16-vuotias tyttäreni haluaisi lähteä yksin vieraalle paikkakunnalle Suomessa viikonloppumatkalle. Kinastelimme asiasta ja esille nousi etenkin kysymys, kuinka nuoret saavat yöpyä yksin hotellihuoneessa?
Minulla ei ole matkaa muuten mitään vastaan, koska luotan tyttäreeni täysin eikä hän ole koskaan törttöillyt. Tahtoisin kuitenkin selvittää tämän yöpymisasian. Lisäksi olisi hyvä kuulla myös teidän muiden mielipiteitä nuorten yksin matkalle päästämisestä.
Minulla ei ole matkaa muuten mitään vastaan, koska luotan tyttäreeni täysin eikä hän ole koskaan törttöillyt. Tahtoisin kuitenkin selvittää tämän yöpymisasian. Lisäksi olisi hyvä kuulla myös teidän muiden mielipiteitä nuorten yksin matkalle päästämisestä.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Monet hotellit sallivat alaikäisen (ei nyt kuitenkaan ihan 12-vuotiaan) yöpymisen huoltajan luvalla. Huoltajahan huoneen yleensä myös varaa. 16-18 vuotiaille ihan mahdollista yöpyä, eri asia on sitten uskaltaako päästää eli onko tarpeeksi fiksu ja valmis moiseen.
Miksi 16-vuotiaasi pitäisi päästä hotelliin, en tajua? En päästäisi, muistan ainakin että itse olin valmis ihan mihin vain hulluuksiin tuossa iässä vaikka kotona olinkin niin kiltti tyttö.
Vastasin samaan kysymykseen toisessa ketjussa (lieneekö ollut sinun 16-vuotias tyttäresi asialla): http://keskustelu.suomi24.fi/node/10225647 ja vastaus on edelleen sama.
Hotellin puolesta asiassa ei ole ongelmaa, jos sinä varaat huoneen ja vahvistat omalla luottokortillasi. Luonnollisesti olet vastuussa myös kaikista rahallisista vahingoista joita tyttäresi (tai hänen kaverinsa) mahdollisesti aiheuttavat, mutta tämähän ei ole ongelma koska luotat tyttäreesi täysin.
Hei kaikille!
Hotelliin voi aikasintaan mennä 34- vuotiaana.
Kysykää lisää jos haluatte tietää.
heihei