Kansansuvereniteetti tarkoittaa sitä, että päätösvalta kansakunnan asioissa on aina ja pysyvästi vain asianomaisella kansalle itsellään.
Tämä kansansuvereniteetin periaate oli Euroopassa erilaisen yksivallan ja harvainvalla polkema aina ensimmäisen maailmansodan päättymiseen asti. Se oli kokenut ensimmäisen voittonsa ja läpimurtonsa Ranskan vallankumouksessa, mutta joutunut pian sen jälkeen Napoleonin yksinvallan ruhjomaksi. Napoleonin kukistuminen ei vielä merkinnyt harvainvallan luhistumista. Päinvastoin, sillä korsikalaisen valloittaja-keisarin harvainvallan kukisti Euroopan valtioiden yhtynyt harvainvalta Venäjän keisarin Aleksanteri I:n johdolla.
Wienin kongressissa vuonna 1815 luotu pyhä allianssi oli tarkoitettu nimenomaan harvainvallan asemien säilyttämiseksi ja vakiinnuttamiseksi Euroopassa.
Eurooppalaisen harvainvallan ja kansansuvereniteeti välinen taistelu synnytti vuosien 1830 ja 1848 vallankumousyritykset sekä monet myöhemmät vallankumousliikkeet ja valtiolliset muutokset, ennen kuin kansansuvereniteetti ja siihen liittyvä kansanvaltainen hallitusjärjestelmä omaksuttiin Euroopassa, tosin tällöinkin vain eräissä Euroopan maissa. Tämä tapahtui varsinaisesti vasta ensimmäisen maailmansodan jälkeen.
Mutta pian harvainvaltaiset, totalitaristiset pyrkimykset lopettivat sekä kansansuvereniteeti että demokratian mm. Italiassa, Saksassa, Baltian maissa, Espanjassa ja Portugalissa.
Historiallisesti tarkasteltuna kansansuvereniteetti ja kansanvalta ovat siis Euroopassa suhteellisen lyhytikäiset. Niiden vahvimmat linnakkeet ovat olleet Englanti, Ranska, Sveitsi ja Pohjoismaat.
Ylikansalliseen hallintoon nojaavan Euroopan yhteisön, sittemmin Maastricht-EU:n ja nyt siis perustuslaillisen Unionin, perustaminen ja kehittäminen on merkinny suoraa hyökkäystä sekä kansansuvereniteettia että kansanvaltaa ja julkisuuteen perustuvaa hallintojärjestelmää vastaan.
EU:n ulkopuolelle jääneet Islanti, Norja ja Sveitsi ylläpitävät Ranskan vallankumouksessa läpimurtonsa suorittaneen kansansuvereniteetin perinnettä.
Edellä todettu ei merkitse suinkaan sitä, että kansansuvereniteetti olisi pelinsä pelannut ja harvainvalta saatettu pysyvästi entiseen johtavaan ja kansa entiseen alistettuun asemaansa. Nykyinen tilanne on seurausta siitä, että EU:n jäsenmaiden kansat eivät ole vielä kuin osittain havainneet, mitä todellisuudessa on tapahtunut. Kun ne tämän eli EU:n harvainvaltaisen hallinnon alaisuuteen joutumisensa tiedostavat, ei ole epäselvyyttä kansanvallan ja harvainvallan välillä syntyvän taistelun lopputuloksesta.
EU:n harvainvallan ainoa mahdollisuus saada voitto kansansuvereniteetista on kansallisuus-käsitteen ja kansallisvaltioiden tuhoaminen. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi on Eurooppaan luotu yhteinen markkina-alue, jonka sisällä tavarat, palvelut, pääoma ja asukkaan saavat liikkua yhtävapaasti kuin aikaisemmin omassa maassaan. Mutta EU:n lopullisena rakenteellisena päämääränä "yhä läheisemmän Euroopan kansojen liiton luomiseksi" - niin kuin asiaa Maastrichtin sopimuksessa korukielellä perustellaan - on itsenäsen liittovaltion aikaansaaminen. Sen edellytyksenä on useita toimenpiteitä, joista sopimuksessa päätettiin jo toteuttaa yhteinen EU-kansalaisuus määräämällä, että "jokainen jonkin jäsenvaltion kansalainen on unionin kansalainen", jolla on kaikki Maastrichtin sopimuksessa säädetyt oikeudet ja velvollisuudet kaikissa EU:n jäsenmaissa.
Unionin syventämistä eli liittovaltioon johtavien rakenteellisten toimien kehittämistä varten on jatkuvasti järjestetty jäsenmaiden konferensseja, kuten vuonna 1996, jolloin Maastrichtin sopimusta tarkistettiin ja täydennettiin. Tätä varten EU:n parlamentin institutionaalisia kysymyksiä käsittelevä komitea oli laatinut jo tuolloin luonnoksen unionin perustuslaiksi.
Aikaisemman, kuten nykyisenkin ehdotuksen (EU:n perustuslaiksi) hyväksyminen "edistäisi selvyyttä ja totuutta lopettamalla jäsenvaltioiden kuvitelman pysyvästä ja koskemattomasta itsenäisyydestä ja lopettamalla epäselvyyden, joka sallii kansallisten hallitusten käyttää hyväkseen yhteisön toimintoja, kun ne ovat suisittuja ja menestyksekkäitä ja syyttää Brysseliä kun ne epäonnistuvat."
Heinäkuun 17. päivänä 1919 hyväksytyn Suomen hallitusmuodon, maan keskeisen perustuslain, ydinsisältö nojasi kansansuvereniteettiperiaatteeseen. Se on ilmaistu hallitusmuodon toisessa pykälässä toteamalla, että korkein valta, valtiovalta, kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta.
Se, että eduskunta edustaa kansaa, ei tee eduskunnasta korkeimman vallan haltijaa, vaan ainoastaan sen käyttäjän eduskuntavaalien väliseksi ajaksi. Koekeimman vallan, valtiovallan, omistaja on aina ja pysyvästi kansa. Eduskunnalla valtiovalta on vain "lainassa" ja tämä johtuu käytännön välttämättömyydestä.
Niin kuin professori Esko Hakkila on vuonna 1939 ilmestyneessä teoksessaan "Suomen tasavallan perustuslait" osoittanut, hallitusmuodon toisen pykälän käsite "kansa" ei tarkoita ainoastaan kunakin hetkenä vaan kaikina ajankohtina elävien suomalaisetn, siis sekä jo kuolleiden että vielä syntymättömien, muodostamaa alati kasvavaa kokonaisuutta.
Tämä auttaa ymmärtämään, mistä kansanvuvereniteetissa on kysymys. Kansansuvereniteetti tarkoittaa, että vain ja pelkästään kullakin kansalla on historiansa jokaisena ajankohtana täydellinen, pysyvä ja loukkaamaton valta päättää omista asioistaan. Kansansuvereniteetin valossa ei siis ole mahdollista, että kansan itseään edustamaan valitsema eduskunta päättäisi luovuttaa kansansuvereniteetin mukaan kansalle kuuluvaa korkeinta valtaa ja yksinoikeutta siihen maan rajojen ulkopuolelle.
Kuitenkin juuri näin tapahtui, kun Suomen eduskunta päätti hyävksyä hallituksen sille esittämän Euroopan unioniin liittymissopimuksen. Päätös merkitsi Suomen historiassa ainutlaatuista valtio- ja vallankaappausta.
Yleensä vallankaappauksen suorittaja ottaa oikeudettomasti valtaa itselleen, vaikka kenties hankkii myöhemmin teolleen jonkinlaisen "laillisen" vahvistuksen. Suomen eduskunnan 18.11.1994 suorittama vallankaappaus on ainutlaatuinen paitsi sikäli, että vallankaappaajana ei ole sotilasjuntta, yksi puolue tai yksityinen henkilö ja häntä tukeva ryhmä vaan kansan valitsema ja tälle kuuluvaa korkeita valtaa käyttävä eduskunta, myös sikäli, että eduskunta ei kaapannut kansan omistamaa korkeinta valtaa pysyvästi itselleen, vaan luovutti sen maan rajojen ulkopuolelle Euroopan unionille. Suomen eduskunnan tekemä päätös merkitsi siis sitä, että KORKEIMMAN VALLAN HALTIJAKSI JA YLIMMÄKSI ISÄNNÄKSI MAAHAN TULI SUOMEN KANSAN SIJASTA EUROOPAN UNIONI.
Mitenkä on mahdollista, että eduskunta voi toimia välittämättä perustuslain säädöksistä ja liittää maa Euroopan unioniin kahden kolmasosan enemmistöllä, vaikka tämä merkitsee Suomen kansan isännyyden päättymistä omassa maassaan?
Tätä ovat monet kansalaiset hämmästyneinä kyselleet.
Tämä kansansuvereniteetin periaate oli Euroopassa erilaisen yksivallan ja harvainvalla polkema aina ensimmäisen maailmansodan päättymiseen asti. Se oli kokenut ensimmäisen voittonsa ja läpimurtonsa Ranskan vallankumouksessa, mutta joutunut pian sen jälkeen Napoleonin yksinvallan ruhjomaksi. Napoleonin kukistuminen ei vielä merkinnyt harvainvallan luhistumista. Päinvastoin, sillä korsikalaisen valloittaja-keisarin harvainvallan kukisti Euroopan valtioiden yhtynyt harvainvalta Venäjän keisarin Aleksanteri I:n johdolla.
Wienin kongressissa vuonna 1815 luotu pyhä allianssi oli tarkoitettu nimenomaan harvainvallan asemien säilyttämiseksi ja vakiinnuttamiseksi Euroopassa.
Eurooppalaisen harvainvallan ja kansansuvereniteeti välinen taistelu synnytti vuosien 1830 ja 1848 vallankumousyritykset sekä monet myöhemmät vallankumousliikkeet ja valtiolliset muutokset, ennen kuin kansansuvereniteetti ja siihen liittyvä kansanvaltainen hallitusjärjestelmä omaksuttiin Euroopassa, tosin tällöinkin vain eräissä Euroopan maissa. Tämä tapahtui varsinaisesti vasta ensimmäisen maailmansodan jälkeen.
Mutta pian harvainvaltaiset, totalitaristiset pyrkimykset lopettivat sekä kansansuvereniteeti että demokratian mm. Italiassa, Saksassa, Baltian maissa, Espanjassa ja Portugalissa.
Historiallisesti tarkasteltuna kansansuvereniteetti ja kansanvalta ovat siis Euroopassa suhteellisen lyhytikäiset. Niiden vahvimmat linnakkeet ovat olleet Englanti, Ranska, Sveitsi ja Pohjoismaat.
Ylikansalliseen hallintoon nojaavan Euroopan yhteisön, sittemmin Maastricht-EU:n ja nyt siis perustuslaillisen Unionin, perustaminen ja kehittäminen on merkinny suoraa hyökkäystä sekä kansansuvereniteettia että kansanvaltaa ja julkisuuteen perustuvaa hallintojärjestelmää vastaan.
EU:n ulkopuolelle jääneet Islanti, Norja ja Sveitsi ylläpitävät Ranskan vallankumouksessa läpimurtonsa suorittaneen kansansuvereniteetin perinnettä.
Edellä todettu ei merkitse suinkaan sitä, että kansansuvereniteetti olisi pelinsä pelannut ja harvainvalta saatettu pysyvästi entiseen johtavaan ja kansa entiseen alistettuun asemaansa. Nykyinen tilanne on seurausta siitä, että EU:n jäsenmaiden kansat eivät ole vielä kuin osittain havainneet, mitä todellisuudessa on tapahtunut. Kun ne tämän eli EU:n harvainvaltaisen hallinnon alaisuuteen joutumisensa tiedostavat, ei ole epäselvyyttä kansanvallan ja harvainvallan välillä syntyvän taistelun lopputuloksesta.
EU:n harvainvallan ainoa mahdollisuus saada voitto kansansuvereniteetista on kansallisuus-käsitteen ja kansallisvaltioiden tuhoaminen. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi on Eurooppaan luotu yhteinen markkina-alue, jonka sisällä tavarat, palvelut, pääoma ja asukkaan saavat liikkua yhtävapaasti kuin aikaisemmin omassa maassaan. Mutta EU:n lopullisena rakenteellisena päämääränä "yhä läheisemmän Euroopan kansojen liiton luomiseksi" - niin kuin asiaa Maastrichtin sopimuksessa korukielellä perustellaan - on itsenäsen liittovaltion aikaansaaminen. Sen edellytyksenä on useita toimenpiteitä, joista sopimuksessa päätettiin jo toteuttaa yhteinen EU-kansalaisuus määräämällä, että "jokainen jonkin jäsenvaltion kansalainen on unionin kansalainen", jolla on kaikki Maastrichtin sopimuksessa säädetyt oikeudet ja velvollisuudet kaikissa EU:n jäsenmaissa.
Unionin syventämistä eli liittovaltioon johtavien rakenteellisten toimien kehittämistä varten on jatkuvasti järjestetty jäsenmaiden konferensseja, kuten vuonna 1996, jolloin Maastrichtin sopimusta tarkistettiin ja täydennettiin. Tätä varten EU:n parlamentin institutionaalisia kysymyksiä käsittelevä komitea oli laatinut jo tuolloin luonnoksen unionin perustuslaiksi.
Aikaisemman, kuten nykyisenkin ehdotuksen (EU:n perustuslaiksi) hyväksyminen "edistäisi selvyyttä ja totuutta lopettamalla jäsenvaltioiden kuvitelman pysyvästä ja koskemattomasta itsenäisyydestä ja lopettamalla epäselvyyden, joka sallii kansallisten hallitusten käyttää hyväkseen yhteisön toimintoja, kun ne ovat suisittuja ja menestyksekkäitä ja syyttää Brysseliä kun ne epäonnistuvat."
Heinäkuun 17. päivänä 1919 hyväksytyn Suomen hallitusmuodon, maan keskeisen perustuslain, ydinsisältö nojasi kansansuvereniteettiperiaatteeseen. Se on ilmaistu hallitusmuodon toisessa pykälässä toteamalla, että korkein valta, valtiovalta, kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta.
Se, että eduskunta edustaa kansaa, ei tee eduskunnasta korkeimman vallan haltijaa, vaan ainoastaan sen käyttäjän eduskuntavaalien väliseksi ajaksi. Koekeimman vallan, valtiovallan, omistaja on aina ja pysyvästi kansa. Eduskunnalla valtiovalta on vain "lainassa" ja tämä johtuu käytännön välttämättömyydestä.
Niin kuin professori Esko Hakkila on vuonna 1939 ilmestyneessä teoksessaan "Suomen tasavallan perustuslait" osoittanut, hallitusmuodon toisen pykälän käsite "kansa" ei tarkoita ainoastaan kunakin hetkenä vaan kaikina ajankohtina elävien suomalaisetn, siis sekä jo kuolleiden että vielä syntymättömien, muodostamaa alati kasvavaa kokonaisuutta.
Tämä auttaa ymmärtämään, mistä kansanvuvereniteetissa on kysymys. Kansansuvereniteetti tarkoittaa, että vain ja pelkästään kullakin kansalla on historiansa jokaisena ajankohtana täydellinen, pysyvä ja loukkaamaton valta päättää omista asioistaan. Kansansuvereniteetin valossa ei siis ole mahdollista, että kansan itseään edustamaan valitsema eduskunta päättäisi luovuttaa kansansuvereniteetin mukaan kansalle kuuluvaa korkeinta valtaa ja yksinoikeutta siihen maan rajojen ulkopuolelle.
Kuitenkin juuri näin tapahtui, kun Suomen eduskunta päätti hyävksyä hallituksen sille esittämän Euroopan unioniin liittymissopimuksen. Päätös merkitsi Suomen historiassa ainutlaatuista valtio- ja vallankaappausta.
Yleensä vallankaappauksen suorittaja ottaa oikeudettomasti valtaa itselleen, vaikka kenties hankkii myöhemmin teolleen jonkinlaisen "laillisen" vahvistuksen. Suomen eduskunnan 18.11.1994 suorittama vallankaappaus on ainutlaatuinen paitsi sikäli, että vallankaappaajana ei ole sotilasjuntta, yksi puolue tai yksityinen henkilö ja häntä tukeva ryhmä vaan kansan valitsema ja tälle kuuluvaa korkeita valtaa käyttävä eduskunta, myös sikäli, että eduskunta ei kaapannut kansan omistamaa korkeinta valtaa pysyvästi itselleen, vaan luovutti sen maan rajojen ulkopuolelle Euroopan unionille. Suomen eduskunnan tekemä päätös merkitsi siis sitä, että KORKEIMMAN VALLAN HALTIJAKSI JA YLIMMÄKSI ISÄNNÄKSI MAAHAN TULI SUOMEN KANSAN SIJASTA EUROOPAN UNIONI.
Mitenkä on mahdollista, että eduskunta voi toimia välittämättä perustuslain säädöksistä ja liittää maa Euroopan unioniin kahden kolmasosan enemmistöllä, vaikka tämä merkitsee Suomen kansan isännyyden päättymistä omassa maassaan?
Tätä ovat monet kansalaiset hämmästyneinä kyselleet.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Kansanäänestyksessä 17.10.1994 Suomen kansa sanoi Kyllä EU:lle.
eikö se ole kansanvaltaa?
EU:n ulkopuolella Suomella ei menisi ainakaan paremmin. Sillä samassa kansainvälisessä kilpailussa oltaisiin silloinkin.
Sveitsillä menee kai sitten huonosti EU:n ulkopuolella?
Norja on ETA:ssa eli EU:n sisämarkkinoilla, mutta se ei voi vaikuttaa itseään koskeviin direktiiveihin, vaan hyväksyttävä ne joitakin aloja lukuunottamatta.
Norja elää pääosin öljystä ja maakaasusta, mutta nekin loppuvat aikanaan. Norjan rikkaus ei ole EU:n ulkopuolella jäämisen ansiota.
Norjassa keskustellaan nykyään kiivaasti uuden jäsenhakemuksen jättämisestä.
Sveitsi sijaitsee Euroopan väestökeskittymän keskellä. 1000 kilometrin sisällä asuu lähes 500 miljoonaa ihmistä, joista yli 400 miljoonaa rikkaassa ostokykyisessä Länsi-Euroopassa. Matka markkinoille on lyhyt.
kansanäänestyksessä 17.10.1994...
"Valtion toimivallan luovutus Euroopan yhteisöille EU-jäsenyyden edellyttämällä tavalla oli saatettu voimaan hallitusmuodon muutoksella vuonna 1993."
"Toisin sanoen, tarvittavat hallitusmuodon muutokset oli tehty jo ennen kansanäänestystä, jo ennen lakiesityksen (liittymissopimus) käsittelyä. Siis jo ennen eduskunnan päätöstä EU-jäsenyydestä!"
http://www.promerit.net/suomalainen_perustuslakinaytelma.phtml
jos tuo pitää paikkansa, niin entä sitten?
vai väitätkö vakavissasi, että Suomi olisi liittynyt EU:iin vastoin kansan tahtoa?
Suomihan jätti hakemuksensa muistaakseni vuonna 1992.
Kyseinen lakimuutos oli tehtävä, muuten Suomi olisi liittynyt laittomasti 1995.
"Norja on ETA:ssa eli EU:n sisämarkkinoilla..."
Suomiko ei ollut ETA:ssa ennen liittymistään EU:hun?
Suomi, Ruotsi, Norja, Itävalta, Sveitsi jne olivat ennen ETA-sopimustakin eurooppalaisilla sisämarkkinoilla maataloustuotteita lukuun ottamatta.
Niin olivat, mutta EU-lait oli hyväksyttävä ilman, että niihin päästiin vaikuttamaan valmisteluvaiheessa.
Sveitsi ei ole ETA:ssa tänäkkän päivänä, mutta solmi vähän aikaa sitten monen kohdan sopimuksen EU:n kanssa. Sopimus käytännössä liittää Sveitsin osaksi EU:ta liitännäisjäsenenä. Sveitsi mm. liittyy Schengeniin.
Tiedän ettei Sveitsi ole ETA:ssa, koska valmiiksi neuvoteltu ETA-sopimus kaatui kansanäänestyksessä joulukuussa 92.
Eikä se Sveitsin sopimus ole kuin päivitetty versio ikivanhasta EEC-vapaakauppasopimuksesta.
Sellainen olisi Suomellekin paljon parempi kuin itsenäisyyden lopettanut jäsenyys poliittisessa unionissa.
laillisuudesta on hieman epäselvyyttä, mistä maininta,
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=4500000000000104&posting=22000000000971754
kommentointia asian tiimoilta
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=1000000000000008&posting=22000000003500738
EU:n myötä Suomi on kehittynyt valtavasti.
Tosin 80-luvun lopun ja 90-luvun alun talouspoliittiset virheet näkyvät vieläkin.
Usein kuulee väitettävän, että 90-luvun alussa Suomi pantiin "EU-kuntoon". Tämä on käsittämätön väite, sillä jos Suomen kansa olisi sanonut Ei EU:lle, niin Suomi olisi jäänyt EU:n ulkopuolelle.
90-luvun alussa Suomen taloutta muutettiin sopivammaksi kansainväliseen kilpailuun, johon joka tapauksessa oli sopeuduttava.
Otan esimerkkejä EU:n tuomista hyödyistä. Valtava määrä eri projekteja yhteiskuntamme kehittämiseksi, kymmeniä tuhansia työpaikkoja niiden myötä, EU:n tukemat muuntokoulutukset, vienti EU-maihin (yli puolet ulkomaankaupastamme) helpottui tullien poistuttua, ruoan hinnan aleneminen 10 % (ilman EU:ta ruoan hinta olisi nyt 10 % korkeampi) jne. jne.
Maatalous ja omavaraistalous ei elätä koko kansaa!
"90-luvun alussa Suomen taloutta muutettiin sopivammaksi kansainväliseen kilpailuun, johon joka tapauksessa oli sopeuduttava."
Tuli "hallittu rakennemuutos" ja pysyvä massatyöttömyys.
nini mitä sitten olisi pitänyt tehdä?
olisiko lopputulos ollut parempi muilla keinoin?
on niin helppo olla jälkiviisas.
ja ensi alkuun kertoa kansalle mihin ollaan menossa ja mitä on tulossa. Linkissä enemmän
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=1000000000000008&posting=22000000003241508
eikö kuitenkin kansan hyvinvointi ole tärkeämpää kuin täydellinen itsemääräämisoikeus?
EU ei ole mikään Neuvostoliitto, jossa siinäkin oli paljon hyviä puolia, mutta joka oli sosialistinen komentotalous ja kärsi 30-40-luvun vaikeista ajoista.
EU on demokraattinen markkinatalousmaiden muodostama yhteisö. Kehottaisin tutustumaan paremmin siihen mitä EU tekee. EU pyrkii antamaan jokaiselle unionin yritykselle ja kansalaiselle tasavertaiset mahdollisuudet menestyä ja takaamaan mahdollisimman laadukkaat tuotteet.
EU ei sallli minkään yrityksen päästä monopoliasemaan eikä hyväksy kartelleja eikä trusteja.
muka demokraattinenkin;)
http://www.rauhanpuolustajat.fi/pystykorvakirjat/kirjat/1997_1998/oyeurooppa.html
Jos tarkoitat, että tullit poistuivat EU:n myötä esim. teollisuustuotteilta, niin olet totaalisen väärässä.
Ne poistuivat jo EEC-vapaakauppasopimuksen myötä parikymmentä vuotta aikaisemmin -vain maataloustuotteilta ne poistuivat EU-jäsenyyden myötä.
Suomi kyllä unohtuu tänne Euroopan "piippuhyllylle", jos emme kulu mihinkään liittoihin.
Vielä 80-luvulla suomalaiset tuotteet kärsivät syrjäisestä sijainnista. Kukaan Euroopassa ei tiennyt edes missä Suomi sijaitsee. Suomea pidettiin osana Venäjää.
Kun Suomi liittyi EU:iin Suomen tunnettavuus on noussut kovasti manner-Euroopassa ja tämä näkyy suomalaisten tuotteiden menekkinä. Nokia menestys alkoi vasta vuoden 1995 jälkeen ja nyt viime aikoina musiikkiyhtyeet, kuten Rasmus ja HIM.
tasan samaa perustelua, minkä edellisessä kirjoitit, käytettiin Saksassa EU:n hyväksi vuonna-95, Saksakin oli syrjänperä, ainakin EU-fanaatikkojen mielestä.