"Lutkaliike" leviää Pohjois-Amerikassa
Poliisin naisopiskelijoille antama kehotus välttää pukeutumista "kuin lutka" on nostattanut protesteja Yhdysvalloissa ja Kanadassa. "Lutkakävelyihin" on osallistunut tuhansia naisia eri kaupungeissa.
Bostonissa marssi lauantaina 2 000 naista. Marssin järjestäjä luonnehti marssia protestiksi liian sallivasti seksuaaliseen väkivaltaan suhtautuvaa kulttuuria kohtaan.
Liike lähti kanadalaispoliisin lipsautuksesta, jota hän on jo pyytänyt anteeksi. Naisopiskelijoille terveydestä Torontossa puhunut poliisi sanoi, ettei naisten kannattaisi pukeutua lutkien tapaan, etteivät he joutuisi uhreiksi.
Kommentti nostatti protestin, ensimmäisen lutkakävelyn Torontossa huhtikuussa. Sen nettisivun mukaan tarkoitus oli muuttaa lutkasanan merkitystä: Oman seksielämän hallitseminen ei tarkoita sitä, että odotamme väkivaltaa, kun osallistumme seksiin huvin tai työn vuoksi.
Osallistujia oli 3 000.
Toronton jälkeen lutkakävelyjä on pidetty jo kolmessa kaupungissa Yhdysvalloissa. Suunnitelmissa on viisi muuta kaupunkia.
Osallistumaan kutsutaan kaikkia, niin sinkkuja, pariskuntia, vanhempia, sisaruksia, lapsia ja ystäviä."
http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Lutkaliike leviää Pohjois-Amerikassa/1135265981573
niin.
lutkajenkka
2
80
Vastaukset
- Realiteetit hukassa
Feminismissä tyhmyys tiivistyy. Elämän realiteetit täysin hukassa.
Fem1: "Katso, kiva nalle tuola metsässä ja sillä on pienet poikasetkin, mennäänpä silittämään niitä".
Fem2: "Joo mennään".- manna gryn
slut walk ei suomeen sovellukaan ihan sinällään, vaan siinä on taustalla pohjois-amerikkalainen university- eli yliopistokulttuuri ja erityisesti sen bailauskulttuuri.
nuorille aikuisille opiskelijoille on tyypillistä käyttää päihteitä ja alkoholia juhlissaan ylioman sietokyvyn, lisäksi uutuutena on yliopistonaisten omat illat, joissa esiintyy "dancing bear" -tyyppisiä miesporukoita.
porno ja vapaa seurustelu menevät ristikkäin ja erityisesti naisten tyyli pukeutua "lutkamaisesti" on omiaan aiheuttamaan tahallisia tai tahattomiakin raiskauksia. kuitenkaan pukeutumistyyli ei saa olla minkäälainen oikeutus raiskaukselle, mitä tällä manifestaatiolla ilmennetään.
myös seksityöläisten asemaan marssi pyrkii hakemaan parannuksia. vaikka prostituutio on käytännössä sallittua monissa pohjois-amerikan kaupungeissa, ei poliisi esimerkiksi välttämättä reagoi prostituoitujen rikosilmoituksiin, vaan pitää heitä osasyyllisenä omiin uhriutumisiinsa.
suomessa ei vastaavalle marssille ole tässä muodossa aihetta, vaikkakin uhrin syyllistämistä raiskauksesta vieläkin kuulee esiintyvän.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455210Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1271671Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella151589Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "511560- 141275
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v41200No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol22110081-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171057Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771018Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah60857