Aamutelevisiossa kaksi asiantuntijaa olivat haastateltavina kuumasta Portugalin tilanteesta ja varsinkin herra Ruokanen oli todella vakuuttava.
Miksi Yle mollasi itseään laittamalla samaan keskusteluun rva Kaikkosen.
Jos Ylessä asiantuntemus ja sen esille tuominen on noin lapsenkengissä, niin eikö olisi parempi antaa olla heidän siellä omissa kaapeissaan, varsinkin kun kysymys jostain esimiesasemassa olevasta.
Portugalin osalta puhuttiin juuri menojen supistamisesta ja sitä myöden elintason laskusta.
Tuli vain mieleen, että Suomessa tullaan näkemään sama homma aivan lähitulevaisuudessa. Yle olisi pantava nyt aivan aluksi laihdutuskuurille, sillä eihän kansalaiset voi hyväksyä elintasonsa laskua, jos Ylen tapaiset laitokset vain kasvattavat menoja.
Suomen valtionvelka kasvaa keskimäärin 16 000 euroa/minuutti.
Sitäkin kannattaisi miettiä hiukan tämän Portugalin rinnalla, sillä tällä menolla olemme kohta samassa liemessä.
YLEN alamäki
huolet kasvavat
1
<50
Vastaukset
- suomi on paska maa
Suomenhurripaskat on saatava YLESTÄ helvettiin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455080Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1131604Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481289Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella101209- 131143
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171027Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76989Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v3925Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah59795Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27773