Heinäluoma yrittää piiloutua Pekkarisen

selän taakse

Keskustan varapuheenjohtajat, kansanedustajat Tuomo Puumala ja Annika Saarikko hämmästelevät SDP:n venkoilua Portugalin tukipaketin valmistelussa. Heidän mielestään demareiden on yksinkertaisesti joko nieltävä Portugalin takauspaketti ”nahkoineen karvoineen” tai kaadettava se.

Puumala ja Saarikko kohdistavat kritiikkinsä eritoten SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajaa Eero Heinäluomaa vastaan. Heinäluoma on vaatinut keskustan puheenjohtajan Mari Kiviniemen johtaman toimitusministeriön esittelevän Portugali-paketti eduskunnalle, sillä edellisellä hallituksella on hänen mukaansa paremmat pohjatiedot kuin entisillä oppositiopuolueilla.

– Kaipaako Heinäluoma keskustan apua myös talouden vakauttamisessa, alueellisen ja sosiaalisen eriarvoistumisen pysäyttämisessä ja veropolitiikassa, koska meillä on parempi asiantuntemus? Neuvoja kyllä olisi, Puumala ja Saarikko naljailevat.

– SDP leikkii kuurupiiloa hallitusvastuun kanssa. Koska valta ja vastuu kulkevat käsi kädessä, SDP:n on aika alkaa käyttäytyä toiseksi suurimman puolueen aseman mukaisesti, eikä odottaa valmiiksi katettua pöytää, keskustan varapuheenjohtajat jatkavat. (STT)

3

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pekkarisen leveän

      selän takana on Heinäluomalla turvallinen piilopaikka.

    • kuksaa2

      Jos EU:n mörököllikuningas Paavo Lipponen häärii vielä takapiruna,SDP kääntää
      kevyesti takin tässä Portugalin lainapakettiasiassa.

    • sesiitä

      Jospa pian menevät oopperaan portugalilaisten kanssa. Sdp oikea oopperapuolue.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      257
      4147
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      264
      3387
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      154
      1765
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1623
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      296
      1403
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      131
      906
    7. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      850
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      806
    9. anna hänen mennä

      Jos rakastat jotakuta, anna hänen mennä. Jos hän palaa, hän oli aina sinun. Jos ei, hän ei koskaan ollut. Tällaiseen rakkauteen tämä mies uskoo.
      Ikävä
      54
      769
    Aihe