Ranskalainen asianajaja Philippe Missamou jättää lähipäivinä kantelun Brysselissä toimivalle tuomioistuimella Pohjois-Atlantin liiton (NATO) rikoksista Libyassa. Syyte pitää sisällään mm. Libyan johtajan pojan ja hänen kolmen lapsenlapsensa tappamisen Sunnuntaina 1.5.2011.
”Tämä on syyte sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan. Se on jätetty Belgiaan koska siellä on Naton päämaja. Belgian tuomioistuin on toimivaltainen arvioimaan tämän syytteen, "sanoi asianajaja. Hän syytti avoimesti Naton rikkoneen sääntöjä aseellisista konflikteista toimillaan Libyassa erityisesti siviilejä kohtaan.
"Esimerkiksi hyökkäys Libyan johtajan pojan asuinpaikkaan joka ei todellakaan ole sotilaskohde. Se on murha, jota ei pidä jättää rankaisematta. Tulemme käyttämään kaikkia oikeudellisia keinoja korvauksen saamiseksi", sanoi Missamou.
"Libyan tapahtumilla ei ole mitään tekemistä sen kanssa mitä tapahtuu Tunisiassa ja Egyptissä. Libyassa, olemme todistamassa aseellista kapinaa. Kapinalliset ryöstävät, tappavat ja polttavat. On Libyan hallituksen velvollisuus vastata tuohon rikolliseen toimintaan kaikin keinoin. Mitä oikeastaan haluamme viranomaisten tekevän? Pitäisikö heidän seisoa joutilaana valmiustilassa? Se on käsittämätöntä, "lisäsi asianajaja.
Useat organisaatiot lähivaltioissa, kuten Afrikkalaisten Työläisten Liitto Ranskassa (FETAF), ja ulkomailla asuvien Guinealaisten liitto (AGRE), ovat hiljattain ilmaisseet järkytyksensä Naton ilmaiskuista Libyaan. Kansalaisjärjestöjen johtajat hakevat tulitaukoa ja vaativat Afrikkalainen Unionin (AU) toimia poliittisen ratkaisun saamiseksi.
NATO syytteeseen rikoksista Libyassa
18
<50
Vastaukset
- .
Ei epäilystäkään Philipen taustasta, ällöttävä kommunisti ja viherhomo.
- Suomessa ei öljyä
Siviilien tappaminen on siis mielestäsi oikein. Kuinka ollakaan kuva jota meille Libyasta maalataan ei ole ollenkaan totuudenmukainen. Libya johtaa Afrikkaa monissa asioissa ja kansalla menee hyvin. Gaddafi esitetään kahelina diktaattorina mutta yhtä hyvin voisi väittää USA:n presidenttien olevan sotahulluja tyranneja. Kaikki valtiot joissa on omia luonnonvaroja ja jotka eivät ole IMF:n kontrollissa saavat pelätä koska NATO tulee "pelastamaan" heidät ja pakkosyöttämään "demokratiaa"
- Demo kratia
Suomessa ei öljyä kirjoitti:

Yksi tärkeä syy Libyan "demokratisoimiseksi" oli suunnitelma kultadinarista, Afrikan yhteisvaluutasta riippumatta IMF:stä, noista kansainvälisistä äidin nussukoista.
http://www.youtube.com/watch?v=GuqZfaj34nc&feature=player_embedded
Libyalla taisi mennä liian hyvin, jonkun mielestä.
- 48 ääntä
järkyttynyt ja haen afrikkalaisen unionin vetoa haen
- 38
Ihan fiksu liike, sillä siinä katkesi pari sotilasuraa jo. Hauskaa havaita että emme enään näekkään suora-aikaista sodan käyntiä kuten Jugoslavian sodan aikaan vaan enään näemme koosteita.
Ranskassakin on alkanut sitten sisäinen vääntö ja Sarcozy tulee toisiin ajatuksiin kun sisäpolitiikka alkaa painaa päälle. Nato akti Libyassa päättyy löysään pieruun.- skp pask
Gaddafi lähtee pikkuhijaa
- CO = CA
skp pask kirjoitti:
Gaddafi lähtee pikkuhijaa
Näkemys maailmasta pelikenttänä jossa Kommari- ja Kapitalistijoukkueet kisaavat toisiaan vastaan on harha. Molemmat joukkueet saavat näet sponsoritukea yhdeltä ja samalta osapuolelta, kansainvälisiltä pankkiireilta. Kun kaksi valtiota sotii keskenään vuosia, jopa vuosikymmeniä vain heidän rahoittajansa ja aseteollisuus hyötyvät. Maaomaisuus siirtyy takaussitoumusten muodossa pankkiireille.
- the who
CO = CA kirjoitti:

ja pankkiirilentokoneet lentää ruiskuttamassa tyhmyyskemikaalia ja ne tehtailee rokotusaineita. Varokaa hyttysiä; noin 1/10 on jo feikkejä.
- Newerknwo
the who kirjoitti:
ja pankkiirilentokoneet lentää ruiskuttamassa tyhmyyskemikaalia ja ne tehtailee rokotusaineita. Varokaa hyttysiä; noin 1/10 on jo feikkejä.
Kävitkö jo ottamassa rokotteesi? Mene nyt kiltisti kun WHO sanoo että se on hyväksi sinulle. Sama juttu geneettisesti korruptoitujen elintarvikkeiden kanssa, syö niin kauan kuin saat syödäksesi.
- Radioaktiivi
Newerknwo kirjoitti:
Kävitkö jo ottamassa rokotteesi? Mene nyt kiltisti kun WHO sanoo että se on hyväksi sinulle. Sama juttu geneettisesti korruptoitujen elintarvikkeiden kanssa, syö niin kauan kuin saat syödäksesi.
Kävin rokotuksessa ja pääni alkoi toimia radiolähettimenä.
- Ron Paul
skp pask kirjoitti:
Gaddafi lähtee pikkuhijaa
Obama lähtee pikkuhiljaa
http://www.campaignforliberty.com/ - Rock the boat
Ron Paul kirjoitti:
Obama lähtee pikkuhiljaa
http://www.campaignforliberty.com/Ron Paul rocks
- Ne sammakot,
ne sammakot, ne lystikkäitä on!
- Nato kusee kintuille
Kysymyksessä on raaka murha. Gaddafin pojan ja lastenlasten tappaminen ei ole mitenkään perusteltavissa. Gaddafi on pyytänyt aselepoa useaan kertaan. Jokaisella maalla tulee olla oikeus itse päättää asioistaan. Libyan kapinallisilla on linkkejä Al Qaedaan ja Gaddafi on avustanut länsimaita vuosia Al Qaedaa vastaan.
BBC NEWS VIDEO
http://www.youtube.com/watch?v=y3Cjo8ZHqes- Epätäsmäisku
Johan näitä NATON "täsmä"iskuja on nähty mm. Afganistanissa, Irakissa ja Pakistanissa, yleensä ne ovat olleet kovin epätäsmällisiä.
http://www.bbc.co.uk/news/world-africa-13252192
GI Joe kompuroi - viisisakarainen
Epätäsmäisku kirjoitti:
Johan näitä NATON "täsmä"iskuja on nähty mm. Afganistanissa, Irakissa ja Pakistanissa, yleensä ne ovat olleet kovin epätäsmällisiä.
http://www.bbc.co.uk/news/world-africa-13252192
GI Joe kompuroiOlen selvittänyt mistä johtuu täsmäiskujen epätäsmällisyys. Kenraaleilta on USA:ssa, Venäjällä ja Kiinassa tähtiä kauluksessaan sotilasarvonsa merkkinä. Kenraalit saavat tähtensä sen mukaan miten monta tuoppia viskiä, vodkaa tai MaoTaita he pystyvät juomaan.
Samat perinteet pätevät myös täsmäiskukeskuksessa missä urheat nörtit joystick yhdessä ja kaljatölkki toisessa kädessä ohjailevat ohjuksia minne sattuu. - Ei IMF
viisisakarainen kirjoitti:
Olen selvittänyt mistä johtuu täsmäiskujen epätäsmällisyys. Kenraaleilta on USA:ssa, Venäjällä ja Kiinassa tähtiä kauluksessaan sotilasarvonsa merkkinä. Kenraalit saavat tähtensä sen mukaan miten monta tuoppia viskiä, vodkaa tai MaoTaita he pystyvät juomaan.
Samat perinteet pätevät myös täsmäiskukeskuksessa missä urheat nörtit joystick yhdessä ja kaljatölkki toisessa kädessä ohjailevat ohjuksia minne sattuu.Eihän niitä ihan minne sattuu ohjailla vaan maihin joissa on kiinnostavia luonnonvaroja, kaivosmineraaleja, öljyä ja Libyan tapauksessa suunnattomat makean pohjaveden varannot.
- t:¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
hyvä,hyvä sotavampyyrit kuriin,,,,....
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2574156Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2643394Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541771Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251630Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2961411Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132910Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235851en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115808Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe17773