EU on jostain käsittämättömästä syystä omaksunut linjan, jonka mukaan se on rikas ja kaikkivoipa ja kykenevä ratkaisemaan omat ja myös kaikki muut maailman ongelmat. Ympäristöpolitiikka on niistä surkein esimerlkki. Se verottaa jäsenmaansa ympäristöveroilla hengiltä ja ajaa teollisuuden kaukoitään. Toinen on rahanjako hyödyttömiin kehitysprojekteihin, joista ei synny uutta teollisuutta eikä työpaikkoja. Jäsenmaat kuten Espanja, Kreikka, Portugali ja Italia ym. ovat vuosia ja vuosikymmeniä imeneet epärehellisin perustein yhteisiä varoja ja täysin hyödyttömiin tarkoituksiin. Nyt on tullut maksun aika tuosta touhusta .Kas kumma nyt vasta paljastuu, että ei olla tehty mitä on luvattu. Ei kun lisää rahaa, että sama touhu saa pienin kosmeettisin muutoksin samojen potitikkojen johdolla jatkua. Perkele, Suomen on oltava kovana. Antaa EU:n hajota ja tulkoon vaikka loputon yö Euroopan ja sen rahamarkkinoiden ylle.
EU:n kestämätön linja
15
88
Vastaukset
- hande-56
Olen aivan samaa mieltä mieluumin kerta rytinä kuin ainainen nattina.Ei tuossa tarvitse olla mikään finansinero jotta kohta on muutkin maat siinä jonossa.
No tietysti viimesimpänä Suomi rahat on hummattu siinävaiheessa kaikki, apua ei saa mistään.Elikkä taas olaan omillamme ja tätytyy selvitä ilman kenekään tukea,korkeintaan joku silakkalasti jossain vaiheessa joltakin ehkä saadaan.- Missä Ruoka?
Nokkosta ja vuohenputkea poimitaan. Ai niin EU:n yrttikieltolaki? Kansa sai korporatiivisen tutin jälleen, yhtiöt päättävät mitä kansa tarvitsee, kuten toisen maailmansodan aikanakin?
- Heräsinpä minäkin...
Alkaa EU-touhussa takaseinä jo näkyä kun Suomelta vaaditaan melkoisen uhkailevaan sävyyn osallistumista kaiken maailman helppovaltioiden kustannuksiin. Ja jos olisi edes niistä valtioista kysymys, vaan kun on kysymys joukosta edesvastuuttomia pankkeja!!! Suomi on itsekin veloissa ja jännitetään, kuinka niiden velkojen kanssa käy. Ei pitäisi lähetellä nyt rahaa mihinkään!! Löytyykö Suomesta enää ketään estämään valtiojäänteemme tuhoa?
- Kaik män
Miksei muuten kukaan enää kiukuttele siitä, onko Suomi nettomaksaja vai saaja?
Portugalissa tuet on sijoitettu tuottamattomaan infrastruktuuriin, kuten tieverkostoon ja kulttuurirakennuksiin. Tässä tuskin on ollut epärehellisyyttä. EU:n politiikka vain on ollut väärä.
Valitettavasti jopa europarlamenttiin on pesiytynyt kulttuuri-imperialisteja,jotka elävät
vielä Napoleonin aikaa eli haaveksivat Euroopan Yhdysvalloista.Hahhah,menkäähän
pikkuporvarit hoitoon.Koska EU:lla ei ole yhteistä armeijaa,ei siitä voi muodostua
liittovaltiota.Niin ollen EU tuhoutuu velkoihinsa,minkä Lenin ennusti Teoksissa
jo 1912.- Toppia, toppia
Kreikka ei näköjään selviä sille aiemmin annetulla rahoituspaketilla. Näin kertovat tämänpäiväiset uutiset. Eli niinkö kävi, että Suomen rahat jäivät sinne?
Voitaisiinko nyt lopettaa jo se kaikenlainen poliittinen peli, jolla parhaillaan yritetään ketkuilla rahaa vielä Portugalillekin. Ei se elämä lopu Portugalissakaan, vaikka emme sinne rahaa lähettelisi. Turha on putsata täkäläisten mummojen ja vaarien patjanalusia Hankasalmella ja Kalajoella tämän asian takia. Poliittista suoraselkäisyyttä osoittaisi nyt se, että poliitikot tunnustaisivat tähänastiset virheet. Jolloin vapauduttaisiin myös uusien virheiden tekemisen paineesta. Ainakin tässä asiassa! - Kunnon työmies
Lentäisivätköhän Suomen hallitusherrat perseellensä, jos eivät lähettelisi meidän rahojamme joka paikkaan? Jos olisi siinä hommassa edes pieni tauko!
- Huono herraonni
Ylimmät herrat Suomessa tuudittautuvat siihen, että heille aina löytyy EU:sta lokoisa virkapaikka ja mitaleita rinta täyteen, vaikka koko Suomi tulisi ajettua alas.
- finncapitol.hill
EU:ssa on perustavaa laatua oleva valuvirhe. EU maiden erilaiset kulttuurit eivät niin vaan sulaudu yhteen ("harmonisoidu") vaikka poliittisten johtajien ideologisilla papereilla niin kävisikin.
- Meseniääri
"Kreikka yrittää huutokaupata roskalainojaan"
Tämänpäiväisiä uutisotsikoita. Uutisia seuraavat tietävät, että Portugalin tukipaketin jälkeen ollaan uudelleen Kreikan rahoituksen kimpussa. Ja kenelle nyt ei suomalaisten raha kelpaisi. Tulee vielä muitakin... - Eino PP
Sitähän minä tässä vaan, että missä vaiheessa poliitikot ovat saaneet oikeuden lähettää meidän rahaamme muualle. Kun ei ole mistään kehitysavusta kysymys. En ole huomannut antaneeni lupaa. Voiko niitä saada vielä vastuuseen?
- ?????
Kreikassa mielen osoituksia EU:ta vastaan...
http://online.wsj.com/article/SB10001424052748703864204576316522301926858.html?mod=WSJEurope_hpp_LEFTTopStoriesEU:n vastaisista mielenosoitukseista on vähän iloa ja kohdekin on väärä. Oikea kohde on Kreikan hallituvastuulliset poliitikot, jotka maan taloudelliseen ahdinkoon ovat vieneet. Tavallinen kansa näyttää mieltään, kun se joutuu maksamaan poliitikkojen virheet. Lainapaketti ei suinkaan ole ilmaista rahaa kansalle, vaan sen jatkuvan vastaanottamisen ehtona on verojen nostaminen, etuuksien leikkaaminen ja tavoitteissa pysyminen. Ilman kansainvälistä apua Kreikka olisi tosi liemessä. Kreikan lisälainan takuiksi on suunniteltu otettavan maan arvorakennuksia.
- ?????
masseur kirjoitti:
EU:n vastaisista mielenosoitukseista on vähän iloa ja kohdekin on väärä. Oikea kohde on Kreikan hallituvastuulliset poliitikot, jotka maan taloudelliseen ahdinkoon ovat vieneet. Tavallinen kansa näyttää mieltään, kun se joutuu maksamaan poliitikkojen virheet. Lainapaketti ei suinkaan ole ilmaista rahaa kansalle, vaan sen jatkuvan vastaanottamisen ehtona on verojen nostaminen, etuuksien leikkaaminen ja tavoitteissa pysyminen. Ilman kansainvälistä apua Kreikka olisi tosi liemessä. Kreikan lisälainan takuiksi on suunniteltu otettavan maan arvorakennuksia.
Poliitikoissa ja EU:ssa on molemmissa vikaa koska haluavat tämmöisen konkurssi putken jatkuvan...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 18613767
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1585493Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454960Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1563734Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska402873Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1282042Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1201811Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3731714Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1121560Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1371525