Olen ollut nyt " jonkin " aikaa "ilmaistyössä" erään paikkakunnan teknisellä osastolla.
Tämä taho pitää ulkolueita ja kunnan omistamia kiinteistöjä kunnossa.
Itse olen ilmaistyöntekijä - siis nykyajan orjatyövoimaa, työtön joka saan
työmarkkinatuen ja 9 euroa " työpäivä" ylläpitokorvausta.
Tehtäviini kuuluu piha-alueiden kunnossapitoa, siis käytännöntasolla
haravointia ja kottikärryjen työntöä, mutta pesti päättyy kohta.
Olen nyt päässyt läheltä seuraamaan kunnantyöntekijöiden touhuja ja minun
on ollut vaikea uskoa kuinka paljon heillä on pokkaa pitkittää kaikkia mahdollisia taukoja - kahvitauot ovat poikkeuksetta yli puolituntisia ja puolen tunnin ruokatunti on vähintäänkin tunnin mittainen.
Työtahti on varsin verkkainen - tuollaisella työtahdilla yksityiseltä sektorilta tulisi sanomista ja jos ei tahti muuttuisi, niin lopputili olisi todennäköinen.
Mielestäni kuntien ja kaupunkien kunnossapitotyöt on pikimmiten ulkoistettava
jotta siihen saadaan tehoa ja kustannukset sitäkautta alas.
Kuinkahan paljon suomessa onkaan sellaista väkeä jotka ovat olleet
ikänsä julkisella sektorilla töissä - siis lorvimassa ja kehdanneet vielä nostaa siitä palkkaa ja nyt ovat siinä luulossa että työskentelevät " oikeasti" ?
Kunnan " ahkerat" työntekijät
3
96
Vastaukset
- dfthhhhjj
Kunnan pestit ovat SUOJATYÖPAIKKOJA!
- 5+9
ja paskasakilla on vielä noussu eniten palkat totta kaikki mitä aloittaja sanoi puolet voisi potkia pellolle.
- kalliimmaksi tulee
"jotta siihen saadaan tehoa ja kustannukset sitäkautta alas."
Ei toimi. Kun julkiset veroahoin ylläpidetyt toiminnot ulkoistetaan yksityiselle käy väistämättä joko niin että kustannukset nousevat tai palvelu heikkenee. useimmiten toteutuvat molemmat. Eli ulkoistettuna työ on kalliimpaa ja lisäksi palvelu heikkenee. Ja edelleen se kaikki maksetaan verorahoilla, sillä kunta/valtiohan ostaa palvelun yksityiseltä ja maksaa sille verorahoilla, sen sijaan että sen hoitaisivat kunnan tai valtion palkkalistoilla olevat.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2614178Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2643408Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541777Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251634Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2961413Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132919Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235853en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115817Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe17780