin voimaan viimeistään vuonna 305 Elviran kirkolliskokouksessa.
Katolisen kirkon Pyhä kirja on Raamattu, joka on erehtymätön. Vokaali- ja muilla merkeillä ei ole merkitystä Raamatun erehtymättömyyteen. Raamattu on koottu katolisen kirkon suullisen tradition perusteella. Ensin oli Kirkko ja sitten Raamattu.
Jumalan ilmoitus, jonka pyhän Raamatun kirjat sisältävät ja tarjoavat, on Pyhän Hengen innoituksesta pantu kirjaan. Apostolisen uskon nojalla pyhä Kirkko pitää sekä Vanhan että Uuden testamentin kirjoja kokonaisuudessaan ja kaikkine osineen pyhinä ja kanonisina, sillä Pyhän Hengen innoituksesta kirjoitettuina niiden tekijänä on Jumala ja ne on sellaisina annettu Kirkolle.
Mutta Jumala valitsi pyhiä kirjoja laatimaan ihmisiä, joiden hän antoi käyttää omia kykyjään ja voimiaan, niin että he hänen vaikuttaessaan heissä ja heidän kauttaan toimivat kirjoittajina sanan oikeassa merkityksessä pannen kirjaan kaiken sen ja ainoastaan sen, mitä hän tahtoi.
Koska kaikkea, mitä inspiroidut kirjoittajat eli hagiografit vakuuttavat, on pidettävä Pyhän Hengen vakuuttamana, niin on tunnustettava Raamatun opettavan horjumattomasti, uskollisesti ja erehtymättömästi sen totuuden, jonka Jumala meidän autuutemme vuoksi on tahtonut saada Raamattuun kirjoitetuksi. Raamatun erehtymättömyyden epäileminen on jumalanpilkkaa. - viisaampi yksilö
Yks vaan kirjoitti:
Miksi sinä valehtelet, että minä valehtelen? Unohtaa voin, erehtyä voin, mutta en valehtele, en edes sinun mieliksesi. Jo kotikasvatukseeni kuului, että ei valehdella enkä valehtele.
"Monet liberaalit syyttävät katolista kirkkoa suvaitsemattomaksi ja yrittävät painostaa sitä hyväksymään naispappeuden."
Minun puolestani katolinen kirkko voi tehdä, niin kuin parhaaksi katsoo. Pedofiliaan ovat syyllistyneet nimenomaan miespapit, mutta eivät koskaan naispapit. Avioliitot olivat katolisessa kirkossa melko tavallisia siihen asti, kunnes Clunyn uudistusliike saattoi selibaatin voimaan paavi Gregorius VII:n avulla Rooman kokouksessa 1074. Niin että tuon mukaan ensin vähän yli tuhat vuotta papit saivat mennä naimisiin ja sen jälkeen vähän alle tuhat vuotta näin ei ole ollut.
Raamatun teksti ei ole säilynyt alkuperäisenä. Vanhan Testamentin hepreankielinen teksti, joka oli ensin kauan säilynyt suullisena traditiona, oli kirjoitettu muinaiseemiläisellä kirjoituksella, jossa ainaostaan konsonantit merkittiin ja sanat kirjoitettiin yhteen ilman välejä. Vokaali- paino- ja välimerkit otettiin käyttöön vasta 7.-9. vuosisadalla jKr.
Uuden Testamentin kreikankielinen alkuteksti on myös säilynyt vain myöhempinä käsikirjoituksina. Alkuperäiset käsikirjoitukset oli kirjoitettu suuraakkosilla papyrukselle ilman välimerkkejä ja sanavälejä.
Selibaatti, naimattomuus, erityisesti selalisena kuin sitä vaaditaan kat. kirkon papeilta. UT:n lausuntoihin vedoten kirkossa jo varhain alettiin pitää avioliittoa pyhien toimitusten suoritatjalle sopimattomana. 300-luvulta tämä katsomustapa tuli vallisevaksi. Keisari Justinius I:n säännösten mukaan piispaksi voitii ottaa vain naimattomia miehiä. Käsitys jäi itäisessä kirkossa vallitsevaksi. Alempi papisto menee avioliittoon ennen papiksi vihkimistä neidon, ei lesken kanssa, mutta ei saa solmia uutta avioliittoa; korkeampi papisto ( piispat, arkkipiispat ja patriarkat ) on sidottu selibaattiin ja se otetaan mielellään munkkien joukosta. Vaikka paavit länsimailla olivatkin selibaatin puolellaa, pappien avioliitot ollivat verraten tavallisia, kunnes Clunyn uudistusliike saattoi selibaatin voimaan paavi Gregorius VII:n avulla Rooman kokouksessa 1074. ( Lähteenä tietosanakirjan selibaattia koskeva artikkeli ) .>>Raamatun teksti ei ole säilynyt alkuperäisenä. Vanhan Testamentin hepreankielinen teksti, joka oli ensin kauan säilynyt suullisena traditiona, oli kirjoitettu muinaiseemiläisellä kirjoituksella, jossa ainaostaan konsonantit merkittiin ja sanat kirjoitettiin yhteen ilman välejä. Vokaali- paino- ja välimerkit otettiin käyttöön vasta 7.-9. vuosisadalla jKr.
>>Uuden Testamentin kreikankielinen alkuteksti on myös säilynyt vain myöhempinä käsikirjoituksina. Alkuperäiset käsikirjoitukset oli kirjoitettu suuraakkosilla papyrukselle ilman välimerkkejä ja sanavälejä.
Pitää olla aika taukki uskoakseen, että Jumala todella antaisi koko ihmiskunnalle tarkoitetun ilmoituksensa noin hämärässä muodossa.
Hah hah.
Uskisten naiivi herkkäuskoisuus on järjettömyydessään vailla vertaa. - Paavin Hassu Hattu
valehtelet kirjoitti:
Kyllä valehtelit. Se että että jotkut papit eivät ole noudattaneet selibaattia ei tarkoita että se olisi ollut sallittua. Jo alkukristillisellä ajalla (n. 305) selibaatti saatettiin voimaan, kuten kirkolliskokousten kanoneissa määrättiin. Pappien selibaatti saatettiin voimaan viimeistään vuonna 305 Elviran kirkolliskokouksessa.
Katolisen kirkon Pyhä kirja on Raamattu, joka on erehtymätön. Vokaali- ja muilla merkeillä ei ole merkitystä Raamatun erehtymättömyyteen. Raamattu on koottu katolisen kirkon suullisen tradition perusteella. Ensin oli Kirkko ja sitten Raamattu.
Jumalan ilmoitus, jonka pyhän Raamatun kirjat sisältävät ja tarjoavat, on Pyhän Hengen innoituksesta pantu kirjaan. Apostolisen uskon nojalla pyhä Kirkko pitää sekä Vanhan että Uuden testamentin kirjoja kokonaisuudessaan ja kaikkine osineen pyhinä ja kanonisina, sillä Pyhän Hengen innoituksesta kirjoitettuina niiden tekijänä on Jumala ja ne on sellaisina annettu Kirkolle.
Mutta Jumala valitsi pyhiä kirjoja laatimaan ihmisiä, joiden hän antoi käyttää omia kykyjään ja voimiaan, niin että he hänen vaikuttaessaan heissä ja heidän kauttaan toimivat kirjoittajina sanan oikeassa merkityksessä pannen kirjaan kaiken sen ja ainoastaan sen, mitä hän tahtoi.
Koska kaikkea, mitä inspiroidut kirjoittajat eli hagiografit vakuuttavat, on pidettävä Pyhän Hengen vakuuttamana, niin on tunnustettava Raamatun opettavan horjumattomasti, uskollisesti ja erehtymättömästi sen totuuden, jonka Jumala meidän autuutemme vuoksi on tahtonut saada Raamattuun kirjoitetuksi. Raamatun erehtymättömyyden epäileminen on jumalanpilkkaa.Viittaan ylempään viestiini, kun vaadin että pienten lasten suojelemiseksi katolisen kirkon tulisi lakkauttaa selibaatti.
- Unholy Spirit
viisaampi yksilö kirjoitti:
>>Raamatun teksti ei ole säilynyt alkuperäisenä. Vanhan Testamentin hepreankielinen teksti, joka oli ensin kauan säilynyt suullisena traditiona, oli kirjoitettu muinaiseemiläisellä kirjoituksella, jossa ainaostaan konsonantit merkittiin ja sanat kirjoitettiin yhteen ilman välejä. Vokaali- paino- ja välimerkit otettiin käyttöön vasta 7.-9. vuosisadalla jKr.
>>Uuden Testamentin kreikankielinen alkuteksti on myös säilynyt vain myöhempinä käsikirjoituksina. Alkuperäiset käsikirjoitukset oli kirjoitettu suuraakkosilla papyrukselle ilman välimerkkejä ja sanavälejä.
Pitää olla aika taukki uskoakseen, että Jumala todella antaisi koko ihmiskunnalle tarkoitetun ilmoituksensa noin hämärässä muodossa.
Hah hah.
Uskisten naiivi herkkäuskoisuus on järjettömyydessään vailla vertaa.Etkö ole kuullut, että tutkimattomat ovat Herran tiet?
- ylin opetusvirka
Unholy Spirit kirjoitti:
Etkö ole kuullut, että tutkimattomat ovat Herran tiet?
Jumalan tahtoa, eli uskon ja moraalin totuuksia, meille tulkitsee katolisen kirkon opetusvirka, joka on erehtymätön. Ylintä opetusvirkaa käyttää Kristuksen sijainen eli Paavi.
Silloin kun Rooman paavi puhuu ”ex cathedra”, se on, silloin kun hän kaikkien kristittyjen paimen ja opettajan virkaa hoitaen korkeimmalla apostolisella auktoriteetillaan määrittää jonkin uskoa tai moraalia koskevan opin koko kirkossa uskottavaksi, hänet on varustettu sillä erehtymättömyydellä, jolla jumalallinen Vapahtaja halusi kirkkonsa olevan varustettu uskoa ja moraalia koskevan opin määrittelyssä; ja siksi tällaiset Rooman paavin määritelmät ovat muuttamattomia oman itsensä perusteella, eikä siis kirkon myöntymyksen perusteella. - Itse olen Jeesus
ylin opetusvirka kirjoitti:
Jumalan tahtoa, eli uskon ja moraalin totuuksia, meille tulkitsee katolisen kirkon opetusvirka, joka on erehtymätön. Ylintä opetusvirkaa käyttää Kristuksen sijainen eli Paavi.
Silloin kun Rooman paavi puhuu ”ex cathedra”, se on, silloin kun hän kaikkien kristittyjen paimen ja opettajan virkaa hoitaen korkeimmalla apostolisella auktoriteetillaan määrittää jonkin uskoa tai moraalia koskevan opin koko kirkossa uskottavaksi, hänet on varustettu sillä erehtymättömyydellä, jolla jumalallinen Vapahtaja halusi kirkkonsa olevan varustettu uskoa ja moraalia koskevan opin määrittelyssä; ja siksi tällaiset Rooman paavin määritelmät ovat muuttamattomia oman itsensä perusteella, eikä siis kirkon myöntymyksen perusteella."muuttamattomia oman itsensä perusteella"
=
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kehäpäätelmä - Yks vaan
valehtelet kirjoitti:
Kyllä valehtelit. Se että että jotkut papit eivät ole noudattaneet selibaattia ei tarkoita että se olisi ollut sallittua. Jo alkukristillisellä ajalla (n. 305) selibaatti saatettiin voimaan, kuten kirkolliskokousten kanoneissa määrättiin. Pappien selibaatti saatettiin voimaan viimeistään vuonna 305 Elviran kirkolliskokouksessa.
Katolisen kirkon Pyhä kirja on Raamattu, joka on erehtymätön. Vokaali- ja muilla merkeillä ei ole merkitystä Raamatun erehtymättömyyteen. Raamattu on koottu katolisen kirkon suullisen tradition perusteella. Ensin oli Kirkko ja sitten Raamattu.
Jumalan ilmoitus, jonka pyhän Raamatun kirjat sisältävät ja tarjoavat, on Pyhän Hengen innoituksesta pantu kirjaan. Apostolisen uskon nojalla pyhä Kirkko pitää sekä Vanhan että Uuden testamentin kirjoja kokonaisuudessaan ja kaikkine osineen pyhinä ja kanonisina, sillä Pyhän Hengen innoituksesta kirjoitettuina niiden tekijänä on Jumala ja ne on sellaisina annettu Kirkolle.
Mutta Jumala valitsi pyhiä kirjoja laatimaan ihmisiä, joiden hän antoi käyttää omia kykyjään ja voimiaan, niin että he hänen vaikuttaessaan heissä ja heidän kauttaan toimivat kirjoittajina sanan oikeassa merkityksessä pannen kirjaan kaiken sen ja ainoastaan sen, mitä hän tahtoi.
Koska kaikkea, mitä inspiroidut kirjoittajat eli hagiografit vakuuttavat, on pidettävä Pyhän Hengen vakuuttamana, niin on tunnustettava Raamatun opettavan horjumattomasti, uskollisesti ja erehtymättömästi sen totuuden, jonka Jumala meidän autuutemme vuoksi on tahtonut saada Raamattuun kirjoitetuksi. Raamatun erehtymättömyyden epäileminen on jumalanpilkkaa.Älä viitsi inttää. En valehtele edes sinun mieliksesi. Erehtyä voin, unohtaa voin, mutta koskaan en tahallani valehtele, en nytkään. Käytin lähteenä Otavan Isossa tietosanakirjassa ollevaa selibaattia koskevaa artikkelia. Millä perusteella väität, että tietosanakirja valehtelee ja vain sinun siitä poikkeava käsityksesi on oikea? Minkä lähteen sinä hyväksyt? Haluaisitko olla tämän palstan diktaattori, joka on aina oikeassa ja jonka sanomisia ei saa mitenkään arvostella? Siltä vähän tuntuu.
- Yks vaan
viisaampi yksilö kirjoitti:
>>Raamatun teksti ei ole säilynyt alkuperäisenä. Vanhan Testamentin hepreankielinen teksti, joka oli ensin kauan säilynyt suullisena traditiona, oli kirjoitettu muinaiseemiläisellä kirjoituksella, jossa ainaostaan konsonantit merkittiin ja sanat kirjoitettiin yhteen ilman välejä. Vokaali- paino- ja välimerkit otettiin käyttöön vasta 7.-9. vuosisadalla jKr.
>>Uuden Testamentin kreikankielinen alkuteksti on myös säilynyt vain myöhempinä käsikirjoituksina. Alkuperäiset käsikirjoitukset oli kirjoitettu suuraakkosilla papyrukselle ilman välimerkkejä ja sanavälejä.
Pitää olla aika taukki uskoakseen, että Jumala todella antaisi koko ihmiskunnalle tarkoitetun ilmoituksensa noin hämärässä muodossa.
Hah hah.
Uskisten naiivi herkkäuskoisuus on järjettömyydessään vailla vertaa."Pitää olla aika taukki uskoakseen, ettäJumala todella antaisi koko ihmiskunnalla tarkoitetun ilmoituksen noin hämärässä muodossa.Hah hah. Uskisten naiivi herkkäuskoisuus on järjettömyydessään vailla vertaa."
Käytin lähteenä Otavan Isossa tietosanakirjassa ollutta Raamattua koskevaa artikkelia. Artikkelin kirjoittajat ovat Aarre Lauha, Helsingin yliopiston Vanhan Testamentin eksegetiikan professori, teologian artikkelien kirjoittajaryhmän johtaja ja Aimo Nikolainen, Uuden Testamentin eksegetiikan professori. - vastaa suoraan
Yks vaan kirjoitti:
"Pitää olla aika taukki uskoakseen, ettäJumala todella antaisi koko ihmiskunnalla tarkoitetun ilmoituksen noin hämärässä muodossa.Hah hah. Uskisten naiivi herkkäuskoisuus on järjettömyydessään vailla vertaa."
Käytin lähteenä Otavan Isossa tietosanakirjassa ollutta Raamattua koskevaa artikkelia. Artikkelin kirjoittajat ovat Aarre Lauha, Helsingin yliopiston Vanhan Testamentin eksegetiikan professori, teologian artikkelien kirjoittajaryhmän johtaja ja Aimo Nikolainen, Uuden Testamentin eksegetiikan professori.Pointti ei ollut siinä, etteikö tietosanakirja kertonut aivan oikein Raamatun teksteistä, vaan siinä, ettei uskovaisella mikään kello kilkata kun tuollaisia tekstejä väitetään Jumalan ilmoitukseksi koko ihmiskunnalle.
Onko Jumalasi vajaakykyinen kun ei selvempää ilmoitusta ole saanut aikaan? - turha kirja
Yks vaan kirjoitti:
Älä viitsi inttää. En valehtele edes sinun mieliksesi. Erehtyä voin, unohtaa voin, mutta koskaan en tahallani valehtele, en nytkään. Käytin lähteenä Otavan Isossa tietosanakirjassa ollevaa selibaattia koskevaa artikkelia. Millä perusteella väität, että tietosanakirja valehtelee ja vain sinun siitä poikkeava käsityksesi on oikea? Minkä lähteen sinä hyväksyt? Haluaisitko olla tämän palstan diktaattori, joka on aina oikeassa ja jonka sanomisia ei saa mitenkään arvostella? Siltä vähän tuntuu.
Joko siis myönnät, että roomalaiskatolisten pappien selibaatti on otettu käyttöön jo alkukristilliselle ajalla (viimeistään vuonna 305)? Tietosanakirjasi vääristelee totuutta kun se ei kerro tästä mitään vaan antaa ymmärtää että pappien selibaatti olisi otettu käyttöön vasta myöhemmin.
Kanoneissa tämä on sanottu selvästi jo vuonna 305:
"It is decided that marriage be altogether prohibited to bishops, priests, and deacons". - Hän on kaikkivaltias
vastaa suoraan kirjoitti:
Pointti ei ollut siinä, etteikö tietosanakirja kertonut aivan oikein Raamatun teksteistä, vaan siinä, ettei uskovaisella mikään kello kilkata kun tuollaisia tekstejä väitetään Jumalan ilmoitukseksi koko ihmiskunnalle.
Onko Jumalasi vajaakykyinen kun ei selvempää ilmoitusta ole saanut aikaan?Raamattu voi maallikosta vaikuttaa sekavalta. Siksi sitä on tulkittava Kirkon tradition valossa ja Pyhän Hengen ohjauksessa.
Jumalan ilmoitus, jonka pyhän Raamatun kirjat sisältävät ja tarjoavat, on Pyhän Hengen innoituksesta pantu kirjaan. Apostolisen uskon nojalla pyhä Kirkko pitää sekä Vanhan että Uuden testamentin kirjoja kokonaisuudessaan ja kaikkine osineen pyhinä ja kanonisina, sillä Pyhän Hengen innoituksesta kirjoitettuina niiden tekijänä on Jumala ja ne on sellaisina annettu Kirkolle.
Mutta Jumala valitsi pyhiä kirjoja laatimaan ihmisiä, joiden hän antoi käyttää omia kykyjään ja voimiaan, niin että he hänen vaikuttaessaan heissä ja heidän kauttaan toimivat kirjoittajina sanan oikeassa merkityksessä pannen kirjaan kaiken sen ja ainoastaan sen, mitä hän tahtoi.
Koska kaikkea, mitä inspiroidut kirjoittajat eli hagiografit vakuuttavat, on pidettävä Pyhän Hengen vakuuttamana, niin on tunnustettava Raamatun opettavan horjumattomasti, uskollisesti ja erehtymättömästi sen totuuden, jonka Jumala meidän autuutemme vuoksi on tahtonut saada Raamattuun kirjoitetuksi. - Yks vaan
turha kirja kirjoitti:
Joko siis myönnät, että roomalaiskatolisten pappien selibaatti on otettu käyttöön jo alkukristilliselle ajalla (viimeistään vuonna 305)? Tietosanakirjasi vääristelee totuutta kun se ei kerro tästä mitään vaan antaa ymmärtää että pappien selibaatti olisi otettu käyttöön vasta myöhemmin.
Kanoneissa tämä on sanottu selvästi jo vuonna 305:
"It is decided that marriage be altogether prohibited to bishops, priests, and deacons"."Joko siis myönnät, että roomalaiskatlolisten pappien selibaatti on otettu käyttöön jo alkukristillisellä ajalla ( viimeistään vuonna 305 )? Tietosanakirjasi vääristelee totuutta kun se ei kerro tästä mitään vaan antaa ymmärtää että pappien selibaatti olisi otettu käyttöön vasta myöhemmin."
Jos joudun valitsemaan, uskonko minulle täysin tuntematonta nettikirjoittajaa vai tietosanakirjaa, niin valinta on helppo: uskon ennemmin tietosanakirjaa, jonka mukaan "Clunyn uudistusliike saattoi selibaatin voimaan paavi Gregorius VII:n avulla Rooman kokouksessa 1074. Ruotsi-Suomessa selibaatti pantiin voimaan Skänningen kokouksessa 1248 ja lakkasi uskonpuhdistuksen aikana. Augsburgin tunnustus ( art .23 ) esittää evank. kannalta syyt selibatin hylkäämiseen." - Yks vaan
viisaampi yksilö kirjoitti:
>>Raamatun teksti ei ole säilynyt alkuperäisenä. Vanhan Testamentin hepreankielinen teksti, joka oli ensin kauan säilynyt suullisena traditiona, oli kirjoitettu muinaiseemiläisellä kirjoituksella, jossa ainaostaan konsonantit merkittiin ja sanat kirjoitettiin yhteen ilman välejä. Vokaali- paino- ja välimerkit otettiin käyttöön vasta 7.-9. vuosisadalla jKr.
>>Uuden Testamentin kreikankielinen alkuteksti on myös säilynyt vain myöhempinä käsikirjoituksina. Alkuperäiset käsikirjoitukset oli kirjoitettu suuraakkosilla papyrukselle ilman välimerkkejä ja sanavälejä.
Pitää olla aika taukki uskoakseen, että Jumala todella antaisi koko ihmiskunnalle tarkoitetun ilmoituksensa noin hämärässä muodossa.
Hah hah.
Uskisten naiivi herkkäuskoisuus on järjettömyydessään vailla vertaa."Pitää olla aika taukki uskoakseen, että Jumala todella antaisi koko ihmiskunnalle tarkoitetun ilmoituksensa noin hämärässä muodossa. Hah hah. Uskisten naiivi herkkäuskoisuus on järjettömyydessään vailla vertaa."
Käytin lähteenä Otavan Ison tietosanakirjan Raamattua koskeva artikkelia. Jos sinä et hyväksy Otavan Isoa tietosanakirjaa lähteeksi, niin minkä sinä sitten hyväksyt? Vai haluatko, että täällä keksitään omasta päästä kaikki asiat, joista keskustellaan? Ihmettelen sitä, että tietosanakirjan käyttö lähteenä näkyy olevan sinulle täysin vieras asia. - nauretttavaa
Yks vaan kirjoitti:
"Joko siis myönnät, että roomalaiskatlolisten pappien selibaatti on otettu käyttöön jo alkukristillisellä ajalla ( viimeistään vuonna 305 )? Tietosanakirjasi vääristelee totuutta kun se ei kerro tästä mitään vaan antaa ymmärtää että pappien selibaatti olisi otettu käyttöön vasta myöhemmin."
Jos joudun valitsemaan, uskonko minulle täysin tuntematonta nettikirjoittajaa vai tietosanakirjaa, niin valinta on helppo: uskon ennemmin tietosanakirjaa, jonka mukaan "Clunyn uudistusliike saattoi selibaatin voimaan paavi Gregorius VII:n avulla Rooman kokouksessa 1074. Ruotsi-Suomessa selibaatti pantiin voimaan Skänningen kokouksessa 1248 ja lakkasi uskonpuhdistuksen aikana. Augsburgin tunnustus ( art .23 ) esittää evank. kannalta syyt selibatin hylkäämiseen."Olet naurettava jos et edes viitsi ottaa selvää asioista joista kirjoitat.
No mutta tässä lähteet:
http://en.wikipedia.org/wiki/Clerical_celibacy_(Catholic_Church)
Olet siis väärässä. Selibaatti on ollut voimassa jo tuhansia vuosia ennen luterilaisuutta, ainakin viimeistään vuodesta 305. Jos vielä yrität kiistää historian tosiasioita, oletan että olet pelkkä trolli. - viisaampi
Hän on kaikkivaltias kirjoitti:
Raamattu voi maallikosta vaikuttaa sekavalta. Siksi sitä on tulkittava Kirkon tradition valossa ja Pyhän Hengen ohjauksessa.
Jumalan ilmoitus, jonka pyhän Raamatun kirjat sisältävät ja tarjoavat, on Pyhän Hengen innoituksesta pantu kirjaan. Apostolisen uskon nojalla pyhä Kirkko pitää sekä Vanhan että Uuden testamentin kirjoja kokonaisuudessaan ja kaikkine osineen pyhinä ja kanonisina, sillä Pyhän Hengen innoituksesta kirjoitettuina niiden tekijänä on Jumala ja ne on sellaisina annettu Kirkolle.
Mutta Jumala valitsi pyhiä kirjoja laatimaan ihmisiä, joiden hän antoi käyttää omia kykyjään ja voimiaan, niin että he hänen vaikuttaessaan heissä ja heidän kauttaan toimivat kirjoittajina sanan oikeassa merkityksessä pannen kirjaan kaiken sen ja ainoastaan sen, mitä hän tahtoi.
Koska kaikkea, mitä inspiroidut kirjoittajat eli hagiografit vakuuttavat, on pidettävä Pyhän Hengen vakuuttamana, niin on tunnustettava Raamatun opettavan horjumattomasti, uskollisesti ja erehtymättömästi sen totuuden, jonka Jumala meidän autuutemme vuoksi on tahtonut saada Raamattuun kirjoitetuksi.Kaikkivaltias olisi aivan hyvin pystynyt ja pystyisi vieläkin antamaan ilmoituksen, joka on selkeä ja ymmärrettävä, ja josta puuttuu nämä heikkoudet:
>>Raamatun teksti ei ole säilynyt alkuperäisenä. Vanhan Testamentin hepreankielinen teksti, joka oli ensin kauan säilynyt suullisena traditiona, oli kirjoitettu muinaiseemiläisellä kirjoituksella, jossa ainaostaan konsonantit merkittiin ja sanat kirjoitettiin yhteen ilman välejä. Vokaali- paino- ja välimerkit otettiin käyttöön vasta 7.-9. vuosisadalla jKr.
>>Uuden Testamentin kreikankielinen alkuteksti on myös säilynyt vain myöhempinä käsikirjoituksina. Alkuperäiset käsikirjoitukset oli kirjoitettu suuraakkosilla papyrukselle ilman välimerkkejä ja sanavälejä.
Tosiasiassa Kaikkivaltias ei ole antanut ilmoitusta, vaan herkkäuskoisia on vedätetty Raamatulla. Myös Koraani ja Mormonin kirja ovat yhtä lailla vedätystä.
Uskovalla on lapsen järki, ei rationaalisen aikuisen. - uusi yritys
Yks vaan kirjoitti:
"Pitää olla aika taukki uskoakseen, että Jumala todella antaisi koko ihmiskunnalle tarkoitetun ilmoituksensa noin hämärässä muodossa. Hah hah. Uskisten naiivi herkkäuskoisuus on järjettömyydessään vailla vertaa."
Käytin lähteenä Otavan Ison tietosanakirjan Raamattua koskeva artikkelia. Jos sinä et hyväksy Otavan Isoa tietosanakirjaa lähteeksi, niin minkä sinä sitten hyväksyt? Vai haluatko, että täällä keksitään omasta päästä kaikki asiat, joista keskustellaan? Ihmettelen sitä, että tietosanakirjan käyttö lähteenä näkyy olevan sinulle täysin vieras asia.Mitä hyviä ja järkeviä perusteita on sen puolesta, että tietosanakirjasi kuvailema hankalasti tulkittava teos olisi todellakin itsensä Jumalan ilmoitusta ihmiskunnalle?
Eikö sinusta olisi uskottavampaa, että Jumala ilmoittaisi selvemmin asiansa?
Vastaa kysymyksiini, en halua lukea hölmöjä jaarituksia asian vierestä. - Yks vaan
nauretttavaa kirjoitti:
Olet naurettava jos et edes viitsi ottaa selvää asioista joista kirjoitat.
No mutta tässä lähteet:
http://en.wikipedia.org/wiki/Clerical_celibacy_(Catholic_Church)
Olet siis väärässä. Selibaatti on ollut voimassa jo tuhansia vuosia ennen luterilaisuutta, ainakin viimeistään vuodesta 305. Jos vielä yrität kiistää historian tosiasioita, oletan että olet pelkkä trolli.Kuten jo sanoin, käytin lähteenä Otavan Ison tietosanakirjan selibaattia koskevaa artikkelia. Jos et hyväksy sitä, niin ole sitten hyväksymättä. Millä perusteella Wikipedia on sinusta parempi lähde kuin tietosanakirja? Eikös Wikipediaan voi kirjoittaa kuka hyvänsä?
- Yks vaan
uusi yritys kirjoitti:
Mitä hyviä ja järkeviä perusteita on sen puolesta, että tietosanakirjasi kuvailema hankalasti tulkittava teos olisi todellakin itsensä Jumalan ilmoitusta ihmiskunnalle?
Eikö sinusta olisi uskottavampaa, että Jumala ilmoittaisi selvemmin asiansa?
Vastaa kysymyksiini, en halua lukea hölmöjä jaarituksia asian vierestä."Mitä hyviä ja järkeviä perusteita on sen puolesta, että tietosanakirjasi kuvailema hankalasti tulkittava teos olisi todellakin itsensä Jumalan ilmoitusta ihmiskunnalle? "
"Eikö sinusta olisi uskottavampaa, että Jumala ilmoittaisi selvemmin asiansa?"
En osaa vastata kysymyksiisi. Minulla ei ole murrosiän jälkeen ollut tapana eikä tarvetta spekuloida Jumalaan liittyvillä asioilla tuohon sinun tyyliisi. Sinä voit tietenkin spekuloida milloin vain niin kuin lystäät. - älä pilaile
Yks vaan kirjoitti:
Kuten jo sanoin, käytin lähteenä Otavan Ison tietosanakirjan selibaattia koskevaa artikkelia. Jos et hyväksy sitä, niin ole sitten hyväksymättä. Millä perusteella Wikipedia on sinusta parempi lähde kuin tietosanakirja? Eikös Wikipediaan voi kirjoittaa kuka hyvänsä?
Eli väitätkö tosissasi että ko. kirkolliskokouksia ei ole ollut olemassa? Saat vapaasti uskoa omaan näennäishistoriaasi ja vaikka menninkäisiin mutta älä tuhlaa toisten aikaa pilailemalla heidän kanssaan.
Kiistaton historian tosiasia on että selibaatti otettiin käyttöön (viimeistään) vuonna 305 Elvirassa.
Council of Elvira (c. 305)
(Canon 33): It is decided that marriage be altogether prohibited to bishops, priests, and deacons, or to all clerics placed in the ministry, and that they keep away from their wives and not beget children; whoever does this, shall be deprived of the honor of the clerical office. - olet täysin väärässä
viisaampi kirjoitti:
Kaikkivaltias olisi aivan hyvin pystynyt ja pystyisi vieläkin antamaan ilmoituksen, joka on selkeä ja ymmärrettävä, ja josta puuttuu nämä heikkoudet:
>>Raamatun teksti ei ole säilynyt alkuperäisenä. Vanhan Testamentin hepreankielinen teksti, joka oli ensin kauan säilynyt suullisena traditiona, oli kirjoitettu muinaiseemiläisellä kirjoituksella, jossa ainaostaan konsonantit merkittiin ja sanat kirjoitettiin yhteen ilman välejä. Vokaali- paino- ja välimerkit otettiin käyttöön vasta 7.-9. vuosisadalla jKr.
>>Uuden Testamentin kreikankielinen alkuteksti on myös säilynyt vain myöhempinä käsikirjoituksina. Alkuperäiset käsikirjoitukset oli kirjoitettu suuraakkosilla papyrukselle ilman välimerkkejä ja sanavälejä.
Tosiasiassa Kaikkivaltias ei ole antanut ilmoitusta, vaan herkkäuskoisia on vedätetty Raamatulla. Myös Koraani ja Mormonin kirja ovat yhtä lailla vedätystä.
Uskovalla on lapsen järki, ei rationaalisen aikuisen.Rooman kirkko ei ole koskaan erehtynyt eikä se Raamatun todistuksen mukaan voi koskaan erehtyä.
- vai sellainen tapaus
Yks vaan kirjoitti:
"Mitä hyviä ja järkeviä perusteita on sen puolesta, että tietosanakirjasi kuvailema hankalasti tulkittava teos olisi todellakin itsensä Jumalan ilmoitusta ihmiskunnalle? "
"Eikö sinusta olisi uskottavampaa, että Jumala ilmoittaisi selvemmin asiansa?"
En osaa vastata kysymyksiisi. Minulla ei ole murrosiän jälkeen ollut tapana eikä tarvetta spekuloida Jumalaan liittyvillä asioilla tuohon sinun tyyliisi. Sinä voit tietenkin spekuloida milloin vain niin kuin lystäät.Olet siis tyhmistynyt murrosikäsi jälkeen ja vähentänyt kriittistä ajattelua.
Yleensä ihmisille käy päinvastoin. Lapsena uskotaan ja aikuistuessa otetaan järki käyttöön, jolloin usko vähenee. - sellainen tapaus
vai sellainen tapaus kirjoitti:
Olet siis tyhmistynyt murrosikäsi jälkeen ja vähentänyt kriittistä ajattelua.
Yleensä ihmisille käy päinvastoin. Lapsena uskotaan ja aikuistuessa otetaan järki käyttöön, jolloin usko vähenee.Yks vaan on täysin kritiikitön. Hän uskoo lapsen lailla tietosanakirjansa erehtymättömyyteen. Tämä on usko on jo lähes uskonnollista sillä mitään muita lähteitä hän ei hyväksy ja hän uskoo että ko. tietosanakirja sisältää Kaiken Tiedon, mikä ei tietenkään tosielämässä pidä paikkaansa.
- Yks vaan
sellainen tapaus kirjoitti:
Yks vaan on täysin kritiikitön. Hän uskoo lapsen lailla tietosanakirjansa erehtymättömyyteen. Tämä on usko on jo lähes uskonnollista sillä mitään muita lähteitä hän ei hyväksy ja hän uskoo että ko. tietosanakirja sisältää Kaiken Tiedon, mikä ei tietenkään tosielämässä pidä paikkaansa.
Samalla mitalla: Nimimerkki sellainen tapaus on täysin kritiikitön. Hän ei usko tietosanakirjoihin eikä mihinkään muihinkaan lähteisiin, sillä hän uskoo lapsen lailla, että hän itse tietää kaiken ja aina muita paremmin. Tämä hänen uskonsa on jo lähes uskonnollista, sillä mitään lähteitä hän ei koskaan hyväksy, vaan hän uskoo, että hänellä on Kaikki Tieto, mikä ei tietenkään tosiaelämässä pidä paikkaansa.
- sellainen tapaus

Teet itsestäni täyden typeryksen. Uskon kyllä tietosanakirjojen tietoihin kunhan olen tarkastanut asian muista lähteistä. En ole niin kritiikitön kuten sinä, että uskoisin jonkun yksittäisen tietosanakirjan olevan aina ajan tasalla tai että tietosanakirjan lyhyissä tekstinpätkissä olisi kaikki asiaa koskeva tieto niin kuin sinä luulet.
- vastaava aivopieru
olet täysin väärässä kirjoitti:
Rooman kirkko ei ole koskaan erehtynyt eikä se Raamatun todistuksen mukaan voi koskaan erehtyä.
Pohjois-Korean hallitus ei ole koskaan erehtynyt eikä se Kim Jong-ilin todistuksen mukaan voi koskaan erehtyä.
- vg-hj.k
Samaa paskaa!!!
Rikollisella kristinuskon on maailmassa yli 3500 lahkoa samaa saatanaa palvelevina eksyttämässä ihmisiä.
herra epäjumalan antama käsky:
Luder/Lutherin kirje 1.8.1521
"Ole syntinen ja tee syntiä rohkeasti, mutta usko vielä rohkeammin. Synti ei erota meitä Hänestä, vaikka sortuisimme haureuteen tai murhaan tuhansia ja tuhansia kertoja päivässä."
Lainattua tekstiä:
"Lars Leevi Lestadio oli ruotsalaisen luterilaisen kirkon lähettämä saarnamies joka pakkokäänsi "pakanalliset suomalaiset sivistykseen ja kristinuskoon". Sen opin tulos ja summa näkyy tänään kun satoja, mahdollisesti tuhansia lapsia on raiskattu henkisesti ja/tai ruumiillisesti. Lasten raiskaaminen ruumiillisesti ja/tai henkisesti ei ole koskaan ollut eikä ole suomalaista kansanperinnettä. Moni on tehnyt ruumiillisen ja/tai psyykkisen väkivallaan jälkeen itsemurhan, eli, kyseessä ei ole itsemurha vaan psyykkisen trauman joka johti itsemurhaan on aiheuttanut uhrin pahoinpitelijä. Puhumme siis lapsi/ihmisvihasta ja joukomurhasta. " (IL) - Yks vaan
sellainen tapaus kirjoitti:
Teet itsestäni täyden typeryksen. Uskon kyllä tietosanakirjojen tietoihin kunhan olen tarkastanut asian muista lähteistä. En ole niin kritiikitön kuten sinä, että uskoisin jonkun yksittäisen tietosanakirjan olevan aina ajan tasalla tai että tietosanakirjan lyhyissä tekstinpätkissä olisi kaikki asiaa koskeva tieto niin kuin sinä luulet.
On täysin epäasiallista ja epäaikuismaista ryhtyä haukkumaan muita kirjoittajia typeryksiksi, mutta sellaista kirjoitustyyliä harrastavatkin lähinnä ne, jotka eivät itse käytä mitään lähteitä eivätkä tarkista mitään, vaan kirjoittavat mitä milloinkin päähän pälkähtää. Erikoisesti he vihaavat tietosanakirjoja, joihin he eivät halua koskea edes sormenpäillään. He eivät kerro, mikä tietosanakirjan jossakin artikkelissa on väärin, sillä eivät he edes tiedä sitä, mutta kun he eivät usko tietosanakirjoihin, niin he eivät usko, ja se on heille fakta, että tietosanakirjoihin ei pidä uskoa. Tietosanakirjan selibaattia koskevaa artikkeliakin he väittävät paikkansa pitämättömäksi vain siksi, koska se oli tietosanakirjassa. Mitään asiallisia perusteita sitä vastaan heillä ei näytä olevan tai ainakaan eivät tuo sitä tai niitä julki. Eivät he myöskään kerro, mikä on heidän mielestään oikeaa tietoa selibaatista, sillä se ei heitä kiinnosta, heitä kiinnostaa vain ja ainoastaan tietosanakirjojen vastustaminen ja haukkuminen.
- olet väärässä
vastaava aivopieru kirjoitti:
Pohjois-Korean hallitus ei ole koskaan erehtynyt eikä se Kim Jong-ilin todistuksen mukaan voi koskaan erehtyä.
Pohjois-Korean hallitus on saanut valtansa ihmisiltä eikä sille ole luvattu minkäänlaista erehtymättömyyttä.
Katolinen kirkko on saanut valtansa suoraan Jumalalta ja on se varustettu sillä erehtymättömyydellä, jolla jumalallinen Vapahtaja halusi kirkkonsa olevan varustettu.
Herra itse on perustanut Rooman kirkon. - turhaa puhetta
Yks vaan kirjoitti:
On täysin epäasiallista ja epäaikuismaista ryhtyä haukkumaan muita kirjoittajia typeryksiksi, mutta sellaista kirjoitustyyliä harrastavatkin lähinnä ne, jotka eivät itse käytä mitään lähteitä eivätkä tarkista mitään, vaan kirjoittavat mitä milloinkin päähän pälkähtää. Erikoisesti he vihaavat tietosanakirjoja, joihin he eivät halua koskea edes sormenpäillään. He eivät kerro, mikä tietosanakirjan jossakin artikkelissa on väärin, sillä eivät he edes tiedä sitä, mutta kun he eivät usko tietosanakirjoihin, niin he eivät usko, ja se on heille fakta, että tietosanakirjoihin ei pidä uskoa. Tietosanakirjan selibaattia koskevaa artikkeliakin he väittävät paikkansa pitämättömäksi vain siksi, koska se oli tietosanakirjassa. Mitään asiallisia perusteita sitä vastaan heillä ei näytä olevan tai ainakaan eivät tuo sitä tai niitä julki. Eivät he myöskään kerro, mikä on heidän mielestään oikeaa tietoa selibaatista, sillä se ei heitä kiinnosta, heitä kiinnostaa vain ja ainoastaan tietosanakirjojen vastustaminen ja haukkuminen.
Eli uskot edelleen että tietosanakirjasi on erehtymätön ja sisältää Kaiken Tiedon?
Tieteessä moinen potaska ei menisi läpi sillä tieto vanhentuu äkkiä ja se voi olla puolueellista kuten varsinkin protestanttien katolilaisuutta käsittelevät kirjoitukset ovat lähes aina. Tieteessä ei nojauduta yhteen tietosanakirjaan, vaan käytetään alkuperäislähteitä.
Esim. kirkolliskokouksen kanoneita lukemalla saa paljon paremman käsityksen kirkon ajattelusta kuin tuhansia vuosia myöhemmin kirjoitetusta tietosanakirjasta. - Yks vaan
älä pilaile kirjoitti:
Eli väitätkö tosissasi että ko. kirkolliskokouksia ei ole ollut olemassa? Saat vapaasti uskoa omaan näennäishistoriaasi ja vaikka menninkäisiin mutta älä tuhlaa toisten aikaa pilailemalla heidän kanssaan.
Kiistaton historian tosiasia on että selibaatti otettiin käyttöön (viimeistään) vuonna 305 Elvirassa.
Council of Elvira (c. 305)
(Canon 33): It is decided that marriage be altogether prohibited to bishops, priests, and deacons, or to all clerics placed in the ministry, and that they keep away from their wives and not beget children; whoever does this, shall be deprived of the honor of the clerical office."Eli väitätkö tosissasi että ko. kirkolliskokouksia ei ollut olemassa?"
En ole väittänyt mitään tuommoista, mitä sinä väität minun väittävän. Onko sinulla niiden kirjoittajien haukkumistarve, jotka eivät ole täysin samaa mieltä sinun kanssasi? Saat minun puolestani vihata tietosanakirjoja ja yleensä kirjoja vaikak koko loppuelämäsi.
"Saat vapaasti uskoa omaan näennäishistoriaasi ja vaikka menninkäisiin mutta älä tuhlaa toisten aikaa pilailemalla heidän kanssaan."
No, hyvänen aika sentään, mikäs pakko sinun on lukea viestejäni? Tämä on nyt aika huvittavaa, että kun käytin selibaatista kirjoittaessani lähteenä tietosanakirjaa, niin sinä saat siitä suurin piirtein raivokohtauksen. Enpä ole aikaisemmin tavannutkaan edes netissä ketään, joka saisi tietosanakirjojen käytön vuoksi raivokohtauksen. Viisainta kai on, että pysyt pois netistä etkä lue kirjoja, et varsinkaan tietosanakirjoja, jos et halua, että verenpaineesi nousee. Mutta jos tulet nettiin, niin voisit alkaa käyttää yhtä ja samaa nimimerkkiä, niin sinut olisi helpompi kiertää kaukaa. So long! - uthghtygy
Yks vaan kirjoitti:
"Eli väitätkö tosissasi että ko. kirkolliskokouksia ei ollut olemassa?"
En ole väittänyt mitään tuommoista, mitä sinä väität minun väittävän. Onko sinulla niiden kirjoittajien haukkumistarve, jotka eivät ole täysin samaa mieltä sinun kanssasi? Saat minun puolestani vihata tietosanakirjoja ja yleensä kirjoja vaikak koko loppuelämäsi.
"Saat vapaasti uskoa omaan näennäishistoriaasi ja vaikka menninkäisiin mutta älä tuhlaa toisten aikaa pilailemalla heidän kanssaan."
No, hyvänen aika sentään, mikäs pakko sinun on lukea viestejäni? Tämä on nyt aika huvittavaa, että kun käytin selibaatista kirjoittaessani lähteenä tietosanakirjaa, niin sinä saat siitä suurin piirtein raivokohtauksen. Enpä ole aikaisemmin tavannutkaan edes netissä ketään, joka saisi tietosanakirjojen käytön vuoksi raivokohtauksen. Viisainta kai on, että pysyt pois netistä etkä lue kirjoja, et varsinkaan tietosanakirjoja, jos et halua, että verenpaineesi nousee. Mutta jos tulet nettiin, niin voisit alkaa käyttää yhtä ja samaa nimimerkkiä, niin sinut olisi helpompi kiertää kaukaa. So long!Näyttää siltä, että ainoa joka täällä on saanut raivokohtauksen olet sinä. Vihastakaan ei ole puhunut kukaan muu kuin sinä.
Kannattaisi tutustua monipuolisempiin lähteisiin kuin yhteen ainoaan tietosanakirjaan. Vain yhteen lähteeseen nojautuminen on tyhmää kritiikittömyyttä. - Yks vaan
uthghtygy kirjoitti:
Näyttää siltä, että ainoa joka täällä on saanut raivokohtauksen olet sinä. Vihastakaan ei ole puhunut kukaan muu kuin sinä.
Kannattaisi tutustua monipuolisempiin lähteisiin kuin yhteen ainoaan tietosanakirjaan. Vain yhteen lähteeseen nojautuminen on tyhmää kritiikittömyyttä.Minulla ei ole ollut tapana saada raivokohtauksia enkä niitä ole saanut nytkään. Sinähän se täällä käyt vimmoissasi tietosanakirjan kimppuun, mutta sen kun käyt. Heitä omasi roskikseen, jos olet sellaisen sattunut joskus hankkimaan ja osta vain sellaisia kirjoja, jossa selitetään asiat juuri niin kuin sinä haluat. Muista tarkistaa ensin, ettet tule ostaneeksi kirjaa, jossa kirjoitetaan asioista eri tavalla, kuin sinä suuressa viisaudessasi haluat. Tuskin sinulle ovat kelvanneet koulukirjojenkaan tiedot, kun niissä ei kerrottu juuri niin kuin sinä haluat. No, onhan meitä moneksi. Sovitaan niin, että sinun ei tarvitse koskaan lukea tietosanakirjoista yhtään mitään ja että minä voin edelleen lukea tietosanakirjojen artikkeleita ja käyttää niitä lähteenä. So long!
- Yks vaan
turhaa puhetta kirjoitti:
Eli uskot edelleen että tietosanakirjasi on erehtymätön ja sisältää Kaiken Tiedon?
Tieteessä moinen potaska ei menisi läpi sillä tieto vanhentuu äkkiä ja se voi olla puolueellista kuten varsinkin protestanttien katolilaisuutta käsittelevät kirjoitukset ovat lähes aina. Tieteessä ei nojauduta yhteen tietosanakirjaan, vaan käytetään alkuperäislähteitä.
Esim. kirkolliskokouksen kanoneita lukemalla saa paljon paremman käsityksen kirkon ajattelusta kuin tuhansia vuosia myöhemmin kirjoitetusta tietosanakirjasta."Eli uskot edelleen että tietosanakirjasi on erehtymätön ja sisältää Kaiken Tiedon."
En ole sanonut uskovani, että tietosanakirja on erehtymätön ja että se sisältää kaiken tiedon. Ei mikään kirja voi sisältää "Kaikkea Tietoa". Erehdyksiänin sattuu.
Etkö ole koskaan käyttänyt lähteitä, kun tuommoisia väitteitä esität? Onko sinulla päässäsi kaikki tarvitsemasi tieto, niin että sinun ei ole kouluaikojen jälkeen tarvinnut käyttää mitään lähteitä? Etkö edes opiskellessasi ( jos opiskelit ) käyttänyt mitään lähteitä?
Kysymyksessä oli tietosanakirjan selitys sanalle selibaatti, jota sinä et suuressa viisaudessasi hyväksy. Et edes kerro, mitä kohtaa et hyväksy ja miten artikkelin tulisi sinun mielstäsi kuulua, vaan vain haukut. Haukkuminen on kaikkein helpointa, siihen pystyy kuka hyvänsä vaikkapa pystymetsästä mitään opiskelematta . - tarkkuutta
Yks vaan kirjoitti:
"Eli uskot edelleen että tietosanakirjasi on erehtymätön ja sisältää Kaiken Tiedon."
En ole sanonut uskovani, että tietosanakirja on erehtymätön ja että se sisältää kaiken tiedon. Ei mikään kirja voi sisältää "Kaikkea Tietoa". Erehdyksiänin sattuu.
Etkö ole koskaan käyttänyt lähteitä, kun tuommoisia väitteitä esität? Onko sinulla päässäsi kaikki tarvitsemasi tieto, niin että sinun ei ole kouluaikojen jälkeen tarvinnut käyttää mitään lähteitä? Etkö edes opiskellessasi ( jos opiskelit ) käyttänyt mitään lähteitä?
Kysymyksessä oli tietosanakirjan selitys sanalle selibaatti, jota sinä et suuressa viisaudessasi hyväksy. Et edes kerro, mitä kohtaa et hyväksy ja miten artikkelin tulisi sinun mielstäsi kuulua, vaan vain haukut. Haukkuminen on kaikkein helpointa, siihen pystyy kuka hyvänsä vaikkapa pystymetsästä mitään opiskelematta .Olet käsittänyt täysin väärin sillä kyse ei ole mistään tietosanakirjasta, vaan siitä että väitit että pappien selibaatti otettiin käyttöön roomalaiskatolisessa kirkossa vasta 1000-luvulla, kun oikeasti se otettiin käyttöön jo viimeistään vuonna 305.
Esitit siis virheellistä/puolueellista tietoa etkä suostunut korjaamaan käsitystäsi. Selibaattivastaisille luterilaisille on tietysti edullista väittää että selibaatti on otettu käyttöön vasta aivan äskettäin 1000-luvulla. Ikävä tosiasia tosin on, että roomalaiskatolisilta papeilta selibaattia on edellytetty jo alkukristilliseltä ajalta.
Sekin unohdetaan usein, että Jeesus ja Paavali elivät selibaatissa ja ylistivät sitä suuresti. - niin olet
olet väärässä kirjoitti:
Pohjois-Korean hallitus on saanut valtansa ihmisiltä eikä sille ole luvattu minkäänlaista erehtymättömyyttä.
Katolinen kirkko on saanut valtansa suoraan Jumalalta ja on se varustettu sillä erehtymättömyydellä, jolla jumalallinen Vapahtaja halusi kirkkonsa olevan varustettu.
Herra itse on perustanut Rooman kirkon."Katolinen kirkko on saanut valtansa suoraan Jumalalta"
Yeah, Baby! Tieteellisiä todisteita suorastaan pursuaa. - Yks vaan
tarkkuutta kirjoitti:
Olet käsittänyt täysin väärin sillä kyse ei ole mistään tietosanakirjasta, vaan siitä että väitit että pappien selibaatti otettiin käyttöön roomalaiskatolisessa kirkossa vasta 1000-luvulla, kun oikeasti se otettiin käyttöön jo viimeistään vuonna 305.
Esitit siis virheellistä/puolueellista tietoa etkä suostunut korjaamaan käsitystäsi. Selibaattivastaisille luterilaisille on tietysti edullista väittää että selibaatti on otettu käyttöön vasta aivan äskettäin 1000-luvulla. Ikävä tosiasia tosin on, että roomalaiskatolisilta papeilta selibaattia on edellytetty jo alkukristilliseltä ajalta.
Sekin unohdetaan usein, että Jeesus ja Paavali elivät selibaatissa ja ylistivät sitä suuresti.Tässä selibaattia käsittelevä artikkeli kokonaan:" Selibaatti ( uudismuodoste < lat. caelebs, genet-libis = naimaton ) naimattomuus, erityisesti sellaisena kuin sitä vaaditaan kat. papistolta. Tietyissä tiloissa naimattomuutta puolustaviin UT:n lausuntoihin ( Matt. 19:12; Kor. 7:1 -7, 23 -38, Ilm. 14.4 ) vedoten kirkossa jo varhain alettiin pitää avioliittoa pyhien toimitusten suorittajalle sopimattomana. 300-luvulta tämä katsomustapa tuli vallitsevaksi. Keisari Justianus I:n säännösten mukaan piispaksi voitiin ottaa vain naimattomia miehiä. Käsitys jäi itäisessä kirkossa vallitsevaksi. Alempi papisto menee avioliittoon ennen papiksi vihkimistä neidon, ei lesken kanssa, mutta ei saa solmia uutta avioliittoa; korkeampi papisto ( piispat, arkkipiispt ja patriarkat ) on sidottu selibaaattiin ja se otetaankin mielellään munkkien joukosta. Vaikka paavit länsimailla olivatkin selibaatin puolella, pappien avioliitot olivat verraten tavallisia, kunnes Clunyn uudistusliike saattoi selibaatin voimaan paavi Gregorius VII:n avulla Rooman kokouksessa 1074. Ruotsi-Suomessa selibaatti pantiin voimaan Skänningenin kokouksessa 1248 ja lakkasi uskonpuhdistuksen aikana. Augsburgin tunnustus ( art. 23 ) esittää evank. kannalta syyt selibaatin hylkäämiseen. Kat. kirkossa Trenton kokous uudisti selibaatin. ( H.E.Feine, Kirchliche Rechtsgeschichte I ( 3.p.1955. ) E.S-nen
Olisi pitänyt heti lainata tuo artikkeli kokonaisuudesaan. - virhe löytyi
Yks vaan kirjoitti:
Tässä selibaattia käsittelevä artikkeli kokonaan:" Selibaatti ( uudismuodoste < lat. caelebs, genet-libis = naimaton ) naimattomuus, erityisesti sellaisena kuin sitä vaaditaan kat. papistolta. Tietyissä tiloissa naimattomuutta puolustaviin UT:n lausuntoihin ( Matt. 19:12; Kor. 7:1 -7, 23 -38, Ilm. 14.4 ) vedoten kirkossa jo varhain alettiin pitää avioliittoa pyhien toimitusten suorittajalle sopimattomana. 300-luvulta tämä katsomustapa tuli vallitsevaksi. Keisari Justianus I:n säännösten mukaan piispaksi voitiin ottaa vain naimattomia miehiä. Käsitys jäi itäisessä kirkossa vallitsevaksi. Alempi papisto menee avioliittoon ennen papiksi vihkimistä neidon, ei lesken kanssa, mutta ei saa solmia uutta avioliittoa; korkeampi papisto ( piispat, arkkipiispt ja patriarkat ) on sidottu selibaaattiin ja se otetaankin mielellään munkkien joukosta. Vaikka paavit länsimailla olivatkin selibaatin puolella, pappien avioliitot olivat verraten tavallisia, kunnes Clunyn uudistusliike saattoi selibaatin voimaan paavi Gregorius VII:n avulla Rooman kokouksessa 1074. Ruotsi-Suomessa selibaatti pantiin voimaan Skänningenin kokouksessa 1248 ja lakkasi uskonpuhdistuksen aikana. Augsburgin tunnustus ( art. 23 ) esittää evank. kannalta syyt selibaatin hylkäämiseen. Kat. kirkossa Trenton kokous uudisti selibaatin. ( H.E.Feine, Kirchliche Rechtsgeschichte I ( 3.p.1955. ) E.S-nen
Olisi pitänyt heti lainata tuo artikkeli kokonaisuudesaan.Virhe ja valheellinen tieto on se, että väitetään Clunyn uudistusliikkeen saattaneen selibaatin voimaan paavi Gregorius VII:n avulla Rooman kokouksessa 1074. Tämä on kuitenkin vale, sillä selibaatti saatettiin voimaan jo viimeistään vuonna 305 Elvirassa. Gregorius VII ei tehnyt muuta vahvistanut tämän alkukristilliseltä ajalta olevan vaatimuksen uudelleen. Myös aiemmat paavit vaativat selibaattia papistolta joten Gregoriuksen ajatukset eivät olleet mitenkään uusia.
- Gregorius Erectus
virhe löytyi kirjoitti:
Virhe ja valheellinen tieto on se, että väitetään Clunyn uudistusliikkeen saattaneen selibaatin voimaan paavi Gregorius VII:n avulla Rooman kokouksessa 1074. Tämä on kuitenkin vale, sillä selibaatti saatettiin voimaan jo viimeistään vuonna 305 Elvirassa. Gregorius VII ei tehnyt muuta vahvistanut tämän alkukristilliseltä ajalta olevan vaatimuksen uudelleen. Myös aiemmat paavit vaativat selibaattia papistolta joten Gregoriuksen ajatukset eivät olleet mitenkään uusia.
Olisi parempi, että kaikki papit saisivat toteuttaa seksuaaliviettiään samalla tavalla kuin muutkin nisäkäsurokset.
- Yks vaan
virhe löytyi kirjoitti:
Virhe ja valheellinen tieto on se, että väitetään Clunyn uudistusliikkeen saattaneen selibaatin voimaan paavi Gregorius VII:n avulla Rooman kokouksessa 1074. Tämä on kuitenkin vale, sillä selibaatti saatettiin voimaan jo viimeistään vuonna 305 Elvirassa. Gregorius VII ei tehnyt muuta vahvistanut tämän alkukristilliseltä ajalta olevan vaatimuksen uudelleen. Myös aiemmat paavit vaativat selibaattia papistolta joten Gregoriuksen ajatukset eivät olleet mitenkään uusia.
No, sanotaanhan tuossa selibaattia koskevassa artikkelissa mm. näin: "Tietyissä tiloissa naimattomuutta puolustaviin UT:n lausuntoihin vedoten kirkossa jo varhain alettiin pitää avioliittoa pyhien toimitusten suorittajalle sopimattomana. 300-luvulta tämä katsomustapa tuli vallitsevaksi. "
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h654242- 674241
Jos vedetään mutkat suoraksi?
Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar1092905Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv582796Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p212029Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia
Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.551992Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska151679- 321503
Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1091353- 1801281