todistajista,mutta olen ajatellut palata takaisin.Mutta en enää tiedä,haluanko tehdä sitä.Uskon,että Jehovan todistajilla on totuus, ja se asia on pääpiirteissään hyvä.En ole unohtanut sitä koskaan,vaikka olen ollut kauan poissa.En ole kuitenkaan erotettu.Poisjäämiseeni on ollut syynä vakavat sairaudet,ja vakavat vaikeudet perheessä.Näen usein erästä Jehovan todistajaa liikkuessani asuinseudullani.Hän tietää,että en käy kokouksissa. Joka kerta hänet nähdessäni tulee painostava ja masentava olo.Hän välttelee tervehtimästä minua ,ja saa kuin sätkyn,jos osuu aivan kohdalle.Hän myös kääntyilee selin minua päin heti,kun näkee minut,eikä ole tuntevinaan minua.Voisiko joku Jehovan todistaja sanoa,mitä tällaisella käytöksellä halutaan viestittää.Onko se jotain mielenosoitusta minua kohtaan vai mitä se on?Ei tee enää mieli ajatellakaan takaisin tulemista.Jehovan todistajat ovat painostavia.Olen jopa ajatellut muuttamista pois tältä alueelta välttyäkseni näkemästä tätä Jehovan todistajaa,vaikka muuten viihdyn asuinseudullani.
Vastaukset 17
- Kummallista kiemurte
lua.Kai sen tarkoitus on sanoa,että olet epäkelpo,etkä ole tuntemisen arvoinen.Olen kuullut,että edellä mainittu käytös on aika yleistä Jehovan todistajilla.Ehkä se kuuluu uskontoon.
- 18
Miksi haluaisit palata tuollaisten ihmisten pariin? Eikö tuo käytös jo osoita, että heillä on tuomitseva asenne, josta Raamatussa varoitetaan.
- Niin kuin
sanoin,niin en enää ole niin halukas palaamaan takaisin juuri tällaisen käytöksen takia.Mielestäni se on loukkaavaa.Olenkin harkinnut,että en ehkä sittenkään palaa takaisin.Monet ovat jo varmaan unohtaneet minut,ja jos löydän uuden asuinpaikan,jossa ei asu tuttuja Jehovan todistajia,saan elää rauhassa joutumatta tällaisen kohteeksi.Mielenrauha on kuitenkin tärkeintä elämässä.Toisten tuomarointi on vastenmielistä,enkä halua enää sellaisen kohteeksi joutua.
- 18
Niin kuin kirjoitti:

Todellakin. Mutta, tarvitsetko sinä edes hyväksyntäänsä? Onko hän edes sen arvoinen? Vai pystytkö näkemään, että hänkin on reppana, joka joutuu elämään ahdasmielisten oppien mukaisesti. Pelkää varmaan, että jos hän ei käyttäydy oppien mukaan, niin hänet erotetaan. Voi luoja, mikä ansa tuo lahko on.
- Niin,ehkä niin
18 kirjoitti:

on.En tarvitse hänen hyväksyntäänsä,koska tiedän itse paremmin,minkälainen olen.Mutta se on painostavaa kuitenkin.Jos tuollainen suhtautuminen sellaisia kohtaan,jotka eivät syystä tai toisesta ole pystyneet olemaan "mukana",kuuluu Jehovan todistajana olemiseen,on kyllä minulle uusi asia.
- 18
Niin,ehkä niin kirjoitti:
on.En tarvitse hänen hyväksyntäänsä,koska tiedän itse paremmin,minkälainen olen.Mutta se on painostavaa kuitenkin.Jos tuollainen suhtautuminen sellaisia kohtaan,jotka eivät syystä tai toisesta ole pystyneet olemaan "mukana",kuuluu Jehovan todistajana olemiseen,on kyllä minulle uusi asia.
Heillä on sellainen laki. Tarkoitus on saada ihminen tuntemaan itsensä huonoksi ja yksinäiseksi ja myös nöyryyttää häntä. Ja samalla, kun nämä jäsenet toimivat noin, he ajavat itsensä pahaan umpikujaan, etteivät itse joutuisi samaan nöyryyttävään tilanteeseen. Tuon lahkon jäsenet haluavat miellyttää toista ihmistä ja siksi kaikki käyttäytyvät kuin Hitlerin ohjaksissa. Pitää olla ihan samanlainen kuin toinen lahkolainen...
Jos taas haluaa miellyttää Jumalaa, on teot muita ihmisiä kohtaan huomaavaisia ja suvaitsevaisia. - Minua on alkanut
18 kirjoitti:
Heillä on sellainen laki. Tarkoitus on saada ihminen tuntemaan itsensä huonoksi ja yksinäiseksi ja myös nöyryyttää häntä. Ja samalla, kun nämä jäsenet toimivat noin, he ajavat itsensä pahaan umpikujaan, etteivät itse joutuisi samaan nöyryyttävään tilanteeseen. Tuon lahkon jäsenet haluavat miellyttää toista ihmistä ja siksi kaikki käyttäytyvät kuin Hitlerin ohjaksissa. Pitää olla ihan samanlainen kuin toinen lahkolainen...
Jos taas haluaa miellyttää Jumalaa, on teot muita ihmisiä kohtaan huomaavaisia ja suvaitsevaisia.kyllästyttää kaikki uskonnot.Kaikki ne saavat aikaan vain huonoa oloa.Ei ole yhtäkään uskontoa,mitä olen seurannut,joka perustuisi TODELLA aitoon lähimmäisenrakkauteen.Eikö Raamatussakin sanota,että rakkaus lähimmäiseen ei saa aikaan mitään pahaa toiselle?Ei voi sanoa edellämainituista kuvauksista,että Jehovan todistajat olisivat sen parempia kuin muutkaan uskonnot.Taidan alkaa hakea muuta sisältöä elämääni kuin uskonto.Uskontoihin olen pettynyt ja kyllästynyt.
- g455
Minua on alkanut kirjoitti:
kyllästyttää kaikki uskonnot.Kaikki ne saavat aikaan vain huonoa oloa.Ei ole yhtäkään uskontoa,mitä olen seurannut,joka perustuisi TODELLA aitoon lähimmäisenrakkauteen.Eikö Raamatussakin sanota,että rakkaus lähimmäiseen ei saa aikaan mitään pahaa toiselle?Ei voi sanoa edellämainituista kuvauksista,että Jehovan todistajat olisivat sen parempia kuin muutkaan uskonnot.Taidan alkaa hakea muuta sisältöä elämääni kuin uskonto.Uskontoihin olen pettynyt ja kyllästynyt.
"""Ei voi sanoa edellämainituista kuvauksista,että Jehovan todistajat olisivat sen parempia kuin muutkaan uskonnot."""'''
siis totta. se lähimmäisen rakkaus mitä siellä on.... on teeskenneltyä ja väkinäistä vain sen takia että raamatun jae " rakkaus heidän keskuudessaan " täyttyisi. ei YHTÄÄN parempi kuin muissa lahkoissa..
""Uskontoihin olen pettynyt ja kyllästynyt."""
niin minäkin. jos jumala on olemassa, teki se koko uskomisesta älyttömän farssin... ei sen pitäs olla näi vaikeeta, ellei koko jumaluus sitten ole keksittyä hevosen paskaa.. - Huhhuh...
g455 kirjoitti:
"""Ei voi sanoa edellämainituista kuvauksista,että Jehovan todistajat olisivat sen parempia kuin muutkaan uskonnot."""'''
siis totta. se lähimmäisen rakkaus mitä siellä on.... on teeskenneltyä ja väkinäistä vain sen takia että raamatun jae " rakkaus heidän keskuudessaan " täyttyisi. ei YHTÄÄN parempi kuin muissa lahkoissa..
""Uskontoihin olen pettynyt ja kyllästynyt."""
niin minäkin. jos jumala on olemassa, teki se koko uskomisesta älyttömän farssin... ei sen pitäs olla näi vaikeeta, ellei koko jumaluus sitten ole keksittyä hevosen paskaa..Mnun mielestäni usko on henkilökohtainen asia. Eri asia kuin uskonto. Raamattu puhuu paljon uskosta. Mielestäni jokainen voi tulkitakin Raamattua omalla tavallaan. Siellä on paljon asiaa ja varmasti monet kokevat eri Raamatun paikat erilaisina. Minun mielestäni se on Jumalan henkilökohtaista viestiä minulle, eikä siihen muiden ihmisten välikäsiä tarvita. Minun tapani uskoa on varmasti ihan oikea. Raamatun voi joku muu kokea eri tavoin ja hänenkin tapansa uskoa voi olla oikea. Minusta kaikki ihmisten tulkinnat, jotka itse on lukenut Raamatusta, voivat olla oikeita. Vääränä näen lahkot (ns. kirjanoppineet ja fariseukset), jotka haluavat hallita muita ihmisiä ja määrätä, kuinka kenenkin pitää toimia.
- d80ugvdpv
Huhhuh... kirjoitti:
Mnun mielestäni usko on henkilökohtainen asia. Eri asia kuin uskonto. Raamattu puhuu paljon uskosta. Mielestäni jokainen voi tulkitakin Raamattua omalla tavallaan. Siellä on paljon asiaa ja varmasti monet kokevat eri Raamatun paikat erilaisina. Minun mielestäni se on Jumalan henkilökohtaista viestiä minulle, eikä siihen muiden ihmisten välikäsiä tarvita. Minun tapani uskoa on varmasti ihan oikea. Raamatun voi joku muu kokea eri tavoin ja hänenkin tapansa uskoa voi olla oikea. Minusta kaikki ihmisten tulkinnat, jotka itse on lukenut Raamatusta, voivat olla oikeita. Vääränä näen lahkot (ns. kirjanoppineet ja fariseukset), jotka haluavat hallita muita ihmisiä ja määrätä, kuinka kenenkin pitää toimia.
Niin totta!
Varsinkin: "Minun mielestäni se on Jumalan henkilökohtaista viestiä minulle, eikä siihen muiden ihmisten välikäsiä tarvita."
Kiitos hyvästä kommentista!
- (99 )+(77)=?
Jippii! Mä kuulun järjestöön! Jippii! Mun hyvä on!
Se kaikki huolet kantaa! Wow! Mä olen huoleton!
Se tekee mulle talon! Jee! Se hankkii puolison!
Voi jee! Mä annan kaiken käsiin se jumalolennon! - omatunto puhdas
Aren´t we Winesses
-not Judges......??? - (99 )+(77)=?
Ja jumalatkin ihminen loi omiksi kuvikseen
hän synnyttää ja kuolee pois ja syntyy uudelleen
Ja taivasta pystyttelee mustakaapuineen,
jotka lukee vihreetä kirjaa ja miettii:"Mitä mä teen?"
Ja turhaan säälivät äidit lastaan
joka päivä nainen haukkaa palan omenastaan
Ja mä aapiselta kysyn ja testamentilta vastaan .... - sunshine!
Ulkona paistaa aurinko!
-iihana ilma ! ;D - vapauteen
Miksi sitoutua mihinkään uskontoon. Uskonto sitoo ja kahlitsee. Aito usko josta Raamattu puhuu, usko Jeesukseen Kristukseen ylönousseena Vapahtajana ja syntien anteeksi antajana vapauttaa. Totuus= Jeesus Kristus tekee vapaaksi.
Älkää seuratko mitään uskontoa ja oppia vaan elävää Jeesusta Kristusta. Vartiotorniseura orjuuttaa. Jeesus vapauttaa.
- Huhhuh...
Kyllä, ja siksi hänestä myös käytetään sanaa Vapahtajamme.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran75766Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?144750- 57666
Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.47654Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y25643Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.46624- 44587
- 31521
Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla
Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä27511Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.27496Oot komea
etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n20493- 6466
Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan
Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee401448Se oli molemminpuolinen limerenssi
Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭76431- 30426
Rydman, herätys!
"Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 363420En laita sulle viestiä
Toivottavasti ymmärrät jo mies hyvä, että en tule koskaan laittamaan sulle viestiä enkä soittamaan sulle. Minusta ei sii39394- 36392
Helena Ahti-Hallberg napauttaa - Näin hän kommentoi Vappu Pimiän TTK-lähtöä
Vappu Pimiä jätti Tanssii Tähtien Kanssa -juontajapestin viime kauden lopuksi. Nyt on erilainen kausi, kun Pimiä ei ole3390- 28384