Etelä-Euroopan EU perustajamaat ovat kriisissä. Nyt kun velat heiltä erääntyvät maksuun ja kirstun pohja paistaa on käytävä niiden maiden kassalle joilla vielä on luottokelpoisuutta vähän jäljellä. Meno jatkuu, lisävelalla elämistä ei lopeteta, makoillaan vaan lämpimän auringon alla odottamassa koska Suomen rahat kilahtavat kirstuun. Me täällä tapellaan keskenämme siitä, kuka on fiksuin ja solidaarisin heidän velkojen maksaja.
Suomea kusetetaan oikein kunnolla
4
<50
Vastaukset
- finncapitol.hill
Kuten totesin toisaalla niin EU:n perustavaa laatua oleva "valuvirhe" on siinä että EU maat ovat kulttuurillisesti kaukana toisistaan.
Mainioksi esimerkiksi käy omanlaisensa EU "mallimaa" Italia ja sieltä pääministeri Silvio Berlusconi. Kerrotteko minulle missä muussa oikeusvaltioaparaatissa yksi ihminen voi säätää sellaisia lakeja sekä klausaaleja joilla hän määrittelee itse itselleen syytesuojan ja tätä kautta tavallaan asettuu koko demokraattisen sekä oikeusjärjestelmän ulko- ja yläpuolelle?
Poliittinen valta on poliittista valtaa ja taloudellinen valta toisenlaista valtaa (ehkäpä jälkimmäinen näistä sitä erityisen merkityksellistä) - ja menossa oleva EU kriisimaiden rahoitussotkut ovatkin sitten vielä asia erikseen.
Nimittäin jos luottoluokitukseltaan asiallinen Suomen valtio (3A) ottaa toisaalla velkaa ja toisaalla pumppaa rahaa EU kriisimaihin niin eikö siinä vain siirretä entistäkin ISOMPAA SYSTEEMIONGELMAA tulevaksi hamaan tulevaisuuteen?
Siis ts. Suomen valtion nykyisen luottoluokituksen sekä toisaalla uuden velan ottamisen avulla pumpataan myös rahaa luottoluokitukseltaan heikoille EU valtiolle.
Onko edellä kuvatut suomalaisten rehellistä ja avointa talouspeliä, vai olemmeko mukana EU systeemissä jonka pelisäännöt ovat niinkuin se aina kunkin EU (kriisi)maan kohdalla erikseen tulkitaan?- HIENOA FINNCAPITOL!
Todella hyviä ja perusteltuja kysymyksiä. Niin tässä käy kuin sanot. Miten sua voi äänestää?
- mistäs tiedät
HIENOA FINNCAPITOL! kirjoitti:
Todella hyviä ja perusteltuja kysymyksiä. Niin tässä käy kuin sanot. Miten sua voi äänestää?
vaikka olisit jo äänestänyt häntä ?
- turhaa sotkua
OTTAKOOT JOKAINEN MAA ITSE VELKANSA.MILLÄ KONSTILLA HYVÄÄNSÄ.suomelta menee eu,hun paljon enemmän..kun on milloinkaan sieltä saanut..onko saanut oikeasti mitään milloinkaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2574156Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2643394Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541771Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251630Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2961411Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132910Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235851en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115808Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe17773