En tiedä mihin kuulun

lostandlonely

Olen 19 vuotias, lähes täysin sosiaalisesti syrjäytynyt, nuori tyttö.
En ole ikinä erityisemmin ajatellut tai miettinyt uskontoa, eikä se juurikaan liikuttanut minua, paitsi toisinaan negatiivisesti. Ajattelin, että mm. sodat yms kaikki uskonnoista johtuen ja uskonnon nimissä tapetaan paljon ihmisiä, mikä ei ole hyväksyttävää.
Mutta nyt lähiaikoina olen jotenkin kovasti tuntenut kutsumusta uskoa johonkin ja ns. kuulua johonkin seurakuntaan tai vastaavaan.Ongelmani on se, että uskon aika eritavalla kun miten yleensä evankelis-luterilaiset uskovat. En halua suututtaa täällä ketään, niin siksi en edes viitsi kertoa mitä ajattelen. Enkä koe, että mikään herätys liike on samaa mieltä kanssani uskosta. Eikä Islam, buddhalaisuus, hindulaisuus, ei mikään ole se mitä etsin.
En tiedä mihin kuulun, en tiedä mitä teen. Olen hukassa.
Olen miettinyt, että johtuuko tämä yhtäkkinen kiinnostus Jumalaa kohtaan omasta elämäntilanteestani. Minulla ei ole ystäviä tai kavereita samalla paikkakunnalla. Kouluun en pääse, vaikka koitan. Työ on mahdotonta ilman koulutusta. Olen sairastanut teinivuosina masennusta, mutta ei tämä sitä ole.

Pidätte minua varmaan hulluna, enkä uskokaan että löydän täältä vastauksia, ainakaan minulle sopivia, mutta minun oli pakko puhua tästä jollekin. Toivon kuitenkin kommentteja, onko samanlaisia ihmisiä olemassa, joilla on ollut samantapaista ongelmaa?

6

282

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pää pystyyn

      "Olen miettinyt, että johtuuko tämä yhtäkkinen kiinnostus Jumalaa kohtaan omasta elämäntilanteestani."

      Siitäpä se taitaa johtua. Älä kumminkaan suostu uskontojen narautettavaksi, siitä ei mitään hyvää seuraa.

      "Kouluun en pääse, vaikka koitan."

      Pääset sinä! Yritä vain uudestaan.

      "Työ on mahdotonta ilman koulutusta."

      Kyllä sinä jonkun duunin saat kun vain yrität.

      "Olen sairastanut teinivuosina masennusta, mutta ei tämä sitä ole."

      Saattaapa kumminkin siihen jotenkin liittyä. Pääpointti on tämä: Olet nuori ja herkässä vaiheessa. Juuri nyt tuntuu vaikealta mutta ikäsi perusteella sinulla ei liene kokemusta oikein kunnon vaikeuksista. Pystyt luultavasti vaikka mihin kun yrität mutta suurin virhe olisi nyt hurahtaa johonkin uskontoon. Kierrä sellaiset kaukaa.

    • lostandlonenly.

      No olen yrittänyt hakea kouluun ja jatkan sitä kyllä koko ajan. Samoin työt, yritän kyllä. En ole luovuttanut.
      Kokemusta on kyllä vaikeuksista :/ mm. rankka murrosikä, huostaanottaminen 13 vuotiaana ja vanhempien sairaudet.
      Mutta ne asiat eivät liity tähän.

      • pää pystyyn

        "No olen yrittänyt hakea kouluun ja jatkan sitä kyllä koko ajan. Samoin työt, yritän kyllä. En ole luovuttanut."

        Se on hyvä. Kun tarpeeksi yrittää niin pakostihan siinä jokin tärppää. Ei kyllä kannata olla ronkeli aluksi, pääasia että saa jalan jonkin oven väliin. Siitä se sitten lutviutuu. Olen itse jo iäkkäämpi ja omassa elämässä aika helpolla päässyt mutta seurannut läheltä parin nuoren hankalampaa ponnisteluja. Toinen käväisi jo psykoosin puolellakin, mutta niistä selvittiin ja nyt on jo tutkintoja takana kummallakin, työtä löytynyt ja opiskeluintoa riittää vielä. Mielikuvitusolennot eivät siinä olisi auttaneet mutta oma yritys maksoi itsensä takaisin.

        Onnea vain sinullekin.


    • Usko ja Raamattu

      Jos ajattelet kristillistä uskoa ja taivaan Jumalaa, niin silloin usko perustuu kirjoitettuun Jumalan sanaan, eli raamattuun. Suurimman osan siitä kaikesta mitä raamattu opettaa, ihminen voi ymmärtää helposti. Uskoon kuuluu parannuksen tekeminen ja uskon tunnustaminen ja kaste. Usko syntyy Jumalan vaikutuksesta, joko luetun ja kokouksessa kuullun Jumalan sanan vaikutuksesta, joskus harvoin Jumala voi "puhua" ihmisille, kutsuen hänet pelastukseen.

      Silloin kun on kyse kristillisestä uskosta, edellytyksenä on se, että sinä uskot siihen mitä sanassa opetetaan. Jumalan sana opettaa mitä on usko Jumalaan, Jumalan sanan kautta ihminen oppii tuntemaan Jumalan.

      Se miten Suomen evankelis-luterilaiset uskovat, johtuu muinoin eläneen saksalaisen Martin Lutherin nimisen henkilön näkemyksistä ja opetuksista, eikä sun tarvitse uskoa samalla tavalla kuin luterilaiset.

      Tärkeintä on, että ihminen uskoo Jumalaan sillä tavalla, kuin raamattu Jumalasta ja uskosta opettaa.

    • --->>>>

      raamattua tulkitaan monella eritavalla

    • Ville-Hart

      Jos tahdot keskustella uskonnollisista pohdinnoistasi, voit aivan hyvin vierailla lähellä olevassa ev.lut. seurakunnassa ja puhua papin kanssa. Luulenpa, ettei sieltä ketään käännytetä. Toisaalta esim. kirkon nuorisotyöntekijä voi olla ikäisellesi parempi vaihtoehto tässä vaiheessa. Seurakuntaan saat mennä ja pyytää apua. Sieltä aika varmasti kerrotaan, kenen kanssa kannattaa jutella. Seurakunnassa ei pitäisi kysymyksiäsi ja ajatuksiasi torjuta, vaan saat tuoda ne esille ja selvittää mitä mielessäsi on. Saat käydä, jutella, tutustua, kysyä, etsiä, ja jos se paikka ei ole sinua varten, voit lähteä pois. Pakko ei ole, vaan se on vaihtoehto ja mahdollisuus.

      Jos koet tarvetta pohtia elämäsi muuta tilannetta, suosittelen psykologia. Se voi olla sinua auttava ja tukeva, ja kenties voit löytää vaihtoehtoja, mihin suuntaan elämääsi lähdet rakentamaan.

      Töitä löytyy jonkin verran, jos ei heti ole väliä millaista tekisit. Siivousalalla voi olla vapaita paikkoja. Myös työkkärin kautta voi päästä työharjoitteluun johonkin paikkaan, ja ammatinvalintapsykologit ovat myös työkkärissä palvelemassa.

      Sosiaalisia kontakteja ei aina voi rakentaa helposti. Jos paikkakunnallasi on harrasteporukoita, niin mene mukaan. Aikuislukiossa voi opiskella vapaasti lukiokursseja, kansalaisopistoissa on kursseja tarjolla. Kannattaa kokeilla jotain liikuntaa, vaikka menee mukaan johonkin liikuntaryhmään ja siellä tapaa ihmisiä. Voi olla, että nyt tärkeää, että rupeat tekemään jotain ja lähdet ihmisten pariin, vaikka joukossa ei olisikaan ikäisiäsi paljoa. Kävin kerran kunnonkohottamiseksi aerobicissa yhden syksyn ja ympärillä oli vain naisia, itse paikalla ainoana miehenä. Liikunta teki ja tekee hyvää.

      Sellainen huomautus myös, että punnitse näitä eri vastauksia, mitä sinulle keskustelupalstalla annetaan. Täällä kirjoittaa erilaisia ihmisiä ja vastaukset ovat sen luokkaa. Saat varmasti sekä asiallisia että asiattomia vastauksia, ja vastauksissa on mukana usein myös kirjoittajan oma näkemys jostain asiasta. Siihen näkemykseen ei ole pakko mennä mukaan, vaan katsele, mitä sinulle vastataan. Arvioi niitä omassa rauhassasi, ja arvioi myös minun vastaustani. Mistä kirjoitan, on olemassa muitakin näkökulmia.

      Jumalan sinua siunatkoon.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      88
      1313
    2. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      37
      853
    3. Liikenneonnettumuus

      Linkkari ja ruotsibiili törmäsivät linkku oli redun opetusajossa
      Ylitornio
      13
      807
    4. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      40
      798
    5. Pahin tapa satuttaa toista

      On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.
      Ikävä
      80
      706
    6. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      90
      705
    7. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      17
      697
    8. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      46
      688
    9. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      58
      638
    10. Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen

      Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj
      Ikävä
      27
      637
    11. 65
      610
    12. Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä

      Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan
      Ikävä
      86
      600
    13. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      43
      591
    14. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      56
      575
    15. Jos kaivattusi on

      Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?
      Ikävä
      47
      556
    16. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      129
      537
    17. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      43
      534
    18. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      9
      515
    19. Kylän tielle remonttia?

      Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?
      Hyrynsalmi
      13
      512
    20. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      495
    Aihe