Taipaleen blogista, vääryys on oikaistava

Mikäli uutinen on väärä, blogi Jarin olisi syytä se korjata blogissaan ja mieluiten oikeusteitse eikä Suoli24foorumilla.

Entinen museomestari sakkoihin nettisivuistaan
12.2.2008 15:57 KymenSanomat

Kotkan kaupungin entinen museomestari Asko Kervinen tuomittiin kahdesta kunnianloukkauksesta 600 euron sakkoon Kotkan käräjäoikeudessa tiistaina. Tuomio koskee Kervisen internet-kotisivuillaan sekä netin Suomi 24 -keskustelupalstalla julkaisemia kirjoituksia.

Kirjoituksissaan Kervinen väittää korkeassa virkamiesasemassa olleen valehdelleen häntä koskeneissa esikuulusteluissa ja oikeudenkäynnissä. Kervinen määrättiin poistamaan sivustoilta loukkaavat kirjoitukset.

Loukkaamalleen henkilölle Kervinen määrättiin maksamaan vahingonkorvauksia henkisistä kärsimyksistä yhteensä 1 500 euroa sekä oikeudenkäyntikuluina 200 euroa.

Kervinen hävisi irtisanomistaan koskevat oikeusjutut sekä käräjäoikeudessa että Kouvolan hovioikeudessa. Lisäksi Korkein oikeus ei antanut Kerviselle valituslupaa hovioikeuden päätöksestä.
696
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kotkan hallitus aikoo lopettaa Kervis-kanteluiden käsittelyn
30.3.2009 10:58 KymenSanomat

KOTKA. Kotkan kaupunginhallitus aikoo Etelä-Suomen lääninhallituksen tavoin lopettaa Asko Kervisen neljän vuoden takaiseen irtisanomiseen liittyvien kanteluiden käsittelyn.

Kaupunginjohtaja Henry Lindelöf esittää kaupunginsihteeri Jani Saleniuksen valmisteluun perustuen perussuomalaisten varavaltuutetun Jari Taipaleen Kotkan työsuojelupäälliköstä ja kaupunginlakimies Marianna Ruonalasta tekemien kanteluiden hylkäämistä sekä päätöstä, ettei Kervisen irtisanomistapauksesta mahdollisesti tulevia kanteluja enää käsitellä, koska tapaus on loppuun käsitelty.

Taipale syyttää Pulkkista ja Ruonalaa valheellisista ja vääristä tiedoista Kervisen tapauksen oikeuskäsittelyjen yhteydessä.

Asko Kervinen on saanut Kotkan käräjäoikeudessa kunnianloukkaustuomion, jonka Kouvolan hovi-oikeus on pitänyt voimassa, samankaltaisten väitteiden julkisesta esittämisestä.

Työsuojelupäällikkö Tapani Pulkkinen toteaa vastineessaan, että kaupungin viranhaltijoihin ja työntekijöihin kohdistuva perusteettomat kantelut ovat työturvallisuuslain tarkoittamaa häirintää, jonka lopettamiseksi työnantaja on velvollinen ryhtymään toimenpiteisiin.

Kotkan kaupunginhallituksen esityslistalla on maanantaina kaikkiaan kuusi asiaa, jotka tavalla tai toisella liittyvät Asko Kervisen irtisanomistapaukseen, josta nostetun oikeusjutun Kotkan kaupunki on eri oikeusasteissa voittanut.

Äänestä
  • Sama tapahtunut nyt jo toistamiseen. Tällä kertaa ei syylliseksi Kervinen. Nyt syyteharkinnassa aivan muut henkilöt, kun poliisi ei enää noteeraa virkamiesten ajanpeluutarkoituksessa tehtyjä rikosilmoituksia.
    Virkamiesten valehtellu on saatava stoppi.

    Äänestä

Eiköhän jarilla ole fakta takana kuten tähänkin asti, että pidäppä pääs kii...

Äänestä

Kervinen työllistää poliisia ja oikeuslaitosta
29.1.2009 4:00 Kymen Sanomat


Kotkan kaupunki sanoi irti museomestari Asko Kervisen vuonna 2005. Kerviselle oli tarjottu siirtoa museosta nuorisotoimeen, mihin hän ei suostunut. Irtisanomista edelsi museon työilmapiiriongelmien selvittely.
Kervinen haastoi ammattiliittonsa rakennusliiton tukemana Kotkan kaupungin oikeuteen laittomasta irtisanomisesta. Kotkan käräjäoikeus totesi irtisanomisen perustelluksi ja määräsi Kervisen korvaamaan Kotkan kaupungin oikeudenkäyntikulut. Hovioikeus vahvisti tammikuussa 2007 käräjäoikeuden tuomion. Korkein oikeus ei antanut Kerviselle valituslupaa.
Tuomion jälkeen Kervinen on lähettänyt Kotkan kaupungille useita vahingonkorvausvaatimuksia, jotka kaupunginhallitus on perusteettomina torjunut.
Kervinen on tehnyt tapauksen käsittelystä ja sen sivujuonteista kymmeniä kanteluja, hallintovalituksia ja tutkintapyyntöjä. Tutkintapyyntöjä on kohdistettu myös asian kanssa tekemisiin joutuneihin luottamushenkilöpäättäjiin. Viime vaiheessa Kervinen on syyttänyt Kotkan virkamiehiä salassa pidettävien terveystietojen tulosta julki. Yksikään kantelu, valitus tai tutkintapyyntö ei ole johtanut Kervisen esittämään lopputulokseen. Osa asioista on edelleen kesken.
Kiista on poikinut yhden kunnianloukkausjutun. Kotkan käräjäoikeus tuomitsi viime vuoden helmikuussa Asko Kervisen Kotkan kaupungin virkamieheen kohdistuneesta kunnianloukkauksesta sakkoihin ja korvauksiin.

Äänestä

Suomen lainsäädäntö
Arton ,Askon ja peesaajien mielestä väärin kirjoitettu.


No entäpä mitä tämä kaikki hyödyttää. Täytyyhän tämän takan olla jokin motiivi. Maineenpalautus,raha,kosto.

Maineenpalautus: Miten voidaan paluttaa maine mahtikäskyllä. Mielestäni ei mitenkään. Ei edes EU:n ihmisoikeustuomioistuin voi pakottaa ihmisiä muttamaan mielipidettään. Siis sitä mikä ihmiset todella sisimmissään tuntevat ja ajattelevat.

Raha: Raha tuo tietysti lohtua aikansa. Mutta tuskin hän korvauksillaan kykenee elämään lopun ikäänsä.

Kosto: Kiinalainen sananlasku sanoo "kun lähdet kostamaan,kaiva ensin kaksi hautaa".

Äänestä

Myyrälajin tunnistaa sen tekemistä tuhoista

Vesimyyrä ja kontiainen, joka tunnettiin aiemmin nimellä maamyyrä, tekevät kraatterimaisia kekoja. Peltomyyrä tekee nurmikkoon makkaramaisia kulkureittejä ja pieniä koloja maahan. Peltomyyrä syö myös puiden ja pensaiden kuorta talvella, kun parempaa ravintoa ei ole tarjolla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ÄsTeeTee kirjoitti:

Mikäli uutinen on väärä, blogi Jarin olisi syytä se korjata blogissaan ja mieluiten oikeusteitse eikä Suoli24foorumilla.

Entinen museomestari sakkoihin nettisivuistaan
12.2.2008 15:57 KymenSanomat

Kotkan kaupungin entinen museomestari Asko Kervinen tuomittiin kahdesta kunnianloukkauksesta 600 euron sakkoon Kotkan käräjäoikeudessa tiistaina. Tuomio koskee Kervisen internet-kotisivuillaan sekä netin Suomi 24 -keskustelupalstalla julkaisemia kirjoituksia.

Kirjoituksissaan Kervinen väittää korkeassa virkamiesasemassa olleen valehdelleen häntä koskeneissa esikuulusteluissa ja oikeudenkäynnissä. Kervinen määrättiin poistamaan sivustoilta loukkaavat kirjoitukset.

Loukkaamalleen henkilölle Kervinen määrättiin maksamaan vahingonkorvauksia henkisistä kärsimyksistä yhteensä 1 500 euroa sekä oikeudenkäyntikuluina 200 euroa.

Kervinen hävisi irtisanomistaan koskevat oikeusjutut sekä käräjäoikeudessa että Kouvolan hovioikeudessa. Lisäksi Korkein oikeus ei antanut Kerviselle valituslupaa hovioikeuden päätöksestä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu