Äitienpäivänaattona

minusta tuntuu siltä, että ihmistä ei enää tarvita mihinkään. Rahaa tavoittelevilta ovat kaikki estot kadonneet. He polkevat voimakkaina heikot alleen ja pyrkivät pyramidin huipulle keinolla millä hyvänsä. Ne jäkoihin jäävät ovat aina olleet naiset ja lapset.
En pidä äitienpäivästä, en ole koskaan pitänyt. Köyhänä yksinhuoltajaäitinä tunnen itseni jotenkin huiputetuksi. Koko vuoden olen hoitanut lapsiani, kasvattanut yhteiskunnalle veronmaksajiakin (jos siltä kantilta tarkastelee). Palkkaa siitä työstä en ole koskaan saanut. On todella työlästä keksiä tyhjästä ruokaa joka päivä pöytään.
Nyt, kun minutkin nostetaan esille yhtenä päivänä vuodesta ja annetaan kiitosta ja hehkutetaan äitiyden onnea, mutta ei yhtään lisää työtä tai rahaa, niin todellakin tekee mieli paeta metsään itkemään.