Eli tilanne on siis se että olen eronnut JT:stä 4 vuotta sitten. Koko sukuni pisti välit poikki, lukuunottamatta vanhempiani ja toista veljeäni. Aluksi oltiin läheisiä vanhempieni kanssa, mutta myöhemmin heidän muutettua ulkomaille käännytystyöhön on välit viilenneet.. Olen huomannut että minä saan kuulla viimeisenä aina heidän uusimmista tempauksistaan. Milloin ovat myyneet asunnon, milloin ostaneet kesämökin.. Veljeni tietysti ovat mukana näissä jutuissa, mutta mulle asioista kerrotaan vasta viikkojen päästä.
Kuitenkin vanhempani osoittavat suurta kiinnostusta lastani (3-v) kohtaan. Tuntuvat rakastavan kovasti ja äiti aina vannottaa että kun tulevat Suomeen kesäksi, voin luottaa siihen että voivat hoitaa lastani.. No, hyvimpä pystyin taas luottamaan kun vanhempani ostivat kesämökin 600 km päästä minusta ja viettävät siellä koko kesän sen ajan mitä ovat Suomessa. Olen yrittänyt puhua äitini kanssa tästä, että minun perheeni on kaiken aikaa vähän niinkuin kakkosasemassa. Että ensin tulee veljeni ja sitten minä.. Vanhemmat sivuuttavat asian, eivät suostu edes keskustelemaan tästä.
Niin ja siis itse ongelmaan.. Minusta tuntuu että menetän mielenterveyteni vanhempieni kanssa ja sen tunteen kanssa että olen jatkuvasti toisella sijalla veljiini nähden. Kuulostaa varmasti todella hölmöltä. Haluaisin normaalit välit vanhempiini tai sitten en välejä ollenkaan. Mutta tällainen osittainen tekemisissä oleminen, se että hyvin valikoivasti minulle kerrotaan elämästään, muutenkin kaikilla tavoilla sen osoittaminen että veljeni ovat läheisempiä, alkaa käydä mielenterveyden päälle. Sanokaa olenko liian herkkähipiäinen?? Tai että mitä tässä pitäisi tehdä. Se on päivänselvää että jollei minulla olisi lasta, olisi yhteydenpito lähes olematonta. Sekin on alkanut vaivaamaan, kun tiedän että olen vanhemmilleni jotain vain siksi että minulla on heidän lapsenlapsensa.
Minulla on läheinen ja rakastava perhe mieheni suvun puolelta ja tuntuu että tulen surulliseksi ja ahdistuneeksi aina kun puhun vanhempieni kanssa.
Mainittakoon loppuun, että en aio palata uskonnon pariin, enkä usko Jehovantodistajien opetuksiin ja olen tyytyväinen ettei minua ainakaan suoranaisesti ole vielä yritetty käännyttää.
Mitä hittoa teen perheeni kanssa?
31
120
Vastaukset
- Yksinäinen Isoäiti
--olen eronnut JT:stä 4 vuotta sitten.--
Teit ratkaisusi tietäen, että sinua tullaan karttamaan?
--- heidän muutettua ulkomaille käännytystyöhön on välit viilenneet.----
Jos pidät vanhempiesi uskonnollista toimintaa "käännytystyönä",
on kommunikointisi heidän kanssaan tosi vähäistä...
JW ei tee "käännytystyötä".........he ovat julistajia, ei käännyttäjiä......
Ehkä parempi tyytyä vain miehesi sukuun ja unohtaa omasi kokonaan, jos he ovat mielestäsi "käännyttäjiä".?? Ikävää porukkaa semmoinen....
Pysy niitten kanssa, jotka eivät sinua uskonasioilla vaivaa....ja ole onnellinen
valinnastasi! ;)
Vanhempasi tietysti toivovat lapsesi pääsevän Paratiisiin, mutta SINÄ olet valinnoillasi päättänyt ettei lapsesikaan sinne mene ?- Hullu(ko)
Kiitos vastauksestasi ja pahoitteluni mielestäsi väärästä sanavalinnasta. Valitettavasti minä ainakin koen tuon "julistajana" olemisen käännytyksenä. Vai oletko erimieltä, eikö se että yritetään saada toinen ihminen muuttamaan uskonnollisia käsityksiä joskus jopa aggressiivisesti on nimen omaan käännytystä.
"Ehkä parempi tyytyä vain miehesi sukuun ja unohtaa omasi kokonaan, jos he ovat mielestäsi "käännyttäjiä".?? Ikävää porukkaa semmoinen.."
Joo, olet oikeassa, varmaan viisainta rakastaa niitä jotka minua rakastavat ja jättää ehdollisesti rakastavat omaan arvoonsa.
"Vanhempasi tietysti toivovat lapsesi pääsevän Paratiisiin, mutta SINÄ olet valinnoillasi päättänyt ettei lapsesikaan sinne mene ?"
Kun lapseni on 18-vuotias hän saa päättää itse mihin uskoo. Minä en tuputa uskonnollisia käsityksiäni enkä pakota lastani kiertelemään ovelta ovelle kun pienen lapsen kuuluu leikkiä eikä KÄÄNNYTTÄÄ muita. En myöskään halua pelotella lastani demoneilla, harmagedonilla ja anteeksiantamattomilla synneillä.
Ei tule mitään paratiisia jonne minun tai lapseni pitäisi "päästä" . - Ssfsfsfsf
Tosi hienotunteista "julistamista" vetoamalla lapsiin. Oletko ajatellut, että palvot jumalaa, joka murhaa lapsetkin näiden vanhempiensa valintojen vuoksi? Minun mielestäni kyse on tietysti mielikuvitusjumalsta, mutta kertoohan tämä kuitenkin jotain tätä palvovista ihmisistä.
- ei-todistaja
Hullu(ko) kirjoitti:

Ei tule mitään paratiisia jonne minun tai lapseni pitäisi "päästä" ."varmaan viisainta rakastaa niitä jotka minua rakastavat ja jättää ehdollisesti rakastavat omaan arvoonsa."
Tämä todistajien EHDOLLISTETTU ystävyys ja rakkaus on kaamea asia! Se on väärin!
Sitten he pitävät itseään vielä niin hyvinä ihmisinä... - ei-todistaja
Ssfsfsfsf kirjoitti:
Tosi hienotunteista "julistamista" vetoamalla lapsiin. Oletko ajatellut, että palvot jumalaa, joka murhaa lapsetkin näiden vanhempiensa valintojen vuoksi? Minun mielestäni kyse on tietysti mielikuvitusjumalsta, mutta kertoohan tämä kuitenkin jotain tätä palvovista ihmisistä.
Auts! Iskit asian ytimeen!
"Oletko ajatellut, että palvot jumalaa, joka murhaa lapsetkin näiden vanhempiensa valintojen vuoksi? Minun mielestäni kyse on tietysti mielikuvitusjumalasta, mutta kertoohan tämä kuitenkin jotain tätä palvovista ihmisistä."
Käsittämätöntä tämä todistajien oppi. Kiltiti lapset kuolevat, kun eivtä ole "oikeassa" uskossa. Mukava jumala tämä Jehova. Oikein herttainen ja ymmärtävä!
- Ssfsfsfsf
Ikävää tuollainen...
Ehkäpä sinun ei kuitenkaan kannattaisi verrata itseäsi veljiisi.- Hullu(ko)
Joo, ei pitäisikään. Tuntuu vaan nyt todella kurjalta, kun äitini painotti että hän sitten hoitaa heinäkuun kaksi ekaa viikkoa lastamme kun olemme töissä mieheni kanssa ja nyt sitten tiputti pommin että onkin ostanut sen kesämökin 600 km päästä jossa kesän on, joten se siitä hoidosta. Ehdittiin ilmoittaa päiväkotiinkin että lapsi ei tarvitse hoitoa.. Ja äitini nimenomaan vaatimalla vaati että haluaa hoitaa lastamme.
Tässä se että ei minulle kerrota mitään suunnitelmista tai muustakaan, tulee parhaiten esille. Myönnän että lähetin äidille äsken aika kiukkuisen sähköpostiviestin, jossa sanoin että älä herrajumala lupaa asioita joita et pysty pitämään koska nyt meidän pitää aika lyhyellä varoitusajalla järjestää uusi hoitopaikka. Äitini siihen että ottaa lapsen mökille kahdeksi viikoksi. Ihan varmasti annankin 3-vuotiaan kahdeksi viikoksi tuntemattomaan paikkaan, 600 km päähän ihmisten kanssa jotka on nähnyt viimeksi 9 kk sitten.
Huokaus.. Joskus vaan on kurjaa kun tuo uskonto menee kaiken edelle. Tässäkin nyt se että tuo kesämökki piti ostaa "tarvealueelta" eli taas oli tärkeämpää uskonto kuin omat lapset tai lapsenlapset.
Kiukuttaa kamalasti nyt vaan ja varmaan ylireagoin, mutta ajattelin tänne purkaa jos äällä olisi kohtalontovereita.
- puolesi valitsit
Jehovan todistaja joka eroaa ,kääntää selkänsä Jehovalle...
Kyllä siinä on turha luullasaavansa "normaalia" kohtelua sen jälkeen..
Toki kaikki sen erotessaan tietävät...
Alkoiko ajattelutta, kun vanhemmat myivät asuntonsa ja ilmeisesti elävät sillä rahalla ulkomailla julistustyöss, ja sinulle ei jääkään mitään perintöä,vaan jjät nuolemaan näppejäsi?
Voihan olla että Harma tuleeennen sitä, eikä sinulla todellakaan ole mitään perintöa odotettavissa, ei sinulla eikä lapsukaisellasikaan.
Voi-voi.....- Hullu(ko)
Täh? Missä vaiheessa sanoin että vanhempani myivät asunnon ja elävät niillä rahoilla ulkomailla?? Ei tod, kyllä heillä on ihan edelleen kaksi asuntoa ja nyt upouusi kesämökki..
Perintöä en tarvitse, meillä on ihan riittämiin rahaa omasta takaa. Tiedän kyllä että en tule perintöä saamaan, eikä sillä väliä, en sitä koskaan olettanutkaan..
Joo puoleni valitsin.
Olisi kiva jos lopettaisitte tuon lapseni tulevaisuuden mustamaalaamisen. Täytyy olla aika mielipuolista porukkaa että saatte kicksejä siitä että kirjoittelette nettiin tällaista sairasta soopaa. Katsotaan sitten miten tulevaisuudessa minulle ja lapselleni käy, sitä ette tiedä te todellakaan. Voi olla että koette pettymyksen kun emme kuolekaan harmagedonissa, kun sellaista ei tule.. Tämä on muuten ollut aina asia jota ei tuossa uskonnossa käsittänyt, eli se että kuolemantuomioita jaettiin kovin herkästi, kentälläkin jos joku ei ollut vastaanottavainen, sanottiin että saapa tuokin harmagedonissa palkkansa. Ihan kuin Jt:t nauttisivat siitä että ihmisiä kuolisi mahdollisimman paljon. Sairasta, oikeasti, sairasta. - kamala sentään !!
Hullu(ko) kirjoitti:
Täh? Missä vaiheessa sanoin että vanhempani myivät asunnon ja elävät niillä rahoilla ulkomailla?? Ei tod, kyllä heillä on ihan edelleen kaksi asuntoa ja nyt upouusi kesämökki..
Perintöä en tarvitse, meillä on ihan riittämiin rahaa omasta takaa. Tiedän kyllä että en tule perintöä saamaan, eikä sillä väliä, en sitä koskaan olettanutkaan..
Joo puoleni valitsin.
Olisi kiva jos lopettaisitte tuon lapseni tulevaisuuden mustamaalaamisen. Täytyy olla aika mielipuolista porukkaa että saatte kicksejä siitä että kirjoittelette nettiin tällaista sairasta soopaa. Katsotaan sitten miten tulevaisuudessa minulle ja lapselleni käy, sitä ette tiedä te todellakaan. Voi olla että koette pettymyksen kun emme kuolekaan harmagedonissa, kun sellaista ei tule.. Tämä on muuten ollut aina asia jota ei tuossa uskonnossa käsittänyt, eli se että kuolemantuomioita jaettiin kovin herkästi, kentälläkin jos joku ei ollut vastaanottavainen, sanottiin että saapa tuokin harmagedonissa palkkansa. Ihan kuin Jt:t nauttisivat siitä että ihmisiä kuolisi mahdollisimman paljon. Sairasta, oikeasti, sairasta.Perintöä en tarvitse, meillä on ihan riittämiin rahaa omasta takaa. Tiedän kyllä että en tule perintöä saamaan, eikä sillä väliä, en sitä koskaan olettanutkaan..
-----Hyvä.
Silloinhan sinulla on varaa palkata lapsellesi hoitaja kotiin, ei tarvitse häntä hiissata pois kotoa , sellaisen ihmisen hoiviin, jota olet nähnyt viimeeksi 9 kk sitten...
Ja kun hän on noin uskonnollinenkin, lukisi vielä ruokarukoukset ja iltarukoukset:
pian sinun lapsesi höpöttäisi Jehovaa joka käänteessä, oletkos sitä ajatellut?
Kun et jt -uskoa itse tunnusta, miksi antaisit sitten 3-vuotiaan aivopestäväksi?
Käyä nyt järkeäsi, hyvä ihminen !!! - Hullu(ko)
kamala sentään !! kirjoitti:
Perintöä en tarvitse, meillä on ihan riittämiin rahaa omasta takaa. Tiedän kyllä että en tule perintöä saamaan, eikä sillä väliä, en sitä koskaan olettanutkaan..
-----Hyvä.
Silloinhan sinulla on varaa palkata lapsellesi hoitaja kotiin, ei tarvitse häntä hiissata pois kotoa , sellaisen ihmisen hoiviin, jota olet nähnyt viimeeksi 9 kk sitten...
Ja kun hän on noin uskonnollinenkin, lukisi vielä ruokarukoukset ja iltarukoukset:
pian sinun lapsesi höpöttäisi Jehovaa joka käänteessä, oletkos sitä ajatellut?
Kun et jt -uskoa itse tunnusta, miksi antaisit sitten 3-vuotiaan aivopestäväksi?
Käyä nyt järkeäsi, hyvä ihminen !!!Joo, tuo hoitaja on varmaan järkevin ratkaisu. Vaikkei lapseni ole nähnyt isoäitiään 9 kk ei se tarkoita etteikö tämä voisi vahtia päivisi lastani. Eipä lapseni ole koskaan nähnyt sitäkään hoitajaa jonka ehkä mahdollisesti palkkaan. Kysymys oli siitä etten haluaisi antaa lastani 2 viikoksi monen sadan km päähän ihmisten kanssa joita lapseni ei ole kuukausiin nähnyt.
En usko että äitini höpöttäisi Jehovaa joka käänteessä. Ei hän mikään fanaatikko ole, enkä ole ajatellut että äitini koittaisi käännyttää pikkutyttöäni. Olemme puhuneet asiasta että en toivoisi heidän puhuvan ainakaan pelottavista asioista pienelle lapselleni. Normaaleita juttuja jotka elämäänsä liittyy tottakai saavat puhua. Olen antanut lapseni olla jopa heidän kanssaan konventissa kun lapsi oli 9 kk ikäinen, koska äitini halusi eisitellä ylpeänä lapsenlastaan. Kuvittelisin näin olevani siis suht sinut tämän uskonnollisuusasian kanssa.
En siis usko että äitini koittaa aivopestä 3-vuotiaan lapseni. Ehkä se on yleistä tuon uskonnon keskuudessa (?) mutta itse en epäile että lastani kohtaan tällaista harjoitettaisiin. - helel
Voi voi sentään. Koeta nyt tajuta jo, että maailmassa on muitakin vaihtoehtoja kuin sinun kuvittelemasi kaksi.
Jos haluat elää pelossa, se on sinun asiasi. Ole hyvä ja lakkaa kuitenkin pelottelemasta toisia olemattomilla asioilla ja möröillä. - Hullu(ko)
helel kirjoitti:
Voi voi sentään. Koeta nyt tajuta jo, että maailmassa on muitakin vaihtoehtoja kuin sinun kuvittelemasi kaksi.
Jos haluat elää pelossa, se on sinun asiasi. Ole hyvä ja lakkaa kuitenkin pelottelemasta toisia olemattomilla asioilla ja möröillä.Oliko tämä viesti minulle? Jos niin millä olen pelotellut? Ja mistä kahdesta vaihtoehdosta puhut?
- helel
Hullu(ko) kirjoitti:
Oliko tämä viesti minulle? Jos niin millä olen pelotellut? Ja mistä kahdesta vaihtoehdosta puhut?
"Hullu(ko)
6.5.2011 21:23
0
Sulje
Oliko tämä viesti minulle? Jos niin millä olen pelotellut? Ja mistä kahdesta vaihtoehdosta puhut? "
Vastaukseni oli kirjoittajalle:
"puolesi valitsit
6.5.2011 18:49 " - Hullu(ko)
helel kirjoitti:
"Hullu(ko)
6.5.2011 21:23
0
Sulje
Oliko tämä viesti minulle? Jos niin millä olen pelotellut? Ja mistä kahdesta vaihtoehdosta puhut? "
Vastaukseni oli kirjoittajalle:
"puolesi valitsit
6.5.2011 18:49 "Okei :) Ajattelinkin jo että onko minut käsitetty ihan väärin..
Ikävää että tuo jt-usko perustuu niin vahvasti pelottelulle ja uhkailulle. Rakkaus on tuosta kaukana, että lähes toivotaan pienten lasten kuolemaa. - ei-todistaja
"Jehovan todistaja joka eroaa, kääntää selkänsä Jehovalle...", mutta ei muille todistajille.
Ystävyyssuhteet jäävät ja sukulaisuussuhteet erityisesti. Ihmisiä yhdistää niin moni muu asia kuin uskonto. Ei anneta sen tulla väliimme, eihän? Olemme ihmisiä kaikki. Todistajatkin. - ei-todistaja
Hullu(ko) kirjoitti:
Täh? Missä vaiheessa sanoin että vanhempani myivät asunnon ja elävät niillä rahoilla ulkomailla?? Ei tod, kyllä heillä on ihan edelleen kaksi asuntoa ja nyt upouusi kesämökki..
Perintöä en tarvitse, meillä on ihan riittämiin rahaa omasta takaa. Tiedän kyllä että en tule perintöä saamaan, eikä sillä väliä, en sitä koskaan olettanutkaan..
Joo puoleni valitsin.
Olisi kiva jos lopettaisitte tuon lapseni tulevaisuuden mustamaalaamisen. Täytyy olla aika mielipuolista porukkaa että saatte kicksejä siitä että kirjoittelette nettiin tällaista sairasta soopaa. Katsotaan sitten miten tulevaisuudessa minulle ja lapselleni käy, sitä ette tiedä te todellakaan. Voi olla että koette pettymyksen kun emme kuolekaan harmagedonissa, kun sellaista ei tule.. Tämä on muuten ollut aina asia jota ei tuossa uskonnossa käsittänyt, eli se että kuolemantuomioita jaettiin kovin herkästi, kentälläkin jos joku ei ollut vastaanottavainen, sanottiin että saapa tuokin harmagedonissa palkkansa. Ihan kuin Jt:t nauttisivat siitä että ihmisiä kuolisi mahdollisimman paljon. Sairasta, oikeasti, sairasta."kyllä heillä on ihan edelleen kaksi asuntoa ja nyt upouusi kesämökki.."
Mistä jeppulit käärivät rahat tuohon? Moni tavis haluaisi elää yhtä leveää elämää! Vai kaksi asuntoa ja kesämökki...
- hämmentynytkeskustel
--. Mutta tällainen osittainen tekemisissä oleminen, se että hyvin valikoivasti minulle kerrotaan elämästään,---
--Mainittakoon loppuun, että en aio palata uskonnon pariin, enkä usko Jehovantodistajien opetuksiin ja olen tyytyväinen ettei minua ainakaan suoranaisesti ole vielä yritetty käännyttää.----
Vanhempasi kuitenkin pitävät uskontoaan niin tärkeänä, että menivät ulkomaille julistustyöhön, joka taatusti on vaikeampaa ulkomailla kuin Seuomessa.....
Kertovat valikoivasti elämästään....
Sinä et heidän opetuksiinsa usko ja lähes pilkkaat heidän uskoaan...mistähän sinä keksisit yhteistä puheenaihetta jos useammin tapaisitte ?
Itse teit valintasi, kyllä eronneen välttely on tunnettu tosiasia:
mistä hänen kanssaan voisikaan jutella, kun takaraivossa tikittää,
että "tämä henkilö jätti yhteisömme ja pitää uskoani arvottomana?"
Aika väkinäistä on sellainen ...juttelu...- Hullu(ko)
En todellakaan pilkkaa heidän uskoaan, en vain usko samalla tavalla. Kurjaa jos sellaisen kuvan teksteistäni saa, sillä yritän olla todella avarakatseinen ihminen ja puolestani kuka tahansa saa uskoa miten haluaa. Aluksi vaan vanhempani olivat tosi paljon kanssani tekemisissä, mutta jotenkin vaan tämä on hiipunut.. Ja usko pois, kyllä meillä oli PALJON puheenaiheta ennen eroamistani ja eroamiseni jälkeenkin, jotka eivät liittyneet uskontoon.
No, ehkä olette oikeassa ja minun pitää vaan hyväksyä tämä etäisyys. Minulle olisi vaan helpompaa jos ei oltaisi ollenkaan tekemisissä tai sitten oltaisiin "kunnolla" tekemisissä.
Kiitos kommenteista, hassua että täällä on näinkin paljon jehovantodistajia(?), vaikka tiukasti on kielletty tällaisilla palstoilla vieraileminen. .. ;) - vältelty
Hullu(ko) kirjoitti:
En todellakaan pilkkaa heidän uskoaan, en vain usko samalla tavalla. Kurjaa jos sellaisen kuvan teksteistäni saa, sillä yritän olla todella avarakatseinen ihminen ja puolestani kuka tahansa saa uskoa miten haluaa. Aluksi vaan vanhempani olivat tosi paljon kanssani tekemisissä, mutta jotenkin vaan tämä on hiipunut.. Ja usko pois, kyllä meillä oli PALJON puheenaiheta ennen eroamistani ja eroamiseni jälkeenkin, jotka eivät liittyneet uskontoon.
No, ehkä olette oikeassa ja minun pitää vaan hyväksyä tämä etäisyys. Minulle olisi vaan helpompaa jos ei oltaisi ollenkaan tekemisissä tai sitten oltaisiin "kunnolla" tekemisissä.
Kiitos kommenteista, hassua että täällä on näinkin paljon jehovantodistajia(?), vaikka tiukasti on kielletty tällaisilla palstoilla vieraileminen. .. ;)Kiitos kommenteista, hassua että täällä on näinkin paljon jehovantodistajia(?), vaikka tiukasti on kielletty tällaisilla palstoilla vieraileminen. .. ;) -----
Jaa, epäilen kyllä että täällä vastaajat EI ole todistajia, vaan erotettuja/eronneita...
ja muitten uskojen edustajia...
Kyllä ne "oikeat" ja "uskolliset" pysyvät poissa tämmöisiltä sivuilta, niillähän on omat "suljetut" keskustelupalstatkin, mihin ei ole ei-todistajilla pääsyä...... - wqqqqq
Sulla on lakiosuus perinnöstä sanoi kuka mitä muuta tahansa.
- ...naikkonen
Hullu(ko) kirjoitti:
En todellakaan pilkkaa heidän uskoaan, en vain usko samalla tavalla. Kurjaa jos sellaisen kuvan teksteistäni saa, sillä yritän olla todella avarakatseinen ihminen ja puolestani kuka tahansa saa uskoa miten haluaa. Aluksi vaan vanhempani olivat tosi paljon kanssani tekemisissä, mutta jotenkin vaan tämä on hiipunut.. Ja usko pois, kyllä meillä oli PALJON puheenaiheta ennen eroamistani ja eroamiseni jälkeenkin, jotka eivät liittyneet uskontoon.
No, ehkä olette oikeassa ja minun pitää vaan hyväksyä tämä etäisyys. Minulle olisi vaan helpompaa jos ei oltaisi ollenkaan tekemisissä tai sitten oltaisiin "kunnolla" tekemisissä.
Kiitos kommenteista, hassua että täällä on näinkin paljon jehovantodistajia(?), vaikka tiukasti on kielletty tällaisilla palstoilla vieraileminen. .. ;)Kylläpä kuulosti tutulta tuo suhteesi JT-äitiin. Kovin on epävakaa ja epäluotettava ihminen, jos ensin lupaa yhtä ja sitten tekeekin toista. Mokoma valehtelija äitisi.
Samanlaisia temppuja teki minunkin äitini, kun en tanssinut hänen pillinsä mukaan. Lopulta tajusin hylätä hänet sinnä missä olin hylännyt harhaoppisen lahkonkin. Siitä alkoi uusi elämäni. Ei tarvinnut enää miettiä, miten hän minua kohtelisi. Hänellä ei ole tilaisuutta kohdella minua enää mitenkään. Hänellä ei ole mitään asiaa elämääni. Tänä päivänä minulla on ihania ja luotettavia ystäviä. He ovat ihan tavallisia ihmisiä, jotkut luterilaisia, jotkut eivät kuulu mihinkään uskonnolliseen yhteisöön (kuten en minäkään, syystä etten ole löytänyt yhteisöä, joka ei olisi ristiriidassa Raamatun kanssa joiltain osin).
Päätöksen tehtyäni oli ensin vähän outo olo, olinhan katkaissut välini ihmiseen, jonka olin tuntenut kaikkein kauimmin. Mutta aika pian alkoi tulla helpompi olo ja näki muutenkin, että olin tehnyt oikean ratkaisun. Kaikkien nöyyryytysten ja pelottelujen ja valheiden sijaan elämääni tuli vapautta ja vakautta. Sellaisten arvojen päälle on ollut hyvä rakentaa uutta elämää. Sellaista, johon ei muiden lupia tarvita.
- peace&love
Luin pitkän tekstisi ja voin vain sanoa, että olen hyvin surullinen puolestasi!
Minulla kävi tuuri, sillä koko perheeni jätti Jehovan todistajat samaan aikaan, joten en joutunut luopumaan vanhemmistani. Olen hyvin onnekas, mutta samaan aikaan hyvin pahoillani siitä, että sinä joudut kokemaan tuollaista omilta vanhemmiltasi.
Todella hienoa kuulla, että miehesi suku on sinulle niin läheinen! He eivät tietenkään voi täysin korvata vanhempiasi, sillä sinä olet osa heitä. Yritä olla yhteydessä heihin, mutta jos he eivät vastaa yms, se ei ole sinun vikasi. Sinä teet siinä asiassa oikein, he eivät, kuuluivat he sitten miten "hyvään" uskontoon tahansa.
Tsemppiä elämääsi!! Yritä iloita niistä hienoista ihmisistä, joita sinulla on ympärilläsi. Kaikki eivät ole edes niin onnekaita.
Ps. ymmärrän oikein hyvin jos kiukuttaa, kyllä minuakin aika usein^^ - en usko-isoäiti hoit
Miten voit antaa 3-vuotiaan aivopestäväksi,
jos et itse enää tahdo jt-porukkaan kuulua?
----Mainittakoon loppuun, että en aio palata uskonnon pariin, enkä usko Jehovantodistajien opetuksiin ja olen tyytyväinen ettei minua ainakaan suoranaisesti ole vielä yritetty käännyttää.-----
Aika skitso olet.....sekopää äiti,mtä tommonen kasvatus on?- Hullu(ko)
Aijaa, miten niin olen skitso? Edelleenkään en usko että äitini "aivopesee" lastani.
Ai nyt arvostellaan jo kasvatustani.. *huokaus* - syy.....
Mistä syntyy
epäusko?
1. Tietämättömyydestä
2. Jeesuksen hylkäämisestä
sellaisena kun Hän on ja
vääristä odotuksista
3. Loukkaantumisesta - Hullu(ko)
syy..... kirjoitti:
Mistä syntyy
epäusko?
1. Tietämättömyydestä
2. Jeesuksen hylkäämisestä
sellaisena kun Hän on ja
vääristä odotuksista
3. LoukkaantumisestaKohdallani epäusko JT-uskontoa kohtaan syntyi siitä että en usko Jumalan olevan sellainen kuin he opettavat. Heidän uskossaan on paljo ristiriitaisuuksia.
Ei kai sen kummempaa, uskon vain eritavalla kuin he. - Pyhitetty Nimesi....
Hullu(ko) kirjoitti:
Aijaa, miten niin olen skitso? Edelleenkään en usko että äitini "aivopesee" lastani.
Ai nyt arvostellaan jo kasvatustani.. *huokaus*-- Edelleenkään en usko että äitini "aivopesee" lastani.-
Mun anoppi ei ole niin innostunut et olis ulkomaille lähtenyt julistajaksi, ei edes tienraivaaja ole.---
Silti hän rukoilee -ÄÄNEEN ruokarukoukset ja iltarukouksen, ja takuulla siinä lapsenlapset on oppineet-alle viikossa jo ;D samat litaniat,
kun on kersat mummolasssa lomlla olleet...
minulla ei kyllä mitään sitä vastaan ole,
- mutta kun sinä olet ERONNUT jt-uskosta, miksi haluaisit jt:n lapsesi hoitajaksi?
Ristiriitaista.... - Hullu(ko)
Pyhitetty Nimesi.... kirjoitti:
-- Edelleenkään en usko että äitini "aivopesee" lastani.-
Mun anoppi ei ole niin innostunut et olis ulkomaille lähtenyt julistajaksi, ei edes tienraivaaja ole.---
Silti hän rukoilee -ÄÄNEEN ruokarukoukset ja iltarukouksen, ja takuulla siinä lapsenlapset on oppineet-alle viikossa jo ;D samat litaniat,
kun on kersat mummolasssa lomlla olleet...
minulla ei kyllä mitään sitä vastaan ole,
- mutta kun sinä olet ERONNUT jt-uskosta, miksi haluaisit jt:n lapsesi hoitajaksi?
Ristiriitaista....Koska lapsella on oikeus isovanhempiin. Jos kieltäisin lapseltani isovanhemmat, olisinhan aivan yhtä suvaitsematon ja julma kuin JT:t ; kieltäisin uskonnollisen vakaumuksen takia yhteydenpidon.
Ei se minusta ole ristiriitaista että annan lapsen isoäidin hoitaa lastaan. Kun olemme olleet vanhemmillani kylässä, eivät he rukoile ääneen tai puhu uskonnosta meille millään tavalla. - ...naikkonen
Hullu(ko) kirjoitti:
Koska lapsella on oikeus isovanhempiin. Jos kieltäisin lapseltani isovanhemmat, olisinhan aivan yhtä suvaitsematon ja julma kuin JT:t ; kieltäisin uskonnollisen vakaumuksen takia yhteydenpidon.
Ei se minusta ole ristiriitaista että annan lapsen isoäidin hoitaa lastaan. Kun olemme olleet vanhemmillani kylässä, eivät he rukoile ääneen tai puhu uskonnosta meille millään tavalla.Hei Hullu(ko)... Elämä on sellaista, että kaikkea ei voi saada. Joskus on valittava kahdesta huonosta vaihtoehdosta vähemmän huono. Ikävää, mutta sellaista aikuisen ihmisen elämä on.
Joko sinä hylkäät äitisi ja annat lapsesi tutustua häneen aikuisena, kun sinua ei enää tarvita siihen pomppupalloksi.
Tai sitten, tanssit edelleen äitisi pillin mukaan ja lapsesi saa ehkä pitää jonkinlaisen suhteen isovanhempiinsa.
Valinta on ihan sinun omasi. Kumpi sinulle vain on siedettävämpi tilanne? Kysy sitä itseltäsi ja tee sen mukainen päätös. Tsemppiä!
- ystävällinen ei-todi
"Olen yrittänyt puhua äitini kanssa tästä, että minun perheeni on kaiken aikaa vähän niinkuin kakkosasemassa. Että ensin tulee veljeni ja sitten minä.. Vanhemmat sivuuttavat asian, eivät suostu edes keskustelemaan tästä."
Tämä on sitä paljon puhuttua todistajien oikeaa YSTÄVÄLLISYYTTÄ kaikkia ihmisiä kohtaan...
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2614178Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2643408Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541777Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251634Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2961413Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132919Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235853en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115817Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe17780