Olen tullut liian herkäksi vanhemmiten, koska suren vieläkin tuota Ikaalisten kolmoissurman lopputulosta.
Varsinkin sitä 13 -vuotiaan pojan kohtaloa, kun hän kuuli äitinsä tappolaukaukset, soitti hätänumeroon ja yritti karkuun. Isä kuitenkin ilmeisesti tavoitti pojan pihalla, johon ampui hänet.
Eihän sellainen isä voi käsittääkseni olla terve, kun voi tehdä tuollaisen hirmuteon ja päättää nuoren elämänsä alussa olevan poikansa elämän.
Maalla yleensä naapurien asiat tiedetään paremmin kuin omat, joten ihmetellä pitää, että tällainen voi salassa muhia.
En voi sille mitään, että käännän arvosteluni myös hiukan sinne viranomaisten suuntaan. Kun sellainen henkilö, jolla on aseita, uhkailee vakavasti perhettään, pitäisi hälytyskellojen soida äänekkäämmin myös poliisin korvissa.
Viimeaikoina on tapahtunut niin paljoin tämäntapaisia ampumisia, että ne pitäisi myös ottaa huomioon aseitten hallussapitoa arvioitaessa.
Sen myönnän kyllä, että pienillä paikkakunnilla, jossa viranomaisetkin tuntevat kuntalaiset hyvin, voi kielteisten päätösten tekeminen olla vaikeampaa.
Asioita pitäisi pystyä visionäärisemmin arvoimaan, jos lopputuloksen voidaan vähänkin olevan näin traaginen.
Tuskin siitä poliisiakaan syytetään, jos on vaikka liian varovainen tällaisten tapausten yhteydessä.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Suomi on perhetragedioiden luvattu maa.
Olen seurannut perhetragedioita valtamediasta
vuodesta 2004 ja surmia tapahtuu jatkuvalla syötöllä.
Useimmiten taustalta löytyy suuret taloushuolet esim.
tietysti verottaja, perintätoimistojen raaka bisnes, valtion
"erityisrahoituslaitos" Finnvera jne.
2004-2006 Mm.
Porvoo: Äiti tappoi kaksi lasta ja miehensä 2004
Espoon perhetragedia: Mies tappoi äidin & 2 lasta
Helsinki: Mies tappoi vaimonsa lasten nähden
Keuruu: Mies tappoi vaimonsa (perheellä 6 lasta)
Karkkila: Äiti poltti lapsensa ja itsensä
Porvoo: Äiti poltii kotinsa ja 2 lasta
Paimio: Mies puukotti vaimonsa
Hyrynsalmi: Äiti tappoi tyttärensä ja itsensä
Tampere: Poika surmas vanhempansa
Kurikka & monta, monta muuta.
Vuoden 2006 jälkeen meno jatkui aivan samana, ellei
pahempana. Huomattavaa oli että valtio pikemminkin
organisoi näitä yksittäisten perheiden ongelmia kuin
yrittäisi auttaa.
Kyse on politiikasta, rahasta, vallanhimosta, väliinpitämättömyydestä, arvottomuudesta... siis nykysuomalaisuudesta!
Elämme eriarvoisuuden ja epäsolidaarisuuden aikaa.
Kun vuonna 2004 Porvoossa tapahtui tuo perhetragedia
jossa ulosottoviranomainen painosti lapsiperhettä ulos talostaan,
niin samoihin aikoihin Haloselle pistettiin uusi, jälleen tuon 500 000
euron arvoinen paketti: Uusi mersu
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2004/08/309971/presidentille-uusi-virka-auto
Tämä ilmilö näkyy taiteessa, niin elokuvissa, musiikissa kuin
muutenkin.
Musaa pahasta maasta:
http://www.youtube.com/watch?v=jiEetsVCiac
Paha Maa -elokuva
http://www.youtube.com/watch?v=K5YMEiVMtqg
jne...
Tarvittaneen selkä ja huolellinen listaus
kulissien takana tapahtuvista ikävistä asioista.
Itsemurhat, perhetragediat, häädöt, väkivalta,
koulusurmat, velkahelvetit jne.
Näistä tietenkään ei YLEN annossa puhuta.
Ehkäpä siksi että YLEN kokoomustaustainen
toimitusjohtaja ansaitsee peruspalkkana 25 000 euroa/kk
lisät.
Jos YLEN toimitusjohtaja ansaitsisi n. 250 euroa
kuussa joka on monen työttömän, opiskelija, eläkeläisen
perustulo; olisi asiat Suomessa ihan toisin.
Ei tässä maailmassa saakaan tulla liian kyyniseksi, jos tällainen oman perheen murhaaminen ei kosketa, ei sellainen ihminen voi olla täysin terve. En voi mieltää ko. ampujaa vanhemmaksi tai kutsua häntä isäksi, koska vanhempien tehtävä on suojella lapsiaan. Tässä tapauksessa pahin vihollinen oli ns perheenjäsen. Voin vain kuvitella viimeiset kauhun hetket, kun läheinen jahtaa ja päättää toisen ihmisen elämän. 13 -v nuorelta jäi tulevaisuuden haaveet toteutumatta. Paljon parempi olisi ollut, kun mies olisi kävellyt itsekseen metsään ja päättänyt vain oman elämänsä. Elämä se vaan ei ole aina reilua, ei tässäkään tapauksessa...