Ruotsinkielinen farssi

ylermijunior

Henri Heikkinen pakkoruotsi, demokratia, politiikka,


Kuten kaikki tätä lukevat luultavasti tietävät, päätti Kokoomuksen ylin päättävä elin, puoluekokous sunnuntaina 13.6. hyväksyä Ahosen Antin kirjoittaman aloitteen, jonka mukaan ns. pakkoruotsin tilalle tulisi vapaasti valittava toinen kieli. Olin itse tätä päätöstä ajamassa ja nimenomaan minun ja Riihimäen Antti Kökkön muutosesityksestä koko asia ylipäänsä saatiin äänestykseen, eli Wallin voi lähettää verikoiransa tänne Ouluun.

Hetken riemuittuani, enkä vähiten kuvitellessani RKP:n puoluekokouksen reaktiota, Katainen kiirehti ilmoittamaan, ettei puoluejohto tule viemään asiaa eteenpäin. Hänen mielestään puoluekokous teki ristiriitaisia päätöksiä, koska kokouksessa päätettiin myös ruotsin kielen perustuslaillisen aseman turvaamisesta. Asiahan ei näin ole, vaan puoluekokous hylkäsi aloitteen ruotsin kielen perustuslaillisen aseman poistamisesta, eikä siis hyväksynyt aloitetta sen turvaamisesta. Kieliopintojen laajempi valinnaisuus ja kansalliskielten asema perustuslaissa ovat kaksi täysin eri asiaa.

Kun puoluekokous hyväksyy aloitteen, siitä syntyy puolueen kanta. Puoluekokous ylimpänä päättävänä elimenä päättää linjan, jonka mukaisesti puolueen toimielimien oletetaan toimivan ja tekevän politiikkaa. Jos puoluekokous taas hylkää aloitteen, kuten ruotsin kielen perustuslaillisen aseman poistaminen, ei puolueelle muodostu mitään kantaa. Tämä olisi tärkeää myös Kataisen ja Virkkusen ymmärtää.

Puolueen kanta voi syntyä ainoastaan jostain sisällöllisestä esityksestä, kuten itse aloitteesta tai puoluehallituksen aloitevastauksesta, joka voidaan päättää riittäväksi selvitykseksi aloitteen johdosta. Aloitteen hylkääminen puolestaan merkitsee, että puoluekokous vain ei ota juuri kyseistä aloitetta puolueen kannaksi. Se ei siis merkitse, että puoluekokous ikään kuin kaupan päällisiksi samalla linjaisi, että puolueen kanta on juuri päinvastainen kuin mitä aloitteessa esitetään.

Aloitteen hylkääminen, eli ”Ei päätöstä asiasta A” on täysin eri asia kuin ”Päätös asiasta EI-A”. Jos esimerkiksi päätettäisiin hylätä aloite, jossa vaaditaan kaikkien talojen maalaamista punaiseksi, ei kukaan oleta tämän tarkoittavan, että tämän hylkäyksen perusteella kaikki talot pitäisi maalata sinisiksi.

Puoluekokouksen päätös kohdistuu kuhunkin aloitteeseen kokonaisuutena. Vaikka kaksi eri aloitetta koskisi täsmälleen samaa asiaa, ja niistä toinen hyväksyttäisiin, mutta toista ei, mitään ristiriitaa ei synny. Ristiriita voisi teoreettisesti syntyä siitä, että aloitteet ovat täysin identtiset sekä ehdotettavan asian, että esiteltyjen perustelujen osalta.

Eli rautalangasta väännettynä, Kokoomuksen puoluekokous ei halunnut purkaa ruotsin kielen perustuslaillista asemaa, johon kuuluu huomattavan paljon enemmän kuin pelkkä kouluissa opetettava pakollinen kieli. Sen sijaan puoluekokous halusi lisätä valinnanvapautta poistamalla pakollisen ruotsin kielen opiskelun ja korvaamalla sen valinnaisella kielellä.

Kokoomuksen puoluejohto ei ole ennenkään edistänyt niitä aloitteita, joita se ei ole omasta mielestään katsonut ”tarpeelliseksi”, enkä olettanut sen tekevän sitä nytkään. En kuitenkaan odottanut, että Katainen noin törkeällä tavalla tyrmäisi puoluekokouksen demokraattisen päätöksen. Tälläinen toiminta on erittäin vastenmielistä, eikä sitä pidä kenenkään hyväksyä, ei äänestäjien eikä puolueväen.

Keskustalla on ollut omat haasteensa puoluejohdon kanssa, jotka se puoluekokouksessaan ratkaisi, meille ne ongelmat vasta tulivat esiin. Puoluejohdon toiminnasta huolimatta Kokoomus puolueena yhä edelleen edustaa niitä arvoja, joita pidän itselleni tärkeinä, sen osoitti tämä äänestystulos ja lukuisat tapaamiseni puolueväen kanssa.

ps. "Wallin sanoi sunnuntaina Tampereella olevansa hämmästynyt, että kokoomuksen puoluekokouksen enemmistö oli antanut jymäyttää itseään lähtemällä myötäilemään kiihkoilijoiden mielipiteitä."

Uuden Suomen tämänpäiväisen gallupin mukaan 87% suomalaisista on tullut jymäytetyksi, sillä niin moni vastanneista halusi poistaa kaikille pakollisen ruotsin kielen opiskelun. Iltalehden gallupin lähes 9000 vastaajasta 84% taas on sitä mieltä, ettei ruotsin kieli ole osa suomalaisuutta.


http://henriheikkinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/2010/06/13/ruotsinkielinen-farssi

3

99

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hyvä teksti!

      Teksti paljastaa oivasti Kokoomuksen svekojohdon härskiyden. Ei edes OMAA puouekenttää kuunnella pakkoruotsituskiihkossa!

    • Oi-wa

      Reilun kuukauden kuluttua valinnanvapauden ja kielipåliittisen markkinatalouden ilosanoma on jälleen kokoomuksen puoluekokouksen käsiteltävänä, ja tällä kertaa paremmin valmisteltuna. Miten puolueen ruotsalaissiipi Käteinen, Stupido ja Susisasi ovat tähän valmistautuneet. Vieläkö pissivät puolueen ylintä päättävää elintä suoraan silmään ja messuavat pakkoruotsin puolesta, vai ottavatko lusikan käteen, lusikoivat ison jytkyn ja palaavat puolueen linjalle.

      • Kokoomukselle heräty

        Pojat tekee politiikkaa ja Stubbi roikkuu ruotsin kielesssään. Katsotaan nyt, kunhan saavat ensin hallituksen tähän maahan, miten jatkossa käy.
        Kyllä Kokoomuskin vielä herää, kun herätyskello rupeaa moikaamaan riittävän äänekkäästi eli äänestäjät karkaavat muihin puolueisiin .


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      47
      5335
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      57
      1981
    3. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      138
      1713
    4. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      17
      1689
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1435
    6. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      27
      1305
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      4
      1290
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1087
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      77
      1048
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      60
      887
    Aihe