Rasismi palstalla

Palstan vakiokirjoittaja Jaikal harjoittaa rasismia saamelaisia kohtaan useissakin viesteissään vaikka hänen vastakeskustelija on vain sukunimeltään Lappalainen (eteläisemmän Suomen sukunimi).

Kaksi viestiä kokonaisuudessaan tuossa:

"No olisihan tämä pitänyt ymmärtää että lappalainen tietysti.
Ei kukaan muu kirjoita uskovan nimellä uhkaavia ja syyttäviä kirjoituksia."

"Oletko lappalainenjukka? En tule lappalaisille!"

Aiemminhan pohjoisemman Suomen ihmiset ovat joutuneet palstalla vainon kohteeksi pelkästään asuinpaikkansa takia mm. Mohikaanin taholta.

Kun Jukka ja Sirpa Lappalainen antoi palstalla puhelinnumeronsa mahdollista yhteyden ottoa varten niin siitähän sitten Jaikal suuttui ja alkoi nälvimään ihan toisessa suunnassa asuvaa vähemmistöä.

Eikö voisi edes vähän ajatella mitä kirjoittaa?

Eikö jo se riitä kun Suomen kahdesta sadasta kansanedustajasta juuri kaksi helluntailaista on noussut esiin samanlaisilla mielipiteillään kuin Jaikal.

22

134

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hiukan koomista

      Pe.Ku viestisi on hieman koominen, kun ottaa huomioon sen, mikä sinä itse olet.

    • Mikko.

      Ihme kun meikäläistä ei nykyisten syytellä Shamanismista. Todé kyllä eräänänä iltana toi vastatessa viestiini nimen shamaani, mitähän liekin miettinyt.

      • Minäkin muistan kun shamanismista pilkattiin sinua loukkausmielessä.

        Oikeastihan shamanismi on kunnioitettava asia, jonka avulla ihmiset kykenivät elämään paremmin sopusoinnussa luonnon kanssa.

        Tuo artikkeli kannattaisi kaikkien uskovienkin lukea.
        http://www.saunalahti.fi/mrwizard/artikkelit.html

      • Mikko.
        Pe.ku kirjoitti:

        Minäkin muistan kun shamanismista pilkattiin sinua loukkausmielessä.

        En perusta shamanismista, vaikka kyllä on joskus kiehtonutkin.

        Jumalaa on mukava palvoa ihan normaalina ihmisenä ja musiikki myöskin on mulle eräs virike.

        http://www.youtube.com/watch?v=x_-BQKVkvzI

      • värähtää
        Pe.ku kirjoitti:

        Minäkin muistan kun shamanismista pilkattiin sinua loukkausmielessä.

        Oikeastihan shamanismi on kunnioitettava asia, jonka avulla ihmiset kykenivät elämään paremmin sopusoinnussa luonnon kanssa.

        Tuo artikkeli kannattaisi kaikkien uskovienkin lukea.
        http://www.saunalahti.fi/mrwizard/artikkelit.html

        Juuri näin. Kiitos hyvästä artikkelista. Elämä on paljon luonnollisempaa näin eikä vaadita mitään. Olla kokonaisuuden kanssa yhtä on jumaluutta .

      • ---

        Tuskin sinua mietti. Älä siis turhia kuvittele.
        Näin tode kirjoitti:

        >> Itse hurmoshan on aivan eri asia, kuin epäterve hihhulointi. Sitähän siellä Lapin shamaanit koettavat matkia, Jumalan hurmoshenkeä.

      • Mikko.
        --- kirjoitti:

        Tartteeko se minua välttämättä miettiä, höh.

    • Jaikal on myös suuri uskonnollinen rasisti. Hän jakelee viljalti kadotustuomioita niille uskoville, jotka eivät hänen oppiaan kannata.

      • Parjattu Kirjoittaja

        Miksi vaihdoit nikkiä?

        Kysyy se parjattu

    • Kyllä olisi todella mukavaa kohdata uskovia ihmisiä, kasvoista, kasvoihin.

      Nyt olen sanut Herrani Jeesuksen Kristuksen armosta, evankeliumia ja totuutta
      viedä uskosta osattomille.(PS.kaduilla ja aiton vierillä).

      Siunattua iltaa teille kaikille.

      • Mikko.

        Kiitos! Ja teille sinne Lahteen koko poppoolle, hyvää alkavaa kesää!

    • laitontahan se

      Mitäs tähän sanookaan Suomen laki, ihan perustuslaissa saakka?

      Jaikal nimittäin rikkoo perustuslain pykälää joka kieltää syrjinnän etnisen taustan perusteella ja kriminalisoi kyseisen teon. Sen lisäksi tietysti voidaan puhua ihan kiihotuksesta kansanryhmää vastaan, joka sekin on Suomen lain mukaan rikos. Jaikal siis tekee vähintään kaksi rikosta samalla kertaa.

      Yhdenvertaisuuslaissa (6§), (1.01 vuonna 2004), kielletään syrjintä iän, etnisen tai kansallisen alkuperän, kansalaisuuden, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden, sukupuolisen suuntautumisen tai muun yksittäiseen henkilöön liittyvän syyn perusteella. Syrjintä näillä perusteilla kielletään myös perustuslaissa, työsopimuslaissa (2 luku 2§) ja rikoslaissa (11 luku 9§ ja 47 luku 3§)
      Sukupuolen perusteella tapahtuva syrjintä määritellään ihmisoikeusloukkaukseksi.

      Tämän vuodatuksen hyödyllisyys taas sinänsä on tasan plus miinus 0, koska tämä ei johda mihinkään. Poliisi tuumisi tästä Jaikalin kirjoittelusta, että melkein muuten kiinnostaa kiviäkin. En tee ilmoitusta poliisille, koska en näe aiheelliseksi aiheuttaa yhteiskunnalle tarpeettomia kustannuksia esitutkinnasta. Jaikal on hyvä ja jatkaa kaikessa rauhassa lain rikkomista minun puolestani. Menen nukkumaan.

      • Noinhan se asia on.

        Tuoreita rasismi-esimerkkejä löytyy nyt taas Mohikaanin kirjoituksista.

        Mohikaani väittää että USA:n Presidentti Barack Obama on samaa heimoa kuin Osama bin Laden.
        Väittää myös Obaman olevan joskus ollut muslimi ja sen takia häntä ei saa hyväksyä kristittynä.

        Mikään noista ei Mohikaanin väitteistä pidä paikkaansa ja lisäksi perättömiin väitteisiinsä perustuen hän kehottaa syrjimään Obamaa.

        Alla Mohikaanin väitteitä.

        "Olisiko Osaman jäljet johtaneet Obamaan? Ovathan he heimoveljiä"
        "He ovat molemmat muslimiuskoisia alunperin, vaikka Obama onkin ns. kristitty nyt, hän on ollut muslimi lapsuudessaan ja nuoruudessaan."

      • Laki sama kaikille?

        ---Yhdenvertaisuuslaissa (6§), (1.01 vuonna 2004), kielletään syrjintä iän, etnisen tai kansallisen alkuperän, kansalaisuuden, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden, sukupuolisen suuntautumisen tai muun yksittäiseen henkilöön liittyvän syyn perusteella---

        Suojaako tämä laki myös kristittyjä, jotka uskovat Jeesukseen? Suojaako se jopa helluntailaisiakin? Jätän asian pohdittavaksi.

      • Laki sama kaikille? kirjoitti:

        Laki on kaikille sama mutta käytännössä se ei aina toteudu varsinkaan Suomessa verrattuna muuhun Eurooppaan.

        Jos ei tunnu saavansa Suomessa oikeutta niin siitä voi valittaa kansainvälisiin oikeusistuimiin ja jos sieltä tulee tuomio, niin se tulee Suomen Valtiolle.

        Esimerkiksi Euroopan ihmisoikeustuin langettaa Suomelle erittäin paljon tuomioita ja vuoden 2006 julkaistun uutisen mukaan Suomi sai kaksinkertaisen määrän tuomioita kuin keskimäärin muut maat ja seitsenkertaisen määrän verrattuna muihin Pohjois-maihin.

      • Pe.ku kirjoitti:

        Noinhan se asia on.

        Tuoreita rasismi-esimerkkejä löytyy nyt taas Mohikaanin kirjoituksista.

        Mohikaani väittää että USA:n Presidentti Barack Obama on samaa heimoa kuin Osama bin Laden.
        Väittää myös Obaman olevan joskus ollut muslimi ja sen takia häntä ei saa hyväksyä kristittynä.

        Mikään noista ei Mohikaanin väitteistä pidä paikkaansa ja lisäksi perättömiin väitteisiinsä perustuen hän kehottaa syrjimään Obamaa.

        Alla Mohikaanin väitteitä.

        "Olisiko Osaman jäljet johtaneet Obamaan? Ovathan he heimoveljiä"
        "He ovat molemmat muslimiuskoisia alunperin, vaikka Obama onkin ns. kristitty nyt, hän on ollut muslimi lapsuudessaan ja nuoruudessaan."

        No tuo rääväsuu vanha ukkeli puhuu mitä sylki suuhun tuo!
        Taas näki näkyjä ja harhoja.
        Joku oli soitellut hälle ja vainonnut koneellakin.

        Mohikaani liikkuu vaarallisilla vesillä,
        kun kommentoi asiaa josta mitään ei tiedä!
        Seinillä on korvat,ja isoveli valvoo.Tätäkin palstaa.
        Tollasta pas....ei kannattaisi kirjoitella.

        Siinä asiassa on Mohiskin muiden kanssa samalla viivalla.
        Tai viivan alla minun mielestäni!Pah!

      • leahimn kirjoitti:

        Opin tuon Pas......-jutun itseltään Mohikaanilta.
        Opin myös sen "turpas kiinni"-jutun samaiselta kultistilta.

    • >>En tee ilmoitusta poliisille, koska en näe aiheelliseksi aiheuttaa yhteiskunnalle tarpeettomia kustannuksia esitutkinnasta. Jaikal on hyvä ja jatkaa kaikessa rauhassa lain rikkomista minun puolestani. Menen nukkumaan.

      • jaikali

        On se merkillistä että aloittaja ei huomannut että minä kirjoitin lappalainen jukalle. Siitä tuo "lappalainen". Jos lappalaisen jukan nimimerkki olisi ollut esim "savolainen jukka" olisin kirjoittanut " en tule savolaisille". Jos hänen nimmari olisi ollu "suomalainen jukka" olisin kirjoittanut "en tule suomalaisille".

        Olenko rasisti tällä perustalla?

      • jaikali kirjoitti:

        Samalla logiikalla minäkin oletin pikkukirjaimen joutuneen sukunimen eteen. Tuskin tarkoituksesi oli ketään sillä loukata.

        Puheet rasismista tuolla perusteella ovat puuta heinää, roskaa.

      • Ei Jaikal tehtyä voi muuttamalla tehdä tekemättömäksi.

        Kyseiset henkilöt kutsuivat sinua alle kopioimallani tavalla:
        "Jukka ja Sirpa Lappalainen"

        Kun taas väittämiäsi "jukkaa" ja "lappalaista" ei missään ollut pienillä erikseen kirjoitettuna kuten väität.

        Aiemminkin kun Sirpa Lappalainen kirjoitti omalla nimellään niin sinä vastasit hänelle tavalla joka teki hänestä pilkallisesti Lapin asukkaan.(alla kopio)
        "lappalainen on tällä palstalla useissa profetioissaan kieltänyt Jeesuksen kaikkivaltiuden rajoittamalla Jeesuksen valtaa".

      • Pe.ku kirjoitti:

        Ei Jaikal tehtyä voi muuttamalla tehdä tekemättömäksi.

        Kyseiset henkilöt kutsuivat sinua alle kopioimallani tavalla:
        "Jukka ja Sirpa Lappalainen"

        Kun taas väittämiäsi "jukkaa" ja "lappalaista" ei missään ollut pienillä erikseen kirjoitettuna kuten väität.

        Aiemminkin kun Sirpa Lappalainen kirjoitti omalla nimellään niin sinä vastasit hänelle tavalla joka teki hänestä pilkallisesti Lapin asukkaan.(alla kopio)
        "lappalainen on tällä palstalla useissa profetioissaan kieltänyt Jeesuksen kaikkivaltiuden rajoittamalla Jeesuksen valtaa".

        No Jaikalhan ei minullekaan vastaa,en ole hänen arvoisensa.
        Konnunsuon yliopiston jälkeläisiä tuntuu olevan!
        Samaan tapaan kuin eräs saman opiston käynyt evankelista
        tällä palstalla muinoin.Resupekkana ei saa kokoukseen mennä,ja mersu pitää olla jos vanhusta kyyditsee!

        Puhuu italiaa lyhtypylväälle ja komfassa ei tyydy kahteen perunaan.
        Ja penkistä nousee paljon rautaa!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      162
      1384
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      40
      975
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      38
      705
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      630
    5. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      36
      616
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      28
      612
    7. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      607
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      19
      590
    9. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      567
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      553
    Aihe