Vakava masennus ja luottamus ihmisiin mennyt

Samoin tällaisia ongelmia itsellänikin ollut ja on edelleen, olen tehnyt paljon työtä sen eteen että rakastan itseäni sellaisena kuin olen.
Kokeile esim.Rosen terapiaa kosketus voi olla ihmeellisempi kuin mikään keskustelu terapia suosittelen.

Masennus on vakavaa, masennus voi iskea vaikka sita ei odottaisi. Kaikkein kauheinta siina oli se, etta oikeita ystavia ei oikeasti ollutkaan. Jos tapaat masentuneen, mene hanen luokseen, istu rauhassa, ole lasna, puhu ja anna puhua. Se merkitsee hirvean paljon, etta paasee puhumaan. Mikaan ei ole yhta tarkeaa kuin pitaa kiinni hyvasta ystavasta. Valittaa. Ystavani tappoi itsensa - ei avautunut, ei kertonut tuskastaan, piti kaiken sisalla loppuun saakka. Jalkeenpain ymmarsin, etta itse asia oli mitaton, mutta niin on pieni mieli, etta niin saa kaiken paisutettua. Itselleni se oli kova paikka. Muuttaisin mita vaan elamassani, jos olisin voinut istua vieressa, kuunnella, halata ja auttaa. Jos tapaatte masentuneen, olkaa lasna, ei ole mitaan niin tarkeaa asiaa etta se menisi hyvan ystavan yli. Unohtakaa kaikki paivan askareenne, silla ei ole mitaan kauheampaa kuin kertoa masentuneelle, etta kun mulla nyt on tama harrastus ja sitten tuo .. nin en sitten oikein kerkia. Masentunut tarvitsee valittamista.

Kuten täällä jo suositeltiin, minä myös suosittelen Rosen-terapiaa. Tiedän omakohtaisesti, että itse vapauduin lähes kestämämmömältä tuntuneesta katkeruudesta Rosen-terapialla. Minulle k.o. terapiaa oli suositellut ystävä, joka oireili vuosikymmeniä lapsuuden traumoista.

Kaikkia rosen-terapia ei paranna, mutta ei ole myöskään ns. huuhaata.. Hoitoon menemisessä uskon olevan hyväksi itsensä tiedostaa, mistä masennus voi johtua ja myös avoin mieli, että haluaa antautua hoitoon.

Ystäväni oli sairaslomalla jopa muutaman vuoden, söi mielialalääkkeitä, mutta turhaan. Sitten päätti jättää lääkkeet ja etsiä apua vaihtoehtoishoidoista. Terapia maksaa, mutta kokonaisuutena on halpa siihen aikaan nähden, mitä vuosia kestävä masennus ihmistä kuluttaa ja maksaa ainakin yhteiskunnalle, myös itselle.

Kirjoitat, että luottamus on mennyt. Oletko ajatellut, että henkilöt, joihin et voi luottaa, häpeä on heidän, jotka pettävät luottamuksesi. Toisaalta elämä on riskien ottamista ja samalla myös miettimisen arvoista, että mitä meillä on niin ainutkertaista mielessämme, että sen saa vain yksi tai kaksi tietää. Ei uskottu ihminen aina laisinkaan puhu eteenpäin ns. ilkeällä asenteella, voi olla päinvastoin, myös niin, että sinua ymmärretään paremmin. Mitä vähemmän tietää, sitä enemmän luulee, eli myös, mitä enemmän tietää, sitä vähemmän tarvitsee luulla.

Olen nainen jos sinä olet myös niin olet tervetullut kirjekumppanikseni. Ehkä minä pystyisin sinua auttamaan. Ehkä saan sinut ymmärtämään mistä kaikki johtuu...? Kokeilemalla se saadaan tietää. Tervesin ystävä..

Hei. Kiitos kaikille vastanneille. Joka päivä on lahja vaikka onkin masentunut. Näin ajattelen. Vaikka välillä on vaikeita aikoja ja hetkiä. Sinä joka kirjoitit että voisit olla kirjekamu niin laitatko tietosi tänne mistä sinuun saa yhteyttä?

uppista

Koulukiusatut! Kouluun on pakko mennä mutta se on vain osa päivää. Minä olin kotikiusattu ja oli helpotus mennä kouluun vaikka olinkin kaikki välitunnit yksin omassa nurkassani ja katselin muitten ilakointia. Oli ihanaa olla yksin ja turvassa. Toiset tottuivat minun olemiseeni eivätkä häirinneet minua. Sain oman identiteetin ja opettajien kunnioituksen. Olin kuitenkin niin "syyllinen" koko olemassaolooni etten osannut nauttia hyvistä suorituksistani. Läksyt luin ulkona tai vesassa sillä minua pilkattiin lukemisesta. Minua haukuttiin kömpelöksi, rumaksi, liian suureksi, väärän väriseksi, sillä en ollut sisareni veroinen tummatukka vaan pellavapää, silmieni väri oli kamala, lisäksi olin tyhmä enkä kelvannut muuhun kuin raakaan ruumiilliseen työhön ja kaiken huipuksi olin niitten ei hyväksyttyjen sukulaisten näköinen. Varhaislapsuuden olin ulkona joka säällä ja kauan. Nuoruuteni mittailin kaupungin katuja joka sällä ja kaikki illat koska minulla ei ollut "paikkaa mihin mennä". Katselin valaistujen kotien ikkunoita kaihoten. Isä tuskastui joskus minun äärettömään syrjimiseeni ja suuttui muulle perheelle mutta isä oli aina työssä ja kuoli varhain. Joissakin linnunpesissä on yksi nokittava poikanen joka yleensä kuolee ravinnonpuuteeseen koska muut ovat vahvempia ja itsenäisempiä joko henkisesti tai ruumiillisesti eikä emo huomioi tätä heikointa koska muut vaativat kaiken huomion. Näin se on, eivätkä ihmiset ole luontoa kummempia. Minä olen sentään hengissä. Voimat menivät itsensä hyväksymisen opettelemiseen ja sen tosiasian oivaltamiseen että ihmiset laajmminkin kuin kotona ovat äärettömän itsekeskeisiä opportunisteja. Uskonto alisti minut jatkossa täysin toisten palvelukseen ja menetin lopunkin mahdollisuuden toteuttaa omia unelmiani ja mikä tärkeintä omaa elämääni. Yhteiskunta ja toiset ihmiset yrittävät aina laittaa kapuloita rattaisiin, siksi j a juuri siksi on kasvatettava omaa vahvaa minuutta mutta ei niin että olisi itsekeskeinen narsisti vaan elämässä viihtyvä tämän maapallon itseoikeutettu askukas.